maanantai 31. elokuuta 2020

Elokuussa luetut:

 Elokuun puolessa välissä palasin takaisin töihin pitkältä lomalta. Elokuun alku oli kuitenkin oikein lukurikasta aikaa ja kirjoja ehtikin kertyä luetuksi jopa 11! Loppukuusta iski tosin pienoinen lukujumi, vaikka hyviä kirjoja olisi ollut iso pino. Onneksi ehdin työmatkoillani kuunnella äänikirjoja :)
Kirjoista 5/11 oli naiskirjailijoiden kirjoittamia, 4/11 kotimaisia ja 3/11 äänikirjoja. 

Keskiarvo kirjoille oli 3,8

Synkän metsän siimeksessä - Ruth Ware 4/5
Alicen seikkailut ihmemaassa - Lewis Carroll 3/5
Sumu - Steinar Bragi 4,5/5
Ehtoolehdon tuho - Minna Lindgren 4/5
Penikka - Henry Aho 2/5
Ketju - Adrian McKinty 3/5
Karhun morsian - Katja Törmänen 3/5
Maan tytär - Katja Törmänen 4/5
Poika, myyrä, kettu ja hevonen - Charlie Mackesy 5/5
Hiljainen potilas - Alex Michaelides 5/5
Auschwitzin apteekkari - Patricia Posner 4/5

Syyskuu:

Syyskuu menee töiden merkeissä ja lukeminen jää varmasti tätä paljon vähemmäksi. Aion siis valikoida luettavakseni kirjoja, jotka ehdottomasti haluan lukea. 
Kirjana minulla on kesken Elina Aaltosen Älä anna minun pudota (jee, aikuisten heppakirja!)
Äänikirjana kesken Jenny Colganin Uusia lukuja ja onnellisia loppuja.
 Lukujonossa mm. Ruth Hoganin uusi Lauluja Variksille. 
Hyvä kuukausi siis tulossa 💓

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Auschwitzin apteekkari - Patricia Posner


 Englanninkielinen alkuteos 2017 The Pharmacist of Auschwitz. The Untold story. 
Minerva kustannus 2019
Suomentanut Niko Jääskeläinen
Sivuja 315
Storytel äänikirja
Kesto 8h 28min
Lukija Joonas Kääriäinen

"Toukokuussa 1944 natsien suurin tuhoamisleiri Auschwitz toimi täydellä kapasiteetillaan. Juutalaisvainojen kiihkeimmässä vaiheessa arviolta 800 000 unkarinjuutalaista lähetettiin surmattavaksi Auschwitzin kaasukammioihin. Loputtomana virtaavien uhrijonojen paineessa kolmannen valtakunnan pahamaineisin keskitysleiri kykeni hädin tuskin selviytymään päivittäsistä rutiineistaan. "

Lyhyesti:

Romanialainen apteekkari ja Bayerin lääketehtaan edustaja Victor Capesius liittyi vuonna 1943 SS-järjestöön. Hänestä tuli Auschwitzin kuolemanleirin pääapteekkari ja hän vastasi sotilaiden ja vankien lääkkeistä, varastoi kaasukammioissa käytettävää hermomyrkkyä, osallistui ratapihan kuolemanvalintoihin ja hamstrasi valtavat määrät kultaa kuolemaan tuomituilta vangeilta. 
Kirjassa käydään läpi sodan jälkeisiä oikeudenkäyntejä ja etenkin Capesiuksen yrityksiä kieltää kaikki rikoksensa Auschwitzissa ja kuinka syvään epäinhimillisyyteen voi ihminen vajota.
Kirja osoittaa myös, kuinka esimerkiksi suuryritys I.G. Farben hyötyi natsien toimista ja kävi kauppaa vangeista, joita käytettiin työvoimana sekä lääkekekokeiden koe-eläiminä. 
Kirja perustuu pitkään salassa olleisiin dokumentteihin. 

"Koska SS-lääkärit pitivät itseään huippuammattilaisina muiden yläpuolella, olisi voinut kuvitella, että Capesiuksen kaltainen mitätön apteekkari olisi jäänyt Auschwitzissa vaille suurempaa tunnustusta. Jos asia olisi ollut näin, hänelle tuskin olisi myönnetty merkittävää roolia leirin julmissa ihmiskokeissa. Capesiuksella oli kuitenkin valttikortti, jinka arvoa SS- henkilöstö ei voinut vähätellä: hönen työhistoriansa Farbenilla ja Bayerilla. Kaikki keskitysleirin lääkärit olivat kiitollisuudenvelassa Farbenille, joka rahoitti useita leirin lääketieteellisistä kokeista."

Mielipide:

Tämä oli lukemistani Auschwitz- kirjoista ensimmäinen tietokirja. Muut ovat olleet tunteellisia, omaelämänkerrallisia teoksia, kun taas tämä perustui kylmiin faktoihin. 
Tämä tarjosi minulle paljon uutta tietoa ja uusia näkökulmia. 
Loppupuolella kirja oli hieman puuduttavaa kuunneltavaa, oikeudenkäyntien osalta. Siinä lueteltiin paljon nimiä, vuosia, rikoksia ja rangaistuksia. Luettuna nämä asiat olisivat voineet jäädä paremmin mieleen, mutta kuunneltuna ne menivät hieman ohi ja sekaisin. 
Jossain välissä ajattelin myös, että tässä on aika vähän tietoa itse Capesiuksesta vaikka kirjan pitäisi nimenomaan kertoa hänestä. Mutta loppua kohden nämä ajatukset hävisivät. Ja oikeastaan oli hyväkin, että kirjassa oli paljon muutakin. 
Kirja ei herättänyt samanlaista kauhistusta ja tunnevyöryä kuin muutamat aiemmin lukemani kirjat, mutta kyllä tämä silti laittoi miettimään asioita. Kuinka alas ihmiset voivat vajota? Kuinka he voivat kieltää sen kaiken? Eikö ihmisen kullanhimolla ja ahneudella ole mitään rajaa? 
4/5


sunnuntai 23. elokuuta 2020

Hiljainen potilas - Alex Michaelides

 Englanninkielinen alkuteos The Silent Patient 2019
Gummerus 2019
Suomentanut Antti Autio
Sivuja 454
Storytel äänikirja
Kesto 12h 53min
Lukija Panu Kangas

"En tiedä, miksi kirjoitan tätä. Se ei pidä paikkaansa. Ehkä tiedänkin, mutten vain halua myöntää asiaa itselleni. En ole varma edes siitä, mitä nimitystä tekstistäni pitäisi käyttää. Päiväkirja kuulostaa jotenkin liian mahtipontiselta, sillä minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa."

Lyhyesti:

Taidemaalari Alicia ampuu aviomiestään useasti suoraan kasvoihin. Sen jälkeen hän ei sano enää sanaakaan. Teolle ei löydy minkäänlaista motiivia ja pariskunta vaikutti todella onnelliselta. Alicia todetaan syylliseksi miehensä murhaan ja suljetaan oikeuspsykiatriseen hoitolaitokseen. 
Mediaa kuohuttanut mysteeri kiehtoo myös psykoterapeutti Theoa, joka saakin työpaikan Aliciaa hoitavasta laitoksesta. Hän on päättänyt auttaa Aliciaa ja on jopa valmis venyttämään sopivuuden rajoja potilaansa hoidossa. Hän ottaa yhteyttä Alician sukulaisiin ja ystäviin selvittääkseen, mitä Alician menneisyydessä on tapahtunut.
Mutta onko hän lopulta valmis kuulemaan Alician tarinan?

"Istuin Alician kanssa terapiahuoneessa. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään. Olin alkanut sietää Alician hiljaisuutta aiempaa paremmin. Annoin vaitonaisuuden yksinkertasesti vallata mieleni, minkä jälkeen sitä oli helpompi kestää. Rauhallisessa huoneessa kahden kesken istuminen oli itse asiassa alkanut tuntua minusta milteipä miellyttävältä. "

Mielipide:

Tässäpä varsin nerokas ja koukuttava trilleri! 
Toimi äänikirjana oikein hyvin ja jännitys vain tiivistyy loppua kohden. 
Henkilöt olivat mielenkiintoisia ja uskottavia. Ihmismielen pimeimpiin syövereihin oli sukellettu upeasti ja Alician äänettömyys kiehtoi minua suuresti. Jouduin jatkuvasti miettimään, mihin oikein voin uskoa ja mihin en ja kuka on lopulta mieleltään sairas. Theon elämä oli myös mielenkiintoinen.
Loppuratkaisu oli yllättävä ja todella hyvä, enkä olisi sitä arvannut. 
Tarina eteni koko ajan sujuvasti ja luontevasti, eikä missään vaiheessa kyllästyttänyt. 
Lisää tällaista, kiitos!

5/5


lauantai 22. elokuuta 2020

Poika, myyrä, kettu ja hevonen - Charlie Mackesy

 Englanninkielinen alkuteos The Boy, the Mole, The Fox and the Horse 2019
Nemo 2020
Suomentanut Juhani Lindholm
Kirjasto

"-Olen kauhean pieni, Myyrä sanoi. 
- Niin, sanoi poika, mutta sitäkin tärkeämpi."

Lyhyesti:

Yksinkertaisen upea, kaikenikäisten kuvitettu kirja ystävyydestä, rakkaudesta ja hyvyydestä. 
Poika, myyrä, kettu ja hevonen. Jokainen on erilainen, vahvuuksineen ja heikkouksineen. 

Mielipide:

Henkeäsalpaavan kaunis teos. 
Yksinkertaisuudessaan koskettava ja lumoava. Rakastettava. 
Kuvat ovat kauniita, tekstit ja tarina samaten. Niin pieni, mutta samalla suuri. 
Tässä on varmasti jokaiselle jotakin. 
Tämä olisi ihana saada omaan kirjahyllyyn.  

5/5


torstai 20. elokuuta 2020

Maan tytär - Katja Törmänen

 Like kustannus 2020
Sivuja 410
Kirjasto

"Aslaug oli kuvitellut Vehrytsaarelle saapumisen moneen kertaan. Miten he rantautuisivat jyrkkäseinäisten kallioiden rajaamaan poukamaan, jota Hjarnar oli hänelle kuvaillut, kivien kolinan veneen kokan alla kun he vetäisivät sitä maihin, alkukesän loputtoman auringonpaisteen saaren yllä. Miten he astuisivat kivisten talojen reunustamalle aukealle Hyljekylässä, miten Hjarnar puhuisi vakuuttavasti ja ystävällisesti oudolla kielellä, jota oli matkalla Aslaugillekin opettanut."

Lyhyesti:

Kirja on jatkoa Karhun morsiamelle. 
Sekä Freydis että Aslaug ovat jättäneet vanhat kotikylänsä taakseen. Aslaug rantautuu Hjarnarin kanssa Vehrytsaarten Hyljekylään, Freydis poikansa kanssa Laaksokylään. 
Uuden kylän uusiin tapoihin tutustuminen vie aikansa, eikä oman paikan löytyminen ole mutkatonta. 
Aslaug tulee raskaaksi, eivätkä hänen enneunensa tulevasta lapsesta ole ruusuisia. 
Freydis joutuu vaikeuksiin tavattuaan metsässä vanhasta kotikylästään karkotetun miehen, joka yrittää kiristää häntä. 
Samaan aikaan vallanhimoiset miehet valmistelevat sotia, kun taas sisarukset yrittävät näkijänkykyjensä avulla pitää kaikki turvassa. 

"Se oli Karhu. Se seisoi levollisena paikoillaan, katseli heitä erottavaan laaksoon kuin olisi mittaillut maitaan, ja Freydisin henkäistessä se käänsi päätään ja, siitä Freydis oli varma, katsoi suoraan häntä, nyökäytti päätään kuin olisi tervehtinyt."

Mielipide:

Lainasin tämän kirjan kirjastosta ennen Karhun morsianta, mutta tajutessani tämän olevan jatko-osa, oli pakko lainata ensimmäinen osa ensin. 
Tämä kirja oli hieman selkeämpi kuin edeltäjänsä, koska henkilöt ja paikat olivat jo ennestään tuttuja. Silti kirjassa oli melkoisen pitkiä lauseita, joita olisi voinut pätkiä lyhyemmiksi tekstin selkeyttämiseksi. 
Minulle jäi myös olo, että Aslaug tai Freydis eivät juurikaan kehittyneet kirjan aikana, vaan jäivät edelleen aika persoonattomiksi. 
Tässä kirjassa kuitenkin tapahtui enemmän ja sama, utuinen tunnelma kulki läpi kirjan, joten tykkäsin. 
Omalla tavallaan tämä on oikein kiehtova ja mystinen tarina. 

4/5

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Karhun morsian - Katja Törmänen

 Like kustannus 2018
Sivuja 389
Kirjasto

"Riemastunut nauru helisi Suolakarin rannassa, hengitys tuprahteli suurina höyrypilvinä ilmaan. Freydis seisoi erillään muista, nosti silmille valuvaa turkishattua ylemmäs. Oli talven ensimmäisen rekiajelun aika, ja nuoret kihisivät innostusta kuin irti päässeet varsat. Kesällä täältä noustiin veneisiin, kiidettiin tuulen ja aaltojen sylissä kauas horisonttia kohti. "

Lyhyesti:

Suolakarin Freydis on nuori nainen, jolla on näkijän ja parantajan kykyjä. Hän on myös Karhun morsian ja hänen kohtalonsa on ennalta määrätty. Hän menee naimisiin kylän päällikön Thorbjörnin kanssa ja hänen olisi uhrattava joko itsensä tai talven pimeimpänä yönä syntyvä lapsensa Karhulle, lapsen sukupuolesta riippuen. Sitä ennen on hänen tehtäväsä pitää Karhu tyytyväisenä  ja siten pitää kylä turvassa. Kun lopulta on uhrauksen aika, pystyykö Freydis täyttämään kohtalonsa?
Toisaalla, Surmankylässä, asuu niin ikään nuori nainen, Aslaug nimeltään. Hänelläkin on näkijän ja parantajan kykyjä, mutta ne ja Karhun palvominen on pidettävä salassa kylän johtajalta Randolfilta, joka on kiivauksissaan ne aikanaan kieltänyt. Aslaugista on myös määrä tulla johtajan puoliso ja hän on alistunut kohtaloonsa, vaikka tietääkin Randolfin käyttävän nyrkkejään turhankin helposti. Mutta kun saarelle saapuu Hjarnar, mies jota Randolf kutsuu pojakseen, Aslaug ei enää olekaan niin varma. Voisiko hänellä olla erilainen tulevaisuus, jossain muualla?

"Hän oli yksin, oli tottumut olemaan yksin. Äitiään hän ei muistanut, ja Geirdis, päällikön vanha täti, oli hänet kasvattanut. Iloisesta, nauravasta pikkutytöstä oli tullut vakava nuori nainen. Joskus hän oli yrittänyt mennä kylän tyttöjen seuraan ja olla kuten muut, mutta ei hän osannut. Vaiti hän oli kuunnellut, miten toiset puhuivat kapioista ja sukulaisista ja siitä kenen taloon oli kerätty komeimmat saaliit, mutta kun toiset olivat alkaneet kuiskailla haaveistaan ja salaa vaihdetuista katseista, kun heidän silmänsä olivat säihkyneet tulevan onnen odotusta, silloin hän oli lähtenyt. Mikään niistä ei ollut Aslaugia varten, eikä hän halunnut niistä kuullakaan. "

Mielipide:

Uudehko, mielenkiintoinen viikinkimaailmaan sijoittuva kotimainen fantasiakirja. 
Alkuun tarina tuntui aika sekavalta, varsinkin kun Freydisin ja Aslaugin tarinoiden välillä hypittiin nopeasti - piti aina välillä tarkistaa, kummasta nyt puhuttiinkaan. Kylien ja uskomusten erilaisuus oli hienoa. Vaikka kylät olivatkin fyysisesti lähellä toisiaan, olivat ne aivan erilaisia. Tässäkin minulla meni hetki aikaa muistaa, kumpi kylä oli kumpi. 
Kirjan kieli oli kaunista ja kuvailevaa, mutta se ei aina soljunut sujuvasti eteenpäin. 
Kirjan henkilöistä pidin kaikista, vaikka he olivatkin aika tavallisia ja Freydis ja Aslaug paljon toistensa kaltaisia. Vaikka kirjassa miehet olivat hallitsijoita ja päättäjiä, tarina ei keskittynyt heihin, vaan kylän naisiin ja heidän toimiinsa. 
Kirja ei ollut kovin tapahtumarikas tai toimintaa täynnä, mutta sen tunnelma oli sen verran vetävä, että pidin tästä. Lukupinossa odottaa Maan tytär, joka on jatkoa Aslaugin ja Freydisin tarinalle. 

3/5


tiistai 11. elokuuta 2020

Ketju - Adrian McKinty

 Englanninkielinen alkuteos 2019 The Chain
Otava 2020
Suomentanut Antti Saarilahti
Sivumäärä 398
Kirjasto

"Tyttö selailee Instagram- syötteensä tykkäyksiä istuessaan bussipysäkillä eikä edes huomaa aseistautunutta miestä ennen kuin tämä on jo melkein vieressä. Hän voisi pudottaa koulureppunsa ja juosta suolle. Hän on ketterä kolmetoistavuotias ja tuntee kaikki Plum Islandin suot ja juoksuhiekat. Ilmassa on hieman merestä kohonnutta aamu-usvaa, eikä iso ja kömpelö mies välttämättä uskaltaisi juosta perään. "

Lyhyesti:

Rachelin tytär Kylie siepataan bussipysäkiltä. Rachel saa puhelun, jossa hänelle annetaan ohjeeksi maksaa lunnaat ja siepata jonkun muun lapsi. Kylie vapautetaan vahingoittumattomana, kunhan Rachelin sieppaaman lapsen vanhemmat ovat siepanneet seuraavan uhrin. Näin Rachelista tulee osa Ketjua, josta ei ole ulospääsyä. Hän ei voi kertoa poliisille, sillä Kylien henki on vaarassa. Epätoivoinen Rachel ei voi pyytää apua ex- mieheltään, mutta tämän veli Pete voisi auttaa. Eikö kuka tahansa, lapsensa puolesta pelkäävä äiti, tekisi ihan mitä tahansa saadakseen lapsensa taas turvaan? Tämä ei kuitenkaan riitä Rachelille, hän haluaa päästä Ketjusta kokonaan eroon, sillä se uhkaa pilata hänen ja kaikkien hänen läheistensä elämän. Mikä Ketju oikeastaan on ja kuka sitä pyörittää?

"-Palaan kotiin, Rachel huikkaa Petelle ja livahtaa takakautta rantahietikolle, kun reitti on selvä. Hän haluaisi itkeä, mutta kyyneleet ovat ehtyneet. Hänestä on tullut kova. Kova kuin kivi. Ja taas hän ajattelee, että entinen Rachel on poissa. Hän pyyhki kyyneleensä aikoja sitten ja on nyt aivan toinen ihminen. "

Mielipide:

Paljon kehuttu Ketju.
Etu- ja takakansi pursuaa hehkutusta. 
Olihan tämä ihan hyvä. Idea ainakin oli loistava. Mutta ei tämä minuun tehnyt niin suurta vaikutusta, kuin olisi voinut ennalta odottaa. Nopealukuinen, ihan jännittävä, mutta kevyt ja sujuvasti etenevä. Mutta jotain silti puuttui. Kaikki tapahtui aika helposti. Rachelin hätä ei koskettanut, ei herättänyt kauhistusta. Muutenkin Rachel jäi aika etäiseksi, ainakin minulle. Hän oli liian järkevä. Pidin kuitenkin siitä, että mukaan oli saatu hieman romantiikkaakin. 
Kirjan pahikset, joiden piti olla aika älykkäitä, kompastuivat omaan ylpeyteensä. Heidän taustatarinansa ei myöskään oikein mennyt ihon alle. Mikään ei päässyt yllättämään. 
Eli loistava idea, jonka toteutus jäi hieman pinnalliseksi.
Jos en pahasti narraa, niin tästä on mahdollisesti joskus tulossa elokuva. Se olisi mahtavaa, sillä siihen tässä on aineksia. 

3/5

perjantai 7. elokuuta 2020

Penikka - Henry Aho

Atrain& Nord 2020
Sivuja 256
Kirjasto

"-Missä vitun korvessa se oikein on? 
- Ei ole enää pitkä. Puolisen kilometriä. Ja voisit vähän siistiä tuota suutasi, mies vastasi ja potkaisi polulla lojuvaa käpyä. Käpy osui kuusen kylkeen ja sai aikaan pienen kolahduksen, jonka ympäröivä metsä pehmensi. Kenkien alla rapisivat neulaset ja kuivuneet oksat."

Lyhyesti:

Tomppa on juuri vapautunut vankilasta, jossa hän on istunut seitsemän vuotta. Häntä on odottamassa vaimo Sari sekä teini-ikäiset kaksostytöt Tiina ja Liina. Sari on perinyt kuolleen veljensä mökin Vaasan saaristossa ja perhe aikoo muuttaa sinne. Tomppa aikoo hyvittää toilailunsa ja viinankin hän on jättänyt. Nyt on aika viettää aikaa perheen kanssa. 
Mökin naapurissa asuu omituinen mies. Mies yrittää elää mahdollisimman luonnollisesti, syö metsän antimia ja vieroksuu kaupassa käyntiä. Mies ei pidä ulkopuolisista ja häiriintyy uuden perheen läsnäolosta. Hän tekee kiusaa ja ärsyttää lyhytpinnaista Tomppaa tahallaan. 
Tompan pinna on kireällä, eikä mene kauaakaan, kun korkki napsahtaa taas auki. 
Tilanne muuttuu todella pahaksi, kun Sari saa työtarjuksen ulkomaille...

"Minä raivosin, huusin ja itkin. Avasin tuuletusikkunan, että vaimoni varmasti kuulisi solvaukseni. Miksi hän oli palannut, näin pitkän ajan jälkeen? Olin luullut päässeeni hänestä lopullisesti eroon. Niinhän minä tosin olin luullut jo silloin, kun olin muurannut hänet grilliin. "

Mielipide:

Olen lukenut muitakin Henry Ahon kirjoja ja pitänyt niistä. Olin siis aika innoissani, kun huomasin tämän uutukaisen kirjastossa ja nappasin sen heti luettavakseni. 
Kirjan takakannessa kuvataan kirjaa "vahvatunnelmaiseksi ja juonenkäänteillään yllättäväksi kauhuromaaniksi". Nyt olen kyllä eri mieltä. 
Vahvatunnelmainen, joo. Mutta yllättävä? Kauhu? Ei, ei. 
Minun oli pakko ottaa tämä kirja vitsinä, huumorilla. Muuten en oikein osaisi olla tästä mitään mieltä. 
Mitään yllättävää tässä siis ei ollut, kaikki paljastettiin sitä mukaa kun tarina eteni. Mitään pelottavaakaan tässä ei ollut. Naapuri olisi voinut olla pelottava, jos koko ajan ei olisi kuvattu hänen ulostusreissujaan kompostilla tai masturbointejaan milloin millekin. 
Samaten olin kyllä pettynyt muihinkin kirjan hahmoihin. 
Onneksi tämä oli nopea lukea. Ja kai tän oli tarkoitus olla... tämmöinen vitsi, jota en ihan älynnyt? Olen hieman pettynyt.
Plussaa kiehtovasta kannesta. 
2/5

torstai 6. elokuuta 2020

Ehtoolehdon tuho - Minna Lindgren

Teos kustantamo 2015
Sivuja 289
Storytel äänikirja
Kesto 9h 51min
Lukija Elina Latva

"Siiri Kettunen heräsi ja luuli näkevänsä painajaista. Hän seisoi vuoteensa vieressä kankeat jalat tukevasti aamutossuissa, harmaat hiukset sotkussa ja tuijotti edessään kirkkaanpunaisena hohtavaa seinää. Hän tiesi olevansa elossa, sillä oikeassa korvassa soi tuttu kaksiviivainen a. 
- Huomenta, Siiri! Tänään hoitovuorossa: Ei henkilökuntaa! Jos haluat tietoa yöstäsi, valitse 1."

Lyhyesti:

Palvelukoti Ehtoolehto on kokenut suuren muutoksen remontin myötä. Enää ei tarvita henkilökuntaa, sillä kaikki toiminnot on automatisoitu. Ruokaa saa 3D tulostimesta, älyseinä kertoo kaiken terveydentilastasi ja ranteessasi roikkuu nappi, johon on talletettu kaikki tarvittava tieto pankkikorteista passeihin. Siivousrobotit hyrräävät ja anturit lattiassa hälyttävät kaatuneesta vanhuksesta. Apuun säntää tarvittaessa vapaaehtoistyöntekijä Herätys tänään- yhdistyksestä. 
Lähes 100- vuotiaas ystävykset Siiri, Irma ja Anna-Liisa ihmettelevät uutta kotiaan ja yrittävät sopeutua sen monimutkaisiin toimintoihin. 
Robotteja pahempia ovat vain Herätys tänään- yhdistyksen työntekijät, jotka tarjoilevat uskontoaan ja kiskovat lahjuksia hyväuskoisilta vanhuksilta. 
Ehtoolehto on retuperällä, rotat juoksentelevat vapaina ja vanhuksia alkaa kuolla epämiellyttävissä olosuhteissa. Ystävykset päättävät tehdä asioille jotakin. 

"Irma ja Siiri, me menemme nyt minun asunnolleni juomaan viskiä ja pelamaan korttia." Irma ymmärsi heti yskän. "Totta Mooses! Tähän aikaan on meidän jokapäiväinen syntituokiomme. Tule, Siiri. Ehkä katsomme vähän pornoakin. Sitä on intternetti täynnä. Vipsis vain, ja voimme katsoa mitä kauheimpia asioita." Mies jäi käsi ojossa odottamaan almuja, mutta ei keksinyt tilanteeseen sopivaa raamatunlausetta."

Mielipide:

Minna Lindgrenin Ehtoolehto- sarja on kyllä vallan hulvaton. 
Aiemmat osat (Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset) on tullut myös luettua, mutta ei blogattua. 
Kirjoja lukiessa (tai kuunnellessa) saa kyllä nauraa. Henkilöt ovat ihastuttavia ja persoonallisia, vaikkakaan en osaa heitä kovin realistisiksi kuvitella, ja heille sattuu ja tapahtuu vaikka mitä. Selviytyminen modernissa älypalvelutalossa aiheuttaa jo itsessään kommelluksia, siihen päälle vielä tyrkyt uskovaisvapaaehtoiset. 
Miinusta siitä, että raamatunlauseita oli siteerattu turhankin paljon ja uskonnollisuus kirjassa puudutti välillä muutenkin. Plussaa äänikirjan lukijalle siitä, että hän oli hienosti saanut jokaiselle henkilölle omanlaisensa äänen ja tavan puhua, loistavaa! Pienillä äänenpainoilla ja -muutoksilla sai paljon aikaan. 
Ihanan hupsu kirja, joka kuitenkin myös herättelee ajattelemaan vanhustenhuollon todellista laitaan. 
Tykkäsin. Niin yksinkertaista se on. 
4/5

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Sumu - Steinar Bragi

Islanninkielinen alkuteos 2011 Hálendió
Like kustannus 2016
Suomentanut Tuomas Kauko
Sivumäärä 287
Kirjasto

"Luonnon yllä vallitsi rauha. Varjot horisontissa tummuivat, terävöityivät taivasta vasten ja sulautuivat lopulta yöhön. Kaikki neljä vaikenivat. Ei kuulunut muuta kuin hiljaista muminaa radiosta. Takapenkillä Vigdís luki kirjaa, Anna oli juuri avannut oluen herättyään lyhyiltä nokosilta. Heidän välissään makasi Annan koira, islantilainen paimenkoira, jonka Anna oli hankkinut muutama kuukausi sitten. "

Lyhyesti:

Neljä nuorta aikuista on lähtenyt retkelle Islannin erämaahan. Sankka sumu yllättää heidät ja he törmäävät kivisen talon seinään. Auto hajoaa ja omituinen vanha pariskunta tarjoaa heille vastentahtoisesti yösijan. 
Ystävykset yrittävät kerran toisensa jälkeen päästä pois erämaasta, mutta päätyvät aina uudelleen talolle. Näkyvyyden vievät hiekkamyrskyt, omituinen hylätty kylä, pariskunnasta paljastuvat salaisuudet, selittämättömät tapahtumat... 
Minne he voivat paeta, kun pakopaikkaa ei ole?

"Miksi tämä kuva on revitty? hän huusi ja päästi lopulta kuvasta irti. Hän antoi kyynelten tulla, nojasi seinää vasten ja huusi lisää. Sitten hän valui alas lattialle, eikä välittänyt, vaikka hän sai haavoja lasinsirpaleista. Hän kuuli eukon lähestyvän keittiöstä. Hän ajatteli autiomaata, lasta, taloa, joka oli lukittu ja jota puolustettiin kun linnoitusta, aitaa padon päällä, rotkon roikkuvaa siltaa - ja sitä, että jokin halusi tulla pimeästä sisään, vastarannalta tälle puolelle."

Mielipide:

Tässä on kirja, joka vie yöunet. 
Häiriintynein tarina, jonka olen ikinä lukenut. 
Todella karmiva tunnelma. 
Pelko lisääntyy pikkuhiljaa, eikä oikein mihinkään voi luottaa. Kirjan loputtuakin jää olo, ettei oikein ole varma mitä oikein tapahtui. Ehkä olisin hitusen lisää selvennystä kaivannut loppuun, mutta toisaalta kirja jätti niin vahvan tunteen jälkeensä, ettei se haittaa. Joutuupahan miettimään ja pohtimaan ja arvailemaan. Tekisi mieli lukea kirja uudelleen, uusin silmin, jos sieltä osaisi poimia ne puuttumaan jääneet palaset. 
Kirjan henkilöt eivät täysin olleet makuuni, liikaa päihteitä ja sekoilua, mutta toisaalta se kaikki kuului tähän tarinaan. Kaikilla oli oma vaikea menneisyytensä ja jokainen joutui kohtaamaan sen retken aikana. 
Todella upeasti kirjoitettu, luontoa oli kuvattu kauniisti. Teksti imaisi heti mukaansa. 
Minä en nyt osaa päättää, annanko 4 vai 5 pistettä. Toisaalta lukukokemus oli hyvin vahva, mutta avoimia kysymyksiä jäi niin paljon. Mitä mieltä te olitte kirjan lopusta? Mitä siinä todella tapahtui?
4-5/5

maanantai 3. elokuuta 2020

Alicen seikkailut ihmemaassa - Lewis Carroll

Englanninkielinen alkuteos 1865 Alice's adventures in Wonderland
WSOY 2010
Suomentanut Alice Martin
Sivuja 133
Kirjasto

"Alice ei olisi enää mitenkään jaksanut istua sisarensa vieressä  joen rannalla mitään tekemättä. Kerran tai pari hän oli vilkaissut kirjaan jota sisko luki, mutta siinä ei ollut kuvia eikä keskustelua, "ja mitä iloa on kirjoista, joissa ei ole kuvia eikä keskustelua", Alice tuumi. Hän oli juuri ruvennut miettimään (sikäli kuin miettiä jaksoi, sillä oli unettavan kuuma päivä eikä ajatus tahtonut kulkea), oliko päivänkakkaraseppeleen tekemisen ilo sen vaivan arvoinen, että nousisi poimimaan siihen päivänkakkarat, kun hänen vierestään äkkiä juoksi valkoinen, vaaleanpunasilmäinen kani."


Lyhyesti:

Klassikkotarina Alicesta, joka hyppäsi valkoisen kanin perässä kaninkoloon ja päätyi Ihmemaahan. Siellä hän kohtasi monenlaista otusta ja eläjää, esimerkkinä vaikka valekilpikonna, hattumaakari, puhuvia eläimiä, Irvikissa sekä Herttakuningatar. 
Ihmemaassa saattoi kasvaa tai kutistua syömällä milloin mitäkin, vauvoista tuli possuja, krokettia pelattiin elävillä flamingoilla sekä siileillä. 
Kaikki on vallan hullunkurista. 

"Kissa vain irvisti Alicen nähdessään. Se näytti hänestä hyväntahtoiselta, mutta yhtä kaikki sillä oli erittäin pitkät kynnet ja paljon hampaita, ja hön arveli että sitä tuli kohdella kunnioittavasti. "Kis kis, irvikissa", hän aloitti arasti, koska ei ollenkaan tiennyt pitäisikö se puhuttelusta, mutta kissa vain irvisti entistä leveämmin. "

Mielipide:

Tämä(kin) klassikkoteos on ollut minulla lukematta näinkin pitkään. En ole nähnyt edes kyseisestä kirjasta tehtyjä elokuvia. Jollain tavalla kirjan juoni ja hahmot olivat tuttuja, mutta pääpiirteittäin tarina oli ihan uusi. 
Ja no.. Olihan tämä aika outo. 
Hahmot eivät olleet aivan niin persoonallisia, kuin olin kuvitellut. Esimerkiksi Hattumaakari (jota usein kutsutaan Hulluksi hatuntekijäksi) ei ollut kovin hullun oloinen. Herttakuningatar huuteli vain Pää poikki- jokaiselle, mutta muuta en hänestä irti saanut. 
Toki tämä on lastenkirja, mutta tämä jäi aika pinnalliseksi. 
Ei uponnut minuun, mutta ehkä kokeilen mitä 4- ja 6- vuotiaat lapseni tästä sanovat :)
3/5

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Synkän metsän siimeksessä - Ruth Ware

Englanninkielinen alkuteos 2015 In the Dark, Dark Wood
Otava 2017
Suomentanut Oona Nyström
Sivuja 363
Kirjasto

"Minä juoksen. Juoksen läpi kuun valaiseman metsän. Oksat repivät vaatteitani, ja olen kompastua lumen taivuttamiin sananjalkoihin. Karhunvatukkapensaat riipivät käsiäni. Hengitys raastaa kurkkua. Sattuu. Joka paikkaan. Mutta tämän minä osaan. Minä juoksen. Tähän minä pystyn. "

Lyhyesti:

Nora on kirjailija, joka viihtyy omillaan. Hänen päivänsä rytmittyvät kirjoittamisen ja juoksulenkkien ympärille. 
Mutta eräänä päivänä hän saa sähköpostiinsa polttarikutsun. Polttarit ovat hänen nuoruuden ystävälleen, jota hän ei ole nähnyt kymmenen vuoteen. Hän on vähällä poistaa koko viestin, mutta lopulta, jostain syystä, hän päättää osallistua. Miksi hänet on kutsuttu? Hän ei ole saanut edes kutsua häihin, eikä edes tiedä, kenen kanssa Clare on menossa naimisiin. 
Polttarit järjestetään modernissa lasitalossa synkän metsän keskellä, kaukana kaikesta. Juhliin osallistuu Noran lisäksi vain 5 muuta, joista hän ei tunne puoliakaan. 
Juhlat menevät kuitenkin pahasti pieleen ja Nora herää sairaalasta muistinsa menettäneenä. Hänen huoneensa ovella seisoo poliisi. Joku on kuollut, murhattu. 
Noran muisti palautuu pätkittäin. Voiko murhaaja olla hän itse?

"Aivot eivät aina muista kaikkea oikein. Ne sepittävät tarinoita. Ne paikkaavat aukot ja naamioivat tarinat muistoiksi. Minun täytyy yrittää saada tosiasiat selville. En kuitenkaan tiedä, muistanko sen, mitä tapahtui vai sen, mitä haluaisin tapahtuneen. Olen kirjailija. Valehtelen ammatikseni. Joskus on vaikea lopettaa, eikö vain? "

Mielipide:

Neljäs lukemani kirja Ruth Warelta. Tämä on ensimmäinen hänen suomennetuista teoksistaan. 
Pidin tästäkin kovasti, kuten muistakin kirjailijan kirjoista. 
Tämä oli mukavan nopealukuinen ja jännittävä, mutta ei niin pelottava kuin mitä kansilehden arvosteluissa mainitaan. 
Pidin henkilöistä jälleen paljon, tosin Noran käytös tuntui ajoittain ylireagoinnilta (varsinkin, kun ei vielä tiennyt, mistä oli kyse. Ja senkin jälkeen, hieman ylireagointia). Skitso Flo, täydellinen Clare,  leuhka Tom ja kylmä Nina. Kaikki olivat epäilyttäviä. 
Pidin kovasti Waren luomasta ympäristöstä, mutta ehkä siihen olisin kaivannut vielä jotain lisää. Lisää synkkyyttä, lisää jännitystä. 
Mutta kuitenkin, kaikinpuolin viihdyttävä ja koukuttava lukukokemus. Pakko ahmia loppuun, pakko saada tietää loppuratkaisu. Hyvän dekkarin merkki. 
4/5



Heinäkuussa luetut:

 Heinäkuu on ollut myös ihana lomakuukausi ja akut on ladattu täyteen tulevaa työvuotta varten. Yläkertamme on valmis ja upea ja lapset naut...