Valta - Emma Uusihakala

 Books On Demand 2022
Sivumäärä 247
Arvostelukappale

"Kipu säväytti ja veren maku ehti jo suuhunkin. Olavi painoi etusormensa varovasti turvonneelle huulelleen ja katsoi sitä sitten. Sormi oli värjäytynyt punaiseksi. Silmäkulmaa, johon toinen isku oli osunut, kolotti. Hemmetti. Ainakaan hän ei ollut saanut mitä tuli hakemaan, siitä Olavi oli pitänyt huolen."

Vanhempi rikoskonstaapeli Irina Pärn sekä rikosylikonstaapeli Petteri Marttila saavat tutkittavakseen geneetikko Olavi Heikkisen murhan. Tapaus osoittautuu haastavaksi. 
Olavin työpaikalla oli ennen murhaa käynyt raivoava mies, jonka henkilöllisyyttä on vaikea saada selville. Lisäksi selviää, että Olavi on omien töidensä lisäksi työstänyt salaista projektia. Saadakseen projektista selvää, Irina pyytää apua lääkärituttavaltaan Anna Koskelta. Irina ja Anna joutuvat vaaraan tutkiessaan tapausta omin päin.
Olavin salaisuus paljastuu huolestuttavaksi ja vaaralliseksi ja sillä olisi toteutuessaan valta muuttaa koko ihmiskuntaa. 
Tutkimusten edetessä Irina uppoutuu työhönsä tiiviisti ja hän alkaa uupua. Öisin häntä vainoavat kamalat painajaiset, jotka ovat hänelle jo entuudestaan tuttuja. Miksi ne palasivat juuri nyt? 

" Irina katsoi taas tutkimusta, sivua, joka oli avonaisena hänen edessään. Oivallus hänen ja Olavin samankaltaisuudesta ei auttanut häntä ymmärtämään sitä kuitenkaan yhtään paremmin. Hän tiesi, että tähän tarvittaisiin asiantuntijaa. Jotakuta, joka tietäisi näistä asioista, mutta kuka se olisi..."

Valta on itsenäinen jatko-osa Uusihakalan Ei voi korjata- teokselle. 
Jäin kaipaamaan Ei voi korjata- kirjassa poliiseille syvempää taustaa ja tässäpä sitä oli nyt tarjolla. Irina ja Petteri olivat työlleen omistautuneita, suht tavallisia päähenkilöitä, mutta kuitenkin persoonallisia. Irinan menneisyydestä paljastui monenlaisia mielenkiintoisia ja surullisia asioita ja Petterinkin komean pojan kuoren alta löytyi mukava tyyppi. 
Oli mukava lukea myös Annan kuulumisia, joka oli siis edellisen kirjan päähenkilö. 
Kirja ei ollut kovin jännittävä tai vauhdikas, mutta kiinnostava kyllä. Pidän kovasti kirjoista, joissa uskalletaan kehitellä uudenlaisia uhkakuvia ihmisille, maailmalle ja tulevaisuudelle. 
Loppuratkaisu ei ollut kovin yllättävä, ehkä jopa hieman liian helppo. Olisin kaivannut siihen vielä jonkin yllättävän käännekohdan tai paljastuksen. 
Tämä oli kuitenkin oikein mukava lukukokemus, helppolukuinen ja sujuvasti etenevä kokonaisuus. Tarinaan oli helppo uppoutua ja tietyt koukut houkuttelivat jatkamaan lukemista. 

4/5

Elina Aaltonen - Älä anna minun pudota

 Elina Aaltonen ja Books on Demand 2020
Sivuja 201
Arvostelukappale, kiitos!

"Hiekka pöllähtelee mustien kavioiden kumahdellessa maneesin pohjaan. Valkoinen kuolavaahto räiskähtelee tummanruunikon puoliverisen tamman rinnuksille sen korskuessa kiihdyksissään lähestyessään estettä. Laukka on kolmetahtista ja pyörivää, ja hevosen koko olemuksesta näkee, että se on täynnä pidäteltyä ruutia. Kaviot rummuttavat yhä kovemmin, kunnes lopulta ne irtoavat maasta, ja upea, kiiltäväkarvainen tamma liitää ratsastajansa kanssa esteen yli."

Lyhyesti:

Helena on keski-ikäinen, naimisissa oleva nainen. Hänellä ja hänen miehellään Sampsalla on kaksi täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevaa tytärtä. Jalkapallotreeneissä tai sohvalla kännykän kanssa viihtyvä aviomies ei herätä enää minkäänlaisia tunteita Helenassa, ja riitoja on enemmän kuin hyviä hetkiä. Silti tuntuu, että yhdessä pitää olla lasten vuoksi. 
Iloa elämään tuo Börje- poni, joka ostetaan Helenalle ja Siljalle, tyttäristä nuoremmalle, yhteiseksi. Pian Siljan hevosinnostus laantuu poikaystävän tultua kuvioihin ja Börjen hoito ja liikutus jää kokonaan Helenan vastuulle. 
Tallilla pyörii myös komea, mutta röyhkeä Veijo sekä ystävällinen Henrik, jotka molemmat saavat sukat pyörimään Helenan jaloissa. 
Helenalla on edessään vaikeita päätöksiä, eikä kaikki aina suju suunnitelmien mukaan. 

"Emmin pienen hetken, kunnes lopulta tartun tarjoukseen, sujautan kypärän päähäni ja kampean itseni satulaan. Maistelen nimeä kielelläni. Börje... Nimi sopii ratsulleni. Varovaisesti otan ohjat tuntumalle ja puristan pohkeillani. Börje vastaa apuihini uskomattoman herkästi, muttei lainkaan hätäisesti, ja niin me pian liitelemme ympäri maneesia täydellisessä sopusoinnussa. "

Mielipide:

On aina ihanaa löytää hevosaiheisia kirjoja, jotka sopivat myös aikuiselle lukijalle. 
Pidin tässä kirjassa paljon kaikista hevosiin ja talliin liittyvistä osioista ja Helenan ja Börjen taivalta oli ilo lukea. Mukava, kun päähenkilö oli tavallinen nainen, joka oli tavallisen keskinkertainen ja jopa arka ratsastaja. Ja joka oli muutenkin kaikinpuolin tavallinen töiden, perheen ja reuman osalta. 
Harmillisesti hevoset jäivät vain hieman taka-alalle. Helenan ihmissuhdekoukerot ja itsesäälissä kieriskely veivät välillä liikaa huomiota siitä, mistä olisin halunnut lukea enemmän. Romantiikkaa olisi voinut olla enemmänkin ja kohtaukset Veijon kanssa olivat jotenkin kiusaannuttavia. 
Olisi mukavaa lukea jatkoa Helenan ja Börjen tarinalle, tallielämään oli niin mukava sukeltaa. 
Älä anna minun pudota oli loppuunsa mukavan kepeä ihmissuhdekirja, höystettynä tallielämällä ja rakkaudella hevosiin. 

3/5

Magian lapset - Tristanin koru - Anna Alaviuhkola

Anna Alaviuhkola 2020

Sivumäärä 393

Arvostelukappale, kiitos!

"Muutos alkoi sinä päivänä, kun täytin 25 vuotta. Kuten elämän isot käänteet yleensä, se kohtasi minut valmistautumattomana. Seisoin maalaustelineen edessä pienen, Käpylässä sijaitsevan puutaloyksiöni olohuoneessa ja yritin tavoittaa sitä täydellistä turkoosin sävyä, jonka olin löytänyt edellisenä iltana. Minua väsytti armottomasti, vaikka olin nukkunut lähelle puolta päivää."

Lyhyesti:

Hanna saa salaperäisen paketin edesmenneeltä äidiltään. Hänelle alkaa pikkuhiljaa selvitä, että sadut Magian lapsista - haltioista, peikoista ja ihmissusista - ovat totta ja että hän on yksi heistä. 

Hänen entinen poikaystävänsä Joutsa saapuu myös yllättäen kuvioihin. Heidän välillään roihuaa kuten ennenkin, vaikka Joutsa yrittääkin pitää tunteensa kurissa. Joutsa on myös yksi Magian lapsista ja hänellä on tärkeä tehtävä suojellessaan Hannaa sekä etsiessään mystistä Tristanin korua. Salaseura Eliitti on myös korun ja sitä myötä Hannan - perässä. 

Miten äiti on voinut salata näin suuria asioita Hannalta? Miten käy hänen ja Joutsan kielletyn rakkauden? Löytyykö koru ja pelastuvatko Magian lapset?

"Toivoin, että Joutsa olisi ollut ihminen ja että olisimme saaneet toisenlaisen, helpomman elämän. Sydäntäni viilsi, kun ajattelin, etten koskaan saisi häntä kuten itse tahdoin. Esteenä olivat sekä haltioiden että peikkojen tavat. Joutsa vastasi suutelemalla minua. Rintaani puristi, kun Joutsan käsivarret kiertyivät ympärilleni, mutta työnsin kivun syrjään. Tahdoin unohtaa kaikki uuden elämäni paineet edes hetkeksi. Tämä tuntui parhaalta keinolta siihen juuri nyt. "

Mielipide:

Uusi, mielenkiintoinen ja maaginen kirja. Haltioita, peikkoja, kiellettyä rakkautta. Toimii!

Alkuun tuntui hieman sekavalta päästä perille klaaneista, huoneista sekä peikkojen ja haltioiden sukulaisuus- ja hierarkiakuvioista, mutta kaikki kyllä selkeytyi aikanaan. 

Hannan ja Joutsan välinen jännite tuntui ja kieppui koko ajan mukavasti mukana ja salaisuuksia mennesyydestä paljastui pikkuhiljaa. Muutenkin molemmat päähenkilöt (joiden näkökulmasta tarinaa vuorotellen vietiin eteenpäin) olivat oikein symppiksiä ja miellyttäviä. 

Loppua kohden meno vain kiihtyi ja oli pakko lukea eteenpäin ja selvittää, kuinka tämä kaikki päättyy. Yllättäviäkin käänteitä löytyi ja tarina vain parani, mitä pidemmälle luki. 

Tässä oli sopivasti kaikkea ja etenkin Joutsan ja Hannan rakkaustarina oli minulle mieleen. Sopivan kevyt, mutta vauhdikas, taianomainen kertomus. Tykkäsin!

(Tarina muuten päättyi siten, että voisin kuvitella Magian lasten tarinan jatkuvan. Odotan innolla, jos kirja saa jatkoa!)

4/5

Kadonneiden tavaroiden vartija - Ruth Hogan

Englanninkielinen alkuteos 2017 The Keeper of Lost Things

Bazar kustannus 2020

Suomentanut Susanna Tuomi- Giddings

Sivuja 355

Arvostelukappale, kiitos!

"Charles Bramwell Brockley matkusti yksin ja ilman lippua London Bridgen asemalta kello 14.42 lähteneessä junassa kohti Brightonia. Junan jarruttaessa Haywards Heathin asemalla Huntley & Palmers- keksipurkki, jonka sisällä hän matkusti, liukui vaarallisesti kohti penkin reunaa. Mutta juuri kun purkki oli pudota vaunun lattialle, huomaavainen käsipari nosti sen turvaan. "

Lyhyesti:

Nelikymppinen Laura työskentelee iäkkään kirjailijan, Anthony Peardewin, apuna. Samalla hän pakenee itseään ja entistä elämäänsä. 

Anthonylla on kirjallisuuden lisäksi toinenkin työ - hän kerää löytämiään, toisten kadottamia tavaroita ja säilöö ne tarkasti työhuoneeseensa. Hän on joskus kadottanut itse jotain todella tärkeää ja toivoo tällä tavoin auttavansa sekä itseään että muita. 

Samalla kerrotaan tarinaa nuoresta Eunicesta, neljäkymmentä vuotta sitten.  Hän on menossa työhaastatteluun, muttei voi kuvitellakaan, kuinka tuo haastattelu tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä. 

"Laura oli tullut töihin tavalliseen aikaan, ja koska talo oli ollut tyhjä, hän oli olettanut Anthonyn lähteneen kävelylleen. Outo tunne ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan vaan koputti häntä vähän väliä olkapäähän. Hän meni keittiöön laittamaan kahvia ja koetti olla kiinnittämättä tunteeseen huomiota. Koputus kävi kuitenkin nopeammaksi, äänekkäämmäksi, kovemmaksi. "

Mielipide:

Mukava ja leppoisa kirja.
Ei nyt mitenkään hurjan erityinen tai mieleenpainuva, mutta kokonaisuutena viihdyttävä lukukokemus. Hippunen taikaa ja ripaus romantiikkaa. Kaikki kietoutui lopulta hempeällä tavalla yhteen ja jätti hyvän mielen. Feel good- romaani kuvaa tätä kyllä oikein hyvin.
Kirjan henkilöt olivat ihan ok, mikään ei ärsyttänyt, mutta ei oikein jäänyt mieleenkään. Poikkeuksena Päivänpaiste. Downin syndrooma tai kehitysvammat yleensäkään eivät ole tulleet kovin usein vastaan niissä kirjoissa, mitä olen lukenut. Mukavaa vaihtelua ja Päivänpaisteen nimi oli oikein osuva iloiselle neidille.
Ehkä olisin kaivannut tällaiseen romanttiseen kirjaan hitusen enemmän sähköä Lauran ja uuden miehen välille. Romantiikkaa sinänsä oli sopivasti ja oli mukava, ettei sitä oltu liioiteltu - mutta silti lukijalle (tai ainakaan minulle) ei ihan välittynyt se rakkaus, joka heidän välillään vallitsi. Se vain oli.
4/5

Kaikki sade alkaa ylhäältä - Mari Siliämaa

Toiset tarinat 2019
Sivumäärä 164
Arvostelukappale, kiitos!

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 37: Pienkustantamon julkaisu

"Minä en tiedä, mitä mieltä te muut olette. Mutta minun ympärilleni tämä sateeton yö kääriytyy pehmeästi kuin rakkaan kädet. Istun valoa tulvivassa yössä kuin huoneessa, joka on tuotu täyteen erivärisiä tyhjiä maljakoita, jotka tuoksuvat jo avautuville kukille enteenä tulevasta päivästä, tulevista iloista."

Lyhyesti:

Kaikki sade alkaa ylhäältä kertoo Ulriikka Joensuusta, naispapista, joka on rakastunut.
Häät on päivämäärää lukuunottamatta suunniteltu ja Ulriikka odottaa lääke-esittelijänä toimivaa sulhastaan työreissulta kotiin. Hän valmistaa pitsaa, laittaa kaljat kylmenemään ja ostaa alusvaateliikkeestä pitsiunelmia. Miehen kotiinpaluusta tulee unohtumaton - todellakin, tosin ei Ulriikan odottamalla tavalla.
Samaan aikaan töissä Ulriikkaa vaivaa rikas, pöyhkeä rouva, joka tahtoo parin viikon varoitusajalla varata kirkon juhannukseksi tyttärensä häihin eikä suostu ymmärtämään, miksei se käy. Tytär itse on miellyttävä ja asiat saadaan sovittua, vaikka äiti ei niihin tyytyväinen olekaan.
Aina niin rauhallinen ja asiallinen Ulriikka joutuu painimaan vihan, katkeruuden, kostonhimon ja ennen kaikkea surun kanssa. Miten päästä taas ylös, kun korvaasi kuiskitaan pahoja eikä ole olkapäätä jota vasten itkeä?

"Niin tapahtuu jotain, jota on vaikea nähdä, vaikea kuulla, tuntea, ymmärtää ja selittää. Se on kuin leikki tai sittenkin liekki. Jokin hyppää pois paikoiltaan, etsiytyy toiselle kohdalle, ja kaikesta tästä seuraa, että kesystä tulee villi, muurahaisesta karhu, tulee nainen, tulee sellainen kuin on aina ollut mutta ei silti aivan sama."

Mielipide:

Oikein viihdyttävä kirja. Nopealukuinen, kevyt ja sopivan humoristinen.
Kirjan henkilöt olivat persoonallisia, mutta eivät liiaksi. Heihin oli helppo samaistua. Pidin kovasti Ulriikasta, asiallisesta naisesta, joka pienessä kotikaupungissaan joutui jatkuvasti miettimään mitä naispapin on sopiva tehdä ja mitä ei. Pienet irrottelut alusvaatekaupassa hymyilyttivät ja työsuhde-etuna nautittu ehtoollisviini huvitti. Samaten naapurin vanhapiikasiskokset olivat minulle mieleen.
Vaikka kirjan rakkaustarina ei ollut kovin erikoinen tai yllättävä, siinä oli omat mukavat pikku lisämausteensa. Pieni ennalta-arvattavuus ei haitannut lukukokemusta.
Kirjan miehet sen sijaan jäivät minulle hieman etäisiksi. Romanttisessa kirjallisuudessa itse pidän tärkeänä sitä, että se herättäisi tunteita. Ulriikan rakkaus Johannesta kohtaan oli syvää, mutta ei herättänyt sen suurempia tunteita, saati sitten heidän eronsa. Siinä mielessä tämä kirjallisuuden laji on ainakin minusta äärimmäisen vaikea - miten saada lukijan tunteet heräämään olematta ällöromanttinen?
Kuitenkin, kaikinpuolin miellyttävä lukukokemus. Kieli oli mukavan letkeää ja kirjaa oli mukava lukea. Jos siis tykkäät leppoisista, romanttisista ja hauskoista kirjoista, nappaa Kaikki sade alkaa ylhäältä luettavakseksi.
4/5

Korpinlaulu - Katinka Sarjanoja

Karisto 2019
Arvostelukappale, kiitos!
Sivuja 532

"Savu oli paksua huopaa hänen ympärillään, kuumuus kuin iholle painautuvat hiilet. Siiveniskut saivat kipinät villiintymään, hajottivat silmiä sumentavan pimeyden, päästivät linnansalin soihtujen valon lävitseen. 
Étain puristi rystyset valkoisina pöydänreunaa ja toivoi, ettei kukaan ollut huomannut sitä, hänen jähmettymistään, tyhjään tuijottavaa katsettaan, otsalta valuvaa hikeä."

Lyhyesti:

Korpinlaulu aloittaa uuden fantasiatrilogian ja on Katinka Sarjanojan esikoisteos.
Kirja kertoo Étainista, Vanhan Korpin tyttärestä, joka on Savuvälvän vanhojen kuninkaiden sukua. Étain on kihlautunut tuliselle kapinanjohtajalle Rowanille ja he solmivat ikivanhan veritaian vahvistamaan suhdettaan. Ètainin kaksoisveli Wyn on myös mukana kapinallisissa, heidän vanhan ja viisaan isänsä vastustuksesta huolimatta.
Vasalliprinssi Kultaterä saa kuitenkin vihiä kapinasta ja saadakseen kapinalliset paljastamaan itsensä hän teloituttaa Étainin isän ja naittaa Étainin omalle kaartinpäällikölleen, pelottavalle Rautakatseelle.
Rautakatse osoittautuu kuitenkin hyväksi mieheksi ja Ètainin on vaikea päättää, kenelle olla uskollinen, kenen puolelle kuulua. Rakkaista löytyy uusia, pimeitä puolia ja uudet tuttavuudet eivät olekaan niin pahoja kuin väitetään.

"Jäinen väristys, Rowanin murhaavaa katsetta hyytävämpi kulki Ètainin lävitse ja asettui vatsan tienoille. Hänkö oli häväissyt Rowanin? Hänen ikävänsä ja sammumaton rakkautensako olivat saaneet Rowanin katsomaan häntä niin... inhoten. Ètain ei ymmärtänyt. Hänestä tuntui kuin hänelle olisi lausuttu kuolemantuomio kertomatta mistä häntä syytettiin. "

Mielipide:

Innostuin kirjasta ihan hurjan paljon. Aihe oli mielenkiintoinen, alku lupaava.
Toteutus jäi kuitenkin toivottua vaisummaksi...
Tarinassa ehti tapahtua todella paljon ja juonenkäänteet olivat kyllä dramaattisia, mutta eivät herättäneet sen isompia tunnereaktioita. Huomasi kyllä, että tähän oli haettu voimakkaita tunteita ja vaikeita valintoja, mutta valitettavasti ne eivät välittyneet lukijalle asti.
Kirjaa olisi voinut tiivistää - tapahtumia oli ehkä jo liikaa yhteen kirjaan eikä tilaa jäänyt asioiden kuvailulle ja tunteiden herättämiselle. Kirjaa oli kiirehditty liikaa ja teksti hyvin toteavaa.
Henkilöitä oli kirjassa aika paljon ja osalle oli monta nimeä. Minulle ei jäänyt oikein minkäänlaista mielikuvaa muista henkilöistä kuin Rautakatseesta. Muut jäivät hieman persoonattomiksi. Ètain oli puolestaan hieman ristiriitainen hahmo. Minusta tuntuu, että häntä oli yritetty kuvata vahvaksi, arvokkaaksi neidoksi, joka tekee vaikeita päätöksiä ja kärsii niiden seuraukset - mutta toisaalta, hän säntäsi itkemään heti vastoinkäymisten sattuessa ja säälitteli itseään.
Olisin kovasti halunnut pitää tästä enemmän. Kuten sanoin, aihe oli mielenkiintoinen ja tapahtumat jännittäviä - toteutus vain tökki. Odotan kuitenkin sarjan tulevia osia, toivoen kuitenkin kirjailijalta enemmän panostusta henkilöihin ja tunteisiin.
3/5

Varkaus vaskitehtaassa & Kalkki kadoksissa - Taina Parikka

Varkaus Vaskitehtaassa
Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa osa 1
Taina Parikka& Books on Demand 2017
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 129

"Jäin tuona iltana asettelemaan esille juuri saapuneita talvihattuja, vaikka Elfvingin kirjakauppa olikin jo siltä päivältä suljettu. Oli siinä taka-ajatuskin. Voisin valita itselleni uuden hatun kuorman päältä ennen kuin kukaan kaupungin rouvista ehtisi jaolle."

Lyhyesti:

Julia Sundman, 30-vuotias kirjakauppa-apulainen ja vanhapiika, törmää sattumalta iltasella kadulla nuoreen piikaan. Piika odottelee sulhastaan, mutta saakin kuulla tämän joutuneen pidätetyksi varastettuaan kuparitehtaan kassan.
Julia sekaantuu juttuun yhä enemmän ja alkaa selvitellä rikoksen taustoja. Pystyisikö hän auttamaan poloista piikaa ja tämän syyttömäksi vakuuttamaa sulhasta? Motivaatiota tutkimuksiin antaa myös kuparitehtaan johtaja, Johan Lindfors, joka saa Julian sydämen pamppailemaan.

"Miltä hänen hengityksensä ja huulensa tuntuisivatkaan otsallani, miltä punertava parransänki poskeani vasten? Onneksi hän ei ollut kasvattanut viiksiä. Halusin sukeltaa hänen sinisilmiinsä, vajota hervottomana  pupillien mustiin syvyyksiin, kunnes tiedostin tosiaan kumartuneeni häntä kohti. Oikaisin nopeasti selkäni."

Mielipide:

Oikein hyvä "välipaladekkari". Nopealukuinen, mutta äärimmäisen viihdyttävä.
 Lyhyt, mutta ytimekäs.
Kirjoittajalla on historia hallussaan, paikat ja osa henkilöistä ovat todella olleet olemassa. Ihmiset ja 1870-luvun Hamina oli todella helppo kuvitella.
Oli mukava lukea välillä rikoskirjallisuutta, jossa ei ollut murhia. En ole juurikaan lukenut salapoliisitarinoita, tästä tykkäsin kyllä kovasti.
Henkilöt olivat mielenkiintoisia, tapahtumia ja juonenkäänteitä oli sopivasti. Mitään kovin suurta ja yllättävää ei tapahtunut, mutta ainakaan minä en osannut ennakoida loppuratkaisua.
4/5

Kalkki kadoksissa
Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa osa 2
Taina Parikka & Books on Demand 2018
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 156

"Miksi Johan ei ollut kysynyt neuvoa minulta? Miksi hän ei ollut uskoutunut minulle? Tiesin kyllä vastauksen järjelläni, mutta sydän ei tahtonut ymmärtää. Vaikka omenapuut kukkivat pappilan puutarhassa ja vieno tuuli leyhytteli koivujen heleänvihreitä oksia, rintaani ahdisti niin, etten pystynyt osallistumaan ympärilläni sorisevaan keskusteluun."

Lyhyesti:

Julia Sundman löytää jälleen itsensä salapoliisitehtävistä.
Kirkon asiakirjoja on pengottu, vainajien hautarauhaa rikottu sekä ikivanha ehtoolliskalkki varastettu. Apunaan Julialla on nuori rovastin poika Magnus, joka epäilee rikosten liittyvän vanhan parantajaeukon tarinaan ehtoolliskalkin parantavista voimista.
Julialla on pulmia myös henkilökohtaisella rintamalla; aiemmin ihastusta herättänyt kuparitehtailija Lindfors ei olekaan sellainen, kuin Julia kuvitteli. Hän yrittää suunnata kiinnostuksensa toisaalle ja lennätintoiminton päällikkö Jahnsson alkaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta.

"Annahan kun jatkan, niin se selviää, mamma sanoi salaperäisesti. Kalkki osoittautui ihmeitä tekeväksi. Ken joi siitä ehtoollisviintä, parani kaikista kivuistansa, olivatpa ne ruumiillista tahi sielullista laatua."

Mielipide:

Hieno jatko-osa Julian seikkailuille.
Tämäkin oli mukavan lyhyt, ytimekäs ja täynnä toimintaa ja käänteitä.
Vaikka sivuja onkin aika vähän, on kirja täynnä asiaa. Kirjassa ei ole mitään turhaa. Historialliset tosiseikat ovat mielenkiintoisia, pidän myös henkilöistä kovasti. Kovin syvälle henkilöiden ajatusmaailmaan ei mennä, mutta kaikki olennainen tulee kyllä esiin.
Hirveästi tunteita ei kirja herättänyt, mutta se oli niin viihdyttävä, osittain hieman surullinen ja mukava lukea - 4/5

Tyttö ja Jalopeura - Taina Parikka

Helmet 2019 lukuhaaste, kohta 15: kirjassa käsitellään jotain tabua (eläimeen sekaantuminen, väkisinmakaaminen)

Taina Parikka & Books on Demand 2019
Arvostelukappale
Sivumäärä 350

"Arvaa kuka? Kämmenet painuivat silmilleni, mutta en tunnistanut ääntä saati kosketusta. Punssi jyskytti otsassa ja ohimoissa, ja minua huimasi makuuasennossakin. Mielessäni vilisi kasvoja: tuttuja ja tuntemattomia, miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria, rumia ja kauniita, kaikki yhtenä sekavana pyörteenä. "

Lyhyesti:

Saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperijä kirotaan syntymäpäivänään; hänen ilkeä tätinsä, Herttuatar, vallanhimoissaan muuttaa pojan sarvipäiseksi leijonaksi.
Murtaakseen kirouksensa hänen tulisi saattaa nainen raskaaksi ennen 24- syntymäpäiväänsä - tai häntä kohtaa kuolema.
Avukseen hän saa muutaman palvelijan, jotka ovat saaneet osansa kirouksesta: mamselli, kamaripalvelija, hovimarsalkka ja riistanvartija on muutettu puolieläimiksi.
Jalopeura palvelijoineen muuttaa syrjäiseen metsästyslinnaan. Määräaika alkaa umpeutua, kun palvelijat palkkaavat linnaan kirjastonhoitajattareksi köyhän kylätohtorin tyttären neiti Hoffmannin.
Prinssi alkaa jo hyväksyä lähestyvän kuolemansa, kunnes tajuaa että hänellä ja tytöllä on tunteita toisiaan kohtaan. Voisiko hän sittenkin selviytyä mahdottomalta tuntuvasta tehtävästään?

"Säikähdin tunnettani, enkä voinut hyväksyä sitä pitkään aikaan. Olin päättänyt jättää sydämenasiat lopullisesti taakseni ja pidin toisaalta luonnottomana ihastua jalopeuraan. Eläimeen sekaantumisesta rangaistaan tietääkseni kuolemalla, niin eläintä kuin ihmistäkin. Kun minulle alkoi valjeta, että olet todellisuudessa lumottu ihminen, jälkimmäinen huoli tietenkin lieveni, mutta en uskonut, että voisin koskaan kelvata prinssille."

Mielipide:

Kirjan aihe oli mielenkiintoinen - perinteinen Kaunotar ja Hirviö uusiksi kirjoitettuna, hirviön näkökulmasta ja turhia kaunistelematta.
Jossain määrin turha kaunistelemattomuus teki tarinasta ajoittain minun mieleeni turhan raa'an ja vieroksuin pitkään mielikuvaa tytöstä ja leijonasta petipuuhissa - Taina Parikka kirjoittikin Kiitoksiin tarinan ensimmäisen version olleen nuorisolle suunnattu, mutta Käsikirjoitushautomon raati oli yksimielisesti halunnut aikuisten sadun seksillä ja väkivallalla. Niin tai näin, erotiikka ei haitannut eikä niistä tullut kiusaantunut olo (kuten joissain kirjoissa, kun on yritetty vähän liikaa), kun vain pystyi unohtamaan turhan eläimellisyyden.
Tarina oli kuitenkin sen verran mukaansatempaava, että pystyin pistämään eläimeen sekaantumisen fantasiakirjallisuuden piikkiin. Historiallisesti teos oli mielestäni hyvä ja kaikki kirjan hahmot olivat omanlaisiaan ja mielenkiintoisia.
Prinssin elämä jalopeurana oli kuvattu todella hyvin ja elävästi, huumoria unohtamatta.
Mielenkiintoinen ja ainakin aika erilainen teos viimeaikaisiin lukemisiini verrattuna :)

3/5

Miekanloisto- Candoran sauva - J.P Toivonen

Books on Demand 2019
Arvostelukappale, suuri kiitos!
Sivumäärä 579

"Aikojen alussa ennen aineellisen maailmankaikkeuden luomista Basileus, joka oli Jumala, lepäsi Taivaan valtakunnan kristallipuumetsän valoisalla aukiolla vehreälatvaisen puun lehtevien oksien alla pehmeällä ruohikolla. Hänellä oli yllään kangasvyöllä kupeelta vyötetty pitkä vihreä paita ja paidan päällä valkoinen toisen hartian ylittävä vaippa. Aukiota ympäröivien puiden hopeanhohtoiset lehvästöt olivat pohjaväriltään syvänvihreitä, ja näiden puiden käppyräisiä runkoja ja maasta esiin työntyneitä juurakoita peitti kultaisena hohtava ruskea kaarna."

Lyhyesti:

Kirja alkaa kertomuksella Basileus- Jumalasta sekä Oliivipuusta, joka katkeroituneena saa vietyä pahuuden ja sitä kautta kuolemanmahdin Basileuksen luomalle Atlas planeetalle.
"Luomakunnan lankeemuukseen johtaneesta Oliivipuun toiminnasta oli alkanut maailmankaikkeuden hyvän ja pahan välinen taistelu, jonka vaikutukset ulottuivat maasta Taivaaseen, ja joka vaikutti tavalla tai toisella jokaiseen Jumalan luomaan olentoon."

Sitten tarina hyppää reilusti eteenpäin, Atlas planeetan niin sanottuun keskiaikaan. Basileus lähetti maahan Valon Valtiattaren, joka huolehti Esimannun asukkaista - hän siunasi heitä, paransi heitä ja ohjasi heitä uskossa Basileukseen.
Kuolematon Valon Valtiatar kuitenkin sortui katkeruuteen ja kääntyi Basileusta vastaan. Hän alkoi janota valtaa ja käyttää pimeitä voimia sitä saadakseen.
Suurin osa yritti vastustaa muuttunutta Valtiatarta, mutta hänen voimansa olivat suuret. Lopulta he saivat avukseen Velhoja, joilla oli suunnitelma ja tarvittavia voimia Valtiattaren vastustamiseen - jos kaikki vain sujuisi suunnitelmien mukaan.

Valon Valtiattaren kukistuttua hypätään taas ajassa eteenpäin, Uuteenaikaan, jolloin Zargon alle vuoden ikäinen ja saa haltuunsa viisiapilariipuksen - josta tuleekin hänelle todella tärkeä.
Kirja seuraa Zargonin kasvua lapsesta nuorukaiseksi, nuoresta aikuiseksi.
Valmistuttuaan rohtologiksi Zargon palaa kotikyläänsä ja saa vanhan kirjan, jossa hän törmää tutunnäköiseen viisiapilaan. Hän alkaa selvittämään sen merkitystä ja lähtee etsimään vanhan Khoral- linnan raunioita.

Lopussa hypätään vielä hieman ajassa, reilu 200 vuotta Zargonin aikaa eteenpäin. Pimeä Hornan ruhtinas valloittaa maata, tuhoaa velhoja ja kiduttaa häntä vastustavia kuolevaisia. Velho Serafim törmää profetiaan, jonka avulla hän toivoo voivansa edesauttaa Hornan ruhtinaan kukistamisessa...

Mielipide:

Kirja sai minussa aikaan hieman ristiriitaisia tunteita.
Alkuun tuntui, ettei tarinasta oikein saa kiinni. Kirjan alussa ei ollut juurikaan henkilöitä, joihin olisi voinut samaistua tai joiden kautta tarinaa olisi seurattu. Kertomus eteni hieman selostaen.
Kirja oli kyllä hyvin kirjoitettu, teksti oli kaunista ja todella tarkkaan kuvailtua. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty ja selitetty.
Velho Pelegin ja Zargonin tultua tarinaan mukaan, kirja sai uudenlaisen sävyn - nyt tapahtumia seurattiin jonkun näkökulmasta, mukana oli jonkun tunteita ja ajatuksia. Zargoniin ehti jopa kiintyä, siinäpä vasta mukava ja sympaattinen hahmo.
Tarina itsessään oli todella mielenkiintoinen, kaikki nivoutui lopulta yhteen ja kaikelle löytyi selitys. J.P. Toivonen on luonut jännittävän fantasiamaailman, jossa perinteisten peikkojen, haltijoiden ja velhojen lisäksi seikkailee Jumalia ja pimeyden hahmoja.
Kirja aloitti Miekanloisto- sarjan ja jatkoa on ilmeisesti (ja toivottavasti!) tulossa lisää!

Pisteitä annan 3/5!

Ukko ja Hyrrä - Henry Aho

Arvostelukappale, Reuna Kustantamo
Sivumäärä 460

Pohjoinen lukuhaaste kohta 23: muistelmateos tai elämänkerta (otan hieman vapauksia tämän kohdan kanssa. Kirjassa on siis fiktiivisen hahmon elämäntarina. Oikeat elämänkerrat eivät oikein uppoa :)
Helmet 2019 kohta 39: Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Lyhyesti: 

"Ukko menee kiikkustuoliin, istuu, lataa piipun. Raapaisee, sytyttää, tuprauttaa, kiikuttaa.
Tiedätkös, on hyvä että elämässä on suruja. Ilman suruja ei olisi ilojakaan, tai jos olisi, ne olisivat arkipäivää, eivätkä sen vuoksi tuntuisi miltään. Elämä olisi kuin ilmapallo vailla ilmaa. Ilman vaihtelua ei ole riemua. En tiedä, onko tämä mitenkään yleinen mielipide, mutta se on minun. "

Ukko eli Viljasen Lauri on satavuotias mies, joka asustaa omassa kodissaan kaksin kissansa Hyrrän kanssa. Elämä on rauhallista, tasaista, yksinäistäkin. Onneksi on Hyrrä, jolle Ukko alkaakin kertoa elämäntarinaansa. On vuosi 1915 kun Lauri syntyy Luusinloukolle maataloon. Elämä siellä on karua, ei köyhää kuitenkaan. 
Ukko kertoo ensimmäisestä ystävästään Pekasta, vähäisestä koulunkäynnistään, maatalon töistä, armeijasta, sodista, naisista, laivaelämästä, ulkomaanmatkoista, kotiinpaluista. Tupruttelusta, viskistä, kirjoittamisesta, Luusinloukon lotinasta. Kertusta, Rakelista, Oscarista. Iloista, suruista, rakkaudesta, kuolemasta. 

"Siinä meinasikin nousta oikein kunnon tappelu, kun löin yhtä tielläni ollutta lehmää takapuolelle, kuten meillä täällä tapana on. Jumalauta mikä huuto alkoi kuulua. Miehet tulivat luokseni ja olivat hyvin uhkaavan näköisiä. Onneksi onnistuin poistumaan paikalta ennen kuin mitään ehti sattua. Kyllähän minä jo nykyisin tiedän, että Intiassa ei pidä missään tapauksessa mennä lyömään lehmää"

Mielipide:

Olin hyvin otettu, kun Henry Aho pyysi minua lukemaan kirjansa. En olisi muutoin luultavasti osannut tähän tarttua. 
Kirja oli hauska ja Ukko hahmona hyvin todellinen - pystyin niin kuvittelemaan vanhan miehen taloonsa kissan kanssa. Siellä se sinnikkäästi keittelee pannukahvia, tupruttelee piippua ja vastustaa hoivakotiin menoa. Tuuskaa tulen kanssa puusaunassa (ja toki sytyttää sen tuleen) ja sanailee kodinhoitajien kanssa. Kuitenkin niin leppoisa ja sympaattinen ukkeli :)
Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huumoria ja tunteita kirjaan oli saatu. Ja kuten yleensäkin, loppua kohden tarina vain paranee ja hahmoihin pääsee syvemmälle. Etenkin Laurin perhe-elämä ja sen ilot ja surut koskettivat minua.
Suosittelen tutustumaan, itse ainakin aion seuraavalla kirjastokäynnilläni etsiä käsiini lisää Ahon tuotantoa :)
4/5