Lauluja variksille - Ruth Hogan

 Englanninkielinen alkuteos 2017 The Wisdom of Sally Red Shoes
Bazar kustannus 2020
Suomentanut Susanna Tuomi- Giddings
Sivuja 367
Kirjasto

"Vanha nainen vetää keuhkonsa täyteen kirpeää syysilmaa, heilauttaa kätensä sivuilleen ja kajauttaa täydellisen ylä- C:n. Sävel kohoaa puhtaana ja kirkkaana yli edessä levittäytyvän hautakivien kirjoman rinteen. Kukaan ei ole kuulemassa äänen hämmästyttävää voimaa eikä ihailemassa absoluuttista sävelkorvaa, jos ei lasketa korkeissa männyissä kököttäviä variksia ja oravaa, joka kaivaa tammenterhoja piilostaan kallellaan olevan kiviristin takaa."

Lyhyesti:

Masha on kohdannut pahimman surun mitä kuvitella saattaa - hänen poikansa on kuollut ja se on hänen syytään. Joka aamu hän rankaisee itseään hukuttautumalla, ainakin melkein. Hän haluaa tietää, miltä se tuntuu. Hän kuljeskelee myös hautausmaalla koiransa Haizumin kanssa, osaa kivien tekstit ulkoa. Hän saa outoa lohtua variksia ruokkivasta Sallysta, joka laulaa kauniisti. 
Alice on yksinhuoltaja, jolla ei ole tukiverkostoa ja jonka poika oireilee murrosikäänsä. Tämä on kuitenkin pientä verrattuna siihen, kuinka suuria salaisuuksia Alice kantaa ja salaa muilta. 
Mutta kuten yleensä, sateen jälkeen paistaa aurinko ja elämä alkaa voittaa. Masha kokee vihdoin heräävänsä surustaan ja kykenee ajattelemaan hyviä hetkiä. 

"Tänään uima-altaan lämpötila on 6,3 astetta, ja tänä aamuna minä uin enkä huku. Uin kymmenen altaanmittaa ja palkitsen sitten itseni maitokahvilla ja mustikkamuffinilla ennen töihin lähtöä. Epiphanyn juhlissa kokemani epifanian (päivän sana - äkillinen ilmestyksen kaltainen oivallus jonkin asian todellisesta luonteesta) jälkeen olen yrittänyt muuttua. "

Mielipide:

Toinen suomennettu teos Ruth Hoganilta. Hänen aiempi kirjansa Kadonneiden tavaroiden vartija oli ihan mukava lukukokemus. 
Lauluja variksille oli samantyylinen, vaikkakin aiheeltaan erilainen. Siinä missä Kadonneiden tavaroiden vartija oli kevyt ja romanttinen ripauksella taikaa, Lauluja variksille oli surumielinen, mutta toiveikas. Ei liian raskas, vaikka aihe on surullinen.
Ruth Hoganin kirjoissa pidän erityisesti hänen henkilöhahmoistaan. Ne ovat mukavan sympaattisia ja mukana on aina joku hyvin persoonallinen tyyppi. Tässä se oli punakenkäinen Sally, joka ruokki variksia, lauloi hautausmaalla ja puhui muuta kuin tarkoitti. Silti hänessä oli paljon viisautta. 
Kirjassa on rauhallinen tahti, mikä välillä väsytti ja toivoin nopeampaa etenemistä. Kirjan alun luin pienissä pätkissä arkikiireiden vuoksi, mikä vaikutti lukukokemukseeni. Kirjan lopun luin pidemmissä pätkissä ja paremmin keskittyen, joten vasta loppua kohden pääsin kirjaan kunnolla sisään. Tämä vaatii hieman vaivaa ja ajatusta, minä en ainakaan pystynyt täysin sulavasti tätä lukemaan. 
Pidin kuitenkin loppujen lopuksi kirjasta, vaikka alkuun luulin ettei se tekisi vaikutusta. Yllättämään se ei päässyt, mutta nautin kirjan kielestä ja tunnelmasta. 

4/5

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia - Agnés Martin- Lugand

Ranskankielinen alkuteos 2015 Les gens heureux lisent et boivent du café

Bazar kustannus 2018

Suomentanut Kirsi Tanner

Sivumäärä 336

Storytel äänikirja

Kesto  5h 4min

Lukija Anu Vilhunen

"Lähtiessään he metelöivät portaissa. Myöhemmin minulle kerrottiin, että he olivat hassutelleet autossa vielä silläkin hetkellä, kun kuorma-auto törmäsi heihin. Ajattelin, että he olivat kuolleet nauraen. Ajattelin, että olisin halunnut olla heidän kanssaan."

Lyhyesti:

Dianen aviomies, sekä tytär kuolevat auto-onnettomuudessa. Siitä on kulunut jo vuosi, mutta Diane on surun lamaannuttama. Hänen kahvilansa Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, on hänen parhaan ystävänsä, mutta surkean liikekumppaninsa Félixin harteilla. 

Eräänä päivänä Diane kyllästyy toisten paapomiseen ja vahtimiseen ja ottaa itseään niskasta kiinni. Sen sijaan, että hän lähtisi Félixin kanssa rentouttavalle lomamatkalle, hän pakkaa laukkunsa ja matkustaa yksin Irlantiin. 

Kolea ja sateinen Irlanti tuntuu ensin oudolta ja epäystävälliseltä. Hän ei myöskään tule yhtään toimeen mökkinaapurinsa Edwardin kanssa. Hän jopa pelkää tätä hieman. 

Pikku hiljaa Diane alkaa saada elämästä jälleen kiinni, eikä Edwardkaan ole niin pelottava, kuin hän aluksi kuvitteli...

"Olin juuri tullut suihkusta. Se oli ollut pitkä, tulikuuma ja rentouttava. Seisoin alasti peilin edessä ja tarkastelin vartaloani. Siitä oli jo pitkä aika, kun olin viimeksi kiinnittänyt siihen huomiota. Se oli sammunut Colinin kuollessa. Edward oli saanut sen eilen heräämään lempeästi. "

Mielipide:

Mukavan leppoisa, lyhyt ja nopeasti kuunneltu kirja. 

Varsin surullisen alun jälkeen tarina lähti rullailemaan mukavasti eteenpäin. Persoonalliset henkilöt, vaihtuvat maisemat ja etenevä kerronta takasivat sen, että tämän parissa viihtyi. 

Se, mikä minua tässä häiritsi, oli Dianen jatkuva riitely Edwardin kanssa. Alusta asti sen arvasi, että heidän välilleen kehkeytyy jotain, mutta se turhanpäiväinen riitely oli lapsellista ja hieman itseään toistavaa ja alkoi jossain vaiheessa kyllästyttää. Jonkinlaista jännitettä heidän välilleen yritettiin rakentaa, mutta minä en ihan saanut siitä kiinni. 

Samaten muutamaa muutakin asiaa toistettiin turhan usein (jatkuva savukkeiden sytyttely, suukottelu ohimoille...). 

Minusta oli myös hassua, että kirjan nimi oli sama kuin Dianen kahvilalla, mutta kahvila olikin sitten hyvin pienessä roolissa. Vasta lopussa se pääsi oikeuksiinsa. 

Huomasin myös, että tälle kirjalle on jatko-osa, Huolet pois, elämä on helppoa. Voi olla, että kuuntelen sen jossain vaiheessa, sillä Dianen ja Edwardin tarina jäi kesken. Tässä siis kirja, kun kaipaat nopsaa ja helppoa luettavaa. 

3/5

Satutettu lapsi - Torey Hayden

Englanninkielinen alkuteos 2019 Lost Child
Otava 2020
Suomentanut Seppo Raudaskoski
Sivuja 301
E- kirja Storytel

"Maaliskuussa näin ensimmäisen kiurun. En tietenkään itse lintua, sillä meidän ylävillä tuulisilla nummillamme oli aivan lian varhainen aika vuodesta sellaiseen. Tämä kiuru oli piirretty A4- arkille, tavalliselle tulostuspaperille, ja ensivilkaisulla en huomannut sitä ollenkaan."

Lyhyesti:

Torey Hayden, psykologi, kirjailija, erityisopettaja, vapaaehtoistyöntekijä ja vaikka mitä muuta... Hänen uusin kirjansa on tositarina 9- vuotiaasta Jessiestä.
Jessie on tottunut valehtelemaan ja manipuloimaan, hallitsemaan kaikkia tilanteita. Hänen on vaikea luottaa ja kiintyä ihmisiin, sillä hän on lapsuudessaan kokenut jotain, joka on vaurioittanut kiintymyssuhdetta. Jessie on päätynyt vanhempien toiveesta huostaanotetuksi Glan Morfa nimiseen ryhmäkotiin. Hän on sytytellyt kotonaan tulipaloja ja rääkännyt perheen koiraa. Jessien äidillä on mielenterveysongelmia, eivätkä he kokeneet pärjäävänsä haastavan tytön kanssa.
Torey aloittaa viikoittaiset tapaamiset Jessien kanssa. Edistyminen on hidasta, mutta pikku hiljaa alkaa paljastua kammottavia asioita tytön menneisyydestä.

"Sitä, että minä vihaan sinua! Hän kiljaisi ja viskasi tussin minua päin. Sitten hän kahmaisi paperin käteensä, repi sen pieniksi palaoiksi ja heitti nekin minua kohti. 
Minä vihaan sinua niin paljon, että voisin tappaa sinut! Olisipa veitsi! Löisin sinua sydämeen!
Jessien raivon äkillisyys ja hurjuus pääsivät yllättämään minut. Siinä oli erilainen, entistä katkerampi sävy, joka tuntui olevan vastoin Jessienkin luonnetta."

Mielipide:

Olen lukenut kaikki Haydenin suomennetut teokset ja pitänyt niistä, suurimmasta osasta. Tosin ainoa, josta olen blogannut, on Viattomat, joka ei täyttänyt odotuksia.
Oli siis mieluisa yllätys, kun kuulin tästä uudesta kirjasta.
Kirja ei ole kovin pitkä, joten se tuli luettua nopeasti. Halusin myös tietää, mitä Jessielle oli tapahtunut.
Haydenin kerrontatyyli ja tekstin sujuvuus iskevät minuun ja kirjoja on helppo lukea ja ne vievät mennessään - niin tämäkin. On mahtavaa lukea, miten joillakin on taito ja halu auttaa kovia kokeneita lapsia ja saada heidät paljastamaan salaisuutensa. Helppoa se ei ole, ja tässäkin aikaa meni kauan.
Joten, jos pidät Haydenin muista kirjoista, lue tämä. Vaikket olisi lukenut vielä ainuttakaan, lue silti tämä. Koskettava.
4/5

Mustarastas - Inka Nousiainen

WSOY 2019
Sivuja 146
(Kirjasto)

"Äkkiä sitä vain lentää. Putoaa läpi ilman ja oman huutonsa vai huusinko sittenkään. Silmänräpäykseksi jähmettynyt vartalo, tuulen kohottama paidanhelma, koko elämä filminauhana, niinkö se meni? Ja yhtä äkkiä vedessä, halkaistuaan pinnan kun kivi, painumassa syvemmälle, haromassa käsillä kuohuvaa pimeää."

Lyhyesti:

Mustarastas perustuu näyttelijä Eeva Soivion elämäntarinaan ja KOM- teatterissa esitettyyn monologiin.
Minä- kertojan isoveli lähtee ystäviensä kanssa risteilylle, eikä koskaan palaa. Epätietoisuus veljen kohtalosta kalvaa vielä aikuisenakin. Mitä todella tapahtui? Millainen veli olisi nyt, jos olisi täällä? Mitä hänelle sanoisi, mitä hänen kanssaan tekisi?

"Yli kymmenessä perheessä jokainen vuosi jokainen päivä: mitä tapahtui? Jäljellä pelkkä mykkä kauhu, ja ensimmäinen musta tyhjä joulu, ja iltaisin ilmassa itkuinen pyyntö, anna edes yksi pieni merkki."

Mielipide:

Lyhkäinen, nopealukuinen, alakuloinen kirja. 

Kauniisti kirjoitettu, vaikka itse pidänkin enemmän soljuvammasta tekstistä - tähän kirjaan tämä kirjoitustyyli sopi kuin nakutettu. 

Epätietoisuus ja suru olivat tässä käsinkosketeltavissa. 

Silti, tämä tuskin jää erityisemmin mieleen.

3/5