Yösyöttö - Eve Hietamies

Otava 2010 (minulla pokkariversio Seven)
Sivuja 383

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 31: kirjassa kuljetaan metrolla

"Kun ovi kolahti kiinni, ne kääntyivät katsomaan. Nostin vauvan lattialle makuupussin päälle ja aloin riisua. Myssy, kypärämyssy, toppahaalari, toppalapaset, toppasukat, villatakki, villahousut. Naiset silmäilivät syrjäkarein, vaihtoivat pitkiä katseita keskenään. Ajattelin, että siinäpä vilkuilevat. Tiesin, että se oli oikein puettu, pusero ei ollut väärinpäin ja toppamyssyn alla oli kypärämyssy."

Lyhyesti:

Antti Pasanen, tavallinen suomalainen mies. Naimisissa Pian kanssa, on asuntolainaa ja auto. Työskentelee toimittajana. Vauva tulossa. Mikä voisi mennä pieleen?
Vastaus on kaikki, mutta samalla ei mikään.
Raskausaikana omituiseksi muuttunut Pia pimahtaa vaikean synnytyksen jälkeen. Sairaalasta päästyään Antti jää yksin vauvan kanssa Pian lähdettyä taksilla karkuun - eikä ole edes maitoa.
Antti selviytyy, koska on pakko.
Pia tulee takaisin, ei ole ihan kunnossa. Itkee, suuttuu, keräilee veitsiä, kaikki on väärin, hermot ei kestä. Antti yrittää käydä töissä, pelkää pienen puolesta.
Lopulta Pia joutuu sairaalaan, kotiinpaluusta ei ole tietoa. Ei halua nähdä Anttia, ei vauvaa.
Antti jää kotiin lapsen kanssa.
Baari-illat, seksi, työt ja ystävät jäävät. Tilalle tulevat puklurätit, pissavaipat ja Teletapit. Alkaa ihanan kamala vauva-arki. Antti on vihainen Pialle, tämän olisi kuulunut hoitaa valvomiset, sairastelut, vaatteet. Nyt kaikki on jäänyt Antille. Mutta samalla Antti on iloinen. Näkee hymyt, kuulee ensimmäiset sanat, on paikalla kun poika lähtee liikkeelle. Niitä ei Pia ole näkemässä.
Tutuksi tulevat myös hiekkalaatikot ja leikkipuistot, sekä niissä käyvät naiset. Kuulee keskusteluja, joita ei haluaisi - mutta saa samalla parhaat vinkit ja opit niin lapsista kuin naisistakin.
Miten käy Pian ja Antin? Miten arki sujuu pienen lapsen kanssa kaksin?

"Olin lopultakin tajunnut jotain tärkeää: en ollutkaan naisten kanssa eri viivalla. Samalla tavalla nekin vihasivat pitkiä, piinaavan tylsiä iltapäiviä, kun kaikki oli jo tehty eikä kello ollut edes kolmea. Nekin suuttuivat, turhautuivat, väsyivät ja kärvistelivät, mutta myös nauroivat, iloitsivat ja tunsivat ylpeyttä yhtä tyhmistä asioista kuin minäkin. Kun lapsi osasi itse ottaa housut jalasta tai hakea sängystä tuttinsa. "

Mielipide:

Vaikka pokkarin takakannessa sanotaankin Eve Hietamiehen olevan rohkea ja rehellinen ikäpolvensa tulkki, joka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, ei tässä mielestäni mennä kuitenkaan pintaa syvemmälle.
Puhutaan raskauden jälkeisestä masennuksesta ja psykoosista, yksinhuoltajuudesta, miesten ja naisten eroista ja yhteneväisyyksistä lasten hoidossa, suuttumuksesta...
Mutta niihin ei upota kunnolla. Pärjätään, kun pärjättävä on. Väsyttää, mutta väsyttäkööt. Naiset haukkuvat miehiään, mutta suuttuvat jos joku toinen moittii. Naiset hoitavat kodin ja miehet käyvät töissä. Turhaudutaan ja suututaan, mutta se jää siihen.
Kuitenkin viihdyttävä, todella nopealukuinen, paikoin hyvinkin hauska. Muutamia nokkelia oivalluksia. Yösyötölle on myös jatkoa - Tarhapäivä ja Hammaskeiju. Voi olla että luen jossain vaiheessa :)
3/5

Positiivinen yllätys - Aino Leppänen

Docendo kustannus 2019
Arvostelukappale
Sivumäärä 192

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 49: vuonna 2019 julkaistu kirja

Pohjoinen lukuhaaste kohta 17: läheisen suosittelema kirja

"Toiset päivät ovat sellaisia, että ne vuosienkin kuluttua piirtyvät silmien eteen aivan kuin tapahtumat olisivat tapahtuneet eilen. Suurin osa päivistä tiivistyy usvaiseksi massaksi, eikä päivien sisältöjä voi hahmottaa yksittäisiksi muistoiksi. Välillä kuitenkin tapahtuu jotain niin merkittävää, ettei muistoa saa haihtumaan, vaikka yrittäisi. Sanotaan tosin, että mitä useammin tiettyä asiaa muistelee, sitä vähemmän siihen jää oikeita tapahtumia. Aivomme kuulemma muokkaavat puuttuvia kohtia mielensä mukaan ja niin muisto aina väkisinkin muuttuu. Mutta se tammikuinen päivä vuonna 2000 meni kyllä tasan näin."

Lyhyesti:

Positiivinen yllätys on kirjailijan omaelämänkerrallinen esikoisromaani.
17-vuotias lukiolainen käy kouluterveydenhoitajalla tekemässä positiivisen raskaustestin. Miten asiaan suhtautuvat vanhemmat, ystävät, sukulaiset ja poikaystävä? Ainolla on edessään suuri päätös, joka tulee muuttamaan hänen elämänsä joka tapauksessa.
Aino päättää pitää lapsen. Oman asunnon etsiminen, neuvolakäynnit, synnytykseen valmistautuminen, rahahuolet...

"Seisoin eteisessä vauva sylissäni. Mitäs sitten? En oikein tiennyt, mitä tehdä, joten kävelin olohuoneeseen, istahdin alas ja avasin television. Sieltä ei näyttänyt tulevan juuri mitään, joten sammutin toosan ja istuin täydessä hiljaisuudessa sohvalla. Ja tänne minä olin kiirehtinyt. Tyhjään asuntoon. Mitä helvettiä minä täällä tekisin?"

Mielipide:

Nopealukuinen (ahmin kirjan hetkessä), rehellinen ja tunteikas teos. Huumoria unohtamatta.
("-Täällä vaihdetaan vaippoja, opetellaan sitä sitten huomenna. Ai että oikein opetellaan? Kuinkahan pitkän luennon täti meinaa saada aikaiseksi tarravaipan käytöstä? Oletusarvo oli ilmeisesti, että näin nuori ei ole koskaan vaihtanut vaippoja. - Tässä voit pestä hampaat. - Opetellaanko sitäkin huomenna? ")
Ainon tunteisiin ja tilanteisiin oli todella helppo samaistua. Iloon, rakkauteen, väsymykseen, masennukseen.. Poikaystävän suhtautuminen suututti, ihailen kyllä Ainon kärsivällisyyttä asiassa. Samoin harmitti terveydenhoitajan kiire, kun apua olisi kaivattu. Neuvoloissa on liian tiukat aikataulut vielä nykyäänkin..
("En ollut koskaan hermostunut niin, että olisin satuttanut fyysisesti Jennyä, mutta sekin voisi olla edessä, jos en saisi apua ajoissa. Pahaa oloa oli jatkunut kyllin kauan. Minun pitäisi ehdottomasti pyytää apua.")
Pidin kirjasta erityisen paljon luultavasti siksi, että se oli niin samaistuttava. Vaikken itse ole teiniäiti, sain esikoiseni aika nuorena (22v) ja painin monien samojen asioiden kanssa. Luulen, ettei ikinä voi olla täysin valmistautunut lapsen tuloon, ei kukaan taida olla täysin valmis äidiksi, ennen kuin se päivä koittaa.

5/5