Koskenniskan naapurissa - Essi Paju

 Karisto 2019
Sivumäärä 271
Storytel äänikirja
Kesto 6h 18min
Lukija Tara Lange

"Kaipa Aavan olisi pitänyt aavistaa Pekan käytöksestä, mitä oli tulossa. Olisi pitänyt ymmärtää, että kun nelikymppinen mies alkaa harrastaa kuntosaliliikuntaa, hankkia uusia, entistä muodikkaampia vaatteita ja käyttää miehille tarkoitettuja kosmetiikkatuotteita, hän on rakastunut tai vähintäänkin ihastunut."

Aavan elämä mullistuu rytinällä, kun hänet irtisanotaan työstä ja mies jättää nuoremman neitosen vuoksi. Jäljellä ovat kuitenkin teini-ikäinen Siiri- tytär sekä kaksi hevosta. Hevoset ovat Aavalle rakkaita, mutta rahahuolia ne aiheuttavat. Sattuman kautta Aava ottaa huolehtiakseen pienen tallin, jonka omistaja kaipaa hermolomaa. Hevoset saavat edes kesäksi ilmaisen ylläpidon ja Aava pientä palkkaa. 
Paitsi ettei kaikki tietenkään suju suunnitelmien mukaan. 
Onneksi on ystäviä tukena sekä yllättävä apu saapuu naapuritilan isännän muodossa - mitä raamikas Petteri Aavasta haluaa, kun kotona odottaa kuitenkin upea ja menestyvä vaimokin?

"Olihan hänelläkin ollut hyvä avioliitto, ainakin joitakin vuosia, ja edelleen ihana tytär ja oma hevonen. Siinä oli enemmän kuin yllin kyllin ilonaiheita. Kuitenkin, kun hän puolta tuntia myöhemmin käveli kohti Vuohenkulmaa, hän tunsi taas kateuden piston. Toisilla kävi aina hyvä tuuri. "

Mukava löytää jälleen yksi aikuisille tarkoitettu heppakirja. 
Kevyt, nopea hömppäkirja, jossa hevosia ja ihmissuhdekiemuroita sopivasti. 
Realistinen ja tavallinen päähenkilö, johon on helppo samaistua. Aava otti eron kyllä melko kevyesti, ainoana huolenaan hevosten pito. Pitkän miinuksen annan loppupuolen kliseisille tapahtumille kolmiodraaman merkeissä. 
Kuitenkin pääosin viihdyttävä kirja, jonka jatko-osan (Koskenniskan naisia) aion myös kuunnella. Hevoskirjat ovat sen verran harvassa, että ne herättävät heti uteliaisuuden :)

3/5

Sielunhevonen - Sinimaaria Kangas

 Into kustannus 2017
Sivumäärä 243
Kirjasto

"Osaisin satuloida Harryn silmät kiinni. Pystyn siihen nytkin, vaikka sydän on riekaleina. Nostan kuluneen Kiefferin sen selän korkeimmalle kohdalle ja annan satulan liukua yhä vain syvenevään notkoon. Lihakset ovat näivettyneet ja hevonen kutistunut. Sitä on kamala katsoa. "

Lyhyesti:

Julia on 17- vuotias, kun hänen äitinsä kuolee syöpään. Äidin poismeno aiheuttaa suurta tuskaa, sillä kulkihan Julia pienestä pitäen äidin mukana talleilla. Hoitaen, ratsastaen, kisaten. Myös äidin sielunhevonen Harry, jonka hän toi mukanaan Amerikasta, on aika päästää pois. 
Äidin ja Harryn kuoltua Julia ei halua enää ratsastaa eikä oikein millään muullakaan tunnu olevan enää väliä. Kunnes hän saa päähänsä etsiä oman sielunhevosensa, Harryn kopion, sukulaisen. Hän lähtee etsintäreissulle Amerikkaan, äitinsä kotimaisemiin. 
Alkaa matka, jolla Julia joutuu kohtaamaan itsensä, tunteensa ja muistonsa. Voiko sielunhevosta tunnistaa, jos ei tunne edes itseään? Kipeä retki tulee kuitenkin tarpeeseen ja Amerikasta Julia saa hevosen sijasta mukaansa jotain ihan muuta, 

"Tämä hetki on aina pahin. Kun maailma ei ole vielä herännyt eikä hälinä peitä pahimpia ajatuksia. On valvottava yksin kaiken kivun kanssa eikä pimeästä ole turvaa. Yritän nousta ja mennä hakemaan loimen peitoksi, mutta jalat ovat puutuneet paikoilleen. Hyvä on, jään tähän vaikka lattia on yhtä kylmä ja kova kuin koko maailma. Joka soluun sattuu, on nälkä ja jano, päätä särkee. Silmät ja sieraimet alkavat vuotaa virtanaan. Onneksi kukaan ei ole näkemässä. Miksei kukaan ole näkemässä. "

Mielipide:

Olipa kaunis, haikea, surumielinen, mutta lopulta onneksi suht onnellinen kirja. 
Ihanaa, kun välillä sattumalta tulee vastaan hevoskirjoja. Ja ihanaa, kun ne ovat hevoskirjojen lisäksi myös paljon muuta. 
Kauniisti kirjoitettu, Julian tunteet ja ajatukset koskettivat, suru hiipi iholle asti. Ympäristö oli mielenkiintoinen, välillä oltiin Suomessa Julian isän kotitilalla, välillä äidin suvun tilalla Amerikassa. Kiehtovaa, hienosti kehitelty. 
Hevosia kirjassa oli riittävästi, ne eivät jääneet taka-alalle vaan olivat tärkeässä roolissa tarinassa. Kaikki oli riittävän aitoa ja todentuntuista, näin voisi olla oikeastikin. 
Tykkäsin kyllä kovasti tästä. 

4/5

Salonkileijonan kärsimykset - Taina Parikka

Kustantaja Havina, valmistaja Books on Demand 2021
Sivumäärä 345
Kirjasto

"Herää Bertil! Ravistus olkapäässä nosti minut unen tukahduttavasta paineesta kuin haavi koukussa kiemurtelevan karpin. Ponkaisin istumaan patjalla ja haukoin henkeä sydän hakaten. Vuodeverhojen rajaamassa pimeässä pesässä tuntui loppuvan ilma, mutta jalopeura olisi viihtynyt siellä. 
- Tuleeko se? käännähdin pelästyneenä vaimoni puoleen. Tunsin ja kuulin hänen läsnäolonsa, vaikka en nähnyt häntä." s. 10

Lyhyesti:

Salonkileijonan kärsimykset on jatkoa Tyttö ja jalopeura- kirjalle, jonka luin pari vuotta sitten. 
Pienen saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperijä Adalbert Löwen- Geweih on selvinnyt hengissä kirouksestaan (vaikkakin muuttaa edelleen muotoaan täydenkuun aikaan) ja on nyt naimisissa rakastamansa naisen kanssa. Heille on myös syntymässä yhteinen lapsi. 
Kaikki kuulostaa hyvälle ja arjen kuuluisi olla ihanaa. 
Perheen onnea varjostaa silti moni asia. Adalbert pelkää kuollakseen vaimonsa synnytystä - hänen oma äitinsä menehtyi hänen synnytykseensä. Lisäksi heitä huolettaa, periikö lapsi isänsä taipumuksen muodonmuutokseen. Eikä pienin murheista suinkaan ole se, että moni vastustaa säätyeroja rikkovaa avioliittoa. 
Hetken helpotuksen haastavaan arkeen tuo tutkimusmatkailija, joka saapuu linnaan Salaperäiseltä saarelta. Onko hänellä tarjota ratkaisu useampaan perheen ongelmaan?

"En noussut päivälliselle vaan makasin illan ja yön pimeydessä tyyny kainalossani ja vesien noruessa hiljalleen ohimoilta korviin. Olin odottanut, että avioliitto Lotten kanssa ja lapsen syntymä olisivat muuttaneet elämäni pysyvästi parempaan, mutta ryvin sieraimia myöten samassa sonnassa kuin ennen kiroustani. Löysin lohtua vain siitä, että muutaman päivän kuluttua Adam syrjäyttäisi kelvottoman Bertilin. " s. 161

Mielipide:

Mahtavaa jatkoa Tytölle ja Jalopeuralle. 
Tarina eteni todella mielenkiintoiseen suuntaan ja jätti täysin selvästi tarinan auki - jatko-osaa siis jälleen odotellessa. 
Tässä kirjassa huomasin tosin sen, etten millään muotoa pidä kirjan päähenkilöistä. Adalbert eli Bertil eli Adam on melkoisen takertuva ruikuttaja, jolla hommat ei tahdo mennä putkeen. Näin on varmasti kirjailija tarkoittanutkin, mutta tieto tästä ei saa minua silti pitämään hänestä enempää. Kyllä hän hitusen kirjan loppua kohden kehittyi järkevämmäksi, onneksi. Lotte puolestaan on ärsyttävä ja äkäinen, eikä hänen kiukuttelulleen ja toiminnalleen oikein annettu järkevää selitystä. Synnytyksen jälkeinen alakulo, joo. Viittauksia suvun taipumukseen mielen sairauksista, joo. Ehkä hänestäkin selviää lisää mahdollisessa seuraavassa osassa, mutta tässä kirjassa hän ei ollut minulle mieleinen hahmo. 
Onneksi kirjan henkilöt eivät olleet kuitenkaan niin rasittavia, että se olisi haitannut lukukokemusta. 
Hitusen olisin kaivannut myös tunnetta tähän tarinaan. Kirjassa tapahtui tunteellisia asioita, mutta se tunne ei aivan välittynyt lukijalle asti. 
Eniten kirjassa pidin Tutkimusmatkailijasta ja hänen saapumisensa aiheuttamasta suunnan muutoksesta. Erikoinen lisä perinteisten valtajuonittelujen keskelle. Tämä menee kyllä jännäksi ja odotan Parikalta uutta luettavaa innolla!

3/5

Christina Kartanon varjoissa - K. M. Peyton

 Englanninkielinen alkuteos 1982 Flambards
WSOY 1984
Suomentanut Sirkka Salonen
Sivuja 224
Kirjasto

"Kettu juoksi vaivattomasti. Se nousi mäen ylös lyhyen märän ruohikon läpi, pudottautui ojaan ja juoksi eteenpäin virtaavassa vedessä. Oja oli syvä, ja sen yllä kasvoi orapihlajia ja valtavia jalavia, joiden viimeiset keltaiset lehdet helottivat taivasta vasten, märkää marraskuista taivasta vasten, joka roikkui synkkänä kukkulan ja tulvivan, vesien halkoman laakson yllä."

Lyhyesti:

Nuori Christina asuu Grace- tätinsä luona - kunnes Russel- eno yhtäkkiä pyytääkin häntä asumaan Flambardsin kartanoon. Asialla ei suinkaan voi olla mitään tekemistä Christinan tulevan perinnön kanssa... 
Niinpä Christina lähtee kartanoon ja tutustuu äkäiseen, katkeroituneeseen enoonsa sekä tämän kahteen poikaan Markiin ja Williamiin. Eno on metsästysmiehiä henkeen ja vereen, vaikkei voikaan enää itse nousta hevosen selkään. Hän vaatii Christinaakin opettelemaan ja ennakkoluuloistaan huolimatta tyttö ihastuu hevosiin ja vauhdin hurmaan. Tallipoika Dick on onneksi kärsivällinen ja lempeä opettaja. 
Veljeksistä Mark on isänsä kultapoika, taitava, joskin kova ratsumies. William puolestaan pelkää ratsastusta ja joutuukin ikävään onnettomuuteen. 
Vuodet kuluvat ja lopulta on tehtävä päätös, joka vaikuttaa monien elämään. 

"Hän nosti leukaansa ja veti otsalle muutaman kiehkuran uuden koppahattunsa lierin alta. Hän halusi pitää hiuksiaan ylhäällä, sykeröllä niskassa, niin että koppahattu olisi ollut syvemmällä otsalla juuri sillä tavoin kuin Christina kuvitteli sen näyttävän niin tavattoman tyylikkäältä, mutta Mary kauhistui hänen ehdotustaan eikä suostunut ottamaan sitä kuuleviin korviinsakaan. "

Mielipide:

Ihana pieni nostalgiapläjäys. 
Olen nuorempana lukenut koko Christina- sarjan sekä Peytonin kirjoittamat hevoskirjat Tähdenlento ja Yli esteitten. Nämä kaikki ovat jääneet mieleeni ja nyt olikin mukava palata Christinan mukana Englannin maaseudulle. 
Kirja oli aikalailla samanlainen kuin muistelinkin. Harkitseva, hitusen romanttinen ja sopivasti hevosia. Peytonin kuvaukset aikakaudesta, ihmisistä ja eläimistä olivat loistavia ja pääsin niin aidosti mukaan kettujahtiin kuin kartanon arkeenkin. 
On niin sääli, että vanhat kirjat tahtovat painua unohduksiin ja kun niihin haluaisi palata, niitä on vaikea löytää. 
Ihana pieni kirja. 

4/5

Ruohometsän kansa - Richard Adams

Helmet 2019 lukuhaaste 8: kirja kuuluu mielestäni yleissivistykseen.

Englanninkielinen alkuteos Watership down 1972
WSOY 1975
Suomentanut Kersti Juva
Sivumäärä 416

"Esikkojen aika oli ohi. Metsän laidassa näkyi vanhalle aidalle ja pensaikkoiselle ojalle viettävässä rinteessä tammien alla sinijuurien välissä jokunen häipyvä vaaleankeltainen läikkä. Aidan toisella puolella kohoava osa niittyä oli täynnä kaniininkoloja."

Lyhyesti: 

Viikka, Pähkinän veli, saa pahan aavistuksen. Koko Sandlefordin kaniiniyhdyskunta on pahassa vaarassa. He yrittävät saada ylikaniinin ja muut uskomaan, että pesät on jätettävä ja lähdettävä. Muut eivät usko Viikan aavistukseen, joten Pähkinä, Viikka ja muutama muu kaniini lähtevät. 

Alkaa uskomaton matka, jossa he kohtaavat monenmoisia vaaroja. 

!Älä lue eteenpäin, jos et halua tietää juonesta enempää!

He löytävät Esikko- nimisen kaniinin yhdyskunnan. Kanit ovat vahvoja, terveitä ja saavat paljon flayrahia eli herkkuruokaa. Pesässä vallitsee kuitenkin omituinen ilmapiiri, kysymyksiin vastaillaan kierrellen ja kaneja katoaa.. Viikka on kauhuissaan ja yrittää vakuuttaa muut pesän pahuudesta. Isopään jäätyä ihmisten ansaan, he lähtevät jatkamaan matkaa. 

Kanit käyttävät äärimmäistä nokkeluutta. He kertovat tarinoita El-ahrairahista, Frithistä sekä Fu Inlen mustasta kaniinista. He löytävät paikan omalle yhdyskunnalleen ja kaivavat Hunajakennon - suuren pesän. He törmäävät vaaralliseen kenraali Ratamoon, joka hallitsee läheistä Efrafan kanikylää kurilla ja julmuudella. 

Kanit nokkeluudellaan saavat houkuteltua mukaansa muutaman naaraan, mutta saavat samalla vahvan vihollisen joka lähtee heidän peräänsä. Kirja huipentuu Hunajakennon puolustukseen Efrafalaisten soturikanien hyökkäykseltä. 

"Hän oli vähän aikaa järjissään ennen kuolemaansa ja muistan osan siitä mitä hän sanoi. Sinikello oli toistellut että ihmiset vihasivat meitä sen tähden että me ryöväämme peltoja ja puutarhoja ja Kannusruoho vastasi: " eivät ne sen takia kylää hävittäneet. Ne tekivät sen siksi että kylä oli tiellä. Ne tappoivat meidät koska niitä huvitti."

Mielipide:

Liityin instagramissa Vaajakosken kirjaston pitämään lukupiiriin. Lukupiirikirjaksi valikoitui Ruohomesän kansa. 

Olin alkuun hieman epäileväinen, varsinkin kun kirjan takakansikaan ei oikein antanut mitään kuvaa kirjasta. 

Yllätyin kuitenkin iloisesti, sillä tarina oli todella mukaansatempaava ja persoonalliset kaniinit yllättivät minut aina kekseliäisyydellään. Jännitin hurjasti tapahtumia ja odotin koko ajan, että kenelle käy huonosti. 

Teksti oli ainakin minulle aika hidaslukuista, en osaa sanoa miksi. Kirjassa oli kyllä paljon "kaniininkielisiä" sanoja, jotka varmaan osittain aiheuttivat pientä tökkimistä. Jouduin esimerkiksi ainakin tarinan alkupuolella aina miettimään, mitäs se silflay tai hraka tarkoittikaan (kirjassa oli kyllä alaviitteitä ja lopussa sanasto, josta pystyi tarkistamaan mitä mikin tarkoitti ;). Kieli oli hauskaa ja kekseliästä, eikä hidaslukuisuus haitannut. 

Minusta kirjassa oli ihanaa myös se, kuinka kaniinit pitivät yhtä ja olivat valmiita muuttamaan totuttuja tapoja selvitäkseen (esim. koiraat eivät kaiva pesäkoloa, mutta Pähkinän jengin oli välillä pakko). Lisäksi ystävystyttiin ja tehtiin palveluksia muille eläimille, esimerkiksi lokki Kehaarille. 

Todella mahtava, hauska, kekseliäs ja omanlaisensa kirja. 

5/5!