tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kesäkuussa luetut:

Kesäkuu, lomakuu, palautti lukuinnon ja -tahdin. Loistavia kirjoja on tullut luettua tämän kuun aikana ja uusi hieno pino odottaa lukemistaan. 

Kesäkuun kirjoista 3/8 oli naiskirjalijoiden kirjoittamia, 4/8 kotimaisia ja 2/8 äänikirjoja. 

Kesäkuun keskiarvo oli tasan 4. 
Suurimman vaikutuksen teki Nyiszlin Mengelen patologina Auschwitzissa, mutta muutoin lukukokemuksena paras oli Malermanin Punainen piano. Kuusenoksan Prinssi jolla ei ollut sydäntä osoittautui lupaavan alun jälkeen pettymykseksi. 


Heinäkuu?
Lomailu jatkuu ja kirjapinot kasvaa. Olen aiemmin ollut tyyppi, joka vaeltaa kirjaston hyllyjen välissä ja napsii sieltä itselleen kirjat. Nyt koronan aikana tuli tutustuttua varausjärjestelmään ja viime aikoina olenkin hamstrannut sitä kautta itselleni lukemista. Välillä on ikävä hyllyjen välissä seikkailua, mutta nyt saan käsiini ainakin ne kirjat, jotka ihan oikeasti haluan lukea (toivottavasti vain ehdin lukea kaiken) :D 
Kesken siis kirjana Kate Mortonin Kellontekijän tytär ja äänikirjana Agnes  Martin-Lugandin Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia. 

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Trauma ja rakkaus - Harri Virtanen

Suomalaisen kirjallisuuden seura 2019
Sivuja 160
Storytel äänikirja/e- kirja
Kesto 3h 14min
Lukija Harri Virtanen

"Traumasta tiedetään paljon, mutta ei aivan ymmärretä, miten laajasti se vaikuttaa elämäämme. Emme myöskään ymmärrä, kuinka yleistä traumatisoituminen on. Voidaan puhua jokapäiväisestä traumasta. Kaksi kolmasosaa lapsista kokee traumatisoivan tapahtuman ennen 16. ikävuottaan. Trauman tuoma kärsimys on osa elämää, ei mielen sairautta. Henkinen kipu ei ole sairautta. Mutta traumaa ei pääse pakoon."

Lyhyesti:

Harri Virtanen on toiminut kymmenen vuotta terapeuttina. Sen lisäksi hän on kirjailija ja käsikirjoittaja. 
Trauma ja rakkaus on kirja, joka auttaa tunnistamaan trauman ja opastaa siinä toipumisessa. Usein trauma aiheutuu jo varhaisessa lapsuudessa, kaikkein läheisimpien ihmisten aiheuttamina. 
Se, mikä on suhteessa rikottu, voidaan suhteessa myös korjata. 
Kirja sisältää konkreettisia (mutta fiktiivisiä) esimerkkejä ja asiakaskertomuksia, jotka auttavat ymmärtämään traumaa. 
Traumat ovat yleisempiä kuin uskotaan. Toipuakseen traumasta, siitä täytyy tulla tietoiseksi, ottaa vastuu ja hyväksyä riskit.  Traumasta on mahdollista selviytyä. 

"Traumatausta saattaa ajaa ihmisen loppuun. Trauma oireilee fyysisesti ja psyykkisesti niin monella tavalla ja vaikuttaa kaikilla elämän osa-alueilla. Ihminen kokee olevansa menneisyytensä vanki. Hän on täynnä epätoivoa, koska mikään ei ole auttanut: terapiat, lääkkeet, uudet ihmissuhteet. Lopulta hän aina törmää samoihin ongelmiin, samaan epätoivoon, häpeään ja masennukseen. Kuitenkin siitä voi toipua."

Mielipide:

Ajatuksia herättävä teos. 
Kuuntelin tämän kirjan, koska se on lähipiirissäni ajankohtainen ja voisin suositella tätä kaikille, jotka kokevat asian ajankohtaiseksi. 
Esimerkit olivat hyviä. Kirja oli kirjoitettu niin, että sitä oli helppo ymmärtää. Toiveikas. 
Luulen, että tämä olisi ollut parempi luettuna, sillä (lenkillä)  kuunnellessa oli vaikea palata taaksepäin, jos jokin asia meni vähän ohi. Muutenkin tällaista faktaa, johon pitää keskittyä, on helpompi lukea kuin kuunnella. 
Voi olla, että joudun vielä selailemaan tätä e- kirjana, jotta saan poimittua parhaat palat mieleeni :)
4/5



maanantai 22. kesäkuuta 2020

Laitos - Stephen King

Englanninkielinen alkuteos 2019 The Institute
Tammi 2020
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Sivumäärä 574
Kirjasto

"Puoli tuntia sen jälkeen, kun Tim Jamiesonin koneen piti lähteä Tampasta kohti New Yorkin säkenöiviä valoja ja korkeita rakennuksia, se seisoi edelleen portilla. Lentoyhtiön edustaja ja vaaleatukkainen nainen, jonka kaulassa roikkui turvatarkastajan henkkari, astuivat koneeseen, ja täyteen lastatun turistiluokan matkustajat alkoivat supattaa pahinta peläten."


Lyhyesti:

Tim Jamieson päätyy sattumien ja päähänpistojen kautta DuPrayn pikkukaupunkiin ja ottaa vastaan yökolkuttajan pestin. 
Samaan aikaan toisaalla siepataan omasta kodistaan huippuälykäs 12- vuotias poika, Luke Ellis. Hänen oli tarkoitus aloittaa opinnot kahdessa maineikkaassa yliopistossa, mutta sen sijaan hän päätyi kauas kotoaan, keskelle Mainen metsikköä huippusalaiseen laitokseen. 
Siellä hän tutustuu muihin nuoriin ja saa selville, että laitokseen kerätään lapsia, joilla on joko telepaattisia tai telekineettisiä taitoja. Heille annetaan pistoksia ja heille tehdään epämiellyttäviä kokeita. Vastarinta on turhaa, sillä laitoksen henkilökunta ei arkaile käyttää väkivaltaisia keinoja lasten hallitsemiseen. 
Mutta mitä tarkoitusta varten heidät on sinne kerätty? Mitä kaikilla kokeilla ja pistoksilla ajetaan takaa? Ja mitä tapahtuu laitoksen takaosassa, josta kuuluu outoa hyrinää?
Viisas Luke, apunaan laitoksen siivooja ja vahva telepaatti Avery, onnistuu pakenemaan laitoksesta. Uskooko kukaan hänen mahdottomalta kuulostavaa tarinaansa ja saako hän autettua ystävänsä pakoon?

"Hän oli koehenkilö, kenties he kaikki olivat, mutta heikoille TP:ille ja TK:ille - pinkeille- tehtiin lisäkokeita. Miksi? Koska he olivat vähemmän arvokkaita? Koska he eivät olleet suuri menetys, jos jokin meni vikaan? Oli mahdotonta olla varma, mutta Luke piti sitä todennäköisenä. Lääkärit luulivat, että korteilla tehty koe oli epäonnistunut. Hyvä. He olivat pahiksia, ja eikö pahiksilta kuulunutkin salata asioita?"

Mielipide:

Hieman erilaista Stephen Kingiä?
En ole juurikaan lukenut vanhempia Kingin teoksia (perus Hohtoa ja Uinu uinu lemmikkiäni lukuunottamatta), mutta kuvittelisin tämän olevan hieman erilainen teos moniin muihin hänen kirjoihinsa verrattuna. Mukana ei ollut pelottavia, yliluonnollisia otuksia, vaan pahantekijät olivat ihmisiä. Ja pelko siitä, mitä voisi tapahtua... 
Tarina eteni mukavasti ja nopeasti ja oli muutenkin aika helppolukuinen. Henkilöitä ei ollut liikaa ja jokainen oli mukavan persoonallinen. 
Pelottava tämä ei ollut, ei ehkä edes kovin jännittävä, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Teleportaatio ja telekinesia jo itsessään ihan kiehtovia, saati sitten salaperäinen laitos, joka käyttää lahjakkaita lapsia omiin tarkoituksiinsa. Hyvä!
Miinusta ainoastaan siitä, kuinka helposti asiat välillä tapahtuivat ja kuinka epärealistisen helposti lapset sopeutuivat laitokseen. 
4/5


lauantai 20. kesäkuuta 2020

Mengelen patologina Auschwitzissa - Miklos Nyiszli

Alkuteos Dr. Mengele boncolóorvosa voltam
 az Auschwitzi krematóriumban 1946
Vastapaino 2019
Suomentanut Matti Laitinen
Sivuja 208
Storytel äänikirja
kesto 5h 8 min
Lukija Jussi Puhakka

"Kuumana toukokuun iltapäivänä yhdellä piikkilangoilla peitetyllä ikkunalla varustetussa, muutoin umpinaisessa tavaravaunussa yhdeksänkymmenen yhteen puristuneen, peseytymättömän ihmisen ja ääriään myöten täynnä olevien laskiämpäreiden löyhkä käy sietämättömäksi. Neljästäkymmenestä samanlaisesta vaunusta koostuva siirtovankien juna etenee neljättä päivää ensin Slovakiassa, sitten Generalgouvernementin alueella, ja kuljettaa meitä eteenpäin vielä tuntematonta määränpäätä kohti. Junassa on ensimmäinen joukko Unkarin miljoonasta tuhottavaksi tuomitusta juutalaisesta."


Lyhyesti:

Kirjan kirjoittaja, Miklos Nyiszli, oli juutalainen patologi joka joutui Auschwitzin keskitysleirille vuonna 1944 vaimonsa ja tyttärensä kanssa. Hän päätyi pahamaineisen Joseph Mengelen, natsilääkärin, palvelukseen tekemään ruumiinavauksia. Hän työskenteli Sonderkommandona krematoriossa ja näki päivittäin satojen, tuhansien, ihmisten kävelevän varmaan kuolemaansa. Hän osallistui Mengelen kieroihin tutkimuksiin, avasi vielä lämpimiä ruumiita, keitti lihat irti ihmisten luista ja pelkäsi itsensä ja perheensä puolesta. Kaiken hän teki selviytyäkseen. 
Tämä tarina on tosi. Nyiszli on yksi harvoista selvinneistä, sillä mahdollisimman moni silminnäkijä, todistaja tapettiin. Vielä ennen vapautumistaan Nyiszli (ja monet muut) marssivat satoja kilometrejä vain päätyäkseen seuraavalle ja taas seuraavalle keskitysleirille. Hän näki nälkää, tuskaa, sairautta, kylmyyttä. Mutta silti hän selviytyi. Lopulta koitti vapaus. 

"Oli historiallinen hetki, kun seuraavan päivän aamuna tuhannen vangin joukko saapui 1. krematorion pihalle ja hajaantui purkamaan verisen menneisyyden rakennusta. Onnellinen hetki: dynamiittipanosten räjäytykset murentavat suuret, verenpunaiset seinät yhden kerrallaan ja julistavat kolmannen valtakunnan tuhoa. Juutalaiset rakensivat tämän rakennuksen ja juutalaiset purkavat sen. Koskaan aiemmin en ole nähnyt vankien työssä tällaista kiihkoa, enkä heudän kasvoillaab intoa kuin paremmasta tulevaisuudesta."


Mielipide:

Huh. 
Olen lukenut muutaman muunkin keskitysleireistä kertovan kirjan, mutta tämä on ollut tähän asti niistä karmivin, todentuntuisin, hurjin ja julmin. 
Tämä todella teki vaikutuksen. Herätti. Sai aikaan kylmiä väreitä (eikä hyvällä tavalla). Kuinka julma ja raaka tuo aika onkaan ollut. 
Lukekaa. Ehdottomasti. 
5/5

maanantai 15. kesäkuuta 2020

Punainen piano - Josh Malerman

                                                                      Englanninkielinen alkuteos 2017 Black Mad Wheel
Karisto 2020
Suomentanut J. Pekka Mäkelä
Sivuja 326
Kirjasto

"Potilas on herännyt. Hänen säveltämänsä melodia on hiipumassa kuulumattomiin, aivan kuin se olisi hänen nukkuessaan soinut soimistaan hänen uskomattoman unensa taustamusiikkina. 
Hän muistaa aavikolta joka ikisen yksityiskohdan. "



Lyhyesti:

Muusikko ja sotilas Philip Tonka herää oltuaan puoli vuotta koomassa. 
Hänen kehonsa lähes jokainen luu on murtunut. Yhtäaikaa. Hän on pirstaleina ja on ihme, että hän on ylipäätänsä elossa. 
Alkaa toipuminen, joka etenee yllättävällä tavalla. Mutta mitä varten hänen halutaan toipuvan?
Puoli vuotta sitten Philip bändikavereineen otti vastaan rahakkaan tehtävän armeijalta. Heidät lähetettiin Afrikkaan, Namibin aavikolle etsimään salaperäistä ääntä, joka saa kuulijansa mm. voimaan pahoin, hallusinoimaan sekä saattamaan aseet toimintakyvyttömiksi. 
Aavikolla he näkevät palasia historiasta, menneestä. Aaveita, kuolleita. Mutta mikä lopulta löytää heidät?

"Hän katsoo ruumista, littumiestä, vääristyneitä pitkiä sormia, jotka yhä tavoittelevat, nahkamaista aavikkoihoa, muumiota joka on siteiden sijaan pellavavaatteissa. Venynyttä ja levinnyttä leukaa, suun nelikulmaista aukkoa. Munakokkelisimiä. 
Ääni kuuluu nyt kovaa. Päänsärky kehittyy räminäksi. Hän kuulee väpätystä, väreiden ääniä, mahdollisen tasaisen tauon signaalissa ja hän ajattelee; se on sarja... äänien sarja.. ei vain yksi... "

Mielipide:

Malermanin Lintuhäkki oli mielestäni ihan ok. 
Punainen piano on kauhistuttava. 
Tykkäsin tästä ihan hurjan paljon. Harvoin koen kirjoissa oikeasti jännitystä, saati sitten pelkoa, mutta tämä jännitti ja kauhistutti välillä oikeasti. 
Ajatus tuollaisesta äänestä, hurjasta lääketieteestä ja sen väärinkäytöstä, aseista sekä salailusta... Huh. 
Todella hienosti kirjoitettu, eteni sopivalla tahdilla. Tärkeässä osassa musiikki, ystävyys sekä rakkaus. 
Lopussa tuntui hieman, että olisi kiirehditty, ettei kerrattaisi samaa. Mutta salaperäisyys ja jännitys säilyi loppuun asti 
Voi että, kun aina saisi lukea näin hyviä kirjoja. 
5/5



torstai 11. kesäkuuta 2020

Magian lapset - Tristanin koru - Anna Alaviuhkola

Anna Alaviuhkola 2020
Sivumäärä 393
Arvostelukappale, kiitos!

"Muutos alkoi sinä päivänä, kun täytin 25 vuotta. Kuten elämän isot käänteet yleensä, se kohtasi minut valmistautumattomana. Seisoin maalaustelineen edessä pienen, Käpylässä sijaitsevan puutaloyksiöni olohuoneessa ja yritin tavoittaa sitä täydellistä turkoosin sävyä, jonka olin löytänyt edellisenä iltana. Minua väsytti armottomasti, vaikka olin nukkunut lähelle puolta päivää."

Lyhyesti:

Hanna saa salaperäisen paketin edesmenneeltä äidiltään. Hänelle alkaa pikkuhiljaa selvitä, että sadut Magian lapsista - haltioista, peikoista ja ihmissusista - ovat totta ja että hän on yksi heistä. 
Hänen entinen poikaystävänsä Joutsa saapuu myös yllättäen kuvioihin. Heidän välillään roihuaa kuten ennenkin, vaikka Joutsa yrittääkin pitää tunteensa kurissa. Joutsa on myös yksi Magian lapsista ja hänellä on tärkeä tehtävä suojellessaan Hannaa sekä etsiessään mystistä Tristanin korua. Salaseura Eliitti on myös korun ja sitä myötä Hannan - perässä. 
Miten äiti on voinut salata näin suuria asioita Hannalta? Miten käy hänen ja Joutsan kielletyn rakkauden? Löytyykö koru ja pelastuvatko Magian lapset?

"Toivoin, että Joutsa olisi ollut ihminen ja että olisimme saaneet toisenlaisen, helpomman elämän. Sydäntäni viilsi, kun ajattelin, etten koskaan saisi häntä kuten itse tahdoin. Esteenä olivat sekä haltioiden että peikkojen tavat. Joutsa vastasi suutelemalla minua. Rintaani puristi, kun Joutsan käsivarret kiertyivät ympärilleni, mutta työnsin kivun syrjään. Tahdoin unohtaa kaikki uuden elämäni paineet edes hetkeksi. Tämä tuntui parhaalta keinolta siihen juuri nyt. "

Mielipide:

Uusi, mielenkiintoinen ja maaginen kirja. Haltioita, peikkoja, kiellettyä rakkautta. Toimii!
Alkuun tuntui hieman sekavalta päästä perille klaaneista, huoneista sekä peikkojen ja haltioiden sukulaisuus- ja hierarkiakuvioista, mutta kaikki kyllä selkeytyi aikanaan. 
Hannan ja Joutsan välinen jännite tuntui ja kieppui koko ajan mukavasti mukana ja salaisuuksia mennesyydestä paljastui pikkuhiljaa. Muutenkin molemmat päähenkilöt (joiden näkökulmasta tarinaa vuorotellen vietiin eteenpäin) olivat oikein symppiksiä ja miellyttäviä. 
Loppua kohden meno vain kiihtyi ja oli pakko lukea eteenpäin ja selvittää, kuinka tämä kaikki päättyy. Yllättäviäkin käänteitä löytyi ja tarina vain parani, mitä pidemmälle luki. 
Tässä oli sopivasti kaikkea ja etenkin Joutsan ja Hannan rakkaustarina oli minulle mieleen. Sopivan kevyt, mutta vauhdikas, taianomainen kertomus. Tykkäsin!
(Tarina muuten päättyi siten, että voisin kuvitella Magian lasten tarinan jatkuvan. Odotan innolla, jos kirja saa jatkoa!)
4/5


keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Hoivakoti - Mats Strandberg

                                                    Ruotsinkielinen alkuteos 2017 Hemmet
Like kustannus 2017
Suomentanut Ida Takala ja Stella Vuoma
Sivumäärä 350
Äänikirja Storytel
Lukija Raiko Häyrinen
Kesto 11h 4min

"Joel kuuntelee jännittyneenä. Hän ei uskalla edes hengittää. Päivänvalo tihkuu huoneeseen rullaverhojen reunojen ohi. Joel kohottaa päätään ja siristää silmiään vanhojen stereoiden kellotaulun digitaalinumeroiden suuntaan. Kello on vasta vähän vaille puoli kuusi aamulla. "

Lyhyesti:

Joel huolehtii muistisairaasta äidistään Monikasta ja joutuu lopulta viemään tämän vanhainkotiin. Mäntykodissa työskentelee Joelin lapsuuden/nuoruuden ystävä Nina. Heidän tiensä erosivat kipeällä tavalla ja nyt he joutuvat olemaan tekemisissä liiankin paljon. 
Monika alkaa saamaan outoja kohtauksia ja uskoo edesmenneen aviomiehensä Nilsin olevan kanssaan. Myös muut Mäntykodin asukkaat huomaavat Monikan mukana tulleen oudon asukin. 
Monikan sairaus ja kohtaukset pakottavat Joelin ja Ninan toimimaan yhdessä ja selvittämään, mikä Monikaa todella vaivaa. He joutuvat kohtaamaan ja näkemään jotain, mitä he eivät haluaisi uskoa todeksi. 

"Monika istuu lattialla sängyn edessä. Hänen päänsä roikkuu rintaa vasten. Hän hengittää raskaasti, hampaat yhteen purtuina. Vasen käsi pitää kuin krampissa kiinni sämgyn turvalaidasta. Saa sen vapisemaan. Monika nostaa katseensa. Silmät kiiluvat. Häivy, hän sanoo tummalla ja karkealla äänellä."

Mielipide:

Kauhua vanhainkodissa! Miten kiehtova ja kutkuttava idea!
Olen itsekin ollut töissä vanhainkodissa, joten tämä kirja herätti mielenkiintoni. 
En itse kokenut tätä kovin pelottavaksi tai ahdistavaksi, mutta jännittävä ja koukuttava ehdottomasti. Todella hyvä idea ja toteutus oli myös loistava. Äänikirjanakin toimi hyvin!
Päähenkilöt olivat aitoja, synkkine salaisuuksineen. 
Mäntykodin vanhukset persoonallisia ja hauskojakin, aitoja. 
Tykkäsin ja suosittelen!
4/5


maanantai 8. kesäkuuta 2020

Sielujen saari - Johanna Holmström

Ruotsinkielinen alkuteos 2017 Själarnas ö
Otava 2017
Suomentanut Jaana Nikula
Sivuja 365
Kirjasto

"Uintikerta jää Sigridin viimeiseksi. Ollaan syyskuun keskivaiheilla, ilma ja vesi ovat vielä lämpimiä. Hän on kävellyt paljain jaloin kylmänkostean nurmen poikki koko matkan kotoaan pappilasta Hullujenrannalle. Ohi kirkon, joka häämöttää vasemmalla, Fyyrin, joka on suoraan edessä ja pesulan, joka jää oikealle; hospitaali on ylhäällä Houruinhoitolan mäellä. "

Lyhyesti:

Sielujen saari on saari mieleltään sairaille naisille. Se on eristyksissä ja kaukana kaikesta. Sieltä ei ole pääsyä pois, ei muualle kuin mullan alle. 
Kristina päätyy saarelle väsyttyään soutamiseen ja hukutettuaan omat lapsensa. Seuraavana aamuna hän ei voi uskoa lasten olevan poissa ja etsiikin tytärtään vielä pitkään. 
Elli on rakastunut ja lähtee pakomatkalle miehen kanssa. Mies pääsee pakoon, mutta Elli saadaan kiinni. Välttääkseen kuritushuoneen, hänet suljetaan Hospitaaliin. Hän ikävöi kotiaan ja perhettään ja yrittää käyttäytyä hyvin päästäkseen pois sairaalasta. Hän kuitenkin sekaantuu sairaalan sisäpiireihin ja tutustuu Kariniin, joka ei vain sopeudu ulkomaailmaan. 
Yksi saaren vangeista on hoitaja Sigrid, joka yrittää tienata ja odottaa kihlattunsa opiskelujen valmistumista. Lopulta sota tuhoaa hänen haaveensa, eikä hänellä ole enää muuta kotia. 

"Mutta virta ei vie hänen henkeään, pikemminkin päinvastoin, ja hän levittää käsivartensa ja antaa virran kuljettaa hänet mihin haluaa. Sillä tuskan jälkeen tulee jotain muuta, sen hän tietää. Tuska valmistaa tietä sille, joka tulee jäljessä. Murtuma hänen mielessään ei koskaan parane täydellisesti. Hän ei voi muuta kuin oppia hyväksymään sen..."

Mielipide:

Kauniisti kirjoitettu kirja erilaisista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. 
Yllättävän toiveikas, onnellinen loppu, vaikka kirja ei muuten kovin kevyt ollutkaan. 
Erilaisia naisia, erilaisina aikoina. Äitiyden ja naiseuden taakka, ilot sekä surut. Ihmismielen ihmeet ja hämärät rajat. Hurjaa, kuka saa päättää millaisen kohtalon kukanenkin saa. 
Upea matka hospitaalin elämää vuosikymmenten ajalta. 
Hieno lukukokemus!
Nopea, mukaansatempaava, lumoava, maalaileva, haikea, tunnelmallinen. 
4/5


perjantai 5. kesäkuuta 2020

Prinssi jolla ei ollut sydäntä - Anu Kuusenoksa

                                                                Scarabe kustannus 2017
Sivuja 541
Kirjasto

"Oli yö. Liikkeellä oli hirviöitä. Siinä, mihin pellot päättyivät, alkoi metsä. Se oli synkkä metsä. Synkkä tavalla kuten metsillä oli tapana olla. Metsässä oli alkukantaista uhkaa. Siellä kasvavat suuret puut kohosivat korkeuksiin. Niiden latvojen tuuhea neulasto siivilöi vain pienen osan valosta maahan saakka. "

Lyhyesti:

Aurora on nuori tyttö, joka pakenee metsässä juopunutta, väkivaltaista isäänsä. Sattumalta hän törmää Judakseen, vampyyriin, joka kokee outoa suojelunhalua Auroraa kohtaan. 
Aurorasta ja Judaksesta tulevat toisilleen tärkeät ystävykset, mutta samalla he vetävät puoleensa vaaroja. Judas on oman maailmansa hylkiö - hän ei muista mistä on tullut, eikä hänellä ole perhettä. Muille vampyyreille perhe ja verisuhteet ovat elintärkeitä ja sitovia. Judaksen verilinjattomuus herättää muissa sekä pelkoa että uteliaisuutta. 
Auroran aikuistuttua hän ei saa kaipaamaansa rakkautta Judakselta, joten hän rakastuu Bardiya- nimiseen, johtavaan vampyyriin. Bardiyan viholliset ottavat Auroran kohteekseen vahingoittaakseen johtajaa. Vihdoinkin hänellä on heikko kohta. 
Tulee taisteluja, verenvuodatusta, suruja. Lopulta selviää, miksi Aurora on niin erityinen ja kuka Judas todella on. 

"Olet vielä kukkaan puhkeamaton nuppu. Tiedätkö, mikä on elenicereus grandiflorus? Se on yökaktuksiin kuuluva kasvi, joka kukkii vain öisin. Kukin kukka on auki ainoastaan yhden yön. Sitä on käytetty lemmenrohtonakin, ja sen tuoksu on huumaava, appelsiininkukkaa ja vaniljaa. Kasvia kutsutaan myös Yön kuningattareksi. "

Mielipide:

Jostain syystä tämä kirja pyöri pitkään mielessäni ja odotin sen lukemista innolla. Kotimainen vampyyrisarja! Mitä kaikkea mahdollisuuksia siinä onkaan, kuinka persoonallinen se voikaan olla. Mitä uutta siihen on saatu mukaan. 
Kirjasta minulle tuli mieleen tv- sarja True Blood, joka perustuu Charlaine Harrisin kirjoihin (linkin takana myös muita lukemiani vampyyrikirjoja). Sarjassa ja kirjoissa oli muistaakseni aika paljon eroja, siksi viittaan nimenomaan sarjaan. 
Yhtenä päähenkilönä viaton, hieman yksinkertainen tyttönen, joka paljastuu erikoislaatuiseksi ja jota vampyyrit eivät voi vastustaa. Tytöstä tapellaan ja tyttö itkee muille aiheuttamaansa vaaraa. Kaikki haluavat suojella tyttöä, joka kuitenkin on aika turhamainen ja piittaamaton. 
Joten siis, ainakaan Aurora ei tehnyt minuun vaikutusta, päinvastoin. Ärsyttävä, pinnallinen hahmo. Myöskään vampyyripäähenkilöihin en oikein päässyt kiinni. Heistä kaikista puuttui jotakin, heihin ei päässyt kunnolla kiinni. Lisäksi henkilöitä oli paljon ja jokaisen elämäntarina käytiin läpi - ehkä hieman turhaankin. Kirjassa oli niin paljon kaikkea, että se jäi pintapuoliseksi. 
Romantiikkaa ei juurikaan ollut (sitä ehkä odotin, en tiedä miksi. Auroralla toki oli suhde Bardiyaan, mutta tunteet eivät välittyneet tälle lukijalle). Tuntui, että sellainen kirjan pääasia puuttui kokonaan. Oliko vampyyrien keskinäisten suhteiden ja verilinjojen tarkoitus olla tärkeintä? Vai Auroran ja Judaksen suhde? Vai jokin ihan muu, mikä minulta meni ohi?
Harmi, olisin niin halunnut pitää tästä. 
2/5


Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...