tiistai 11. elokuuta 2020

Ketju - Adrian McKinty

 Englanninkielinen alkuteos 2019 The Chain
Otava 2020
Suomentanut Antti Saarilahti
Sivumäärä 398
Kirjasto

"Tyttö selailee Instagram- syötteensä tykkäyksiä istuessaan bussipysäkillä eikä edes huomaa aseistautunutta miestä ennen kuin tämä on jo melkein vieressä. Hän voisi pudottaa koulureppunsa ja juosta suolle. Hän on ketterä kolmetoistavuotias ja tuntee kaikki Plum Islandin suot ja juoksuhiekat. Ilmassa on hieman merestä kohonnutta aamu-usvaa, eikä iso ja kömpelö mies välttämättä uskaltaisi juosta perään. "

Lyhyesti:

Rachelin tytär Kylie siepataan bussipysäkiltä. Rachel saa puhelun, jossa hänelle annetaan ohjeeksi maksaa lunnaat ja siepata jonkun muun lapsi. Kylie vapautetaan vahingoittumattomana, kunhan Rachelin sieppaaman lapsen vanhemmat ovat siepanneet seuraavan uhrin. Näin Rachelista tulee osa Ketjua, josta ei ole ulospääsyä. Hän ei voi kertoa poliisille, sillä Kylien henki on vaarassa. Epätoivoinen Rachel ei voi pyytää apua ex- mieheltään, mutta tämän veli Pete voisi auttaa. Eikö kuka tahansa, lapsensa puolesta pelkäävä äiti, tekisi ihan mitä tahansa saadakseen lapsensa taas turvaan? Tämä ei kuitenkaan riitä Rachelille, hän haluaa päästä Ketjusta kokonaan eroon, sillä se uhkaa pilata hänen ja kaikkien hänen läheistensä elämän. Mikä Ketju oikeastaan on ja kuka sitä pyörittää?

"-Palaan kotiin, Rachel huikkaa Petelle ja livahtaa takakautta rantahietikolle, kun reitti on selvä. Hän haluaisi itkeä, mutta kyyneleet ovat ehtyneet. Hänestä on tullut kova. Kova kuin kivi. Ja taas hän ajattelee, että entinen Rachel on poissa. Hän pyyhki kyyneleensä aikoja sitten ja on nyt aivan toinen ihminen. "

Mielipide:

Paljon kehuttu Ketju.
Etu- ja takakansi pursuaa hehkutusta. 
Olihan tämä ihan hyvä. Idea ainakin oli loistava. Mutta ei tämä minuun tehnyt niin suurta vaikutusta, kuin olisi voinut ennalta odottaa. Nopealukuinen, ihan jännittävä, mutta kevyt ja sujuvasti etenevä. Mutta jotain silti puuttui. Kaikki tapahtui aika helposti. Rachelin hätä ei koskettanut, ei herättänyt kauhistusta. Muutenkin Rachel jäi aika etäiseksi, ainakin minulle. Hän oli liian järkevä. Pidin kuitenkin siitä, että mukaan oli saatu hieman romantiikkaakin. 
Kirjan pahikset, joiden piti olla aika älykkäitä, kompastuivat omaan ylpeyteensä. Heidän taustatarinansa ei myöskään oikein mennyt ihon alle. Mikään ei päässyt yllättämään. 
Eli loistava idea, jonka toteutus jäi hieman pinnalliseksi.
Jos en pahasti narraa, niin tästä on mahdollisesti joskus tulossa elokuva. Se olisi mahtavaa, sillä siihen tässä on aineksia. 

3/5

perjantai 7. elokuuta 2020

Penikka - Henry Aho

Atrain& Nord 2020
Sivuja 256
Kirjasto

"-Missä vitun korvessa se oikein on? 
- Ei ole enää pitkä. Puolisen kilometriä. Ja voisit vähän siistiä tuota suutasi, mies vastasi ja potkaisi polulla lojuvaa käpyä. Käpy osui kuusen kylkeen ja sai aikaan pienen kolahduksen, jonka ympäröivä metsä pehmensi. Kenkien alla rapisivat neulaset ja kuivuneet oksat."

Lyhyesti:

Tomppa on juuri vapautunut vankilasta, jossa hän on istunut seitsemän vuotta. Häntä on odottamassa vaimo Sari sekä teini-ikäiset kaksostytöt Tiina ja Liina. Sari on perinyt kuolleen veljensä mökin Vaasan saaristossa ja perhe aikoo muuttaa sinne. Tomppa aikoo hyvittää toilailunsa ja viinankin hän on jättänyt. Nyt on aika viettää aikaa perheen kanssa. 
Mökin naapurissa asuu omituinen mies. Mies yrittää elää mahdollisimman luonnollisesti, syö metsän antimia ja vieroksuu kaupassa käyntiä. Mies ei pidä ulkopuolisista ja häiriintyy uuden perheen läsnäolosta. Hän tekee kiusaa ja ärsyttää lyhytpinnaista Tomppaa tahallaan. 
Tompan pinna on kireällä, eikä mene kauaakaan, kun korkki napsahtaa taas auki. 
Tilanne muuttuu todella pahaksi, kun Sari saa työtarjuksen ulkomaille...

"Minä raivosin, huusin ja itkin. Avasin tuuletusikkunan, että vaimoni varmasti kuulisi solvaukseni. Miksi hän oli palannut, näin pitkän ajan jälkeen? Olin luullut päässeeni hänestä lopullisesti eroon. Niinhän minä tosin olin luullut jo silloin, kun olin muurannut hänet grilliin. "

Mielipide:

Olen lukenut muitakin Henry Ahon kirjoja ja pitänyt niistä. Olin siis aika innoissani, kun huomasin tämän uutukaisen kirjastossa ja nappasin sen heti luettavakseni. 
Kirjan takakannessa kuvataan kirjaa "vahvatunnelmaiseksi ja juonenkäänteillään yllättäväksi kauhuromaaniksi". Nyt olen kyllä eri mieltä. 
Vahvatunnelmainen, joo. Mutta yllättävä? Kauhu? Ei, ei. 
Minun oli pakko ottaa tämä kirja vitsinä, huumorilla. Muuten en oikein osaisi olla tästä mitään mieltä. 
Mitään yllättävää tässä siis ei ollut, kaikki paljastettiin sitä mukaa kun tarina eteni. Mitään pelottavaakaan tässä ei ollut. Naapuri olisi voinut olla pelottava, jos koko ajan ei olisi kuvattu hänen ulostusreissujaan kompostilla tai masturbointejaan milloin millekin. 
Samaten olin kyllä pettynyt muihinkin kirjan hahmoihin. 
Onneksi tämä oli nopea lukea. Ja kai tän oli tarkoitus olla... tämmöinen vitsi, jota en ihan älynnyt? Olen hieman pettynyt.
Plussaa kiehtovasta kannesta. 
2/5

torstai 6. elokuuta 2020

Ehtoolehdon tuho - Minna Lindgren

Teos kustantamo 2015
Sivuja 289
Storytel äänikirja
Kesto 9h 51min
Lukija Elina Latva

"Siiri Kettunen heräsi ja luuli näkevänsä painajaista. Hän seisoi vuoteensa vieressä kankeat jalat tukevasti aamutossuissa, harmaat hiukset sotkussa ja tuijotti edessään kirkkaanpunaisena hohtavaa seinää. Hän tiesi olevansa elossa, sillä oikeassa korvassa soi tuttu kaksiviivainen a. 
- Huomenta, Siiri! Tänään hoitovuorossa: Ei henkilökuntaa! Jos haluat tietoa yöstäsi, valitse 1."

Lyhyesti:

Palvelukoti Ehtoolehto on kokenut suuren muutoksen remontin myötä. Enää ei tarvita henkilökuntaa, sillä kaikki toiminnot on automatisoitu. Ruokaa saa 3D tulostimesta, älyseinä kertoo kaiken terveydentilastasi ja ranteessasi roikkuu nappi, johon on talletettu kaikki tarvittava tieto pankkikorteista passeihin. Siivousrobotit hyrräävät ja anturit lattiassa hälyttävät kaatuneesta vanhuksesta. Apuun säntää tarvittaessa vapaaehtoistyöntekijä Herätys tänään- yhdistyksestä. 
Lähes 100- vuotiaas ystävykset Siiri, Irma ja Anna-Liisa ihmettelevät uutta kotiaan ja yrittävät sopeutua sen monimutkaisiin toimintoihin. 
Robotteja pahempia ovat vain Herätys tänään- yhdistyksen työntekijät, jotka tarjoilevat uskontoaan ja kiskovat lahjuksia hyväuskoisilta vanhuksilta. 
Ehtoolehto on retuperällä, rotat juoksentelevat vapaina ja vanhuksia alkaa kuolla epämiellyttävissä olosuhteissa. Ystävykset päättävät tehdä asioille jotakin. 

"Irma ja Siiri, me menemme nyt minun asunnolleni juomaan viskiä ja pelamaan korttia." Irma ymmärsi heti yskän. "Totta Mooses! Tähän aikaan on meidän jokapäiväinen syntituokiomme. Tule, Siiri. Ehkä katsomme vähän pornoakin. Sitä on intternetti täynnä. Vipsis vain, ja voimme katsoa mitä kauheimpia asioita." Mies jäi käsi ojossa odottamaan almuja, mutta ei keksinyt tilanteeseen sopivaa raamatunlausetta."

Mielipide:

Minna Lindgrenin Ehtoolehto- sarja on kyllä vallan hulvaton. 
Aiemmat osat (Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset) on tullut myös luettua, mutta ei blogattua. 
Kirjoja lukiessa (tai kuunnellessa) saa kyllä nauraa. Henkilöt ovat ihastuttavia ja persoonallisia, vaikkakaan en osaa heitä kovin realistisiksi kuvitella, ja heille sattuu ja tapahtuu vaikka mitä. Selviytyminen modernissa älypalvelutalossa aiheuttaa jo itsessään kommelluksia, siihen päälle vielä tyrkyt uskovaisvapaaehtoiset. 
Miinusta siitä, että raamatunlauseita oli siteerattu turhankin paljon ja uskonnollisuus kirjassa puudutti välillä muutenkin. Plussaa äänikirjan lukijalle siitä, että hän oli hienosti saanut jokaiselle henkilölle omanlaisensa äänen ja tavan puhua, loistavaa! Pienillä äänenpainoilla ja -muutoksilla sai paljon aikaan. 
Ihanan hupsu kirja, joka kuitenkin myös herättelee ajattelemaan vanhustenhuollon todellista laitaan. 
Tykkäsin. Niin yksinkertaista se on. 
4/5

keskiviikko 5. elokuuta 2020

Sumu - Steinar Bragi

Islanninkielinen alkuteos 2011 Hálendió
Like kustannus 2016
Suomentanut Tuomas Kauko
Sivumäärä 287
Kirjasto

"Luonnon yllä vallitsi rauha. Varjot horisontissa tummuivat, terävöityivät taivasta vasten ja sulautuivat lopulta yöhön. Kaikki neljä vaikenivat. Ei kuulunut muuta kuin hiljaista muminaa radiosta. Takapenkillä Vigdís luki kirjaa, Anna oli juuri avannut oluen herättyään lyhyiltä nokosilta. Heidän välissään makasi Annan koira, islantilainen paimenkoira, jonka Anna oli hankkinut muutama kuukausi sitten. "

Lyhyesti:

Neljä nuorta aikuista on lähtenyt retkelle Islannin erämaahan. Sankka sumu yllättää heidät ja he törmäävät kivisen talon seinään. Auto hajoaa ja omituinen vanha pariskunta tarjoaa heille vastentahtoisesti yösijan. 
Ystävykset yrittävät kerran toisensa jälkeen päästä pois erämaasta, mutta päätyvät aina uudelleen talolle. Näkyvyyden vievät hiekkamyrskyt, omituinen hylätty kylä, pariskunnasta paljastuvat salaisuudet, selittämättömät tapahtumat... 
Minne he voivat paeta, kun pakopaikkaa ei ole?

"Miksi tämä kuva on revitty? hän huusi ja päästi lopulta kuvasta irti. Hän antoi kyynelten tulla, nojasi seinää vasten ja huusi lisää. Sitten hän valui alas lattialle, eikä välittänyt, vaikka hän sai haavoja lasinsirpaleista. Hän kuuli eukon lähestyvän keittiöstä. Hän ajatteli autiomaata, lasta, taloa, joka oli lukittu ja jota puolustettiin kun linnoitusta, aitaa padon päällä, rotkon roikkuvaa siltaa - ja sitä, että jokin halusi tulla pimeästä sisään, vastarannalta tälle puolelle."

Mielipide:

Tässä on kirja, joka vie yöunet. 
Häiriintynein tarina, jonka olen ikinä lukenut. 
Todella karmiva tunnelma. 
Pelko lisääntyy pikkuhiljaa, eikä oikein mihinkään voi luottaa. Kirjan loputtuakin jää olo, ettei oikein ole varma mitä oikein tapahtui. Ehkä olisin hitusen lisää selvennystä kaivannut loppuun, mutta toisaalta kirja jätti niin vahvan tunteen jälkeensä, ettei se haittaa. Joutuupahan miettimään ja pohtimaan ja arvailemaan. Tekisi mieli lukea kirja uudelleen, uusin silmin, jos sieltä osaisi poimia ne puuttumaan jääneet palaset. 
Kirjan henkilöt eivät täysin olleet makuuni, liikaa päihteitä ja sekoilua, mutta toisaalta se kaikki kuului tähän tarinaan. Kaikilla oli oma vaikea menneisyytensä ja jokainen joutui kohtaamaan sen retken aikana. 
Todella upeasti kirjoitettu, luontoa oli kuvattu kauniisti. Teksti imaisi heti mukaansa. 
Minä en nyt osaa päättää, annanko 4 vai 5 pistettä. Toisaalta lukukokemus oli hyvin vahva, mutta avoimia kysymyksiä jäi niin paljon. Mitä mieltä te olitte kirjan lopusta? Mitä siinä todella tapahtui?
4-5/5

maanantai 3. elokuuta 2020

Alicen seikkailut ihmemaassa - Lewis Carroll

Englanninkielinen alkuteos 1865 Alice's adventures in Wonderland
WSOY 2010
Suomentanut Alice Martin
Sivuja 133
Kirjasto

"Alice ei olisi enää mitenkään jaksanut istua sisarensa vieressä  joen rannalla mitään tekemättä. Kerran tai pari hän oli vilkaissut kirjaan jota sisko luki, mutta siinä ei ollut kuvia eikä keskustelua, "ja mitä iloa on kirjoista, joissa ei ole kuvia eikä keskustelua", Alice tuumi. Hän oli juuri ruvennut miettimään (sikäli kuin miettiä jaksoi, sillä oli unettavan kuuma päivä eikä ajatus tahtonut kulkea), oliko päivänkakkaraseppeleen tekemisen ilo sen vaivan arvoinen, että nousisi poimimaan siihen päivänkakkarat, kun hänen vierestään äkkiä juoksi valkoinen, vaaleanpunasilmäinen kani."


Lyhyesti:

Klassikkotarina Alicesta, joka hyppäsi valkoisen kanin perässä kaninkoloon ja päätyi Ihmemaahan. Siellä hän kohtasi monenlaista otusta ja eläjää, esimerkkinä vaikka valekilpikonna, hattumaakari, puhuvia eläimiä, Irvikissa sekä Herttakuningatar. 
Ihmemaassa saattoi kasvaa tai kutistua syömällä milloin mitäkin, vauvoista tuli possuja, krokettia pelattiin elävillä flamingoilla sekä siileillä. 
Kaikki on vallan hullunkurista. 

"Kissa vain irvisti Alicen nähdessään. Se näytti hänestä hyväntahtoiselta, mutta yhtä kaikki sillä oli erittäin pitkät kynnet ja paljon hampaita, ja hön arveli että sitä tuli kohdella kunnioittavasti. "Kis kis, irvikissa", hän aloitti arasti, koska ei ollenkaan tiennyt pitäisikö se puhuttelusta, mutta kissa vain irvisti entistä leveämmin. "

Mielipide:

Tämä(kin) klassikkoteos on ollut minulla lukematta näinkin pitkään. En ole nähnyt edes kyseisestä kirjasta tehtyjä elokuvia. Jollain tavalla kirjan juoni ja hahmot olivat tuttuja, mutta pääpiirteittäin tarina oli ihan uusi. 
Ja no.. Olihan tämä aika outo. 
Hahmot eivät olleet aivan niin persoonallisia, kuin olin kuvitellut. Esimerkiksi Hattumaakari (jota usein kutsutaan Hulluksi hatuntekijäksi) ei ollut kovin hullun oloinen. Herttakuningatar huuteli vain Pää poikki- jokaiselle, mutta muuta en hänestä irti saanut. 
Toki tämä on lastenkirja, mutta tämä jäi aika pinnalliseksi. 
Ei uponnut minuun, mutta ehkä kokeilen mitä 4- ja 6- vuotiaat lapseni tästä sanovat :)
3/5

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Synkän metsän siimeksessä - Ruth Ware

Englanninkielinen alkuteos 2015 In the Dark, Dark Wood
Otava 2017
Suomentanut Oona Nyström
Sivuja 363
Kirjasto

"Minä juoksen. Juoksen läpi kuun valaiseman metsän. Oksat repivät vaatteitani, ja olen kompastua lumen taivuttamiin sananjalkoihin. Karhunvatukkapensaat riipivät käsiäni. Hengitys raastaa kurkkua. Sattuu. Joka paikkaan. Mutta tämän minä osaan. Minä juoksen. Tähän minä pystyn. "

Lyhyesti:

Nora on kirjailija, joka viihtyy omillaan. Hänen päivänsä rytmittyvät kirjoittamisen ja juoksulenkkien ympärille. 
Mutta eräänä päivänä hän saa sähköpostiinsa polttarikutsun. Polttarit ovat hänen nuoruuden ystävälleen, jota hän ei ole nähnyt kymmenen vuoteen. Hän on vähällä poistaa koko viestin, mutta lopulta, jostain syystä, hän päättää osallistua. Miksi hänet on kutsuttu? Hän ei ole saanut edes kutsua häihin, eikä edes tiedä, kenen kanssa Clare on menossa naimisiin. 
Polttarit järjestetään modernissa lasitalossa synkän metsän keskellä, kaukana kaikesta. Juhliin osallistuu Noran lisäksi vain 5 muuta, joista hän ei tunne puoliakaan. 
Juhlat menevät kuitenkin pahasti pieleen ja Nora herää sairaalasta muistinsa menettäneenä. Hänen huoneensa ovella seisoo poliisi. Joku on kuollut, murhattu. 
Noran muisti palautuu pätkittäin. Voiko murhaaja olla hän itse?

"Aivot eivät aina muista kaikkea oikein. Ne sepittävät tarinoita. Ne paikkaavat aukot ja naamioivat tarinat muistoiksi. Minun täytyy yrittää saada tosiasiat selville. En kuitenkaan tiedä, muistanko sen, mitä tapahtui vai sen, mitä haluaisin tapahtuneen. Olen kirjailija. Valehtelen ammatikseni. Joskus on vaikea lopettaa, eikö vain? "

Mielipide:

Neljäs lukemani kirja Ruth Warelta. Tämä on ensimmäinen hänen suomennetuista teoksistaan. 
Pidin tästäkin kovasti, kuten muistakin kirjailijan kirjoista. 
Tämä oli mukavan nopealukuinen ja jännittävä, mutta ei niin pelottava kuin mitä kansilehden arvosteluissa mainitaan. 
Pidin henkilöistä jälleen paljon, tosin Noran käytös tuntui ajoittain ylireagoinnilta (varsinkin, kun ei vielä tiennyt, mistä oli kyse. Ja senkin jälkeen, hieman ylireagointia). Skitso Flo, täydellinen Clare,  leuhka Tom ja kylmä Nina. Kaikki olivat epäilyttäviä. 
Pidin kovasti Waren luomasta ympäristöstä, mutta ehkä siihen olisin kaivannut vielä jotain lisää. Lisää synkkyyttä, lisää jännitystä. 
Mutta kuitenkin, kaikinpuolin viihdyttävä ja koukuttava lukukokemus. Pakko ahmia loppuun, pakko saada tietää loppuratkaisu. Hyvän dekkarin merkki. 
4/5



perjantai 31. heinäkuuta 2020

Heinäkuun luetut:

Heinäkuu oli jälleen todella hyvä kirjakuukausi. Kirjoja tuli luettua 9 kappaletta. Kirjoista 2/9 oli äänikirjoja, 9/9 naiskirjailijoiden kirjoja ja 1/9 kotimaisia. 
Suosikkini oli Nadine Burke- Harrisin Syvälle ulottuvat juuret, mutta myös uusin Nälkäpeli sekä Pionin rakkaus olivat loistavia lukukokemuksia (ja kaikki vieläpä täysin erilaisia!). 
Elokuu?

Elokuussa olen vielä kaksi viikkoa lomalla, mutta sitten palailen töihin. Lukutahti siis varmasti hidastuu loppukuuta kohti, mutta jonossa on paljon hyviä kirjoja, joiden lukemista odotan innolla - jokainen liikenevä hetki kulukoon siis kirjojen parissa. 
Kirjana kesken on Lewis Carrolin Alicen seikkailut ihmemaassa sekä Ruth Waren Synkän metsän siimeksessä ja äänikirjana Minna Lindgrenin Ehtoolehdon tuho. 


Ketju - Adrian McKinty

 Englanninkielinen alkuteos 2019 The Chain Otava 2020 Suomentanut Antti Saarilahti Sivumäärä 398 Kirjasto "Tyttö selailee Instagram- sy...