Tuho ja roihu - Leigh Bardugo

 Englanninkielinen alkuteos 2014 Ruin and Rising

Aula & Co 2021

Suomentanut Meri Kapari

Sivumäärä 400

Grishaversumi 3

"Hirviön nimi oli Izumrud, suuri mato, ja oli niitä jotka väittivät, että se oli tehnyt Ravkan alla kulkevat tunnelit. Se oli ollut nälästä sairas, syönyt lietettä ja soraa kaivautuen yhä syvemmälle ja syvemmälle maahan etsien jotain mikä tyynnyttäisi sen ruokahalun, kunnes se oli mennyt liian pitkälle ja joutunut eksyksiin pimeään." s. 7

Lyhyesti:

Valonkutsuja Alina Starkov on heikossa kunnossa otettuaan yhteen Varjon kanssa. Hän on piiloutunut tunneleihin Apparatin ja pyhiinvaeltajien kanssa, mutta ei tunne voivansa luottaa heihin. Välit Maliin ovat etäiset, eikä ole varmuutta onko Nikolai elossa. 
Ravkan kohtalo lepää edelleen Alinan varassa. Varjon joukot vahvistuvat, mutta Alinalla on käytössään vain rippeet toisesta armeijasta. Hänen täytyisi löytää maaginen tulilintu ja luoda kolmas vahvistaja voittaakseen Varjon. 
Viimeinen Alina joukkoineen uskaltautuu pinnalle ja lähtee tavoittelemaan mahdotonta. Hän saa kuulla uskomattoman tarinan ja löytää lopulta vahvistajan lähempää kuin olisi koskaan voinut kuvitellakaan. Onko heillä silti mitään mahdollisuuksia pahaa vastaan?

"Hyvä on, pikku pyhimys, kun kerran haluat tietää Morozovasta ja hänen kallisarvoisista vahvistajistaan, minä kerron sinulle tarinan - saman, jota minulla oli tapana kertoa pienelle tummatukkaiselle pojalle, hiljaiselle pojalle, joka nauroi harvoin, joka kuunteli tarkemmin kuin tajusinkaan. Pojalle, jolla oli nimi eikä titteliä. " s. 207

Mielipide:

Grishaversumin kolmas osa toimi hyvin luettuna kirjana (muut osat olen kuunnellut äänikirjana). 
Tarina oli ihan hyvä, muttei saanut aikaan Wau- reaktiota. Vaikka lopussa tulikin pieniä ylläreitä, eivät ne silti olleet niin järisyttäviä. Paljon pakenemista, suunnitelmia, matkaamista. Vasta lopussa alkoi tapahtua. 
Kirjassa pidin eniten juuri sen lopusta, en ehkä kaikesta, mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopetukseen. Minua jäi vain harmittamaan, että Varjo jäi edelleen etäiseksi. Odotin hänestä koko ajan jotain enemmän. Mal oli myös edelleen aika mitäänsanomaton, Nikolai ja Alina puolestaan lempihahmojani. 
Ehkä tästä osasta jäi kuitenkin olo, että odotin koko ajan jotain enemmän. Sarjan ensimmäinen osa on kyllä ollut ehdoton lemppari, eivät nämä kaksi muuta jatko- osaa ole yltäneet samalle tasolle. Viihdyttävä sarja kuitenkin kaikin puolin ja suosittelen kyllä fantasian ystäviä tutustumaan - on tässä kuitenkin luotu aivan mielettömän upea fantasiamaailma ja valon ja varjon taistelu on mielenkiintoista seurattavaa. 

4/5

Sydämiä seireeneille - Briitta Hepo-oja

 Otava 2020
Sivuja 345
Storytel äänikirja
Kesto 8h 11min
Lukija Lari Halme

"Ensimmäinen sydän tuli vastaan yhtäkkiä. Kohmeinen sydän lojui keskellä havunneulasten peittämää polkua. Se ei ollut kovin suuri, ehkä lapsen nyrkkiä pienempi. Se oli sulanut vähän reunoista, ja tummanpunaista verta oli kertynyt lätäköksi sen ympärille. Muutama musta sulka oli takertunut verilätäkköön, kuivunut veri oli tahmannut höyhenet. "

Lyhyesti:

Jatko-osa Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille- kirjalle. 
Edellinen kirja päättyi, kun Tim menetti muistinsa Magdalena- noidan toimesta ja Lynx ritarinarvonsa ja perheensä. 
Lynx syyttää itseään Timin muistinmenetyksestä ja päättää lähteä etsimään Botniasta noitaa, joka voisi palauttaa Timin muistin. Matka on uhkarohkea ja järjetön, sillä hänellä ei ole ensinkään lupaa ylittää rajaa. Ja toiseksi, rajan takana voi olla ihan mitä vain. 
Lynxin sisko Fox saa tietää sisarensa karanneen hullulle matkalleen ja lähtee tämän perään. Mukaansa hän saa myös noidutun Fransin (joka on jonkin lemmenlumouksen pauloissa ja hulluna Lynxiin) sekä Timin ja kuolleista nousseen Astridin. 
Etelä- Suomessa myllertää prinsessan kuoltua "onnettomuudessa" eikä syyllistä saada kiinni. Onko Tasalaisilla sormensa pelissä? Tietääkö Astrid jotain enemmän, kuin suostuu kertomaan? 

"Lohikäärme loikki ympärillämme ja keräsi jotakin hampaisiinsa. Höyheniä, ei kai taas! Otus kantoi minulle kaksi mustaa sulkaa ja tuijotti minua siihen asti, kunnes laitoin ne taskuuni. 
- Lohikäärme tuo minulle sulkia, en tajua miksi, mutisin. 
- Käytin sulka- sanaa esimerkkinä yhdessä lauseessa, kun opetin sille substantiiveja, mutta jotenkin se ymmärsi koko jutun väärin."

Mielipide:

Ei tämä ihan odotuksia täyttänyt. 
Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan myös Botniaan ja sen omanlaiseen ympäristöönsä. Jäin silti kovasti kaipaamaan syvempiä ihmissuhteita ja sitä romantiikkaa. 
Menoa ja meininkiä sen sijaan ei puuttunut. Kirjassa tapahtui paljon ja erilaisia näkökulmia saatiin usean eri kertojan (Lynx, Tim ja Fox) kautta. Ehkä tässäkin oli vähän liikaa kaikkea, mihinkään ei päässyt paneutumaan kunnolla. Lisäksi moni asia tapahtui kovin helposti - hups kun koko ajan kuljettiin samaa reittiä kuin Lynx edellä. Toki, täytyy muistaa että tämä on nuorten kirja ja oikealle ikäryhmälle tämä on varmasti oikein hyvä, viihdyttävä ja vauhdikas teos. (Näin vähän vanhemmalle lukijalle tämä ei enää ihan uppoa. ) 
Parasta kirjassa oli Lohikäärme. Vitsit mä tykkään siitä :)

3/5

Suomea lohikäärmeille - Briitta Hepo-oja

 Otava 2019
Sivuja 308
Storytel äänikirja
Kesto 6h 49min
Lukija Lari Halme

"Lohikäärme tuijotti minua. Sillä oli vihreät, pistävät silmät. Se yritti selvästi porata katseellaan otsaani reikää, joka ulottuisi takaraivoon asti. Eikä se kovin nättikään ollut, se oli ryppysiipinen ja luuviulu, ja sen suomut olivat patinoituneen kuparin väriset. Siinä se istui teepannun vieressä ja mulkoili minua paperisilpun keskeltä. "

Lyhyesti:

Vaihtoehtoinen historia höystettynä fantasialla 2000- luvun Suomesta. 
Suomi on kuningaskunta ja pian juhlitaan prinsessan häitä - prinsessa on tosin menossa naimisiin tavallisen kansalaisen kanssa, mikä on poikkeuksellista. Säätyjako säätelee paljon ihmisten elämää, tavalliset ihmiset asuvat köyhyydessä kun taas aateliset nauttivat etuoikeuksista. Tasavaltalaismieliset anarkistit vastustavat kuningaskunnan valtarakenteita ja arkea sävyttävätkin varoitussireenit ja terrorismiuhka. 
Timjami Leivo on tavallinen nuori, joka saa yllättävän lahjan - lohikäärmeen. Lohikäärme on kuriton, mutta Tim yrittää opettaa sille suomea. Eräänä päivänä lohikäärme karkaa ja sitä etsiessään hän tapaa Magdalenan ja Lynxin - aatelistytöt. Tim ja Lynx ihastuvat ja alkavat tapailla, mutta kaikki eivät katso suhdetta hyvällä. 
Lohikäärmeiden lisäksi mukana on kiellettyä noituutta, eri uskontoja, kuolleita exiä  ja ihmissuhdedraamaa. 

"Käännyin. Tämä oli siis se "sellainen aatelisjuttu", josta Lynx ei ollut vaivautunut kertomaan minulle. Minä kun olin kuvitellut, että hän piti minusta. Miksi kukaan pitäisi minusta? Minun piti päästä pois."

Mielipide:

Todella kiehtova, vaihtoehtoinen kuvaus Suomesta. 
Hienosti luotu kuvaus, jossa sopivasti mukana fantasiaa. Tässä oli ehkä enemmän politiikkaa ja korkeamman tason juonittelua, kuin olin kuvitellut, mutta toimipa se näinkin. Jossain määrin olisin kaivannut enemmän syvyyttä henkilöihin ja tarinaan itsessäänkin. Mukana oli niin paljon kaikkea ja kirja kuitenkin aika lyhyt. Pitkään mietin lohikäärmeen ja noituuden irrallisuutta, mutta kaikki selittyi kuitenkin lopussa. 
Kirja eteni vuorotellen Timin ja Lynxin näkökulmista, asioita liikaa kertaamatta. Päähenkilöiden nuoruuden huomasi epävarmuudesta ja itsetunnon heikkoudesta. He olivat kuitenkin aidon tuntuisia ja siksi toivonkin, että jatko-osa päästää lukijan paremmin perille heistä. 
Kirjalle on siis ilmestynyt jatko-osa, Sydämiä seireeneille, joka on minulla seuraavaksi kuuntelussa. Kirja jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan, joten Timin ja Lynxin matkassa on jatkettava. Toivon, että tarina ja henkilöt syvenevät entisestään ja romantiikkaakin saataisiin enemmän mukaan. 

4/5

Perhosten aika - Emma Luoma

 Myllylahti 2021
Sivuja 389
Kirjasto

"Kaikki alkoi toukista. Parin viikon aikana niitä oli löydetty yliopistolta, keskustan hotelleista ja niin monesta asunnosta, etten enää pysynyt laskuissa. Mutta siinähän löytyi, oli tuholaisia ollut ennenkin. Luteita, turkiskuoriaisia, vaatekoita ja mitä niitä nyt oli. En aikonut antaa muutaman ötökän pilata hyvää kesää. En ainakaan toukkien. "

Lyhyesti:

Viima ei aio antaa karvaisten toukkien pilata kesäänsä. Elämä tuntuu pitkästä aikaa ihan hyvältä, kiitos tyttöystävä Tuikun. Valitettavasti toukat valtaavat myös Viiman asunnon ja hän joutuu evakkoon parhaan ystävänsä Oulan luokse. 
Toukat ja niistä kuoriutuvat perhoset osoittautuvat yllättävän vaarallisiksi ja pian Kuopiossa jyllää tartuntavaarallinen tauti, johon ei ole vielä löydetty hoitoa. 
Pian myös Oulan kotoa löytyy toukkia ja pojat tyttöystävineen matkaavat hätämajoituksesta toiseen. Sukulaisten luota on vaikea hakea apua menneisyydessä tapahtuneiden asioiden vuoksi. Ongelmia riittää muutenkin ja ihmiset alkavat saada outoja oireita. Tutkijat ovat ymmällään, mutta yrittävät epätoivoisilla eläinkokeilla keksiä ratkaisun sairauteen. 
Tuikku saa perhostartunnan, mutta pelkää kuollakseen leikkausta jota ei ole aiemmin tehty. Viima ja Tuikku lähtevät mökille pakoon, mutta ratkaisu ei osoittaudu järkeväksi. Ehtiikö Tuikku saada apua ajoissa? Entä Viima itse, voiko tauti tarttua ihmisestä toiseen? 

"Jokin kevyt ja karvainen hipaisi sormiani. Repäisin käden pois, peräännyin, huusin, liukastuin märällä nurmella ja paiskauduin selälleni. Huuto katkesi kuin siltä olisi repäisty siivet. Kompuroin ylös. Jalat olivat raskaat ja näkökenttä putki, jonka päässä näkyi vain varaston ovi. Ja kaksi perhosta. Voi paska. Ne tulivat suoraan kohti. "

Mielipide:

Aika hyytävä aihe, tämä meni minulle melkein kauhukirjasta (en pidä perhosista yhtään, joten pystyin tässä osin samaistumaan helposti päähenkilöön, joka poti myös perhoskammoa). Muutenkin tällainen leviävä tauti, karanteenit, evakuoinnit ynnä muut sopivat hyvin tähän aikakauteen. 
Kirja oli hyvä ja jännittävä, mutta tässä(kin) kävi niin että puolen välin tienoilla jännitys hiipui. Kauhistus ei kantanut loppuun saakka. Omasta mielestä hölmöt päätökset (esim. mökille lähtö sairaana) ärsyttivät, ja tuntuivat vain tarinan väkisin pidentämiseltä. Pieni tiivistys olisi ollut minulle mieleen. 
Kirjan henkilöt... Noh, ainakin he olivat persoonallisia. Nuorten aikuisten kirjoihin sopivasti ehkä hieman ylidramatisoituja, tunteiltaan hyvin pursuilevia ja impulsiivisia. Aikuisen lukijan näkökulmasta hieman liikaakin. 
Lukukokemus on silti positiivinen ja tämä jää mieleen aiheeltaan erikoisena ja erilaisena. 
Kovin nuorille en tätä kirjaa suosittelisi, sen verran paljon tässä oli itsensä vahingoittamista ja itsetuhoisuutta muutenkin. Mutta nuorille aikuisille ja aikuisille muutenkin tämä sopii, jos aihe kiinnostaa. 
Plussat siis ehdottomasti toukkaperhostauti- ideasta ja sen loistavasta kuvauksesta. Toivottavasti tällaista tautia ei koskaan tule oikeasti.

3/5

Kirjojen tytär - Margaret Rogerson

 Englanninkielinen alkuteos 2019 Sorcery of Thorns
Karisto 2020
Sivumäärä 453
Suomentanut Mika Kivimäki 
Kirjasto

"Ilta oli koittamassa, kun kuolema karautti Summershallin Suureen kirjastoon. Se saapui vaunuissa. Elisabeth seisoi sisäpihalla ja katseli, kuinka hevoset jyristelivät porteista sisään silmät hurjasti palaen ja vaahto suusta roiskuen. Korkealla hänen yläpuolellaan laskevan auringon viime säteiden loimu heijastui Suuren kirjaston tornin ikkunoista, ikään kuin sisällä olevat huoneet olisivat syttyneet palamaan - mutta valo kaikkosi nopeasti, se kutistui, nousi ylemmäksi, veti pitkiä varjosormia enkeleistä ja räystäspiruista, jotka vartioivat kirjaston katon sateen juovittamia reunuksia."

Lyhyesti:

Elisabeth on kasvanut Suuressa kirjastossa ja hänen haaveensa on opiskella kirjaston vartijaksi. Kirjaston johtaja on huomannut Elisabethin potentiaalin ja ottaa hänet mukaan vastaanottamaan uutta, vaarallista loitsukirjaa. Elisabeth alkaa löytää itsestään piirteitä, joita ei muilla ole. 
Eräänä yönä hän herää ja huomaa loitsukirjan muuttuneen vaaralliseksi malefictiksi. Johtaja on kuollut ja vartijat nukkuvat, vaikka heidän ei pitäisi. Elisabeth on ainoa, joka voi pysäyttää kirjan ennen kuin se ehtii kylään ihmisten keskelle. 
Elisabeth yritetään lavastaa syylliseksi tähän ja muihinkin kirjastossa tehtyihin "tihutöihin". Hän joutuu turvautumaan vasta tapaamaansa velho Nathanieliin ja tämän demonipalvelijaan. Elisabeth joutuu huomaamaan, että kaikki hänelle opetettu ei olekaan aivan mustavalkoista. Samalla hän sinkoutuu keskelle ikivanhaa salajuonta, joka uhkaa tuhota kaiken. Pystyykö Elisabeth luottamaan oikeisiin ihmisiin ja pelastamaan kirjastot sekä koko maailman?

"Hän tiesi, että kirjastossa säilytetyt kirjat eivät olleet tavallisia. Ne kuiskuttelivat hyllyissä ja vavahtelivat rautakahleidensa alla. Jotkut sylkivät mustetta ja saivat raivokohtauksia, tyyninä öinä toiset lauloivat itsekseen korkeilla, kirkkailla sävelillä, kun tähtivalo virtasi sisään kirjaston kalteri-ikkunoista kuin elohopeavanat. Toiset olivat vieläpä niin vaarallisia, että niitä jouduttiin säilyttämään maanalaisissa holveissa suolaan pakattuina. Kaikki kirjat eivät olleet hänen ystäviään."

Mielipide:

Mikä ihana, täydellinen kirja kirjoista!
Tässä tuntui olevan kaikki kohdallaan - tunnelma, jännittävät tapahtumat, sopiva etenemistahti, romantiikka... Pidin ja paljon!
Minusta on upeaa, miten jotkut osaavat yhteen kirjaan luoda kokonaan uudenlaisen ympäristön, lähes koko maailman. Elämä Suuressa kirjastossa, velhot ja demonit, kirjojen suojeleminen... Todella loistavaa. 
Kirjan henkilöt olivat miellyttäviä. Vaikka velho Nathaniel olikin olevinaan "havitelluin poikamies" ja siten hitusen pöyhkeä, se ei mennyt ärsytykseen asti. Lopulta hänestäkin paljastui se herkkä ja haavoittunut puoli, mikä varastaa lukijan sydämen. Elisabethkään ei täydellisyydessään ja erityisyydessään ärsyttänyt, mikä on aina positiivista. Silas oli loistava hahmo, samoin kirjan pahis. 
Kirja on nuorten kirja/ nuorten aikuisten kirja, mutta uppoaa vanhempaankin lukijaan. 
En keksi kirjasta mitään moitittavaa tai itseäni vaivaavaa asiaa. Tämä oli kaikin puolin kiehtova ja vauhdikas lukukokemus, josta nautin täysin siemauksin. 

5/5

Keskiyön aurinko - Stephenie Meyer

 Englanninkielinen alkuteos 2020 Midnight Sun
WSOY 2020
Suomentaneet Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro sekä Tiina Ohinmaa
Sivumäärä 669
Kirjasto

"Tähän aikaan päivästä toivoin mitä hartaimmin, että pystyisin nukkumaan. Lukio. Vai oliko kiirastuli oikea sana? Jos olisin jollain tavoin sovittaa syntini, tällä olisin varmasti saanut anteeksi ainakin osan niistä. Yksitoikkoisuuteen oli mahdotonta tottua - jokainen päivä tuntui uskomattomasti edellistä puisevammalta."

Lyhyesti:

Keskiyön aurinko kertoo Houkutuksesta tutun tarinan vampyyri Edwardin näkökulmasta. 
Edward perheineen asuu Forksin pikkukylässä ja he yrittävät parhaansa mukaan sulautua joukkoon sekä elää normaalia elämää. 
Tavallisen tylsänä koulupäivänä kaikki kuitenkin muuttuu - kouluun tulee uusi tyttö Bella, jonka tuoksu saa Edwardin vaistot heräämään. 
Edward taistelee tunteitaan vastaan, mutta ei voi vastustaa tuota tyttöä. Bellan tapaaminen on kiehtovin ja pelottavin asia , minkä hän on koko pitkän vampyyrielämänsä aikana kokenut. 

"En uskonut, että enää ikinä tekisin mitään vaikeampaa, kun pakotin jalkani nousemaan ja siirsin painoani eteenpäin. Tarttuisin härkää sarvista. Siitä huolimatta... en kestäisi katsoa hänen ensireaktiotaan. Hän olisi hyväsydäminen, mutta hänen olisi mahdotonta peittää heti järkytystään ja kuvotustaan. Siksi päätin antaa hänelle hetken aikaa koota itsensä. Suljin silmäni ja astuin aurinkoon."

Mielipide:

Nuoruuteni yksi suosikki on ehdottomasti Houkutus- sarja. Kirjat ja leffat on käyty läpi moneen kertaan ja vielä aikuisenakin olen pitänyt kirjoista, vaikka niitä hieman eri silmin jo tarkasteleekin.
Valitettavasti Keskiyön aurinko ei uponnut minuun ollenkaan. En löytänyt Edwardin näkökulmasta samaa romantiikkaa kuin Bellasta (päinvastoin, Edward oli ärsyttävä stalkkeri enkä ymmärrä mitä Bella hänessä näki). Kirja jaaritteli liikaa ja Edwardin ajatukset ja maailma ei ollut niin kiinnostavasti kirjoitettu, kuin olisin toivonut. 
Liian pitkä, liian puuduttava, itseään ja aiempaa toistava. Pienet uudet paljastukset Cullenien perheestä eivät riittäneet pelastamaan tätä. Puoleen väliin jaksoin lukea kunnolla, loppukirjan luin huolimattomasti, rivien yli hyppien. Välillä yritin lukea taas kunnolla, mutta tarina ei imaissut mukaansa, ei sitten ollenkaan. Harmi. 

2/5

Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä - Suzanne Collins

Englanninkielinen alkuteos 2020 The Ballad of Songbirds and Snakes 

WSOY 2020

Suomentanut Helene Butzow

Sivuja 598

Kirjasto 

"Coriolanus nakkasi kourallisen kaalia kiehuvaan veteen ja vannoi, että vielä joskus koittaisi päivä, jolloin kaalin syöminen loppuisi ikiajoiksi. Se päivä ei kuitenkaan ollut vielä tänään. Hänen oli syötävä iso lautasellinen kelmeää sohjoa ja juotava liemi viimeistä pisaraa myöten, jotta maha ei kurisisi elonkorjuuseremonian aikana. Se oli yksi niistä monista varotoimista, joihin hänen oli turvauduttava salatakseen sen tosiseikan, että vaikka hänen perheensä asuikin kattohuoneistossa yhdessä Capitolin komeimmista taloista, he olivat todellisuudessa yhtä köyhiä kuin vyöhykkeiden kurjalisto."

Lyhyesti:

Coriolanus Snow, 18- vuotias nuori, yrittää kantaa komeasti sukunsa ylhäistä nimeä, vaikka sota on vienyt heiltä kaiken - hänellä on jäljellä enää isoäitinsä ja serkkunsa Tigris, sekä lähes tyhjä kattohuoneisto. Coriolanuksen pelastukseksi voi osoittautua kymmenes Nälkäpeli, sillä hän on päässyt yhdeksi ohjaajista. Jos hän tekee hyvän vaikutuksen ja ohjaa tribuuttinsa voittoon, hän voi saada stipendin yliopistoon. Valitettavasti hän saa myös Nälkäpelin suhteen huonot kortit - hänen ohjattavansa on vyöhykkeeltä 12 ja vieläpä tyttö. 

Tyttö, Lucy Gray, osoittautuu kuitenkin rohkeaksi ja nokkelaksi ja yhdessä he tekevät vaikutuksen yleisöön. Coriolanus vain kiintyy tyttöön hieman liikaa ja on valmis luistamaan säännöistä pelastaakseen tribuuttinsa.

Jokainen Coriolanuksen päätös voi johtaa hänet voittoon tai tuhoon, uuteen nousuun tai epäsuosioon. Päätökset eivät ole helppoja, sillä taustalla vaanii pelottava tohtori Gaul jolla on suuria toiveita Coriolanuksen varalle. 

"Kuinka kauan Lucy Gray kestäisi? Hän oli kuihtunut nopeasti. Hän oli voimaton ja poissaoleva. Vammautunut ja murtunut. Mutta ennen muuta hän oli nääntymässä hitaasti nälkään. Huomenna hän ei ehkä jaksaisi enää nousta pystyyn. Jos Coriolanus ei keksisi keinoa ruokkia häntä, hän saattaisi olla kuollut jo ennen nälkäpelin alkua. "

Mielipide:

Positiivinen yllätys!

Olen lukenut muutkin Nälkäpeli- kirjat ja pitänyt niistä kaikista kovasti. Olin hieman varovainen tämän kirjan kanssa, sillä ajattelin, ettei sarjalla olisi enää uutta annettavaa minulle. 

Tarina kuitenkin nappasi minut heti mukaansa ja liki 600 sivua meni hujauksessa. Paljon tapahtumia, nokkelia juonenkäänteitä ja jännitystä riitti, kuten aiemmissakin osissa. Tuli into lukea muutkin osat uudelleen, sillä en muista kunnolla kakkos ja kolmososan tapahtumia. 

Oli mukava lukea Nälkäpelin alkuajoista, mistä on lähdetty liikkeelle ja miten kaikki on muuttunut. Muistikuvani Presidentti Snowsta muissa kirjoissa ovat hieman hatarat, mutta tämä kirja varmasti selitti monia asioita, joita ei tullut ilmi muissa osissa. (Tässäkin siis yksi syy, miksi haluaisin lukea sarjan uudelleen - huomata miten kaikki loksahtaa yhteen näissä kirjoissa). 

En keksi tästä mitään moitittavaa, pidin siis kaikesta. Mikään ei häirinnyt, haitannut lukukokemusta. Oikein hyvä kirja!

5/5

Lucian - Isabel Abedi

Saksankielinen alkuteos Lucian 2009
Otava 2010
Suomentanut Tiina Hakala
Sivuja 573
(Kirjasto ❤ )

"Keskiviikkoillat olivat meidän - Jannan, Spatzin ja minun. Siitä saakka kun olin ollut pikkutyttö, olimme viettäneet tuon yhden illan viikossa kolmisin ja lomia lukuun ottamatta aina samassa paikassa, kotona Hampurissa osoitteessa Rainvilleterrasse 9. Ajatus oli Spatzin, joka oli Jannan elämänkumppani. Pian meille muutettuaan Spatz alkoi kutsua keskiviikkoiltaa tyttöjen koti-illaksi ja hankki varta vasten jopa kruunun. "

Lyhyesti:

Eräänä keskiviikkoiltana Rebecasta tuntuu, kuin hänen sisälleen tulisi pieni särö. Samana yönä hän näkee unta omasta kuolemastaan ja näkee ikkunan takana oudon muukalaisen.
Rebecca ja outo poika kohtaavat jatkuvasti sattumalta (vai seuraako poika Rebeccaa?) ja Rebecca tuntee outoa vetoa poikaan. Poikaan, joka ei muista nimeään, tai sitä, mistä on tullut.
Poika, Lucian, tietää asioita, joita ei pitäisi ja näkee unissaan asioita, jotka tulevat tapahtumaan. Kun Lucian näkee unta Rebecan kuolemasta, hän uskoo olevansa vaarallinen. Hän uskoo aiheuttavansa tytön kuoleman, tytön, josta hän on oppinut välittämään.
Rebecca lähetetään isänsä luo Amerikkaan. Muuta hyvää tässä ratkaisussa ei olekaan, kuin että totuus Lucianista alkaa paljastua ja se on ihmeellisempi, kuin kukaan osasi kuvitellakaan.

"Istuimme aivan lähekkäin ikään kuin ranta olisi ollut täpötäynnä väkeä. Siellä ei ollut kuitenkaan ketään muita. Polvemme koskettivat toisiaan. Sydämeni syke, ajattelin. Se tuntuu kaikkialla, sormenpäissä, varpaissa, polvitaipeissa. Rinnassa. 
-Minun nimeni on Lucian, poika sanoi hyvin hiljaa, hyvin hitaasti, kuin lauseeseen olisi sisältynyt kysymys."

Mielipide:

Olen lukenut Lucianin joskus aiemminkin, mutta muistin siitä vain sen jättämän tunteen.
Sama tunne valtasi minut tällä toisellakin lukukerralla. Rebecan ja Lucianin rakkaus vetoaa myös tällaiseen aikuiseen lukijaan. Toki kirjasta huomasi, että se on tarkoitettu hieman nuoremmille lukijoille, mutta ei anneta sen häiritä.
Lisäksi välillä tuntui, että olisi voinut hieman tiivistää ja jouduttaa tapahtumia. Mutta kirja on nopealukuinen ja imaisi ainakin minut heti mukaansa.
Kirjassa käsitellään myös nuorille vaikeita asioita, erilaisuutta ja seksuaalisuutta. Rebecalla on kaksi äitiä, hänen isällään uusi perhe, Rebecan ystävän Susen vanhemmat eroavat, on seurustelusuhteita sekä vaihteeksi mukavan epätäydellisiä henkilöitä. Rebecca kuvataan muodokkaaksi, mikä on mukavaa vaihtelua ikihoikille ja upeille päähenkilöille. Susen rinnat ovat eri kokoiset, mikä vaikuttaa hänen itsetuntoonsa.
Hieno, kaunis, tunteikas kirja. Rakastuin jännitteeseen Rebecan ja Lucianin välillä.
5/5

Rumo Ylämaailmassa - Walter Moers

Saksankielinen alkuteos 2003 Rumo& Die Wunder im Dunkel. Erstes Buch.
Otava 2005
Suomentanut Marja Kyrö
Sivuja 414

"Rumo oli hyvä taistelemaan. Mutta tarinan alussa hän ei osannut taistella pätkääkään, ei edes tiennyt olevansa wolperting ja vielä vähemmän, että hänestä tulisi kerran koko Zamonian suurin sankari. "


Lyhyesti:

Rumo, pieni wolperting (joka ei tiedä mikä on wolperting), elää tyytyväistä elämää erään kaukkangerperheen maatilalla. Yhtäkkiä hänet tempaistaan pois tutusta ja turvallisesta, kun paholaiskykloopit sullovat Rumon ystävineen säkkiin ja vievät heidät vaeltaville Paholaiskallioille.
Rumo kasvaa ja vahvistuu, sekä tapaa haikalamato Smeikin, joka opettaa hänet puhumaan ja taistelemaan - teoriassa.
Alkaa hurja seikkailu, joka johdattaa Rumon Wolpertingin kaupunkiin - sieltä hän löytää oman hopearihmansa, oman onnensa.
Mutta koska kyseessä on Zamonialainen satu, ei siinä voi olla onnellista loppua... Mikä on tuo hurja Alimaailma, josta hiljaa puhutaan, mutta ei oikeastaan tiedetä mitään?

"Smeik kertoi suunnitelmansa. Se oli ennenkuulumaton. Se oli aivan mieletön. Se kuulosti kammottavalta houreelta, verenhimoiselta kostounelta - eikä sillä ollut mitään mahdollisuutta toteutua. 
"Mitä sanot?" Smeik kysyi. 
"Yritetään pois" Rumo vastasi."

Mielipide:

Heinäkuussa vaivaa lukujumi sekä kesän kiireet - aikaa ja mielenkiintoa ei ole paljoa ollut.
Minun lukujumini selviävät aina hyvällä, tutulla kirjalla. Tässä tapauksessa siis Walter Moersin Pimeyden ihmeet osa 1 - Rumo ylämaailmassa.
Rakastan upputua Zamonian supermielikuvitukselliseen maailmaan, täysin uusien otusten ja ympäristöjen pariin.
Seikkailut ovat niin jännittäviä, hurjia, mielenkiintoisia ja hauskoja, että lumoudun joka kerta.
En pysty sanomaan Moersin teoksista mitään negatiivista, pidän niistä juuri tällaisina.
Jos siis pidät mielikuvituksellisista, satumaisista seikkailutykityksistä, lue tämä ja muut Moersin kirjat.
5/5

Taivaallisen tulen kaupunki - Cassandra Clare

Englanninkielinen alkuteos 2014 City of heavenly fire.
Sivumäärä 639

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 9: alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

"Jordan katsoi häntä vakaasti. "Sinä siis väität, että sota tuo sinulle rauhaa". Jace heilautti molemmat kätensä ilmaan, nousi seisomaan ja pyyhkäisi ruohoa farkuistaan. "Vihdoinkin olet asian ytimessä". Hän kuuli kuivan ruohon narsketta ja kääntyi juuri ajoissa niin että ehti nähdä Claryn sukeltavan esiin kahden puun välisestä aukosta ja astelevan aukiolle Simon vanavedessään. Clarylla oli kädet takataskuissa, ja hän nauroi. "

Lyhyesti:

Taivaallisen tulen kaupunki on kuudes ja viimeinen osa Varjojen kaupungit- sarjaa. Täältä löydät juttua aiemmista osista.

Viime kirjassa Clary sai katkaistua Jacen ja Sebastianin välisen siteen Taivaallista tulta sisältävällä miekalla. Miekan tuli siirtyi Jaceen Claryn iskettyä häntä sillä.
Tässä teoksessa Jace yrittää oppia hallitsemaan sisäistä tultaan, samalla kun Hiljaiset veljet yrittävät keksiä keinoa sen poistamiseksi. Jace pelkää satuttavansa muita, etenkin Clarya, ja pitää heitä loitolla.
Sebastian tekee hyökkäyksiä Instituutteihin ja muuttaa Varjometsästäjiä Pimennetyiksi, oman tahtonsa menettäneiksi demonisiksi sotureiksi, kootakseen armeijaa nefilejä vastaan. Häntä ei saada jäljitettyä, mutta hän tekee selväksi mitä haluaa - sisarensa Claryn.
Alkaa hurja seikkailu, jossa Varjometsästäjien lisäksi mukana ovat kaikki Alamaailman asukkaat.

"Clary näki hänet yhtäkkiä Sebastianin olkapään yli kohdassa, jossa ei ollut seissyt ketään vielä hetki sitten. Jace oli ikkunan edessä, ja verhot lepattivat hänen takanaan kanavalta puhaltavassa tuulenvireessä. Hänen silmänsä olivat kovat kuin agaatit. Hänellä oli yllään varjometsästäjäpuku ja kädessä miekka, ja hänen leuassaan ja kaulassaan näkyi yhä häivähdys haalistuvista mustelmista. Hän katsoi Sebastiania, ja hänen ilmeensä kuvasti silkkaa inhoa."

Mielipide:

Nyt täytyy rehellisesti sanoa, että aloin jo hieman hyppiä lukiessani...
Tarina ja hahmot olivat ihanan tuttuja, jännitystä ja ongelmia riitti.
Silti... Jotenkin alkoi jo tympimään se, kun aina Claryn ja Jacen välille tulee jokin este, suojellaan toista, ei voida olla yhdessä. Ja samalla on jokin voittamattoman oloinen vihollinen, jonka vain he voivat voittaa. Välillä unohti, että hahmot ovat teinejä, välillä he olivat sitä liikaakin.
Nuortenkirjaksi oikein hyvä, mutta minun makuuni jo liian pitkä ja perusperiaate toistaa jo vähän samaa kuin aiemmat. Hahmoja oli paljon (ja niitä tuli vielä lisääkin) ja heistä kerrottiin myös paljon. Toki kaikki oli aika olennaista juonen kannalta, mutta silti...  Pieni tiivistys ei olisi ollut pahitteeksi.
Onneksi oli onnellinen loppu ja kaikki saivat toisensa.

Pisteitä 3/5

Uinuvien kirjojen kaupunki- Walter Moers

Helmet 2019 lukuhaaste 18: Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Pohjoinen lukuhaaste kohta 7: kirja unelma-ammatistani (kirjat, kirjoittaminen, kirjallisuus <3 )

Saksankielinen alkuteos Die stadt der Träumenden Bücher 2004.
Sivuja 523


Lyhyesti: 

"Syvät kolkot kylmät huoneet,
missä varjo varjon kohtaa.
Siellä kirjat muiston luoneet
puusta jonka ydin hohtaa.
On hiili kohta timantti,
ei loista valo armias.
Jäi paikka jota paimensi
julma Varjoruhtinas. "

Hildegunst von Mythenmetz, nuori lohikäärme Lohikäärmelinnoituksesta, saa kuolevalta runokummiltaan mahtavan perinnön; täydellisen tekstin, täydellisen käsikirjoituksen joka mullistaa lukijansa elämän.
Hildegunst noudattaa runokumminsa neuvoa ja lähtee matkalle - hän päättää lähteä Kirjalistoon etsimään tuon käsikirjoituksen kirjoittajaa. Tuossa Uinuvien kirjojen kaupungissa hän kohtaa monenlaista väkeä; kirjakauppiaita, antikvariaatinpitäjiä, kustantajia, kirjallisuusagentteja, haamukirjoittajia, kirjanmetsästäjiä ja nälkiintyneitä runoilijoita...
Matka ei ole vaaraton ja hän sattuu luottamaan vääriin ihmisiin - ja saa huomata että kirjat pystyvät hurmaamisen lisäksi puremaan, myrkyttämään ja surmaamaan...

"Haluan lainata tekstistä yhden lauseen, viimeisen. Se oli kirjoituskammoisen kirjailijan mieleen juolahtanut lause, joka vapautti hänet aloittamaan työnsä. Käytän lausetta aina, kun mielessäni väijyy tyhjän paperin kammo, se on erehtymätön ja sen vaikutus on aina sama: solmu aukeaa, ja sanojen tulva täyttää valkoisen paperin. Se toimii loitsuna. ja uskon monesti, että loitsu se onkin. Ja vaikkei se velhon työtä olisikaan, niin joka tapauksessa se on nerokkain lause, minkä kukaan kirjailija on koskaan keksinyt. Ja lause kuuluu: Tarina alkaa tästä!".

Mielipide:

Tämä on ehdottomasti yksi suosikkikirjoistani kautta aikojen. Huijaan haasteita siinä, että olen lukenut tämän jo (useasti) aiemmin. Mutta tämä sopi niin hyvin unelma-ammattini- kohtaan ja kaipasin jotain leppoisaa ja loistavaa luettavaa. Enkä suorita haasteita liian tiukkapipoisesti ;)
Teoksen teksti ja tarina ovat niin uskomattoman mielikuvituksellisia, etten osaisi itse kuvitella mitään vastaavaa. Jos haluat sukeltaa täysin toiseen maailmaan, ihan toisenlaiseen ympäristöön, tartu tähän.
Hetkeäkään kirjan parissa ei ehdi pitkästyä, päinvastoin, se on täynnä tapahtumia jotka on kuvattu niin loistavasti, että voit kuvitella olevasi todella siellä.
Tämä on kirja kirjoista, kirjailijoista ja kirjallisuudesta, kaikkea sitä parhaimmillaan.
Ainakin tähän aikuiseen tämä uppoaa kerta toisensa jälkeen, vaikka nuorille onkin suunnattu ;)
5/5!

(Loppuun vielä muutama Kirjakkaan antama viisaus:
  - Lukeminen on nerokas tapa säästyä ajattelulta!
  - Valo tunnelin päässä on usein pelkkä kuoleva valomaneetti.
  - Kirjoittaminen on epätoivoinen yritys löytää yksinäisyydestä jotakin arvoa - ja tehdä rahaa! )