Pimeässä hohtavat tähdet - Sanni Ylimartimo

 Karisto 2022
Sivuja 152
Kirjasto

"Jos koulu olisi k-draama
niin törmäisin komeaan rikkaaseen poikaan
ja me rakastuisimme, 
pideltäisiin kädestä, suudeltaisiin vahingossa. "

Miran elämä ei ole helppoa - koulussa kiusataan, äiti on ylihuolehtivainen eikä rohkeus riitä puhuttelemaan ihastusta. 
Miran elämää rikastuttaa k-pop, erityisesti ERRORC niminen yhtye. Mira uppoutuu musiikkiin, videoihin, sanoihin. Hänellä on etäystäviä, joiden kanssa hän kykenee jakamaan oman kiinnostuksensa musiikkiin. 
Kun ERRORC ilmoittaa saapuvansa Suomeen keikalle, Miran on päästävä sinne. Miten voittaa rohkeus, uhmata äitiä ja sukeltaa siihen maailmaan, johon todella tuntee kuuluvansa?

"Joskus öisin tuijotan niitä
saatanan pimeässä hohtavia
tähtiä
ja mietin
että jos mä lähtisin 
viiltäisin lakanat punaisiksi
ja itseni kylmäksi
ehkä ne tajuaisivat mitä ovat tehneet"

Ensimmäinen (loppuun) lukemani säeromaani. 
Kirja itsessään oli ihan kiva, hieno ajatus ja lyhyet säkeet upposivat kyllä ihon alle ja tunteisiinkin. Päähenkilö Miran elämään ja ajatuksiin oli päästy hienosti sisään. Kiusaamista ja musiikkia oli käsitelty hyvin ja aidosti. 
Täytyy silti todeta, etten ollut tämän kirjan kohderyhmää, enkä myöskään ole säeromaanien suuri ystävä. Pidän enemmän "tavallisista kirjoista", eikä mielivaltaiselta vaikuttavat säkeet aina aivan tunnu omaan järkeen sopivalta. En osaa jäädä makustelemaan tekstiä, vaan luen kirjat ahmimalla. Siksi en lue myöskään runoja. 
Nopea, lyhyt kirja. 
Hyvä kirja nuorille ja säeromaanien ystäville. 

3/5

Tyttö joka löytyi - Maike Wetzel

 Saksankielinen alkuteos 2018 Elly
Like kustannus 2019
Suomentanut Tuomas Renvall
Sivumäärä 150
Storytel äänikirja
Kesto 2h 30
Lukija Pirjo Heikkilä

"Tämä tarina ei ole minun tarinani. En ole varma, kenen se on. Se makaa kadulla ja nukkuu kodissamme, mutta silti se on minua aina askelen edellä. Se, että kirjoitan tämän tarinan ylös nyt, on vain minun tapani pyyhkiä tarina mielestäni. Haluan sen löytävän rauhan, haluan itsekin hengähtää. "

Lyhyesti:

11- vuotias Elly katoaa jälkiä jättämättä ollessaan matkalla harrastukseensa. Tarina etenee välillä perheen äidin, siskon sekä isän näkökulmista. Mitä Ellylle tapahtui? 
Neljä vuotta myöhemmin perhe saa puhelun - tyttö on löytynyt, mutta pahasti traumatisoitunut. Mutta onko tyttö sittenkään Elly?

"Siskoni katoaa liki pilvettömänä kesäkuun iltapäivänä. Kuvittelen, miten se tapahtuu. Näen, kuinka Elly taluttaa polkupyöränsä ulos autotallista. Hänen ääriviivansa ovat selkeät, ympäristö on usvainen. Hän kiinnittää treenikassinsa polkupyöränsä tarakkaan. Kassissa on judopuku vihreine vöineen. "

Mielipide:

Lyhyt, aiheeltaan mielenkiintoinen, mutta ei mieleenpainuva. 
Kirjassa kuvattiin kunkin perheenjäsenen tapoja käsitellä katoamista ja surua, mutta oikein muuta tässä ei ollut. Kirjan juontakin oli äärimmäisen vaikea kuvailla, koska tässä ei oikeastaan tapahtunut mitään. Tällaisesta aiheesta olisi voinut saada paljon enemmän aikaan, paljon syvällisemmän, mielekkäämmän. 
No, tulipahan kuunneltua. Ehkäpä tämä olisi toiminut paremmin luettuna, sillä kuunneltuna se ei tullut iholle ja vaihtuvat kertojat sekoittivat. 

2/5

Minun ikioma kultani - Gabriel Tallent

 Englanninkielinen alkuteos 2017 My Absolute Darling
Gummerus 2019
Suomentanut Arto Schroderus
Sivumäärä 445
Kirjasto

"Omalla mäellään itsepintaisesti seisova vanha talo on hilseilevää valkoista maalia, erkkereitä, kaiteita ja sirojen tolppien välissä rehottavia köynnösruusuja ja myrkkysumakkeja. Ruusu on kasvaessaan kangennut vuorauksesta lautoja, joita repsottaa nyt  varsien välistä. Talolle johtavalla metsätiellä lojuu hylsyjä, joissa on paksu kerros patinaa. "

Lyhyesti:

14- vuotias Julia "Turtle" Alvestone asuu isänsä kanssa vanhassa talossa, eristyksissä muista. Aamuisin hän syö raakoja munia suoraan paketista, jonka jälkeen isä saattaa hänet koulubussille. Hänellä ei ole ystäviä, eikä hän oikein välitä luokkatovereistaan. Opinnoissakin on hieman vaikeutta ja hänen opettajansa Anna on huolissaan - muustakin kuin Turtlen koulunkäynnistä. 
Koulun jälkeen Turtle puhdistaa aseita ja harjoittelee ampumista. 
Eräänä päivänä metsässä Turtle tapaa kaksi poikaa, Jacobin ja Brettin. Jacob näkee Turtlen erilaisessa valossa kuin muut ja tämä vaarallinen ystävyys saa Turtlen kaipaamaan vapauteen. Hän alkaa viimein nähdä isänsä todellisessa valossa - väkivaltaisena ja kaikin puolin vaarallisena. 
Kun isä tuo pitkän poissaolojakson jälkeen mukanaan kotiin toisen pienen tytön, Turtlen on pakko toimia. Jollekin muulle ei saa tapahtua samaa kuin hänelle. Turtle on selviytyjä, jonka on vihdoin käytettävä taitoja, joita isä on hänelle opettanut. 

"Turtle kääntyy ja kävelee pois ja ajattelee:  tuo en ollut minä, en minä ole tuollainen, tuo on Martin, tuollaista Martin tekee - sillä on taito löytää, mitä joku itsessään vihaa, ja antaa sille nimi. Hän ajattelee: jumaliste tuossa oli paljon Martinia, tuollaista pilkallista ja halveksivaa, paljon enemmän kuin minua. Hän nilkuttaa käytävää pitkin, istuutuu ja painaa kasvonsa edessä olevan penkin vinyylipintaa vasten. Hän ajattelee: tätä osaa Martinista vihaan eniten, tämä on se osa joka minua iljettää, mutta saman tein itsekin, ja se oli helppoa. "

Mielipide:

Huh mitä luettavaa. 
Lapsiin kohdistuvat kauheudet koskettavat aina ja tämä oli aika rajua. Onneksi vain fiktiota, vaikkakin osa tästä voisi tapahtua oikeastikin. 
Kirja imaisi nopsasti mukaansa, oli nopealukuinen ja tapahtumarikas. Jossain puolen välin kieppeillä tuli pieni hetki, jolloin tarina ei ollut niin vetävä, mutta lopussa taas tapahtui ja rytinällä. 
Ympäristön kuvailut olivat hienoja ja eläväisiä, samoin Turtlen mieleen oli päästy loistavasti - rakkauden ja vihan sekoitus, koko tunteiden kirjo. 
Kirjan kannessa tätä mainostettiin mestariteokseksi, itse en ihan siihen yhdy. En tiedä johtuiko se siitä, ettei Turtle ollut minusta kovin sympaattinen päähenkilö tai etten minä ihan ymmärtänyt Jacobin ja hänen suhdettaan. Jokin pieni asia jäi minun lukukokemuksessani puutteelliseksi. Jokin pieni asia, mikä olisi saanut tunteet vielä enemmän pintaan. 
Hieno ja lukemisen arvoinen kirja kuitenkin. 

4/5

Lauluja variksille - Ruth Hogan

 Englanninkielinen alkuteos 2017 The Wisdom of Sally Red Shoes
Bazar kustannus 2020
Suomentanut Susanna Tuomi- Giddings
Sivuja 367
Kirjasto

"Vanha nainen vetää keuhkonsa täyteen kirpeää syysilmaa, heilauttaa kätensä sivuilleen ja kajauttaa täydellisen ylä- C:n. Sävel kohoaa puhtaana ja kirkkaana yli edessä levittäytyvän hautakivien kirjoman rinteen. Kukaan ei ole kuulemassa äänen hämmästyttävää voimaa eikä ihailemassa absoluuttista sävelkorvaa, jos ei lasketa korkeissa männyissä kököttäviä variksia ja oravaa, joka kaivaa tammenterhoja piilostaan kallellaan olevan kiviristin takaa."

Lyhyesti:

Masha on kohdannut pahimman surun mitä kuvitella saattaa - hänen poikansa on kuollut ja se on hänen syytään. Joka aamu hän rankaisee itseään hukuttautumalla, ainakin melkein. Hän haluaa tietää, miltä se tuntuu. Hän kuljeskelee myös hautausmaalla koiransa Haizumin kanssa, osaa kivien tekstit ulkoa. Hän saa outoa lohtua variksia ruokkivasta Sallysta, joka laulaa kauniisti. 
Alice on yksinhuoltaja, jolla ei ole tukiverkostoa ja jonka poika oireilee murrosikäänsä. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen, kuinka suuria salaisuuksia Alice kantaa ja salaa muilta. 
Mutta kuten yleensä, sateen jälkeen paistaa aurinko ja elämä alkaa voittaa. Masha kokee vihdoin heräävänsä surustaan ja kykenee ajattelemaan hyviä hetkiä. 

"Tänään uima-altaan lämpötila on 6,3 astetta, ja tänä aamuna minä uin enkä huku. Uin kymmenen altaanmittaa ja palkitsen sitten itseni maitokahvilla ja mustikkamuffinilla ennen töihin lähtöä. Epiphanyn juhlissa kokemani epifanian (päivän sana - äkillinen ilmestyksen kaltainen oivallus jonkin asian todellisesta luonteesta) jälkeen olen yrittänyt muuttua. "

Mielipide:

Toinen suomennettu teos Ruth Hoganilta. Hänen aiempi kirjansa Kadonneiden tavaroiden vartija oli ihan mukava lukukokemus. 
Lauluja variksille oli samantyylinen, vaikkakin aiheeltaan erilainen. Siinä missä Kadonneiden tavaroiden vartija oli kevyt ja romanttinen ripauksella taikaa, Lauluja variksille oli surumielinen, mutta toiveikas. Ei liian raskas, vaikka aihe on surullinen.
Ruth Hoganin kirjoissa pidän erityisesti hänen henkilöhahmoistaan. Ne ovat mukavan sympaattisia ja mukana on aina joku hyvin persoonallinen tyyppi. Tässä se oli punakenkäinen Sally, joka ruokki variksia, lauloi hautausmaalla ja puhui muuta kuin tarkoitti. Silti hänessä oli paljon viisautta. 
Kirjassa on rauhallinen tahti, mikä välillä väsytti ja toivoin nopeampaa etenemistä. Kirjan alun luin pienissä pätkissä arkikiireiden vuoksi, mikä vaikutti lukukokemukseeni. Kirjan lopun luin pidemmissä pätkissä ja paremmin keskittyen, joten vasta loppua kohden pääsin kirjaan kunnolla sisään. Tämä vaatii hieman vaivaa ja ajatusta, minä en ainakaan pystynyt täysin sulavasti tätä lukemaan. 
Pidin kuitenkin loppujen lopuksi kirjasta, vaikka alkuun luulin ettei se tekisi vaikutusta. Yllättämään se ei päässyt, mutta nautin kirjan kielestä ja tunnelmasta. 

4/5

Penikka - Henry Aho

Atrain& Nord 2020

Sivuja 256

Kirjasto

"-Missä vitun korvessa se oikein on? 

- Ei ole enää pitkä. Puolisen kilometriä. Ja voisit vähän siistiä tuota suutasi, mies vastasi ja potkaisi polulla lojuvaa käpyä. Käpy osui kuusen kylkeen ja sai aikaan pienen kolahduksen, jonka ympäröivä metsä pehmensi. Kenkien alla rapisivat neulaset ja kuivuneet oksat."

Lyhyesti:

Tomppa on juuri vapautunut vankilasta, jossa hän on istunut seitsemän vuotta. Häntä on odottamassa vaimo Sari sekä teini-ikäiset kaksostytöt Tiina ja Liina. Sari on perinyt kuolleen veljensä mökin Vaasan saaristossa ja perhe aikoo muuttaa sinne. Tomppa aikoo hyvittää toilailunsa ja viinankin hän on jättänyt. Nyt on aika viettää aikaa perheen kanssa. 

Mökin naapurissa asuu omituinen mies. Mies yrittää elää mahdollisimman luonnollisesti, syö metsän antimia ja vieroksuu kaupassa käyntiä. Mies ei pidä ulkopuolisista ja häiriintyy uuden perheen läsnäolosta. Hän tekee kiusaa ja ärsyttää lyhytpinnaista Tomppaa tahallaan. 

Tompan pinna on kireällä, eikä mene kauaakaan, kun korkki napsahtaa taas auki. 

Tilanne muuttuu todella pahaksi, kun Sari saa työtarjuksen ulkomaille...

"Minä raivosin, huusin ja itkin. Avasin tuuletusikkunan, että vaimoni varmasti kuulisi solvaukseni. Miksi hän oli palannut, näin pitkän ajan jälkeen? Olin luullut päässeeni hänestä lopullisesti eroon. Niinhän minä tosin olin luullut jo silloin, kun olin muurannut hänet grilliin. "

Mielipide:

Olen lukenut muitakin Henry Ahon kirjoja ja pitänyt niistä. Olin siis aika innoissani, kun huomasin tämän uutukaisen kirjastossa ja nappasin sen heti luettavakseni. 

Kirjan takakannessa kuvataan kirjaa "vahvatunnelmaiseksi ja juonenkäänteillään yllättäväksi kauhuromaaniksi". Nyt olen kyllä eri mieltä. 

Vahvatunnelmainen, joo. Mutta yllättävä? Kauhu? Ei, ei. 

Minun oli pakko ottaa tämä kirja vitsinä, huumorilla. Muuten en oikein osaisi olla tästä mitään mieltä. 

Mitään yllättävää tässä siis ei ollut, kaikki paljastettiin sitä mukaa kun tarina eteni. Mitään pelottavaakaan tässä ei ollut. Naapuri olisi voinut olla pelottava, jos koko ajan ei olisi kuvattu hänen ulostusreissujaan kompostilla tai masturbointejaan milloin millekin. 

Samaten olin kyllä pettynyt muihinkin kirjan hahmoihin. 

Onneksi tämä oli nopea lukea. Ja kai tän oli tarkoitus olla... tämmöinen vitsi, jota en ihan älynnyt? Olen hieman pettynyt.

Plussaa kiehtovasta kannesta. 

2/5

Nopeasti piirretyt pilvet - Paula Nivukoski

                                                                        Otava 2019

Sivuja 334

Kirjasto

"Joki toisti valon. Liisa kapusi alas ylisängystään ja istui seinänvieruspenkille. Hän veti yöpaidan polviensa yli, nojasi otsansa ikkunaan. Aamulla valo oli vielä kevyttä, aurinko siroutui vedenpintaan, ja virta väreili kirkkaana kuin viimeisinä päivinä aina."

Lyhyesti:

Liisa on Isokyröläisen perheen vanhin lapsi - isoveli Taisto kuoli jo pienenä, suru seuraa perhettä aina ja Liisan on vaikea täyttää pojalle kuuluvat saappaat. 

Isän kuollessa Liisa haluaa toteuttaa isänsä viimeistä tahtoa ja pitää tilan suvussa. Hän menee naimisiin Kallen kanssa, mutta arki ei olekaan helppoa. 

Lopulta Kalle lähtee Amerikkaan paremman elämän toivossa ja Liisa jää äitinsä ja lastensa kanssa pitämään tilaa pystyssä ja kuuntelemaan ilkeitä juoruja. 

"Liisa piteli kirjettä vielä pitkään. Etsi rakkautta rivien väleistä. Löysi väsyneen katseen kohti huomisen työmaata. Kiikkerän pöydän metsäkämpän ainoan ikkunan edestä. Kallen käsivarret, työstä väsyneen selän. Ihoon liimautuneen hiestä märän työpaidan. Muutaman dollarin rintataskusta. Ehkä se oli rakkautta, että osti postimerkin ja kirjoitti kotiin."

Mielipide:

Minäkin tartuin tähän kovasti kehuttuun teokseen. 

Nopeasti piirretyt pilvet oli kyllä uskomattoman kauniisti ja tunnelmallisesti kirjoitettu, sen haikea sävy tavoitti minutkin. Mutta! Voi että on ikävää ja hidasta lukea murteella kirjoitettua puhetta. Toki se luo aidomman tunnelman ja se oikeastaan sopi tähän, mutta minun lukuelämystäni se kovasti haittasi. Kirja ei päässyt imaisemaan mukaansa, kun sanoihin takkuili ja tökki. 

Tarina itsessään oli hyvä. Ja oikeastaan kaikki muukin oli hyvää ja hienoa, että ymmärrän kyllä kirjan hehkutuksen. Mutta koska itse aika tavallisena, arkilukijana en osaa arvostella kirjoja teknisesti tai ns oikeaoppisesti, arvioin niitä ihan vain omien lukukokemusten pohjalta. 

Muutenkin olen ehkä hieman väärä kohdeyleisö tälle kirjalle, kun pidän enemmän tapahtumarikkaista, jännittävistä kirjoista. Vaikka väliin on mukava lukea muutakin, kuin niitä tuttuja ja turvallisia ja laajentaa lukupiiriään. 

Mutta siis, tämäntyylisistä kirjoista pitäville tämä on varmasti aivan loistava kirja. Kirjan tunnelma oli ihana ja tarina hyvä. Lukuelämys oli pettymys. 

3/5

Äären ympärillä on kylmä muuri - Pia Ronkainen

Impressio 2013
Sivuja 126
Kirjasto

"Heräsin kopsahdukseen. Se kuului ikkunasta. Nousin, vedin mummon virkkaaman pitsiverhon sivuun ja katsoin ulos: pilvetön taivas, korkeat kuuset, koivut, Sirpan punaiset pelargoniat, pihakivet, kivillä linnun siiven kärki. Käännyin selin ikkunaan. "

Lyhyesti:

Teini-ikäisen Emilian äiti on lähtenyt, jättänyt perheensä ja kadonnut jonnekin. Emilia yrittää sopeutua uusioperheen elämään, sillä isä on löytänyt Sirpan ja tämän tyttären Tiitun.
Hän ei halua juhlia synttäreitä, Sirpa on silti leiponut kakun. Hän soittaa musiikkia isolla, vaikka tietää että Tiitu tarvitsee hiljaisuutta läksyjä tehdessään. Huoneensa hän sentään sai pitää.
Kaipaus ei katoa, mutta hyväksyminen tulee pikkuhiljaa. Onneksi on Reino, joka auttaa.

"Ääri saa voimansa väärästä, sellainen ei pysy kuten rakkaus pysyy. Rakkaus, vaikka se satuttaa ja on toisinaan hirveää ja siltä tahtoisi suojautua, koska rakastamiseen kuuluu väistämättömästi menettäminen, on ikuinen. Väärä on tuomittu tuhoon. Se saa hirveää aikaan, kiduttaa, tuhoaa, tappaa, mutta se ei elä ikuisesti. Rakkaus on ääretön. Äärettömällä ei ole seiniä. Äären ympärillä on kylmä muuri. "

Mielipide:

Olen aiemmin lukenut Pia Ronkaisen Keinun ja pidin siitä kovasti. Nyt kirjastossa hyppäsi vastaan tämä pienoisromaani, johon kannatti tarttua. Ronkainen kirjoittaa todella kauniisti, runollisesti, mutta selkeästi. Emilian samaistuminen terroristiin oli mielenkiintoinen näkökulma, mutta sopi tähän ja kuvasti Emilian ajatuksia hyvin. Muutenkin pieneen kirjaan oli saatu hienosti tunnetta mukaan. (Usein tuntuu, että lyhkäiset kirjat loppuvat liian lyhyeen, niihin ei oikein pääse mukaan, tässä niin ei käynyt)
Lukemisen arvoinen :)
4/5

Mustarastas - Inka Nousiainen

WSOY 2019
Sivuja 146
(Kirjasto)

"Äkkiä sitä vain lentää. Putoaa läpi ilman ja oman huutonsa vai huusinko sittenkään. Silmänräpäykseksi jähmettynyt vartalo, tuulen kohottama paidanhelma, koko elämä filminauhana, niinkö se meni? Ja yhtä äkkiä vedessä, halkaistuaan pinnan kun kivi, painumassa syvemmälle, haromassa käsillä kuohuvaa pimeää."

Lyhyesti:

Mustarastas perustuu näyttelijä Eeva Soivion elämäntarinaan ja KOM- teatterissa esitettyyn monologiin.
Minä- kertojan isoveli lähtee ystäviensä kanssa risteilylle, eikä koskaan palaa. Epätietoisuus veljen kohtalosta kalvaa vielä aikuisenakin. Mitä todella tapahtui? Millainen veli olisi nyt, jos olisi täällä? Mitä hänelle sanoisi, mitä hänen kanssaan tekisi?

"Yli kymmenessä perheessä jokainen vuosi jokainen päivä: mitä tapahtui? Jäljellä pelkkä mykkä kauhu, ja ensimmäinen musta tyhjä joulu, ja iltaisin ilmassa itkuinen pyyntö, anna edes yksi pieni merkki."

Mielipide:

Lyhkäinen, nopealukuinen, alakuloinen kirja. 

Kauniisti kirjoitettu, vaikka itse pidänkin enemmän soljuvammasta tekstistä - tähän kirjaan tämä kirjoitustyyli sopi kuin nakutettu. 

Epätietoisuus ja suru olivat tässä käsinkosketeltavissa. 

Silti, tämä tuskin jää erityisemmin mieleen.

3/5

Krokotiilin keltaiset silmät - Katherine Pancol

Alkuperäisteos 2006 Les yeux jaunes des crocodiles
Sivumäärä 699



Lyhyesti:

Hmm, miten tiivistäisin juonen tähän lyhyesti? Kirjan takakannen teksti kertoo oikeastaan kaiken olennaisen kirjasta, joten kopioin sen tähän:
"Krokotiilin keltaiset silmät sijoittuu Pariisiin, mutta kirjassa on silti myös krokotiileja. Se on tarina ihmisistä, naisista ja miehistä. Siitä mitä olemme, mitä haluaisimme olla ja millaisiksi saatamme jonain päivänä tulla. Se on tarina valheesta. Mutta se on myös tarina ystävyydestä, rakkaudesta, toiveista, pettämisestä, rahasta ja unelmista. Se on tarina täynnä naurua ja kyyneleitä. Se on aivan yksinkertainen tarina elämästä."

Mielipide:

Aloitin kirjan lukemisen innoissani, sillä olin lukenut siitä paljon hyvää. Petyin, en jotenkin päässyt sisään tarinaan ja tapahtumiin. Mielessäni kummitteli ajatus kirjan jättämisestä kesken... Sinnittelin ja luin kirjan loppuun asti... ja se kannatti! En osaa sanoa, mikä tarinassa vastusti, mutta kun luin vain eteenpäin, kirja olikin oikein hyvä.
Henkilöihin oli hieman vaikea samaistua, esimerkiksi Iris perheineen eli hyvin rikkaasti, kun taas Josephine hyvinkin köyhästi. Hortensea en tajunnut aluksi ollenkaan, mutta lopussa jopa ehkä pidin hänestä hieman..
Koska en keksi kirjasta vikoja, sanotaan vaikka niin, että vika oli minussa ja lämpenin liian hitaasti tälle teokselle. Silti olen iloinen, että luin sen loppuun.
Tähtiä kolme:
***