Varjojen maa - Alyson Noel

Alkuperäisteos 2009 Shadowland
Sivumäärä 332



Lyhyesti:

Damenin ja Everin rakkautta koetellaan, kun heidän yllensä langetetaan kirous; jos he koskettavat toisiaan, Damen joutuu Varjojen maahan. Ever tekee tietysti kaikkensa pelastaakseen rakkaansa ja heidän suhteensa, mutta matkaan tulee mutkia. Ever saa työpaikan, jossa hänellä on pomonaan hyvännäköinen Jude - joka ei myöskään ole täysin tavallinen, eikä vieras. He ovat tavanneet aiemmissa elämissään.
Onko Jude hyvä vai paha, ystävävai vihollinen? Entäs Varjojen kirja, jonka Ever löytää. Löytyykö kirjan kyseenalaisesta magiasta apua kiroukseen, tai mihinkään muuhunkaan?

Mielipide:


Luulin, ettei tämä kirja lopu koskaan. Rehellisesti sanottuna, hypin muutamian sivujen ja rivien yli. Olen jo kritisoinut sarjan aiempia osia, mutta tämä oli vielä surkeampi - kirja täynnä Everin ja Damenin teiniangstia. En oikein osaa sanoa tästä mitään järkevää; lukukokemuksena täysin onneton, tarina ei herättänyt muuta kuin ärtymystä henkilöitä ja tapahtumia kohtaan. Minusta Everin ja Damenin väliltä puuttuu kemia ja tunne. Lisäksi hahmot ovat hyvinkin pinnallisia; ulkonäkökeskeisiä. Kun Damen yritti hyvitellä karmalle aiempia tekojaan luopumalla hienoista vaatteista ja autoista, Ever kaipasi juurikin niitä.
Ehkä jätän nuorten kirjat hetkeksi jäähylle ja luen seuraavaksi jotain ihan muuta.
Kunhan vain saisin lukufiiliksen takaisin. Onko vinkkejä? :)
Kirjalle annan yhden tähden:
*

Sininen kuu - Alyson Noel

Englanninkielinen alkuperäisteos 2009 Blue Moon
Sivumäärä 318



Lyhyesti omin sanoin:

Ever alkaa pikkuhiljaa Damenin opastuksella päästä jyvälle kuolemattomuudestaan ja siihen liittyvistä asioista - vaikka Ever itse käyttäisikin aikansa oppimisen sijasta kuherteluun.
Mutta sitten alkaa vaikuttaa siltä, että Damen on sairas; hänen voimansa hiipuvat ja hän voi pahoin; minkä ei pitäisi olla mahdollista kuolemattomalle.
Lisäksi Damen saa kilpailijan, letkeän hauskan Romanin, joka alkaa piirittää Everiä koulussa.
Ever yrittää etsiä vastauksia ongelmiinsa Valonmaasta ja hänelle paljastuu paljon asioita Damenin historiasta. Lisäksi hän saa selville, että Sinisen kuun aikaan hän voi palata ajassa taaksepäin ja pelastaa joko perheensä tai Damenin - mutta ei molempia!

"Kun seuraavana päivänä tapaan Damenin parkkipaikalla, kaikki huoleni kaikkoavat. Koska samalla hetkellä, kun hän avaa autoni oven ja auttaa minut ulos autosta, huomaan miten terveeltä hän näyttää, kuinka musertavan komea hän on ja kun katson häntä silmiin on selvää, että kaikki eilispäivän kummallisuudet ovat mennyttä. Me olemme rakastuneempia kuin koskaan ennen. Oikeasti."

Mielipide:


Kirja ei ainakaan alkanut kovin lupaavasti; niin moni asia alkoi tympiä jo heti alussa. Esimerkkinä vaikka Ever ja ikuinen neitsyyspulma(haluan, mutta en halua, mikä minua vaivaa, blaa blaa), Miles ja Haven (hillitkää rakkauttanne, koska meillä ei sitä ole!), Ava Valonmaassa (huh, mikä asenne!) jne. Okei, en edes alkanut lukea tätä kirjaa kovin hyvällä asenteella, joten vikaa oli siinäkin..
Pakko kuitenkin sanoa, että loppua kohden kirja parani, kun yllä mainitsemani asiat painuivat taka-alalle ja kirjassa alkoi oikeasti tapahtua. Tosin oli kyllä aika selvää, kuka oli syyllinen ja miksi :)
Ja loppuratkaisunsa suhteen Ever oli niin ääliö kuin vain voi.. Argh..
No, lempisarjaani tästä ei saa, mutta aion lukea myös viimeisen osan, koska tahdon tietää kuinka Damenin lopulta käy.
Tähtiä annan vain kaksi:
**

Punaiset tulppaanit - Alyson Noel

Alkuperäisteos2009 Evermore
Sivumäärä 335



Lyhyesti omin sanoin:

Ever on menettänyt onnettomuudessa perheensä ja saanut tilalle kyvyn nähdä ihmisten auroja ja kuulla heidän ajatuksensa. Kyky ei kuitenkaan tuo Everille onnea vaan päinvastoin; se sulkee tytön yksinäisyyten. Ever ei muuta haluaisikaan, kuin olla täysin normaali teini. Mutta sitten kouluun tulee Damen, tuo uusi, komea, salaperäinen kaveri, jonka auraa ja ajatuksia Ever ei näe ja kuule. Damenin seurassa Ever tuntee itsensä täysin tavalliseksi; kunnes hänelle selviää, että Damen ei ole normaali. Mikä ja kuka Damen oikeastaan on?

"Samalla hetkellä kun Damen kääntää auton pihalle, hyppään ulos ja säntään juoksuun, ryntään ovesta sisään ja harpon raput yläkertaan toivoen ja rukoillen, että Riley olisi siellä. Minun täytyy saada nähdä hänet, puhua hänen kanssaan kaikista niistä hulluista ajatuksista jotka päässäni pyörivät. Hän on ainoa, jolle voin selittää, ainoa joka saattaisi edes ymmärtää. 
Mutta kun Rileytä ei näy, ryömin sänkyyni, käperryn mahdollisimman pieneksi ja elän hänen menetyksensä yhä uudelleen ja uudelleen"

Mielipide:

Nuorten fantasiakirjaksi ihan ok, mutta parempiakin on. Aihe oli ihan kiehtova, mutta toteutus jotenkin kömpelö ja ontuva; ainakin tällainen mielikuva minulle jäi.
Tiedättehän te, kuinka jotkut kirjat ovat sellaisia, että teksti vain soljuu eteenpäin, tarina etenee vaivattomasti ja kaikki juonenkäänteet on helppo hyväksyä ja uskoa ja ne sopivat tarinaan. Minulle tuli sellainen olo, että osa kohtauksista vain töksähti tarinaan, ne eivät olisi sopineet siihen. Muutenkin hahmoihin oli hyvin vaikea samaistua, mikä jätti tunnetasolla kirjan köyhäksi. Ei tästä saa seuraavaa vuosisadan rakkaustarinaa sitten millään.
Mitä mieltä muut ovat? :)
Tähtiä annan kaksi:
**