sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Maaliskuussa 2019 luetut

Maaliskuukin osoittautui hyväksi lukukuukaudeksi. Tahti hieman hiipui helmikuusta, mutta olen silti tyytyväinen. Luin 7 kirjaa, joista 3/7 kotimaisia ja 4/7 naiskirjailijoiden kirjoittamia. Edelleen kirjat sopivat hyvin joko Helmet 2019 haasteeseen tai Pohjoiseen lukuhaasteeseen.
Tällä hetkellä tilanteet haasteissa:
Helmet 2019: 17/50
Pohjoinen lukuhaaste: 13/25

Tälle vuotta olen siis ehtinyt lukea jo 20 kirjaa :)

Tässä maaliskuun kirjat:

Uinuvien kirjojen kaupunki - Walter Moers 5/5
Pihka - Ane Riel 5/5
Tuntematon Kimi Räikkönen - Kari Hotakainen 3/5
Kudottujen kujien kaupunki - Emmi Itäranta 4/5
Vieras - Stephenie Meyer 5/5
Ukko ja Hyrrä - Henry Aho 4/5
Langenneiden enkelten kaupunki - Cassandra Clare 4/5

Keskiarvo lukemilleni kirjoille oli 4,3/5
Maaliskuun kirjat olivat siis kertakaikkisen mainioita!

Mitäs huhtikuu tuo tullessaan?
Olisi niin hurjan paljon kirjoja, joita haluaisin lukea! Lisää Henry Ahoa, Veikko Mikkosen Maailmanrumpu, Aino Leppäsen Positiivinen Yllätys, Jojo Moyesia, loput Cassandra Claren sarjasta...  Pengoin myös kirjahyllyäni ja löysin tällaisen pinon lukemattomia kirjoja:



Yritän saada ainakin osan näistä luettua huhtikuun aikana, mutta jahtaan myös yllä mainitsemiani teoksia kirjastosta :)

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Varjojen kaupungit - Cassandra Clare


Olen fantasiakirjallisuuden fani - mitä mielikuvituksellisempaa, sen parempaa.
Olen lukenut Cassandra Claren Varjojen kaupungit sarjaa jo aiemmin - ensimmäisen kerran jo vuonna 2010! Silloin en tosin vielä kirjoittanut blogia, joten ensimmäinen teksti on vuodelta 2011.

Bloggaustauollani luin sarjan kolme ensimmäistä osaa uudelleen - ja pidin niistä oikeastaan yhtä paljon kuin ensimmäiselläkin lukukerralla.
Tästä pääset sarjan kolmen ensimmäisen osan arviointiin.



Nyt sitten sain kirjastosta käsiini sarjan kolme viimeistä osaa (sarjahan on siis kuusiosainen) ja olen lukemassa niitä läpi.

En muistanutkaan, että olin lukenut osat 4(tässä arviointi)  ja 5 (tässä toinen) aiemminkin.

Sarjan neljäs kirja, Langenneiden enkelten kaupunki jatkaa samaa vakuuttavan hyvää rataa. Olen näköjään antanut neljä pistettä aiemmin ja annan sen uudestaan.
Teksti on nopeaa ja helppolukuista ja siihen on mukava upota.

Olen myös nähnyt kirjoista tehdyn elokuvan ja nykyäänkin vielä seuraan Netflixissä näkyvää kirjoihin perustuvaa tv sarjaa!


Sarja on todella loistava, olen jopa saanut mieheni siihen koukkuun ;) Meidän yhteinen harrastus on nykyään odottaa tiistaita, jolloin uusi jakso aina ilmestyy! :) Paljon on eroavaisuuksia kirjoihin, mutta se ei haittaa. Tässä mennään jo rajoilla, kumpi on parempi - sarja vai kirja? Oletteko tutustuneet? Mitä mieltä olette? :)


En tosiaan viitsinyt tehdä täysin uutta postausta Langenneiden enkelten kaupungista (enkä tee Kadotettujen sielujen kaupungistakaan), mutta halusin nostaa sarjan uudelleen esille, kun sitä uudestaan kerta luenkin.
Sarjan kuudennesta osasta, Taivaallisen tulen kaupungista, tuleekin sitten ihan oma postaus - sitä kun en ole aiemmin lukenutkaan :)

Jos siis nuorten fantasia uppoaa, suosittelen tutustumaan - niin kirjana kuin sarjanakin ;)

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Ukko ja Hyrrä - Henry Aho

Arvostelukappale, Reuna Kustantamo
Sivumäärä 460

Pohjoinen lukuhaaste kohta 23: muistelmateos tai elämänkerta (otan hieman vapauksia tämän kohdan kanssa. Kirjassa on siis fiktiivisen hahmon elämäntarina. Oikeat elämänkerrat eivät oikein uppoa :)
Helmet 2019 kohta 39: Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Lyhyesti: 

"Ukko menee kiikkustuoliin, istuu, lataa piipun. Raapaisee, sytyttää, tuprauttaa, kiikuttaa.
Tiedätkös, on hyvä että elämässä on suruja. Ilman suruja ei olisi ilojakaan, tai jos olisi, ne olisivat arkipäivää, eivätkä sen vuoksi tuntuisi miltään. Elämä olisi kuin ilmapallo vailla ilmaa. Ilman vaihtelua ei ole riemua. En tiedä, onko tämä mitenkään yleinen mielipide, mutta se on minun. "

Ukko eli Viljasen Lauri on satavuotias mies, joka asustaa omassa kodissaan kaksin kissansa Hyrrän kanssa. Elämä on rauhallista, tasaista, yksinäistäkin. Onneksi on Hyrrä, jolle Ukko alkaakin kertoa elämäntarinaansa. On vuosi 1915 kun Lauri syntyy Luusinloukolle maataloon. Elämä siellä on karua, ei köyhää kuitenkaan. 
Ukko kertoo ensimmäisestä ystävästään Pekasta, vähäisestä koulunkäynnistään, maatalon töistä, armeijasta, sodista, naisista, laivaelämästä, ulkomaanmatkoista, kotiinpaluista. Tupruttelusta, viskistä, kirjoittamisesta, Luusinloukon lotinasta. Kertusta, Rakelista, Oscarista. Iloista, suruista, rakkaudesta, kuolemasta. 

"Siinä meinasikin nousta oikein kunnon tappelu, kun löin yhtä tielläni ollutta lehmää takapuolelle, kuten meillä täällä tapana on. Jumalauta mikä huuto alkoi kuulua. Miehet tulivat luokseni ja olivat hyvin uhkaavan näköisiä. Onneksi onnistuin poistumaan paikalta ennen kuin mitään ehti sattua. Kyllähän minä jo nykyisin tiedän, että Intiassa ei pidä missään tapauksessa mennä lyömään lehmää"

Mielipide:

Olin hyvin otettu, kun Henry Aho pyysi minua lukemaan kirjansa. En olisi muutoin luultavasti osannut tähän tarttua. 
Kirja oli hauska ja Ukko hahmona hyvin todellinen - pystyin niin kuvittelemaan vanhan miehen taloonsa kissan kanssa. Siellä se sinnikkäästi keittelee pannukahvia, tupruttelee piippua ja vastustaa hoivakotiin menoa. Tuuskaa tulen kanssa puusaunassa (ja toki sytyttää sen tuleen) ja sanailee kodinhoitajien kanssa. Kuitenkin niin leppoisa ja sympaattinen ukkeli :)
Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huumoria ja tunteita kirjaan oli saatu. Ja kuten yleensäkin, loppua kohden tarina vain paranee ja hahmoihin pääsee syvemmälle. Etenkin Laurin perhe-elämä ja sen ilot ja surut koskettivat minua.
Suosittelen tutustumaan, itse ainakin aion seuraavalla kirjastokäynnilläni etsiä käsiini lisää Ahon tuotantoa :)
4/5

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Vieras - Stephenie Meyer

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 33: olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.
Pohjoinen lukuhaaste kohta 8: kirja josta on tehty elokuva

Englanninkielinen alkuteos 2008 The Host
WSOY
Sivmäärä 702

"Parantajan nimi oli Yli Syvien Vesien. Koska hän oli sielu, hän oli luonnostaan kaikin tavoin hyvä: myötätuntoinen, kärsivällinen, rehellinen, oikeamielinen ja täynnä rakkautta. Levottomuus oli hänelle epätavallinen tunne. Ärtymys oli vielä harvinaisempaa. Yli Syvien Vesien eli kuitenkin ihmisruumiissa, ja siksi hän väistämättä joskus ärtyi. "

Lyhyesti:

Melanie Stryder on yksi viimeisistä ihmisistä joka on onnistunut piilottelemaan ihmisruumiita valtaavilta, avaruudesta saapuneilta Sieluilta. Kun hänet lopulta napataan, hän yrittää tappaa itsensä syöksymällä hissikuiluun - hän haluaa estää tunkeutujia valtaamasta ruumistaan ja muistojaan, jotka veisivät viholliset hänen rakkaidensa luo.
Melanien keho saadaan parannettua ja hänet valtaa Sielu nimeltä Vaeltaja. Vaeltaja on asunut kahdeksalla eri planeetalla, mutta hän ei ole koskaan kokenut mitään tällaista. Melanien tietoisuus ei suostu katoamaan ja isäntäruumis tekee vastarintaa. Muistot ja tunteet ovat vahvempia kuin missään muualla.
Vaeltaja ei pääse käsiksi kaikkiin Melanien muistoihin- muistoihin, joita Etsijä tarvitsee napatakseen viimeisetkin elossa olevat ihmiset. Melanie saa muistoillaan Vaeltajankin rakastamaan veljeään ja Jaredia, eikä Vaeltaja enää erota omia tunteitaan ruumiinsa tunteista. Vaeltaja lähtee aavikolle etsimään ihmisiä, jotka todennäköisesti haluavat hänelle vain pahaa. Mutta hänen on löydetävä ihmiset, joista on hänelle todella rakkaita.

"Meille molemmille oli liikaa nähdä hänet täällä nyt, kun olimme jo hyväksyneet ettemme näkisi häntä koskaan enää, uskoneet menettäneemme hänet ikuisiksi ajoiksi. Minä kivetyin, enkä kyennyt reagoimaan. Olisin halunnut katsoa Jeb-setään ymmärtääkseni sydäntäsärkevän vastauksen, jonka hän oli aavikolla antanut, mutta silmät eivät suostuneet liikkumaan. Tuijotin Jaredin kasvoja käsittämättä mitään. Melanie reagoi toisin..."

Mielipide:

Vieras on todella upea teos. Minä harvemmin luen scifiä, en yleensä pidä avaruusolennoista. Tässä kirjassa kuitenkin pääasiassa on rakkaus, mikä tekeekin siitä niin loistavan. Mielikuvituksellinen, jännittävä, kaunis. Pidän kirjassa oikeastaan kaikesta.
Elokuva sitten.. Oli suuri pettymys. Näyttelijät (etenkin Melanie/Vaeltajan) olivat tönkköjä, eivät lainkaan luontevia. Suuria tunteita ei oltu saatu mukaan. Toki kirja on aika pitkä ja siinä tapahtuu paljon, joten on varmasti ollut vaikea yrittää mahduttaa kaikki olennainen mukaan. Etsijä ei ollut lainkaan samanlainen kuin kirjassa, ihmisten suhtautuminen Vaeltajaan ei ollut yhtä vihamielistä kuin kirjassa.
Olen kyllä lähes aina sitä mieltä, että kirja on parempi kuin elokuva. Lähes aina,kuten tässäkin tapauksessa.
Ihana, ihana, ihana kirja. Suosittelen, lukekaa!
Pisteitä 5/5!


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Kudottujen kujien kaupunki - Emmi Itäranta

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 30: kirjan kannessa on kaupunkimaisema


Teos 2015
Sivuja 335

"Uneksin saaresta yhä. Joskus lähestyn sitä veden poikki, mutta useammin ilmasta, kuin lintu, suuri tuuli siipieni alla. Rannat kohoavat unen horisontissa sateenvärisinä, ja niiden vaiteliaassa kehässä rakennukset: kanaalien reunoille kasvaneet talot, mustemestarien pajat, matalakattoiset tavernat. Sanojen talo katsoo sisäänpäin korkeiden muurien takana. Sokkeloiksi sidotut langat juoksevat Seittien talosta kaikkiin suuntiin, ja ilmagondolit ovat seisahtuneet vaijereihinsa, kuolleet painot katujen yllä."

Eliana, nuori kutoja, löytää Seittien talon pihalta verisen naisen. Naisen kieli on leikattu irti, eikä hän pysty kertomaan mitä on tapahtunut. Ja mikä omituisinta, hänen käteensä on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi.
Nainen osaa kutoa, joten parannuttuaan hän saa jäädä Seittien taloon kutojaksi. Hänet majoitetaan Elianan kanssa samaan makuukammariin ja he ystävystyvät. Yhdessä he alkavat selvittää tapahtunutta, saavat toistensa salaisuuksia selville ja huomaavat olevansa keskellä jotain paljon suurempaa ja monimutkaisempaa - miten vuositatuoinnit, kielletyt unet sekä ihmisten ja luonnon sairaudet liittyvät kaikkeen?

"Uuden lain mukaan jokainen, jota voidaan epäillä taipumuksesta unennäköön, on raportoitava kaupunginvartiolle ja eristettävä välittömästi saaren muista asukkaista. Tähän asti olemme uskoneet, että vain Painajariivauksesta kärsivät Unennäkijät ovat vaaraksi, ja heitä onkin tunnollisesti toimitettu Tahrattujen taloon joka vuosi. Tästä päivästä alkaen kuitenkin kaikkea unennäköä on kohdeltava uhkana."

Mielipide:

Ihana, satumainen, upeasti kudottu tarina.
Voi kuinka kaipaankaan aikaa, kun sain uppoutua kirjoihin tuntikausiksi ilman keskeytyksiä - tämä olisi ehdottomasti ollut tarina, jonka olisin ahminut hetkessä. Nyt perheellisenä, jos luen iltapäivisin, aina on jollain asiaa, riitaa tai yleistä hälinää eikä lukurauha ole taattu. Iltasella, kun lapset nukkuvat en jaksa kovin pitkään lukea ilman että silmäni alkavat luppasta ja hyppiä riveillä.
No mutta takaisin kirjaan:
Tässä kirjassa olisi ollut ainesta vaikka trilogiaksi - Elianan ja Valerian suhdetta olisi voinut syventää, heidän perheistään olisi voinut saada lisää tietoa. Taitojen taloista olisi varmasti riittänyt juttua paljonkin, samoin saaren historiasta, unista ja Painajista. Jollain tapaa - vaikka siis pidinkin kirjasta todella, todella paljon - olisin ehkä toivonut saavani vielä enemmän, lisää kaikkea.
Ehkä palaan tähän kirjaan joskus uudelleen, kun lukurauhani on parempi ja saisin syventyä vain tähän maailmaan, jos silloin saisin enemmän irti.
Pisteitä 4/5!

Ja loppuun vielä pieni kyssäri:
Miten/missä te luette?
Onko teillä jokin tietty aika lukemiselle, onko teillä lukurauha?
Etenkin perheelliset, mutta toki muutkin :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Tuntematon Kimi Räikkönen - Kari Hotakainen

Helmet 2019 lukuhaaste 3: kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota en yleensä lue
Pohjoinen lukuhaaste 21: kiinnostava tietokirja aiheesta, joka on minulle uusi

 Siltala 2018, sivumäärä 269

"Kukaan ei harrasta formula ykkösiä. Ei ole ihmistä, joka sanoisi illalla menevänsä formulaharjoituksiin. Silti jokaisesta kapakasta ja jokaiselta huoltoasemalta löytyy vankkoja asiantuntijoita."

Lyhyesti: 

Kertomus siitä, kuinka Kimi Räikkösestä tuli kuuluisa formula kuski. Kuinka vaatimattomista oloista lähtöisin oleva nuori jyräsi tiensä huipulle ja joutui valokeiloihin - vaikka ainut mitä hän halusi, oli ajaa kovaa.
Kirjassa ääneen pääsivät Kimin lisäksi perheenjäsenet, ystävät, työtoverit. Kirjan takakannesta lainaten: " -sen luettuasi tiedät mitä puhuu ihminen, joka ei yleensä puhu, ja mitä ajattelee ihminen, jonka moni tietää mutta harva tuntee".

Mielipide:

En seuraa formuloita, en tiedä niistä mitään. En seuraa julkkisten elämää, joten en tiedä Kimi Räikkösestäkään mitään. Paitsi nyt. Jotain.
Kovin mielenkiintoisena en kirjaa pitänyt. Arvostukseni kylläkin nousi kyseistä lajia kohtaan, sen haastavuus ja hankalat fyysiset olosuhteet eivät olleet minulla tiedossa.
Hotakaisen kirjoitustyyli oli kiva ja se pelasti paljon. Kirjaa oli miellyttävä lukea, vaikkei aihe ollutkaan minua niin kiinnostava.
En nyt tiedä, onko Kimi Räikkönenkään niin mielenkiintoinen persoona. Toki on ihmeellistä, kuinka hän niin nuorena pääsi formuloihin, joihin niin harva pääsee. Mutta muutoin.. Tavallinen ystävällinen suomalainen jörrikkä  :D
3/5

(Ja välihuomautuksena, en ole oikein ikinä ollut kiinnostunut tietokirjoista, elämänkerroista tai muistelmista. Pidän enemmän fiktiosta, se on fakta :) Mutta hyvä että haasteiden kautta tulee luettua muunkinlaista kirjallisuutta, se saa taas arvostamaan sitä omaa makua enemmän )

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Yksi luku vielä - Nyt myös instagramissa!

Seuraa kirjablogiani myös instagramissa, klikkaa TÄSTÄ  :)

Täytyyhän sitä yrittää pysyä nykyajassa mukana, katsotaan saadaanko sinne seuraajia :)




torstai 7. maaliskuuta 2019

Pihka - Ane Riel

Pohjoinen lukuhaaste kohta 25: kirja jonka nimessä on vain yksi sana.
Helmet 2019 lukuhaaste 40: kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia

Tanskankielinen alkuteos Harpiks 2015
Suomentanut Katriina Huttunen
Aula & Co 2017


"Valkoisessa huoneessa oli pimeää, kun isä tappoi isoäidin. Minä olin siellä. Myös Carl oli siellä, mutta häntä he eivät koskaan huomanneet. Oli jouluaattoaamu ja satoi pikkuisen lunta, mutta kunnon valkeaa joulua ei tuona vuonna ollut."

Liv on pieni tyttö, joka asuu pienellä saarella vanhempiensa kanssa. Heidän kotinsa on saaren kärjessä ja sitä kutsutaan Pääksi. Pää on rauhallinen paikka ja hieman erillään muusta saaren asutuksesta.
Liv rakastaa vanhempiaan ja tietää, että he rakastavat häntä. Livin mielestä siinä ei ole mitään ihmeellistä, että äiti on niin lihava ettei mahdu talosta ulos. Tai että hänen seuranaan on Carl, jota kukaan muu ei tunnu näkevän. Tai että isä täyttää kodin joka nurkan romulla ja tappaa Livin isoäidin.

"Else Haarder makasi selällään kädet kuin rukoukseen ristittyinä peiton päällä. Tuntui melkein kuin hän olisi kuullut, mistä he puhuivat, ja halusi helpottaa poikansa työtä. Se kesti vain hetken. Sillä välin hänen lapsenlapsensa puristi näkymätöntä kättä pimeässä."

Mielipide:

En tiedä, onko väärin sanoa tätä mielenkiintoiseksi kirjaksi. Kaikessa kauhistuttavuudessaan teksti oli jotenkin kepeää ja kun asioita kerrottiin Livin kannalta, se ei tuntunut niin pahalta. Pihka poikkesi monella tapaa muista lukemistani kirjoista, enkä oikein osaa sijoittaa sitä mihinkään genreen.
Todella taidokkaasti tehty teos, joka paljasti pikkuhiljaa mistä kaikki alkoi ja miten mihinkin tilanteeseen päädyttiin.
Todella järisyttävä ja koukuttava lukukokemus, suosittelen!
5/5! 

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Uinuvien kirjojen kaupunki- Walter Moers


Helmet 2019 lukuhaaste 18: Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Pohjoinen lukuhaaste kohta 7: kirja unelma-ammatistani (kirjat, kirjoittaminen, kirjallisuus <3 )

Saksankielinen alkuteos Die stadt der Träumenden Bücher 2004.
Sivuja 523


Lyhyesti: 


"Syvät kolkot kylmät huoneet,
missä varjo varjon kohtaa.
Siellä kirjat muiston luoneet
puusta jonka ydin hohtaa.
On hiili kohta timantti,
ei loista valo armias.
Jäi paikka jota paimensi

julma Varjoruhtinas. "

Hildegunst von Mythenmetz, nuori lohikäärme Lohikäärmelinnoituksesta, saa kuolevalta runokummiltaan mahtavan perinnön; täydellisen tekstin, täydellisen käsikirjoituksen joka mullistaa lukijansa elämän.
Hildegunst noudattaa runokumminsa neuvoa ja lähtee matkalle - hän päättää lähteä Kirjalistoon etsimään tuon käsikirjoituksen kirjoittajaa. Tuossa Uinuvien kirjojen kaupungissa hän kohtaa monenlaista väkeä; kirjakauppiaita, antikvariaatinpitäjiä, kustantajia, kirjallisuusagentteja, haamukirjoittajia, kirjanmetsästäjiä ja nälkiintyneitä runoilijoita...
Matka ei ole vaaraton ja hän sattuu luottamaan vääriin ihmisiin - ja saa huomata että kirjat pystyvät hurmaamisen lisäksi puremaan, myrkyttämään ja surmaamaan...

"Haluan lainata tekstistä yhden lauseen, viimeisen. Se oli kirjoituskammoisen kirjailijan mieleen juolahtanut lause, joka vapautti hänet aloittamaan työnsä. Käytän lausetta aina, kun mielessäni väijyy tyhjän paperin kammo, se on erehtymätön ja sen vaikutus on aina sama: solmu aukeaa, ja sanojen tulva täyttää valkoisen paperin. Se toimii loitsuna. ja uskon monesti, että loitsu se onkin. Ja vaikkei se velhon työtä olisikaan, niin joka tapauksessa se on nerokkain lause, minkä kukaan kirjailija on koskaan keksinyt. Ja lause kuuluu: Tarina alkaa tästä!".

Mielipide:

Tämä on ehdottomasti yksi suosikkikirjoistani kautta aikojen. Huijaan haasteita siinä, että olen lukenut tämän jo (useasti) aiemmin. Mutta tämä sopi niin hyvin unelma-ammattini- kohtaan ja kaipasin jotain leppoisaa ja loistavaa luettavaa. Enkä suorita haasteita liian tiukkapipoisesti ;)
Teoksen teksti ja tarina ovat niin uskomattoman mielikuvituksellisia, etten osaisi itse kuvitella mitään vastaavaa. Jos haluat sukeltaa täysin toiseen maailmaan, ihan toisenlaiseen ympäristöön, tartu tähän.
Hetkeäkään kirjan parissa ei ehdi pitkästyä, päinvastoin, se on täynnä tapahtumia jotka on kuvattu niin loistavasti, että voit kuvitella olevasi todella siellä.
Tämä on kirja kirjoista, kirjailijoista ja kirjallisuudesta, kaikkea sitä parhaimmillaan.
Ainakin tähän aikuiseen tämä uppoaa kerta toisensa jälkeen, vaikka nuorille onkin suunnattu ;)
5/5!

(Loppuun vielä muutama Kirjakkaan antama viisaus:
  - Lukeminen on nerokas tapa säästyä ajattelulta!
  - Valo tunnelin päässä on usein pelkkä kuoleva valomaneetti.
  - Kirjoittaminen on epätoivoinen yritys löytää yksinäisyydestä jotakin arvoa - ja tehdä rahaa! )

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...