maanantai 31. lokakuuta 2011

Lokakuussa luetut:

Niin se aika vaan kuluu. Taas yksi lukukuukausi loppui ja on aika listata kuukauden kirjat:
Lokakuussa luin yhteensä viisi kirjaa, joista naisten kirjoittamia oli 4/5 ja kotimaisia 1/5.

Lankakaupan tyttö/ Kate Jacobs
Sudenkorento/ Diana Gabaldon
Kymmenen pientä neekeripoikaa/ Agatha Christie
Hautanummi/ Belinda Bauer
Karkkipäivä/ Markus Nummi

Samalla linjalla mennään kuin aiemminkin, ja samaa tahtia.
Aiemmin puhuin teemakuukausista. Tarkoituksenani oli, että lukisin marraskuussa vain kotimaisia teoksia, mutta kun nyt kävin viime lauantaina kirjastossa, mukaani tarttui myös ulkolaisia kirjoja. Joten teemakuukausi ei valitettavasti nyt onnistu, sillä haluan ihan välttämättä lukea lainaamani teokset :)
Mukana on kuitenkin myös yksi kotimainen kirja, jonka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea. Joten katsotaanpas taas kuukauden kuluttua, millainen on tilanne :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...