Kaukaisin ranta - Ursula K. LeGuin

Alkuperäisteos 1972 The Farthest Shore.


Lyhyesti omin sanoin:

Maameren tarinoiden kolmas osa:
Maamerellä ei ole kaikki hyvin; joku tai jokin on alkanut viemään velhoilta heidän taikavoimiaan, lohikäärmeiltä kyvyn puhua ja laulajilta unohtuvat laulujen sanat. Arkkimaagiksi ylennyt Varpushaukka lähtee etsimään pahan aikaansaajaa yhdessä nuoren prinssi Arrenin kanssa.  He joutuvat matkaamaan hyvin, hyvin kauas, aina maailman reunalle asti - ja jopa pidemmällekin. Ja he kohtaavat vihollisen, jonka mahtia jopa lohikäärmeetkin kavahtavat.

Mielipide:

Jouduin lukemaan tämän kirjan hieman kiireellä, koska kirjaston laina-aika alkoi lähestyä loppuaan ja päätin ehtiä lukea tämän uusimatta lainaani.
Oli mukava lukea jatkoa Maameren tarinoille. Pidin sarjan kakkososasta (Atuanin holvihaudat) hyvin paljon, mutta tämä oli aikalailla erilainen kuin edellinen. Tässä kirjassa liikuttiin paljon paikasta toiseen ja mukana oli aika paljon pohdintaa - mikä välillä meinasi tylsistyttää, välillä taas se aiheutti paljon ajattelemisen aihetta :)
Luulen, että missasin aika paljon tämän kirjan hienoudesta kiireissäni; jos olisin käyttänyt enemmän aikaa ja vaivaa, olisi tarina ehkä auennut minulle paremmin. Koska en ihan saanut jutun juonesta kiinni, annan kirjalle vain kolme tähteä:
***

Atuanin holvihaudat - Ursula K. LeGuin

Alkuperäisteos 1977 The tombs of Atuan
Sivumäärä 164

Lyhyesti omin sanoin:

Nuori Tenar vihitään Nimettömien ylipapittareksi ja hän saa nimen Arha. Hänen täytyy vartioida Atuanin pyhien hautojen koskemattomuutta ja vain hänellä on lupa kulkea pimeässä. Hänen tiensä ei ole helppo, sillä kaikki rituaalit eivät ole hänestä sopivia ja hän saakin painavan taakan kantaakseen. Lisäksi vallastaan huumantunut Kossil vaikeuttaa hänen tehtäväänsä.
Ja entäs sitten Ged, joka luvatta tunkeutuu pyhään hautaan ja yrittää löytää labyrintissä olevan aarrekammion. Vain Tenar voi häntä auttaa, eikä tie ole helppo.

"Kuuntele Tenar! Minä tulin tänne varkaana, vihollisena, sinun vastustajanasi. Ja sinä olit minulle armelias ja luotit minuun. Minä olen luottanut sinuun siitä hetkestä kun näin  ensi kerran vilaukselta kasvosi Holvihaudassa, ja sinä olit kaunis pimeässäkin. Sinä olet todistanut luottamukseni minuun. Enkä minä ole antanut mitään vastalahjaa. Mutta nyt tahdon lahjoittaa sinulle sen mikä kuuluu sinulle. Minun tosinimeni on Ged. Olkoon se myös sinun salaisuutesi."

Mielipide:

Tämä tarina oli jännittävämpi kuin ensimmäinen osa, Maameren velho. Ja kiehtovampi. Kun yritin kuvitella Holvihautaa, labyrinttiä, kivipaaseja.. Kaikki tällainen pimeä ja salaperäinen kiehtoo aina mieltäni ja haluaisin tietää enemmänkin, kuin mitä kirjassa kerrotaan. Suorastaan ahmin tämän tarinan :)
Tarina oli oikeastaan aika lyhyt, mutta silti se ei jäänyt liian pinnalliseksi vaan kaikki oleellinen tuli mielestäni esille. Eikä tarinassa ehtinyt tylsistyä.
Tykkäsin ja luen lisääkin Maameren tarinoita jossakin vaiheessa, mutta seuraavana luen jotain toisenlaista!
Tähtiä annan neljä:
****

Maameren velho - Ursula LeGuin

Alkuperäisteos 1976 A wizard of Earthsea
Sivumäärä 217

Lyhyesti omin sanoin:

Maameren velho on ensimmäisen osa Maameren tarinoista. Tämä tarina kertoo nuoresta Varpushaukasta, tosinimeltään Gedistä, jolla on taikavoimia. Hän lähtee opiskelemaan Roken saarelle lisää velhoutta ja hänestä tuleekin yksi saariston mahtavimmista velhoista.
Hän saa ystäviä ja vihollisia ja hän joutuu suureb haasteen eteen; hän tekee virheen ja vapauttaa nimettömän, pahan varjon, jota vastaan hänen on taisteltava.

"Silloin Ged kohotti sauvansa korkealle ja se säihkyi sietämättömän kirkkaana, paloi niin valkeana ja mahtavana valona, että jopa tuo ikiaikainen pimeys kärsi ja joutui antautumaan. Tuossa valossa Gediä kohti tulevavasta varjosta katosivat kaikki inhimilliset piirteet. Se vetäytyi kasaan, kuivui kokoon, musteni ja ryömi nelinkontin lyhyillä kynnekkäillä pedonjaloillaan. Mutta se tuli päin Gediä ja nosti häntä kohti sokean, muodottoman turpansa, jossa ei ollut huulia, korvia, eikä silmiä. Kun he olivat kohdakkain se paloi pikimustaksi sauvan valkoisessa taikavalossa ja vääntäytyi pystyyn. Mies ja varjo kohtasivat kasvoista kasvoihin hiljaisuuden vallitessa, liikkumattomina"

Mielipide:

Aluksi olin hieman pihalla tarinasta. En oikein tiennyt kuka oli kuka ja missä milloinkin oltiin. Mutta tarinan edetessä siihen pääsi kivasti kiinni; vaikkakin hahmot jäivätkin etäisiksi, eikä heitä oppinut tuntemaan kovin hyvin. Jännitystä ja tapahtumia riitti, eli tylsä kirja ei ollut. Kirjoitustyyli sen sijaan oli mielestäni jotenkin tylsähkö ja ehkä töksähteleväkin; tarinaa ei saanut luettua kovin sujuvasti.
Pidin kuitenkin tarinasta ja aion lukea jatkoa sille. Tähtiä annan kolme:
***