perjantai 31. toukokuuta 2019

Toukokuussa 2019 luetut:

Toukokuu oli määrällisesti loistava kuukausi. Luin yhteensä 10 kirjaa, joista 7/10 oli kotimaisia ja 8/10 naiskirjailijoiden kirjoittamia.
Suurimman vaikutuksen teki Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka.
Pohjoista lukuhaastetta sekä Helmet 2019 lukuhaastetta on täydennetty hyvää vauhtia. Tässä tilannekatsaus:

Helmet 2019: 29/50
Pohjoinen lukuhaaste 16/25

Miekanloisto - Candoran sauva - J.P. Toivonen 3/5
Sininen linna - L.M. Montgomery 3/5
Lumikukka ja salainen viuhka - Lisa See 5/5
Kauheimmat runot - Antti Holma 3/5
Tyttö ja Jalopeura - Taina Parikka 3/5
Ensimmäinen vuosi - Nora Roberts 4/5
Varkaus vaskitehtaassa - Taina Parikka 4/5
Kalkki kadoksissa - Taina Parikka 4/5
Kiurun tytär - Marja Leena Virtanen 4/5
Yösyöttö - Eve Hietamies 3/5

Keskiarvo kirjoille: 3,6/5

Kesäkuu?
Siinä missä toukokuu meni lueskellessa arvostelukappaleita (kiitos niistä!), kesäkuussa yritän lukea haasteisiin sopivia kirjoja. (Arvostelukappaleita saa silti tarjota, luen niitä mielelläni!)
Ainoana "pakollisena" (tosin mieluisana sellaisena) on aloitettu verkkolukupiirikirja Ruohometsän kansa.



keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Yösyöttö - Eve Hietamies

Otava 2010 (minulla pokkariversio Seven)
Sivuja 383

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 31: kirjassa kuljetaan metrolla

"Kun ovi kolahti kiinni, ne kääntyivät katsomaan. Nostin vauvan lattialle makuupussin päälle ja aloin riisua. Myssy, kypärämyssy, toppahaalari, toppalapaset, toppasukat, villatakki, villahousut. Naiset silmäilivät syrjäkarein, vaihtoivat pitkiä katseita keskenään. Ajattelin, että siinäpä vilkuilevat. Tiesin, että se oli oikein puettu, pusero ei ollut väärinpäin ja toppamyssyn alla oli kypärämyssy."

Lyhyesti:

Antti Pasanen, tavallinen suomalainen mies. Naimisissa Pian kanssa, on asuntolainaa ja auto. Työskentelee toimittajana. Vauva tulossa. Mikä voisi mennä pieleen?
Vastaus on kaikki, mutta samalla ei mikään.
Raskausaikana omituiseksi muuttunut Pia pimahtaa vaikean synnytyksen jälkeen. Sairaalasta päästyään Antti jää yksin vauvan kanssa Pian lähdettyä taksilla karkuun - eikä ole edes maitoa.
Antti selviytyy, koska on pakko.
Pia tulee takaisin, ei ole ihan kunnossa. Itkee, suuttuu, keräilee veitsiä, kaikki on väärin, hermot ei kestä. Antti yrittää käydä töissä, pelkää pienen puolesta.
Lopulta Pia joutuu sairaalaan, kotiinpaluusta ei ole tietoa. Ei halua nähdä Anttia, ei vauvaa.
Antti jää kotiin lapsen kanssa.
Baari-illat, seksi, työt ja ystävät jäävät. Tilalle tulevat puklurätit, pissavaipat ja Teletapit. Alkaa ihanan kamala vauva-arki. Antti on vihainen Pialle, tämän olisi kuulunut hoitaa valvomiset, sairastelut, vaatteet. Nyt kaikki on jäänyt Antille. Mutta samalla Antti on iloinen. Näkee hymyt, kuulee ensimmäiset sanat, on paikalla kun poika lähtee liikkeelle. Niitä ei Pia ole näkemässä.
Tutuksi tulevat myös hiekkalaatikot ja leikkipuistot, sekä niissä käyvät naiset. Kuulee keskusteluja, joita ei haluaisi - mutta saa samalla parhaat vinkit ja opit niin lapsista kuin naisistakin.
Miten käy Pian ja Antin? Miten arki sujuu pienen lapsen kanssa kaksin?

"Olin lopultakin tajunnut jotain tärkeää: en ollutkaan naisten kanssa eri viivalla. Samalla tavalla nekin vihasivat pitkiä, piinaavan tylsiä iltapäiviä, kun kaikki oli jo tehty eikä kello ollut edes kolmea. Nekin suuttuivat, turhautuivat, väsyivät ja kärvistelivät, mutta myös nauroivat, iloitsivat ja tunsivat ylpeyttä yhtä tyhmistä asioista kuin minäkin. Kun lapsi osasi itse ottaa housut jalasta tai hakea sängystä tuttinsa. "

Mielipide:

Vaikka pokkarin takakannessa sanotaankin Eve Hietamiehen olevan rohkea ja rehellinen ikäpolvensa tulkki, joka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, ei tässä mielestäni mennä kuitenkaan pintaa syvemmälle.
Puhutaan raskauden jälkeisestä masennuksesta ja psykoosista, yksinhuoltajuudesta, miesten ja naisten eroista ja yhteneväisyyksistä lasten hoidossa, suuttumuksesta...
Mutta niihin ei upota kunnolla. Pärjätään, kun pärjättävä on. Väsyttää, mutta väsyttäkööt. Naiset haukkuvat miehiään, mutta suuttuvat jos joku toinen moittii. Naiset hoitavat kodin ja miehet käyvät töissä. Turhaudutaan ja suututaan, mutta se jää siihen.
Kuitenkin viihdyttävä, todella nopealukuinen, paikoin hyvinkin hauska. Muutamia nokkelia oivalluksia. Yösyötölle on myös jatkoa - Tarhapäivä ja Hammaskeiju. Voi olla että luen jossain vaiheessa :)
3/5

tiistai 28. toukokuuta 2019

Kiurun tytär - Marja Leena Virtanen

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 43: kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.

Karistokustannus 2019
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 292

"Vinninrapuista kuuluu. Silja panee kuvakirjan pois, hiipii hyllyn ääreen, kiertää radionnappulan isommalle ja painaa korvansa nyyiseen kaiutinkankaaseen. Siinä värisee mieskuuluttajan ystävällinen ääni. 
Radiopuhe vaikenee kun tuvan ovi käy. 
Ilmo. Otsassa sininen läntti. Nenässä naarmu. 
-Retku, äiti parahtaa uunin edestä."

Lyhyesti:

Pieni Silja Kiuru on perheensä kanssa Karjalan evakoita 1950-luvulla. He ovat asuttaneet uutta kotitilaansa jo jonkin aikaa. Perhettä on kohdannut suru ja isä Ahti upottaa murheensa työntekoon, äiti Vellamo hoitaa kotia, laittaa ruokaa ja leipoo. Veli Ilmo ei innostu tilanhoidosta, vaan kulkee näytelmäharjoituksissa, polttelee tupakkaa ja yrittää tehdä vaikutusta naapurin Annikkiin, johon myös paras ystävä Santeri on tykästynyt.
Eräänä jouluyönä syttyy tulipalo, joka muuttaa kaiken Siljan ja hänen läheistensä elämässä.
Elämä kuitenkin jatkuu, Silja kasvaa ja lähtee kaupunkiin opiskelemaan. Hän asuu Santerin siskon Iiriksen kanssa, joka viettää melkoisen railakasta elämää.
Siljan opiskelisuunnitelmat eivät mene suunnitelmien mukaan ja hän palaa kotiseudulleen. Jouluyön vaikutukset näkyvät vielä, mutta myös muut ovat jatkaneet elämäänsä. Siljan elämään kuuluu iloja ja suruja, mutta pikkuhiljaa asiat alkavat loksahdella kohdilleen.

"Vaikka oli kielletty, Silja livahti tonkimaan tavaroita. Nokisia, hiiltyneitä, rikkoutuneita. Löytyi ranstakka, ompelukone, lampunkuuppa, vispilä, täysin ehjiä astioita, herätyskellon sisälmykset...
... Paljon kaikenlaista. Puukko, jonka terä kiilsi kunnossa ja jonka nahkatupessa yhä häämötti kaksi sisäkkäistä ympyrää ja leija. Silja otti puukon, kätki sen takintaskuunsa ja päätti pitää turvanaan."

Mielipide:

Kaunis, vähäeleinen tarina.
Kirja oli miellyttävä lukea, teksti kulki sujuvasti. Tuntui, ettei siinä hirveästi tapahtunut mitään, mutta tapahtui kuitenkin paljon.
Siljan elämää oli kuvattu hienosti, sai todella hyvän käsityksen millaista evakkolapsen elämä oli/olisi voinut olla.
Jossain määrin kirjassa tapahtuneet surulliset asiat jättivät minut kylmäksi - ne vain tapahtuivat, eivät herättäneet tunteita. En tiedä oliko vika tarinassa vai lukijassa.
(Juonipaljastus!
Esimerkiksi aika vasta lukemassani Ulla-Lena Lundbergin Jäässä pastorin kohtalo sai minut hyvin surulliseksi, tässä teoksessa Siljan äidin tai Siljan kehitysvammaisen velipuolen kuolemat eivät tuntuneet oikein miltään. Varsinkin velipuolen, 6-vuotiaan, kehitysvammaisen lapsen, kuoleman olisi mielestäni pitänyt herättää enemmän tunteita. Tuntuu, kuin se olisi vain sivuutettu. Juonipaljastukset loppuvat!)
Kuitenkin hieno, pienistä asioista koostettu kertomus. Siljan kasvua seurattiin hienosti, hän säilyi omana itsenään koko tarinan ajan. Myös ajan kuluminen oli huomioitu mielenkiintoisesti- maalla oltiin vanhanaikaisia, kihlautumista pidettiin tärkeänä, samoin hyviä tapoja. Siljan kasvettua ja eleltyä kaupungissa ei elämä ollut niin tarkkaa, seurustella saattoi kihlautumatta.
Pisteitä 4/5


tiistai 21. toukokuuta 2019

Varkaus vaskitehtaassa & Kalkki kadoksissa - Taina Parikka

Varkaus Vaskitehtaassa
Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa osa 1
Taina Parikka& Books on Demand 2017
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 129

"Jäin tuona iltana asettelemaan esille juuri saapuneita talvihattuja, vaikka Elfvingin kirjakauppa olikin jo siltä päivältä suljettu. Oli siinä taka-ajatuskin. Voisin valita itselleni uuden hatun kuorman päältä ennen kuin kukaan kaupungin rouvista ehtisi jaolle."

Lyhyesti:

Julia Sundman, 30-vuotias kirjakauppa-apulainen ja vanhapiika, törmää sattumalta iltasella kadulla nuoreen piikaan. Piika odottelee sulhastaan, mutta saakin kuulla tämän joutuneen pidätetyksi varastettuaan kuparitehtaan kassan.
Julia sekaantuu juttuun yhä enemmän ja alkaa selvitellä rikoksen taustoja. Pystyisikö hän auttamaan poloista piikaa ja tämän syyttömäksi vakuuttamaa sulhasta? Motivaatiota tutkimuksiin antaa myös kuparitehtaan johtaja, Johan Lindfors, joka saa Julian sydämen pamppailemaan.

"Miltä hänen hengityksensä ja huulensa tuntuisivatkaan otsallani, miltä punertava parransänki poskeani vasten? Onneksi hän ei ollut kasvattanut viiksiä. Halusin sukeltaa hänen sinisilmiinsä, vajota hervottomana  pupillien mustiin syvyyksiin, kunnes tiedostin tosiaan kumartuneeni häntä kohti. Oikaisin nopeasti selkäni."

Mielipide:

Oikein hyvä "välipaladekkari". Nopealukuinen, mutta äärimmäisen viihdyttävä.
 Lyhyt, mutta ytimekäs.
Kirjoittajalla on historia hallussaan, paikat ja osa henkilöistä ovat todella olleet olemassa. Ihmiset ja 1870-luvun Hamina oli todella helppo kuvitella.
Oli mukava lukea välillä rikoskirjallisuutta, jossa ei ollut murhia. En ole juurikaan lukenut salapoliisitarinoita, tästä tykkäsin kyllä kovasti.
Henkilöt olivat mielenkiintoisia, tapahtumia ja juonenkäänteitä oli sopivasti. Mitään kovin suurta ja yllättävää ei tapahtunut, mutta ainakaan minä en osannut ennakoida loppuratkaisua.
4/5


Kalkki kadoksissa
Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa osa 2
Taina Parikka & Books on Demand 2018
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 156

"Miksi Johan ei ollut kysynyt neuvoa minulta? Miksi hän ei ollut uskoutunut minulle? Tiesin kyllä vastauksen järjelläni, mutta sydän ei tahtonut ymmärtää. Vaikka omenapuut kukkivat pappilan puutarhassa ja vieno tuuli leyhytteli koivujen heleänvihreitä oksia, rintaani ahdisti niin, etten pystynyt osallistumaan ympärilläni sorisevaan keskusteluun."

Lyhyesti:

Julia Sundman löytää jälleen itsensä salapoliisitehtävistä.
Kirkon asiakirjoja on pengottu, vainajien hautarauhaa rikottu sekä ikivanha ehtoolliskalkki varastettu. Apunaan Julialla on nuori rovastin poika Magnus, joka epäilee rikosten liittyvän vanhan parantajaeukon tarinaan ehtoolliskalkin parantavista voimista.
Julialla on pulmia myös henkilökohtaisella rintamalla; aiemmin ihastusta herättänyt kuparitehtailija Lindfors ei olekaan sellainen, kuin Julia kuvitteli. Hän yrittää suunnata kiinnostuksensa toisaalle ja lennätintoiminton päällikkö Jahnsson alkaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta.

"Annahan kun jatkan, niin se selviää, mamma sanoi salaperäisesti. Kalkki osoittautui ihmeitä tekeväksi. Ken joi siitä ehtoollisviintä, parani kaikista kivuistansa, olivatpa ne ruumiillista tahi sielullista laatua."

Mielipide:

Hieno jatko-osa Julian seikkailuille.
Tämäkin oli mukavan lyhyt, ytimekäs ja täynnä toimintaa ja käänteitä.
Vaikka sivuja onkin aika vähän, on kirja täynnä asiaa. Kirjassa ei ole mitään turhaa. Historialliset tosiseikat ovat mielenkiintoisia, pidän myös henkilöistä kovasti. Kovin syvälle henkilöiden ajatusmaailmaan ei mennä, mutta kaikki olennainen tulee kyllä esiin.
Hirveästi tunteita ei kirja herättänyt, mutta se oli niin viihdyttävä, osittain hieman surullinen ja mukava lukea - 4/5

perjantai 17. toukokuuta 2019

Ensimmäinen vuosi - Nora Roberts

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 29: kirjassa nähdään unia

Englanninkielinen alkuteos 2017 Year One
Gummerus 2019
Sivumäärä 404

"Kun Ross MacLeod puristi liipasinta ja ampui fasaanin, hän ei mitenkään voinut tietää tappavansa samalla itsensä. Ja miljardeja muita."

Lyhyesti:

Kylmänä uudenvuodenaattona Ross MacLeod käynnistää tietämättään tapahtumaketjun, joka vapauttaa omituisia voimia.
Alkaa levitä tappava tauti, jota kutsutaan Surmaksi. Se vie mennessään suurimman osan koko maapallon väestöstä ja vieläpä todella nopeasti.
On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat immuuneja taudille. Osalle ihmisistä kehittyy uusia voimia. Osa käyttää niitä hyvään, osa pahaan. Heitä kutsutaan Kummiksi.
Lana ja hänen miehensä Max ovat noitia - he pystyvät siirtelemään tavaroita ajatuksen voimalla, käynnistämään autoja ja auttamaan kasveja kasvamaan. Heillä oli pieniä kykyjä jo ennen Surmaa, mutta sen jälkeen heidän voimansa vain vahvistuvat. Lisäksi Lana saa tietää olevansa raskaana ja kantavansa vatsassaan Valittua.
Uutistoimituksen harjoittelija paljastuu keijuksi ja pakenee juontajaystävänsä Arlysin kanssa pimeitä tunneleita pitkin.
Ensihoitaja Jonah aistii elämän ja kuoleman. Hän auttaa maailmaan Katien kaksoset ja lähtevät pakoon jokea pitkin lääkäri Rachel mukanaan.
Pitkän pakomatkan ja piilottelun jälkeen he löytävät toivoa ja iloa muuttuneesta maailmasta. Näiden ihmisten elämät kietoutuvat yhteen ja he yrittävät rakentaa elämää uudelleen. Synkät voimat seuraavat heitä silti ja lopulta kukaan ei ole turvassa...

"Kun he olivat painautuneet seinää vasten, Arlys näki lähestyvän valon. Tai ei se ollut valoa, hän ajatteli. Valo ei voi olla mustaa. Tämä valo oli kuitenkin hohtavaa ja mustaa. Ja se heijastui tunnelin kattoon. Nyt näkyi myös liikettä, hahmo. Tunnelin kattoa pitkin lensi mies mustat hiukset liehuen ja musta takki levitettynä kuin siiviksi. Kun mies tuli lähemmäs, Arlys näki punaisena hehkuvat silmät."

Mielipide:

Ensimmäinen vuosi aloittaa uuden trilogian. Tämä ensimmäinen osa oli jännittävä ja tapahtumarikas.
Vaikka tärkeitä henkilöitä oli paljon, he olivat mieleenpainuvia ja miellyttäviä. Kovin syvälle hahmoihin ei vielä päässyt, mutta riittävästi kuitenkin. Kukaan ei ärsyttänyt tai ollut epämiellyttävä lukijalle.
Tapahtumat etenivät järkevästi ja vaikka välillä kertoja vaihtui, tarinassa pysyi hyvin kärryillä. Pahuutta, väkivaltaa ja kuolemia oli, mutta niillä ei mässäilty liikaa - tarina ei ole liian raaka tai jännittävä arallekaan lukijalle.
Kaikin puolin miellyttävä ja hyvä lukukokemus. Aion lukea seuraavatkin osat :)

4/5

maanantai 13. toukokuuta 2019

Tyttö ja Jalopeura - Taina Parikka

Helmet 2019 lukuhaaste, kohta 15: kirjassa käsitellään jotain tabua (eläimeen sekaantuminen, väkisinmakaaminen)

Taina Parikka & Books on Demand 2019
Arvostelukappale
Sivumäärä 350

"Arvaa kuka? Kämmenet painuivat silmilleni, mutta en tunnistanut ääntä saati kosketusta. Punssi jyskytti otsassa ja ohimoissa, ja minua huimasi makuuasennossakin. Mielessäni vilisi kasvoja: tuttuja ja tuntemattomia, miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria, rumia ja kauniita, kaikki yhtenä sekavana pyörteenä. "

Lyhyesti:

Saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperijä kirotaan syntymäpäivänään; hänen ilkeä tätinsä, Herttuatar, vallanhimoissaan muuttaa pojan sarvipäiseksi leijonaksi.
Murtaakseen kirouksensa hänen tulisi saattaa nainen raskaaksi ennen 24- syntymäpäiväänsä - tai häntä kohtaa kuolema.
Avukseen hän saa muutaman palvelijan, jotka ovat saaneet osansa kirouksesta: mamselli, kamaripalvelija, hovimarsalkka ja riistanvartija on muutettu puolieläimiksi.
Jalopeura palvelijoineen muuttaa syrjäiseen metsästyslinnaan. Määräaika alkaa umpeutua, kun palvelijat palkkaavat linnaan kirjastonhoitajattareksi köyhän kylätohtorin tyttären neiti Hoffmannin.
Prinssi alkaa jo hyväksyä lähestyvän kuolemansa, kunnes tajuaa että hänellä ja tytöllä on tunteita toisiaan kohtaan. Voisiko hän sittenkin selviytyä mahdottomalta tuntuvasta tehtävästään?

"Säikähdin tunnettani, enkä voinut hyväksyä sitä pitkään aikaan. Olin päättänyt jättää sydämenasiat lopullisesti taakseni ja pidin toisaalta luonnottomana ihastua jalopeuraan. Eläimeen sekaantumisesta rangaistaan tietääkseni kuolemalla, niin eläintä kuin ihmistäkin. Kun minulle alkoi valjeta, että olet todellisuudessa lumottu ihminen, jälkimmäinen huoli tietenkin lieveni, mutta en uskonut, että voisin koskaan kelvata prinssille."

Mielipide:

Kirjan aihe oli mielenkiintoinen - perinteinen Kaunotar ja Hirviö uusiksi kirjoitettuna, hirviön näkökulmasta ja turhia kaunistelematta.
Jossain määrin turha kaunistelemattomuus teki tarinasta ajoittain minun mieleeni turhan raa'an ja vieroksuin pitkään mielikuvaa tytöstä ja leijonasta petipuuhissa - Taina Parikka kirjoittikin Kiitoksiin tarinan ensimmäisen version olleen nuorisolle suunnattu, mutta Käsikirjoitushautomon raati oli yksimielisesti halunnut aikuisten sadun seksillä ja väkivallalla. Niin tai näin, erotiikka ei haitannut eikä niistä tullut kiusaantunut olo (kuten joissain kirjoissa, kun on yritetty vähän liikaa), kun vain pystyi unohtamaan turhan eläimellisyyden.
Tarina oli kuitenkin sen verran mukaansatempaava, että pystyin pistämään eläimeen sekaantumisen fantasiakirjallisuuden piikkiin. Historiallisesti teos oli mielestäni hyvä ja kaikki kirjan hahmot olivat omanlaisiaan ja mielenkiintoisia.
Prinssin elämä jalopeurana oli kuvattu todella hyvin ja elävästi, huumoria unohtamatta.
Mielenkiintoinen ja ainakin aika erilainen teos viimeaikaisiin lukemisiini verrattuna :)

3/5

torstai 9. toukokuuta 2019

Kauheimmat runot - Antti Holma

Pohjoinen lukuhaaste kohta 20: näytelmä- tai runokirja
Helmet 2019 lukuhaaste kohta 19: en pidä kirjan nimestä

Antti Holma ja Otava 2015
Sivumäärä 192

Yölaulu
Muistan: / mustassa yössä kun / kuoleman kielet / nuolivat sieluni suuta. / Tiedän: / nyt olen lintu, on siipeni rautaa / ja sulkani kultaista puuta./ Ja Suomeni maa/ minun lauluni saa,/ on talveni talvehdittu. / Eikä yö ole yö, / enää mieltäni syö / vain sääsket, / voi saatanan vittu.

Lyhyesti:

Minulle vain tv:stä tuttu Antti Holma on koonnut neljän fiktiivisen (mutta todellisiin runoilijoihin) runoilijan teoksia samoihin kansiin. Hän esittelee Reino Leinon, Sirsi Sunnaksen, Karin Toiseks-Parasken ja Edith Södermalmin.
Nämä runot eivät ikinä päässeet Kauneimpiin runoihin, ja ihan syystä :)

"Rakkaus
rakkaus o/ se ko pan nenä toise / solisluu/ ja miätti siin / et kui mää ole / enne/ osan eres / hengittä."

Mielipide:

Lukuhaasteet ovat kyllä mahtava keksintö, sillä ne ovat saaneet minut tarttumaan teoksiin joihin en muuten olisi tarttunut. Tämäkin teos oli hieman vanhinkolainaus - tyttäreni toi minulle kirjastossa kirjan sanoen "Katso kuinka kaunis kirja". Pikavilkaisullahan kansi on kivan kirjava ja kukallinen, onneksi tyttösenikään ei tainnut kannen kuvia tutkia liian tarkasti ;)
Kirja oli runoja ja vieläpä ne oli koonnut minulle tuttu nimi - miksipä ei, otetaan mukaan. Kotona tutkin kirjaa tarkemmin ja epäröin; kauheimmat runot. Ei ehkä paras valinta elämäni ensimmäiseksi runokirjaksi (jos lasten loru/runokirjoja ei lasketa).
En voi siis sanoa tuntevani runoutta millään lailla, en voi sanoa erottavani hyvää runoa huonosta.
Kyllä tästä huumoria irti sai (ainakin jos tykkää kaksimielisestä mustasta huumorista) ja väliin siellä oli hyviä oivalluksia tosielämästä.
Kirjan runoilijat pohjautuivat oikeisiin runoilijoihin, mutta siitä en osaa sanoa mitään kun en ole runoutta aiemmin lukenut. Jos Eino Leinon, Kirsi Kunnaksen, Heli Laaksosen ja Edith Södergranin runot ovat tuttuja, voi tästä saada varmaan vielä enemmän irti.

3/5

tiistai 7. toukokuuta 2019

Lumikukka ja salainen viuhka - Lisa See

Englanninkielinen alkuteos 2005 Snow Flower and the Secret Fan
WSOY 2006

Helmet 2019  kohta 20: kirja käsittelee minulle entuudestaan vierasta kulttuuria

"Olen ´se joka ei ole vielä kuollut´, kuten kylässämme sanotaan - leski kahdeksankymmentävuotias. Ilman miestäni päivät tuntuvat pitkiltä. En enää välitä erikoisista ruoista, joita Pioni ja muut minulle valmistavat. En enää odota kiihkeästi iloisia tapahtumia, joita kattomme alla niin vaivatta syntyy. Nykyään minua kiinnosaa enää vain menneisyys. "

Lyhyesti:

Lilja syntyy vaatimattomaan maanviljelijäperheeseen 1800-luvun Kiinassa. Hän on perheensä silmissä arvoton, näkymätön ja mitätön - kuten tytöt yleensä. Liljan ja hänen perheensä eduksi kääntyvät kuitenin tytön kauniisti sidotut jalat - kaiken kivun ja tuskan kestettyään hän pääsee hyviin naimisiin ja nousee sosiaalisella asteikolla. Sosiaalista nousua tukee myös elinikäinen ystävyyssuhde - hän saa laotongikseen varakkaan suvun tyttären Lumikukan.
Tytöt pitävät yhteyttä viuhkan ja vain naisten osaaman, salaisen nu shu- kirjoituksen avulla. He kirjoittavat sopimuksen, jossa vannovat pysyvänsä ikuisina ystävinä. He opettelevat yhdessä naisten taitoja- kudontaa, kirjontaa, kotitöitä... Heistä tulee todella läheiset, ja vaikka järjestetyt avioliitot vievät heidän eri kyliin asumaan, he pysyvät ystävinä.
Liljan elämä on onnekasta; avioliitto on hyvä, hän saa terveitä poikia ja tyttären, suku on hänelle ystävällinen. Lumikukan kohtalo on kurjemi - hänet naitetaan teurastajalle, jota pidetään ammateista saastuneimpana. Mies purkaa kiukkua vaimoonsa, syyttää tätä tyttäristä ja keskenmenoista... Liljan on välillä vaikeaa ymmärää Lumikukan tilannetta.
Tyttöjen välinen ystävyys on voimakasta, mutta sekin on altis ristiriidoille. Yksi pieni tulkintavirhe ja vanhat salaisuudet saavat padot murtumaan...

"Lumikukka oli minulle rakkaampi kuin koskaan. Kirjoitimme usein, ja madame Wang toimitti kirjeet perille. Olin huolissani Lumikukan tilanteesta - kohteliko hänen anoppinsa häntä hyvin, miten hän sieti sänkytoimet ja oliko tilanne pahentunut hänen lapsuudenkodissaan - ja hän taas hermoili sitä, välitinkö hänestä enää samoin kuin ennen. "

Mielipide:

Tämä oli todella sykähdyttävä ja mieleenpainuva lukukokemus.
En ole juurikaan lukenut kirjallisuutta, joka sijoittuisi Euroopan ulkopuolelle. Toki minulla on ollut jonkinlainen käsitys muun maailman menosta, mutta tämä avasi silmäni - onko tällaista voinut joskus oikeasti olla? Kirja on fiktiivinen, mutta sehän voisi olla myös totta? Kiinassa on 1800- luvulla surkastutettu naisten jalkoja ja avioliittoja järjestetty.
Ensimmäinen asia, joka juurikin minua järkytti, oli naisten - lasten - jalkojen sitominen. Kuinka sellaista on oikeasti voitu joskus tehdä? Miten siitä kivusta on voinut selvitä?
Ehkä järkytykseni hieman harhautti minut tarinan todellisesta tarkoituksesta, kahden naisen ystävyyssuhteesta. Todella kauniisti kirjoitettu, kaunis tarina.
Takakannesta poimittu "Se kertoo naisten kivun, menetysten ja alistamisen täyteisesä elämästä suljettujen seinien sisällä" kertoo jo hyvin paljon kirjasta.
Todella tunteikas.
5/5

Onko teillä suositella mitään vastaavia kirjoja? Ei tarvitse sijoittua Kiinaan, mutta jotain tällaista silmiä avaavaa, erilaista kulttuuria? :)

lauantai 4. toukokuuta 2019

Sininen linna - L.M. Montgomery

Pohjoinen lukuhaaste kohta 16: kirjan nimessä on väri
Helmet 2019 kohta 6: rakkausromaani

Englanninkielinen alkuteos The Blue Castle 1926
Kariston kirjapaino 2010
Sivumäärä 280

"Jollei eräänä toukokuun aamuna olisi satanut, olisi Valancy Stirlingin koko elämä ollut aivan toisenlainen. Hän olisi mennyt sukulaistensa kanssa täti Wellingtonin kihlajaiskekkereihin, ja tohtori Trent olisi mennyt Montrealiin. Mutta silloin satoi, ja nyt saatte kuulla, mitä hänelle sen johdosta tapahtui."

Lyhyesti:

Valancy Stirling, 29- vuotias vanhapiika, elää sukulaistensa kanssa. Hän on hiljainen, huomaamaton, mitäänsanomaton. Hän ei ole kaunis, kuten serkkunsa. Eikä hän ole koskaan kokenut rakkautta.
Hänen ainoat selviytymiskeinonsa ovat haavematkat Siniseen linnaan, jossa häntä rakastetaan ja arvostetaan sekä John Fosterin luontokirjat.
Eräänä päivänä hän saa kuulla olevansa vakavasti  sairas - hänellä on enää vain vuosi elinaikaa. Valancy päättää vihdoin elää vain itselleen ja unohtaa sukulaistensa mielipiteet ja toiveet. Hän lähtee vanhan Karjuvan Abelin kotiin taloudenhoitajaksi - laittamaan ruokaa sekä hoitamaan Abelin sairasta tytärtä. Samalla hän tutustuu pahamaineiseen Barney Snaithiin.
Ja on lähempänä Sinistä linnaansa, kuin olisi koskaan uskaltanut kuvitella.

"Olen koettanut koko elämäni ajan miellyttää muita ihmisiä ja epäonnistunut" hän sanoi. "Tämän jälkeen miellytän vain itseäni. En milloinkaan enää teeskentele missään asiassa. Olen koko elämäni ajan hengittänyt hätävalheiden ja teeskentelyn ja verukkeiden ilmaa. Kuinka ihanaa tuleekaan olemaan puhua totta!  ´Epätoivoinen on vapaa ihminen - toiveikas on orja´"

Mielipide:

Oikein viihdyttävä pikku kirja. Helppo ja nopealukuinen, hieman ennalta-arvattava. Oikein hyvä "aivot narikkaan" kirja :)
Ehkä itse jäin kaipaamaan rakkauskirjalta enemmän rakkautta - toki täytyy ottaa huomioon kirjan ikä, mutta kyllä romanttisen kirjan täytyisi pikkuisen säväyttää. Mitä tämä ei valitettavasti tehnyt.
Alkuun myös Valancy suretti minua kovasti - kaikki kohtelivat häntä epäoikeudenmukaisesti, hänen ulkonäöstään huomauteltiin jatkuvasti eikä vanhanapiikana olemisesta tehty helppoa. Uusi Valancy puolestaan oli hilpeä ja rohkea, muutos oli hauska. Oli hauska kuvitella sukulaisten ilmeitä, kun Valancy laukoi heille totuuksia.
Suosittelen tarttumaan, jos kaipaat kepeää romantiikkaa ja pientä draamaa.
Pisteitä 3/5 

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Miekanloisto- Candoran sauva - J.P Toivonen

Books on Demand 2019
Arvostelukappale, suuri kiitos!
Sivumäärä 579

"Aikojen alussa ennen aineellisen maailmankaikkeuden luomista Basileus, joka oli Jumala, lepäsi Taivaan valtakunnan kristallipuumetsän valoisalla aukiolla vehreälatvaisen puun lehtevien oksien alla pehmeällä ruohikolla. Hänellä oli yllään kangasvyöllä kupeelta vyötetty pitkä vihreä paita ja paidan päällä valkoinen toisen hartian ylittävä vaippa. Aukiota ympäröivien puiden hopeanhohtoiset lehvästöt olivat pohjaväriltään syvänvihreitä, ja näiden puiden käppyräisiä runkoja ja maasta esiin työntyneitä juurakoita peitti kultaisena hohtava ruskea kaarna."

Lyhyesti:

Kirja alkaa kertomuksella Basileus- Jumalasta sekä Oliivipuusta, joka katkeroituneena saa vietyä pahuuden ja sitä kautta kuolemanmahdin Basileuksen luomalle Atlas planeetalle.
"Luomakunnan lankeemuukseen johtaneesta Oliivipuun toiminnasta oli alkanut maailmankaikkeuden hyvän ja pahan välinen taistelu, jonka vaikutukset ulottuivat maasta Taivaaseen, ja joka vaikutti tavalla tai toisella jokaiseen Jumalan luomaan olentoon."

Sitten tarina hyppää reilusti eteenpäin, Atlas planeetan niin sanottuun keskiaikaan. Basileus lähetti maahan Valon Valtiattaren, joka huolehti Esimannun asukkaista - hän siunasi heitä, paransi heitä ja ohjasi heitä uskossa Basileukseen.
Kuolematon Valon Valtiatar kuitenkin sortui katkeruuteen ja kääntyi Basileusta vastaan. Hän alkoi janota valtaa ja käyttää pimeitä voimia sitä saadakseen.
Suurin osa yritti vastustaa muuttunutta Valtiatarta, mutta hänen voimansa olivat suuret. Lopulta he saivat avukseen Velhoja, joilla oli suunnitelma ja tarvittavia voimia Valtiattaren vastustamiseen - jos kaikki vain sujuisi suunnitelmien mukaan.

Valon Valtiattaren kukistuttua hypätään taas ajassa eteenpäin, Uuteenaikaan, jolloin Zargon alle vuoden ikäinen ja saa haltuunsa viisiapilariipuksen - josta tuleekin hänelle todella tärkeä.
Kirja seuraa Zargonin kasvua lapsesta nuorukaiseksi, nuoresta aikuiseksi.
Valmistuttuaan rohtologiksi Zargon palaa kotikyläänsä ja saa vanhan kirjan, jossa hän törmää tutunnäköiseen viisiapilaan. Hän alkaa selvittämään sen merkitystä ja lähtee etsimään vanhan Khoral- linnan raunioita.

Lopussa hypätään vielä hieman ajassa, reilu 200 vuotta Zargonin aikaa eteenpäin. Pimeä Hornan ruhtinas valloittaa maata, tuhoaa velhoja ja kiduttaa häntä vastustavia kuolevaisia. Velho Serafim törmää profetiaan, jonka avulla hän toivoo voivansa edesauttaa Hornan ruhtinaan kukistamisessa...

Mielipide:

Kirja sai minussa aikaan hieman ristiriitaisia tunteita.
Alkuun tuntui, ettei tarinasta oikein saa kiinni. Kirjan alussa ei ollut juurikaan henkilöitä, joihin olisi voinut samaistua tai joiden kautta tarinaa olisi seurattu. Kertomus eteni hieman selostaen.
Kirja oli kyllä hyvin kirjoitettu, teksti oli kaunista ja todella tarkkaan kuvailtua. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty ja selitetty.
Velho Pelegin ja Zargonin tultua tarinaan mukaan, kirja sai uudenlaisen sävyn - nyt tapahtumia seurattiin jonkun näkökulmasta, mukana oli jonkun tunteita ja ajatuksia. Zargoniin ehti jopa kiintyä, siinäpä vasta mukava ja sympaattinen hahmo.
Tarina itsessään oli todella mielenkiintoinen, kaikki nivoutui lopulta yhteen ja kaikelle löytyi selitys. J.P. Toivonen on luonut jännittävän fantasiamaailman, jossa perinteisten peikkojen, haltijoiden ja velhojen lisäksi seikkailee Jumalia ja pimeyden hahmoja.
Kirja aloitti Miekanloisto- sarjan ja jatkoa on ilmeisesti (ja toivottavasti!) tulossa lisää!

Pisteitä annan 3/5!



Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...