maanantai 16. toukokuuta 2022

Kirke - Madeline Miller


 Englanninkielinen alkuteos 2018 Circe
WSOY 2021
Suomentanut Irmeli Ruuska
Sivumäärä 480
Storytel äänikirja
Kesto 16h 25min
Lukija Krista Putkonen- Örn

"Silloin kun minä synnyin, kaltaisilleni ei ollut vielä nimeä. Minua kutsuttiin nymfiksi, koska luultiin, että olisin samanlainen kuin äitini, tätini ja tuhannet serkkuni. Olimme vähäarvoisista jumalattarista vähäisimpiä, ja valtamme oli niin vaatimatonta, että se pystyi hädin tuskin varmistamaan iäisyytemme."

Kirke on auringonjumala Helioksen tytär. Hän ei kuitenkaan tunne oloaan kotoisaksi jumalten parissa ja tulee myös sisarustensa kiusaamaksi. Kun hän sitten rakkauden huumassaan muuttaa tavallisen kuolevaisen jumalaksi ja mustasukkaisuudessaan nymfin hirviöksi, alkavat hänen todelliset taitonsa paljastua. 
Kirke ei olekaan tavallinen nymfi, vaan noita, joka osaa käyttää kasvien ja sanojen voimaa, taikuutta. Hänet kuitenkin karkotetaan yksinäiselle saarelle, jolta hän ei saa poistua. Siellä hän tutustuu voimiinsa, luo itselleen kodin. 
Kirken saarelle saapuu sekä hyviä että pahoja ihmisiä. Pahat hän muuttaa sioiksi ja hyvien kanssa hän viettää aikaa ja auttaa heitä. Kirken luona ovat viipyneet niin Daidalos kuin Odysseuskin. Kirke saa myös poikalapsen, jota vainotaan jo ennen tämän syntymää. Pystyykö Kirke pitämään lapsensa turvassa, vaikka tällä on halu mennä. Mikä on heidän kohtalonsa?

"Tehdessäni taikoja tunsin samaa etäisyyttä ja painokkuutta. Seurasin isäni hehkuvia vaunuja niiden kiitäessä taivaalla. No? Mitäs nyt sanot? Heitit minut variksille, mutta minähän näköjään viihdyn niiden seurassa paremmin kuin teidän kanssanne. "

Olipas mielenkiintoinen lukukokemus. 
Kreikan mytologian tarinat ovat osittain tuttuja ja olikin mukavaa palata niihin tällaisen tarinan muodossa. Uuttakin tuli opittua ja vanhoja asioita muistettua. Kirke itse tosin oli minulle täysin tuntematon, enkä oikein osannut odottaa kirjalta mitään sen kummempaa. 
Olen muuten lapsuudessani katsonut jotakin lastenohjelmaa, jossa ilmeisesti kerrottiin näitä kreikan tarinoita. Muistan nimittäin mm. Daidaloksen ja tämän pojan Ikaroksen paon, joka päättyi surullisesti. Jos joku muu muistaa tällaisen ohjelman, vinkatkaa mikä se voisi olla. 
Mutta itse kirjaan - sujuva ja kiinnostava tarina, alkuun ehkä hieman hitaasti etenevä. Loppua kohden tapahtumat kiihtyivät ja muuttuivat jännittävimmiksi. 
Oikein hyvä ja toimiva kirja aiheesta kiinnostuneille. 

4/5

tiistai 3. toukokuuta 2022

Valta - Emma Uusihakala


 Books On Demand 2022
Sivumäärä 247
Arvostelukappale

"Kipu säväytti ja veren maku ehti jo suuhunkin. Olavi painoi etusormensa varovasti turvonneelle huulelleen ja katsoi sitä sitten. Sormi oli värjäytynyt punaiseksi. Silmäkulmaa, johon toinen isku oli osunut, kolotti. Hemmetti. Ainakaan hän ei ollut saanut mitä tuli hakemaan, siitä Olavi oli pitänyt huolen."




Vanhempi rikoskonstaapeli Irina Pärn sekä rikosylikonstaapeli Petteri Marttila saavat tutkittavakseen geneetikko Olavi Heikkisen murhan. Tapaus osoittautuu haastavaksi. 
Olavin työpaikalla oli ennen murhaa käynyt raivoava mies, jonka henkilöllisyyttä on vaikea saada selville. Lisäksi selviää, että Olavi on omien töidensä lisäksi työstänyt salaista projektia. Saadakseen projektista selvää, Irina pyytää apua lääkärituttavaltaan Anna Koskelta. Irina ja Anna joutuvat vaaraan tutkiessaan tapausta omin päin.
Olavin salaisuus paljastuu huolestuttavaksi ja vaaralliseksi ja sillä olisi toteutuessaan valta muuttaa koko ihmiskuntaa. 
Tutkimusten edetessä Irina uppoutuu työhönsä tiiviisti ja hän alkaa uupua. Öisin häntä vainoavat kamalat painajaiset, jotka ovat hänelle jo entuudestaan tuttuja. Miksi ne palasivat juuri nyt? 

" Irina katsoi taas tutkimusta, sivua, joka oli avonaisena hänen edessään. Oivallus hänen ja Olavin samankaltaisuudesta ei auttanut häntä ymmärtämään sitä kuitenkaan yhtään paremmin. Hän tiesi, että tähän tarvittaisiin asiantuntijaa. Jotakuta, joka tietäisi näistä asioista, mutta kuka se olisi..."

Valta on itsenäinen jatko-osa Uusihakalan Ei voi korjata- teokselle. 
Jäin kaipaamaan Ei voi korjata- kirjassa poliiseille syvempää taustaa ja tässäpä sitä oli nyt tarjolla. Irina ja Petteri olivat työlleen omistautuneita, suht tavallisia päähenkilöitä, mutta kuitenkin persoonallisia. Irinan menneisyydestä paljastui monenlaisia mielenkiintoisia ja surullisia asioita ja Petterinkin komean pojan kuoren alta löytyi mukava tyyppi. 
Oli mukava lukea myös Annan kuulumisia, joka oli siis edellisen kirjan päähenkilö. 
Kirja ei ollut kovin jännittävä tai vauhdikas, mutta kiinnostava kyllä. Pidän kovasti kirjoista, joissa uskalletaan kehitellä uudenlaisia uhkakuvia ihmisille, maailmalle ja tulevaisuudelle. 
Loppuratkaisu ei ollut kovin yllättävä, ehkä jopa hieman liian helppo. Olisin kaivannut siihen vielä jonkin yllättävän käännekohdan tai paljastuksen. 
Tämä oli kuitenkin oikein mukava lukukokemus, helppolukuinen ja sujuvasti etenevä kokonaisuus. Tarinaan oli helppo uppoutua ja tietyt koukut houkuttelivat jatkamaan lukemista. 

4/5

Kirke - Madeline Miller

 Englanninkielinen alkuteos 2018 Circe WSOY 2021 Suomentanut Irmeli Ruuska Sivumäärä 480 Storytel äänikirja Kesto 16h 25min Lukija Krista Pu...