Tummanhopeinen meri - Susan Fletcher

Alkuperäisteos 2012 The silver dark sea
Sivumäärä 443

Lyhyesti:

Parla- saaren rantaan ajautuu mies, joka on menettänyt muistinsa. Kaiken lisäksi mies muistuttaa erästä toista, jonka meri kauan sitten vei.
Saarella liikkuu tarina Kalamiehestä, joka voi yhden kuunkierron ajaksi ottaa ihmishahmon ja tuoda toivoa ihmisille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Ihmiset haluaisivat uskoa tarinaan, mutta he ovat myös epäluuloisia; juoniiko mies sittenkin jotain?

"Ne voivat myös rakastua. Kerrotaan hylkeistä,jotka rakastavat jotakuta ihmistä niin paljon ja niin syvästi, että toivovat hänen liittyvän joukkoonsa. Ne odottavat rannan tuntumassa. Ne nuuhkivat suolaista ilmaa ja kutsuvat. Sillä on lohduttauduttu menneinä aikoina; ei hän ole hukkunut. Hänen sielunsa asuu nyt hylkeiden luona... Missä häntä rakastetaan, missä hänestä pidetään huolta. Missä täplikkäät olennot sukeltelevat valonsäteiden läpi."

Mielipide:

Fletcher hurmasi minut kyllä taas ihan täysin kauniilla kielellään. Satumaisen kauniin ilmapiirin ja tarinan luominen ei voi olla helppoa. Minua onnisti, kun sain lukumaratonini aikana lukea monta oikeasti hyvää kirjaa.
Minusta tarinassa oli jotenkin vanhanaikainen tunnelma; eristäytynyt saari kaikkine asukkaineen.. Minusta oli hassua, kun välillä tarinassa oli mukana internetyhteydet ym. Ne eivät vain sopineet tarinaan, vaan pomppasivat silmille :D
Kuten Fletcher tarinan alussa kirjoittaakin, nimet eivät ole merkityksellisiä, vaan ihmiset, henkilöt. Kirjassa henkilöitä on paljon, mutta heillä kaikilla on merkitystä ja he ovat tarinan kannalta tärkeitä. Joskus on vaikea pysyä hahmoissa mukana, jos heitä on paljon, mutta tässä jokainen oli niin persoonallinen, että heidät erotti ja muisti helposti.
Todella hyvä ja kaunis kirja, viisi tähteä:
*****

Irlantilainen tyttö - Susan Fletcher

Alkuperäisteos 2004 Eve Green
Sivumäärä 267



Lyhyesti:

Evangeline Green odottaa esikoistaan ja palaa muistoissaan omaan lapsuuteensa. Eve mentti äitinsä ollessaan vain 8-vuotias ja muutti Walesiin isovanhempiensa luokse. Kyläläisten huomio kiinnittyy pieneen punatukkaiseen, tuittupäiseen tyttöön. Eve kuulee ja kuuntelee tarinoita vanhemmistaan ja suvustaan ja ymmärtää, että menneisyydessä on synkkä tahra.
Even elämässä on paljon hyvää, rakastavat isovanhemmat, ihana Daniel, ystävät Gerry ja Billy..

"Huolellista käsialaa. Äiti on käyttänyt aitoa mustekynää. Voin oikein tuntea miten hän on syventynyt, keskittynyt piirtämään jokaisen kirjaimen nätiksi ja viehättäväksi. Viimeisessä virkkeessä koukerot palaavat ja sanat alkavat kallistua, kuin niihin puhaltaisi salattu tuuli. Sellainen minunkin käsialani on, Danielin mukaan."

Mielipide:

Minä en nyt ole aivan vakuuttunut... Pidän paljon Fletcherin tavasta kirjoittaa, mutta tässä kirjassa sisältö ei vastannut odotuksiani. Meriharakat ja Noidan rippi ovat olleet minulle todella mieleisiä ja niihin nähden Irlantilainen tyttö on todella vaisu. Minä itse pidän enemmän voimakkaammista ja enemmän tunteita herättävistä kirjoista.
Ei tämä silti huonokaan ollut, kaunista kieltä ja loistavaa kuvailua, mielenkiintoisia hahmoja.. Mutta minulle se jokin jäi puuttumaan. Tähti kolme:
***

Noidan rippi - Susan Fletcher

Englanninkielinen alkuperäisteos 2010 Corrag
Sivumäärä 400

Lyhyesti:

Corrag ja hänen äitinsä ovat eläneet pelossa koko ikänsä. He ovat saaneet kuulla noitaa, akkaa ja muita nimityksiä. Corragin äiti teloitetaan ja Corrag pakenee harmaan tamman kanssa Skotlantiin. Matka on pitkä, eikä suinkaan helppo. Lopulta hän päätyy raakalaismaiseksi väitetyn klaanin maille ja löytää sieltä oman paikkansa; alun epäluuloista huolimatta pieni yrttiparantaja kokee ensimmäistä kertaa olevansa hyväksytty ja rakastettu.
Kyläläiset joutuvat kuitenkin juonittelun kohteeksi ja Corragin varoituksista huolimatta syntyy verilöyly, joka jää kaikkien mieliin. Corrag vangitaan ja tuomitaan poltettavaksi roviolle noituudesta. Kuolemaantuonittuna hän kohtaa kirkonmiehen, Charles Leslien, ja hän alkaa kertoa tälle tarinaansa.

"Se oli suurin onnenpaikkani. Suurin onnenhetkeni. Kun sain olla paikassa, jossa tuuli puhalsi ja aurinko laski ja sen valo välkehti vedessä - ja sain olla siellä hänen kanssaan. Seisoin niin liki, että tunsin hänen lämpönsä, ja hän minun. Glencoen nisä ja me. Minä en perusta kuninkaista ja kuningattarista, koska minusta yksikään ihminen ei ole toista parempi, maailman silmissä ainakaan - mutta Nisällä minusta tuntui, että maailmassa ei ollut ketään muuta kuin Alasdair ja minä. Vain me ja se ääretön kauneus. Ja syksy ja korkeus ja sydämet. Tiesin, ettei se hetki toistuisi. Se tuli, ja samassa se jo meni"

Mielipide:

Kirja jätti mielen todella haikeaksi, mutta toiveikkaaksi. Noidan rippi on aivan uskomattoman kauniisti kirjoitettu. Kaunis tarina, kauniisti kirjoitettu. Sisältökin oli mielestäni oikein mainio, jännittävä, mielenkiintoinen, erilaisempi kuin moni muu lukemani kirja. Tällaiset kirjat saavat minut aina muistamaan, miksi rakastan lukemista, miksi odotan innolla niitä hetkiä, kun saan uppoutua toiseen maailmaan, toiseen aikaan, toisiin tapahtumiin kirjojen kautta. Suosittelen Noiran rippiä ihan kaikille, tämä on ihan todella kaunis ja upea teos! Tähtiä viisi:
*****

Meriharakat - Susan Fletcher

Englanninkielinen alkuteos 2007 Oystercatchers
Sivumäärä 384

Lyhyesti omin sanoin:

Moiran pikkusisko Amy makaa sairaalassa koomassa jo neljättä vuotta. Moira alkaa kertoa Amylle omaa tarinaansa, katkeraa sellaista. Moira kertoo lapsuudestaan, kouluajoistaan, rakastumisestaan ja aviliitostaan. Myös kateudesta ja vihasta sisartaan kohtaan. Syyllisyyden tunteistaan siitä, mitä hänelle tapahtui.

"Niin. Sinä siis synnyit. Ja toisessa maailmassa vahvempi ja synkempi Moira näkee sinut tarkalleen - persikkaihoisen lapsen, joka huutaa niin, että kemian laboratorion lasit tuntuvat helisevän sinun maidonkaipuustasi, tai sylin."


Mielipide:

Alussa ajattelin, että jos koko kirja on kirjoitettu tällä tyylillä, en kyllä jaksa sitä lukea. Runollinen ja kiertelevä kirjoitustyyli ei aina ole mieleeni, pidän yleensä aika selkeästä tekstistä, jolloin pysyn mukana juonessa. Mutta vaikka kirja olikin kirjoitettu erilailla, siinä pysyi mukana ja se oli itseasiassa oikein hyvä. Jollain tapaa minä myös samaistuin Moiraan, hänen erilaisuuteensa.
Suosittelisin kirjaa syvällisistä, hieman surullisista kirjoista pitäville. Tähtiä annan kirjalle neljä;
****