Karistokustannus 2019
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 292
"Vinninrapuista kuuluu. Silja panee kuvakirjan pois, hiipii hyllyn ääreen, kiertää radionnappulan isommalle ja painaa korvansa nyyiseen kaiutinkankaaseen. Siinä värisee mieskuuluttajan ystävällinen ääni.
Radiopuhe vaikenee kun tuvan ovi käy.
Ilmo. Otsassa sininen läntti. Nenässä naarmu.
-Retku, äiti parahtaa uunin edestä."
Lyhyesti:
Pieni Silja Kiuru on perheensä kanssa Karjalan evakoita 1950-luvulla. He ovat asuttaneet uutta kotitilaansa jo jonkin aikaa. Perhettä on kohdannut suru ja isä Ahti upottaa murheensa työntekoon, äiti Vellamo hoitaa kotia, laittaa ruokaa ja leipoo. Veli Ilmo ei innostu tilanhoidosta, vaan kulkee näytelmäharjoituksissa, polttelee tupakkaa ja yrittää tehdä vaikutusta naapurin Annikkiin, johon myös paras ystävä Santeri on tykästynyt.
Eräänä jouluyönä syttyy tulipalo, joka muuttaa kaiken Siljan ja hänen läheistensä elämässä.
Elämä kuitenkin jatkuu, Silja kasvaa ja lähtee kaupunkiin opiskelemaan. Hän asuu Santerin siskon Iiriksen kanssa, joka viettää melkoisen railakasta elämää.
Siljan opiskelisuunnitelmat eivät mene suunnitelmien mukaan ja hän palaa kotiseudulleen. Jouluyön vaikutukset näkyvät vielä, mutta myös muut ovat jatkaneet elämäänsä. Siljan elämään kuuluu iloja ja suruja, mutta pikkuhiljaa asiat alkavat loksahdella kohdilleen.
"Vaikka oli kielletty, Silja livahti tonkimaan tavaroita. Nokisia, hiiltyneitä, rikkoutuneita. Löytyi ranstakka, ompelukone, lampunkuuppa, vispilä, täysin ehjiä astioita, herätyskellon sisälmykset...
... Paljon kaikenlaista. Puukko, jonka terä kiilsi kunnossa ja jonka nahkatupessa yhä häämötti kaksi sisäkkäistä ympyrää ja leija. Silja otti puukon, kätki sen takintaskuunsa ja päätti pitää turvanaan."
Mielipide:
Kaunis, vähäeleinen tarina.
Kirja oli miellyttävä lukea, teksti kulki sujuvasti. Tuntui, ettei siinä hirveästi tapahtunut mitään, mutta tapahtui kuitenkin paljon.
Siljan elämää oli kuvattu hienosti, sai todella hyvän käsityksen millaista evakkolapsen elämä oli/olisi voinut olla.
Jossain määrin kirjassa tapahtuneet surulliset asiat jättivät minut kylmäksi - ne vain tapahtuivat, eivät herättäneet tunteita. En tiedä oliko vika tarinassa vai lukijassa.
(Juonipaljastus!
Esimerkiksi aika vasta lukemassani Ulla-Lena Lundbergin Jäässä pastorin kohtalo sai minut hyvin surulliseksi, tässä teoksessa Siljan äidin tai Siljan kehitysvammaisen velipuolen kuolemat eivät tuntuneet oikein miltään. Varsinkin velipuolen, 6-vuotiaan, kehitysvammaisen lapsen, kuoleman olisi mielestäni pitänyt herättää enemmän tunteita. Tuntuu, kuin se olisi vain sivuutettu. Juonipaljastukset loppuvat!)
Kuitenkin hieno, pienistä asioista koostettu kertomus. Siljan kasvua seurattiin hienosti, hän säilyi omana itsenään koko tarinan ajan. Myös ajan kuluminen oli huomioitu mielenkiintoisesti- maalla oltiin vanhanaikaisia, kihlautumista pidettiin tärkeänä, samoin hyviä tapoja. Siljan kasvettua ja eleltyä kaupungissa ei elämä ollut niin tarkkaa, seurustella saattoi kihlautumatta.
Pisteitä 4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti