Englanninkielinen alkuteos 2016 A Court of Mist and Fury
Gummerus 2020
Suomentanut Sarianna Silvonen
Sivuja 735
Kirjasto
"Olin ehkä aina ollutkin sisältä synkkä ja rikkinäinen. Jos olisin syntyjäni ehjä ja hyvä, olisin laskenut puutikarin kädestäni ottanut vastaan kuoleman ennemmin kuin sen, joka nyt odotti minua. Kaikkialla oli verta. Verestä liukas käteni vapisi niin, että pystyin hädin tuskin puristamaan tikaria. Hajosin sisältä palasiksi samaan aikaan kun ylihaltianuorukaisen retkottava ruumis kylmeni marmorilattialla."
Lyhyesti:
Kirja on jatkoa Okaruusujen valtakunnalle. Feyre on onnistunut murtamaan haltioita piinanneen kirouksen. Siinä rytäkässä hän menetti oman ihmisyytensä - hän kuoli ja syntyi uudelleen haltiana. Tämän kaiken hän teki Tamlinin, Kevään ylivaltiaan ja rakkaansa, vuoksi.
Painajaiset vaivaavat ja näännyttävät Feyreä, eikä Tamlinkaan ole kunnossa. Valtava suojelunhalu tukahduttaa Feyreä ja lopulta hänen pelastuksekseen koituu pelottava Yön ylivaltias, Rhysand.
Feyrellä on jälleen edessään vaikeita valintoja. Pystyykö hän jälleen pelastamaan kaikki rakkaansa ja uhmaamaan uusia, entistä pelottavampia vihollisia.
Sota on tulossa ja tällä kertaa vastassa on Hybernin kuningas. Kuninkaalla on hallussaan pata, jonka taikavoimat ovat valtavat.
Feyren ainoa toivo on löytää uudet voimansa ja valjastaa ne käyttöönsä. Hänen täytyy myös selvittää, kuka hän oikeasti on ja mitä hän haluaa.
"Pimeyttä on monta lajia", Rhys sanoi. Pidin silmäni kiinni. "Pelottava pimeys, rauhoittava pimeys, levollinen pimeys". Kuvittelin jokaisen niistä. "On rakastajien pimeys ja salamurhaajien pimeys. Pimeys voi olla sitä, mitä sen kantaja toivoo sen olevan, mitä sen täytyy hänelle olla. Se ei ole itsessään paha eikä hyvä. " Näin vain tyrmän pimeyden; Luunkaivertajan luolan pimeyden. "
Mielipide:
Hieno jatko Okaruusujen valtakunnalle.
Tämä kirja oli täynnä tapahtumia, vaaroja ja uusia pelottavia otuksia. Täynnä tunteita. Uusia paljastuksia.
Pidin kovasti siitä, miten kirjan hahmot kehittyivät. Synkän, pahan ja pimeän tyypin (eli tässä Rhysin) pehmopuolen paljastuminen toimii aina. Feyre oli mahtava, eikä minua häirinnyt yhtään hänen erinomaisuutensa, kuten usein käy. Tamlinin takinkäännöstä olin aivan järkyttynyt, en olisi yhtään osannut sitä aavistaa.
Puolessa välissä kirjaa tosin meinasi iskeä uupumus - pieni tiivistäminen ei olisi ollut pahitteeksi. Vaikka kirjassa koko ajan tapahtui jotakin, sekin alkoi jo hieman puuduttaa. Tunteita käytiin kovasti läpi ja paikkojen ja vaatteiden kuvailuihin meni todella paljon aikaa. Rhysin ja Feyren välinen jännite vedettiin kyllä äärimmilleen, siinä ei ollut mitään yllättävää ja jos sitä olisi yhtään enää venytetty, olisin jo ärsyyntynyt.
Lopussa kuitenkin tapahtui taas rytinällä ja kirja päättyi hyvin mielenkiintoisesti. Jatkoa siis kovasti odotellaan :)
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti