Magiaa musta taivas - Debi Gliori

 Englanninkielinen alkuteos 2004 Deep Trouble
WSOY 2005
Magiaa- sarjan 4. osa
Suomentanut Marja Helanen-Ahtola
Sivumäärä 331
Oma kirjahylly

"Strega-Borgiat erottuivat Glasgowin lentoaseman liikkumattomat matkatavarahihnan ympärillä tungeksivasta väkijoukosta pääasiassa kelmeän ihonsa ja synkänmustan vaatetuksensa vuoksi. Ympärillään auringon korventamia lomalaisia, joiden vaatteiden värit olivat laguuninturkoosin, kirkuvanoranssin ja silmiäkirveltävänpinkin eri sävyjä, Strega-Borgiat näyttivät siltä kuin olisivat äskettäin palanneet hautajaisista, suorastaan siltä kuin he kaikki viisi olisivat niukin naukin välttyneet joutumasta itse hautaan."

StregaSchlossissa asuu sekalainen joukko ihmisiä, noitia ja myyttisiä olentoja. 
Perheen äiti tuskailee raskausoireiden kanssa, isä yrittää parhaansa mukaan olla vaimonsa tukena. 13- vuotias Titus surffailee netissä, pian 11- vuotias Pandora keskittyy tekemään vaikutusta uuteen hovimestariin. Pienellä Lirulla on omat seikkailunsa taikasauvan kanssa ja lemmikkipedoilla on kihlajaiskiireitä. 
Perheen hovimestari joutuu sairaalaan ja tilalle palkataan uusi, väliaikainen hovimestari. Hovimestari Zander ei ole kovinkaan hyvä työssään, vaan hiippailee öisin metsissä ja hänellä on selvästi jotain aivan muuta mielessään kuin perheen palveleminen. Perheen lapset saavat vahingossa selville hieman liikaa ja joutuvat aikamoiseen kiipeliin... 
Perheen lastenhoitaja on ainoa, joka vaistoaa vielä suuremman vaaran - paha demoni Isagoth on tullut etsimään voimakasta kronokiveä, jonka hän uskoo olevan piilossa StregaSchlossissa. Riittävätkö lastenhoitajan noitavoimat suojaamaan perhettä?

"Aamen, rouva McLachlan lausui hiljaa mielessään. Hän antautui hetkeksi kuvittelemaan, miltä Zander olisi näyttänyt, jos Pandora olisi tarjonnut tälle alkuperäisen pääruokansa: kauan sitten menehtyneen gangsterin paahdettua reittä verimehussa."

Joululomalla loppuivat kirjastonkirjat kesken (kirjasto kiinni välipäivät), joten nappasin omasta hyllystä tällaisen nopsakan nuortenkirjan. Tämä kuusiosainen sarja oli nuoruudessa yksi suosikeistani ja pari osaa löytyy omastakin hyllystä.
Kirjasta löytyy (mustaa) huumoria, paljon läheltä piti- tilanteita ja onnekkaita sattumia. Tarinaa rikastuttavat kekseliäs kielenkäyttö sekä linnan petoasukkaiden omat toilailut. Ihailen tällaista kekseliäisyyttä. 
Toisaalta kirjan henkilöt ovat ihastuttavan tavallisia ja painivat arkisten asioiden parissa mm finnit, raskausoireet sekä ystävyyssuhteet. 
Kirjat eivät ehkä sovi herkimmille nuorille lukijoille (tässäkin räjäyteltiin koiria ja melkein syötiin ihmisreittä), mutta muutoin voin kyllä suositella tätä kekseliästä sarjaa monen ikäisille lukijoille. 
Sarjan osat:
Magiaa mahan täydeltä
Magiaa millin tarkkuudella
Magiaa mennen tullen
Magiaa musta taivas
Magiaa meri tumma
Magiaa mafian tahtiin. 

4/5

Muinainen taika - Marianne Curley

Englanninkielinen alkuteos 2000 Old Magic
Gummerus 2002
Suomentanut Kaisa Kattelus
Sivuja 308
Kirjasto

"Hänen nimensä on Jarrod Thornton. Hänellä on olkapäille ulottuva kullanpunertava tukka. heleä iho ja vihreät silmät kuin kytevät smaragdit, mutta en minä sen vuoksi tuijota häntä näin lumoutuneena. Hänessä on jotakin muuta. Melkein... pelottavaa. Hänessä on jotakin ylimaallista, ja se jokin on saanut minut pauloihinsa."

Katen luokalle tulee uusi poika, Jarrod. Tämä kömpelö mutta hyvännäköinen nuorukainen herättää kiinnostusta kaikissa luokkalaisissa, hyvässä ja pahassa. Kate kuitenkin huomaa, ettei Jarrod ole aivan tavallinen. Jarrodilla on hyvin voimakkaita kykyjä, vaikkei tämä itse niitä huomaa, eikä suostu huomaamaan. Kaiken tämän lisäksi vaikuttaa siltä, että Jarrodin perhettä vaivaa ikivanha kirous. 
Kate yrittää auttaa,  mutta poika vastustaa. Kunnes tapahtuu jotain kamalaa, eikä Jarrodilla ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa Katen apuun. 
Nuoret lähtevät aikamatkalle keskiajan englantiin löytääkseen kirouksen langettaneen velhon. Onnistuvatko he estämään kirouksen? Matka ei tietenkään ole vaaraton, Kate joutuu kaapatuksi ja Jarrodin on vihdoin hyväksyttävä uudet kykynsä. Onko hän silti riittävän vahva vastustaakseen voimakasta velhoa?

"-Mutta että taikuutta? Et kai sinä ole tosissasi? Hän kieltää jääräpäisesti totuuden ja lisää vielä: - Eivät perheiden onnettomuudet liity mitenkään siihen, miten paljon niihin syntyi lapsia, eivätkä ainakaan mihinkään kiroukseen.
Hän yrittää järkeistää minun teoriani. Itse asiassa hän yrittää järkeistää aina kaiken. Ärsyttävä tapa."

Tämä kirja on ollut yksi nuoruuden suosikeistani. Luin tämän ennen joka kesä ollessani isovanhempieni kesämökillä - juuri siellä, koska oman kotikuntani kirjastokappaleesta oli revennyt pari sivua, enkä kestänyt lukea kirjaa josta puuttui tekstiä. Minulla oli kirjastokortti myös kesämökin paikkakunnalle ja pyöräilin aina lainaamaan tämän kirjan sieltä. 
No, kirja ei tehnyt enää yhtä suurta vaikutusta kuin nuorempana. Muistelin kirjan olleen dramaattisempi ja romanttisempi. Ymmärrän kuitenkin silti, miksi olen pitänyt tästä niin kovasti. 
Tarina on yksinkertainen, selkeä ja nopeasti etenevä. Kirjan päähenkilö Kate on erilainen ja ulkopuolinen, johon on nuorien helppo samaistua. Hän tapaa pojan, joka on samanlainen kuin hän, mutta joka ei suostu hyväksymään sitä. Kirjassa halutaan kuulua joukkoon, kirjassa on kiusaamista, ystävyyttä ja hitusen romantiikkaa. 
Vaikka tämä itselle tuntui jo hieman lapselliselta, suosittelen tätä silti ehdottomasti nuorille lukijoille. 

4/5

Taikuri ja taskuvaras - Anniina Mikama

 WSOY 2018
Sivumäärä 413
Storytel äänikirja
Kesto 13h 48min
Lukija Maija Lang

"Mina oli nähnyt nuoren miehen Rautatientorin nurkalla ja lähtenyt seuraamaan. Hän käveli miehen perässä yliopiston kortteliin ja Senaatintorin loskaisen aukion ohitse keskustan ostoskadulle. Miehellä oli siniset silmät ja oljenvaalea tukka, ja hän oli ryhdikäs kuin kuvapatsas."

Mina on menettänyt molemmat vanhempansa ja asuu vuotavassa halkoliiterissä, elättäen itsensä varastelemassa. Eräänä päivänä hänen elämänsä muuttuu. Hän luulee varastavansa taskukellon, mutta viekin jotain paljon ihmeellisempää. 
Mies saa kuitenkin Minan kiinni. Sen sijaan, että Mina joutuisi poliisien juttusille, Tom tarjoaa hänelle kodin ja työpaikan. Vaikka Minan on vaikea luottaa ihmisiin, hän lähtee Tomin mukaan. 
Tom on ihmeellinen taikuri, joka osaa upeita temppuja. Sen lisäksi hän rakentaa eläviä koneita, jotka vaikuttavat täysin aidoilta. Mina pääsee osaksi tätä ihmeellistä uutta maailmaa, mutta samalla menneisyys vaivaa häntä. Hänen isänsä kuolema ei nimittäin ollut onnettomuus, vaikka niin väitetään. 
Mina kamppailee myös omien tunteidensa kanssa - voiko tuo komea taikuri koskaan tuntea samoin kuin hän?

"Kuinka toisenlaista kaikki olisikaan ollut, jos äiti ja isä olisivat eläneet. Mutta silloin en olisi tässä. En olisi koskaan tavannut Tomia. Kaikesta huolimatta Mina teki itselleen lupauksen. Jonakin päivänä hän vielä ottaisi selville, mitä isälle oli todellisuudessa tapahtunut."

Nuorten kirjaksi oikein mainio teos. 
Kirjan henkilöt olivat huippuja, etenkin professori oli minulle mieleen. Mina oli päähenkilönä ihan mukava, sopivan tavallinen, mutta rohkea. Tom jäi minulle hieman etäiseksi. 
Ympäristö oli kiehtova ja pidin kovasti taikuri- teemasta sekä elävistä koneista. 
Kirjan loppu oli sopivan yllättävä, enpä osannut arvata. Kirjassa oli mukavasti tapahtumia ja vauhtia, mutta jossain vaiheessa alkoi hieman puuduttamaan. En tiedä, olivatko Joelin sinnikkäät liehittelyt ne mistä en niin välittänyt vai ihan vain jotkin arjen asiat. Aloin jo odottaa, milloin oikeasti mennään eteenpäin. 
Mukavasti tämä jätti myös asioita auki, kirjahan aloittaa trilogian. Toinen osa paljastaisi asioita Tomin menneisyydestä. Kirja ei kuitenkaan tehnyt niin suurta vaikutusta minuun, että ainakaan ihan lähiaikoina olisin jatko-osiin tarttumassa. 

3/5

Unennäkijä - Katinka Sarjanoja

 Karisto 2021
Sivumäärä 350
Kirjasto

"Lapsen tukkoinen ynähtely tavoitti Accolonin tietoisuuden unen läpi. Hän nousi istumaan ja hieroi silmiään makuukomeron hämärässä. Ovien välistä kajasti ohut ja värisevä valonsäde, tulisijan liekkien loimotus. Keittiöpiiat olivat jo hereillä ja täydessä työntouhussa. Lapsi yski edelleen, ja Accolon kurottautui kurkistamaan yläpuolellaan katosta roikkuvaan kehtoon."

Unennäkijä on jatkoa Korpinlaululle ja Karhuneidolle. 
Tarina jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin. 
Marrec on menossa naimisiin Brangwenin kanssa ja Brangwenin on vaikea sopeutua tulevaan asemaansa. Haasteet perillisten tuottamisessa eivät suinkaan lisää neidon luottamusta itseensä ja asemaansa. 
Vasalliprinssi Cormac on huonossa kunnossa ja pian onkin edessä uuden hallitsijan valinta. Savusälvän väki onnistuu puhumaan prinssiksi yhden omistaan kuninkaanmaalaisen sijasta ja "karhukuninkaaksi" kruunataan Sigge, Sigrin poika ja Etainin lapsenlapsi. 
Kuninkaanmaalta saapuu muitakin vieraita, muuan Mairtin, jonka tehtävänä on vakoilla Savusälvän toimia. Tilanne kuitenkin mutkistuu ja muuttuu, kun Elbren- neito siepataan ja Mairtin osallistuu pelastustoimiin. 
Edesmenneen Nuolennokan Rowanin tytär Rowena karkaa äitinsä helmoista ja tutustuu Siggeen. Rowenalla on myös näkemisen lahja, eivätkä näyt lupaa hyvää. Onko uusi sota tulossa ja mitä on tällä kertaa hintana?

"Hänen omissa silmissään Savusälpä oli juuri sanoillaan ja teoillaan noussut kapinaan. Enää tarvitsisi saada kuningas ymmärtämään, ettei kyse ollut vain satunnaisesta tunteenpurkauksesta, vaan tämän kansan sydämeen juurtuneesta uskottomuudesta hallitsijaansa kohtaan."

Kirja siis päättää Sarjanojan trilogian. 
Pidin tästä osasta eniten, tämä oli kirjoista selkein. Tässä ei hypitty vuosia eteenpäin, eikä mukaan tullut liikaa uusia hahmoja. Toki hahmoja oli edelleen paljon, mutta suurin osa oli onneksi ennestään tuttuja. Ja kirjan alkusivuilla oli luettelo henkilöistä, josta pystyi tarpeen vaatiessa tarkistamaan, kuka oli kukakin (en muista oliko aiemmissa kirjoissa). 
Pidin tässä myös siitä, että tiettyihin henkilöihin pääsi tutustumaan paremmin, he olivat vihdoinkin muutakin kuin pelkkä nimi muiden joukossa. Kerronta oli edelleen aika toteavaa, eikä tästä välittynyt minulle suuria tunteita, mutta parannusta aiempiin osiin kuitenkin oli. 
Kirjan loppu tuntui hieman hätäiseltä ja vallanvaihdos miehiltä naisille tapahtui melkoisen helposti. Lopussa oli siis jälleen suuri taistelu, jossa menetettiin ihmisiä, mutta tämä jätti lukijan kylmäksi. 
Ihan kelpo sarja, vaikka odotinkin koko ajan enemmän. Ei erityisen mieleenpainuva, mutta viihdyttävä. 

3/5

Siiveniskujen valtakunta - Sarah J Maas

 Englanninkielinen alkuteos A Court of Wings and Ruin 2017
Gummerus 2021
Suomentanut Sarianna Silvonen
Sivuja 825
Kirjasto

"Sotarumpujen kumina oli vaiennut jo kauan sitten, ja nyt kuului vain kärpästen surinaa ja eloonjääneiden kiljuntaa. Tappotanner oli kirjavanaan kuolleiden ihmisten ja haltioiden ruumiita, joiden seasta erottui silloin tällöin harmaata taivasta kohti törröttävä rikkinäinen siipipari tai kaatuneen hevosen kookkaampi hahmo."

Valtakunta- sarjan kolmas osa. 
Feyre on jättänyt kotinsa Yön valtakunnassa ja palannut Kevään hoviin Tamlinin luo - tarkoituksenaan vakoilla ja kostaa. 
Kaikki tuntuukin sujuvan suunnitelmien mukaan ja saatuaan mitä tarvitsee, hän palaa Rhysandin luo. Sodan uhka kuitenkin vaivaa kaikkia, sillä Hybernin kuningas haluaa tuhota ihmisten ja haltioiden maita erottavan muurin ja käyttää ihmisiä omiin tarkoituksiinsa. 
Rhysand ja Feyre ystävineen haluavat estää suunnitelmat ja yrittävätkin koota kaikki vuoden- sekä vuorokaudenkierron ylihaltiat joukkoihinsa Hyberniä vastaan. 
Osaavatko haltiat unohtaa vanhat kiistansa ja yhdistää voimansa yhteistä vihollista vastaan? Onko heillä yhdessäkään mitään mahdollisuutta voimakasta kuningasta ja tämän taikaesinettä, Pataa, vastaan? 
Tehtävää vaikeuttaa myös se, ettei ole varmaa keneen voi luottaa. Kuka on lopulta kenenkin puolella?

"Koska muuri sortui, ja nyt voin liikkua vapaasti - voin varoittaa täällä liikkuvia ihmisiä. Koska... Hän hengähti syvään. Koska Tamlin kipitti suoraan Hybernin kuninkaan luo  heti kun aamuinen kokouksenne päättyi. Hän meni suoraan heidän leiriinsä Kevään valtakunnassa, ja kuningas aikoo hyökätä maitse Kesän valtakuntaan heti huomenna. " s. 587

Sarjan kirjat sen kuin pitenevät. Minulla meinasi tulla tämän kanssa kiire, kun kirjaston palautuspäivä läheni, eikä aikaa lukemiselle tahtonut löytyä. 
Ehdin kuitenkin lukea sen loppuun ja hyvä niin - tämä oli mielestäni paras osa. 
Reilut 800 sivua menivät lopulta yhdessä hurauksessa, tapahtumia ja jännitystä oli oikein kiitettävästi. Kirja ei puuduttanut missään vaiheessa, vaan piti tasaisesti hyvässä otteessa ja innosti lukemaan lisää ja lisää. 
Pidin kovasti henkilöiden kehittymisestä, heidän välisistä suhteistaan ja romantiikasta. Vaikka osa kirjan henkilöistä olikin kovin uhrautuvaisia, se ei mennyt ärsytykseksi asti (kuten joissain kirjoissa). Ainoa mikä jossain vaiheessa ärsytti, oli jatkuvasti näytetyt "rivot eleet", joita etenkin Feyre vilautteli vähän kaikille joka välissä. 
Kirjan ympäristö oli yhä edelleen upea ja mielenkiintoinen, aivan loistavasti keksitty. Eri valtakunnat vuodenaikojen ja vuorokauden aikojen mukaan. 
Kaikin puolin oikein onnistunut kirja, tunteikas ja nautinnollinen lukuelämys oli taattu. 

5/5

Tuho ja roihu - Leigh Bardugo

 Englanninkielinen alkuteos 2014 Ruin and Rising

Aula & Co 2021

Suomentanut Meri Kapari

Sivumäärä 400

Grishaversumi 3

"Hirviön nimi oli Izumrud, suuri mato, ja oli niitä jotka väittivät, että se oli tehnyt Ravkan alla kulkevat tunnelit. Se oli ollut nälästä sairas, syönyt lietettä ja soraa kaivautuen yhä syvemmälle ja syvemmälle maahan etsien jotain mikä tyynnyttäisi sen ruokahalun, kunnes se oli mennyt liian pitkälle ja joutunut eksyksiin pimeään." s. 7

Lyhyesti:

Valonkutsuja Alina Starkov on heikossa kunnossa otettuaan yhteen Varjon kanssa. Hän on piiloutunut tunneleihin Apparatin ja pyhiinvaeltajien kanssa, mutta ei tunne voivansa luottaa heihin. Välit Maliin ovat etäiset, eikä ole varmuutta onko Nikolai elossa. 
Ravkan kohtalo lepää edelleen Alinan varassa. Varjon joukot vahvistuvat, mutta Alinalla on käytössään vain rippeet toisesta armeijasta. Hänen täytyisi löytää maaginen tulilintu ja luoda kolmas vahvistaja voittaakseen Varjon. 
Viimeinen Alina joukkoineen uskaltautuu pinnalle ja lähtee tavoittelemaan mahdotonta. Hän saa kuulla uskomattoman tarinan ja löytää lopulta vahvistajan lähempää kuin olisi koskaan voinut kuvitellakaan. Onko heillä silti mitään mahdollisuuksia pahaa vastaan?

"Hyvä on, pikku pyhimys, kun kerran haluat tietää Morozovasta ja hänen kallisarvoisista vahvistajistaan, minä kerron sinulle tarinan - saman, jota minulla oli tapana kertoa pienelle tummatukkaiselle pojalle, hiljaiselle pojalle, joka nauroi harvoin, joka kuunteli tarkemmin kuin tajusinkaan. Pojalle, jolla oli nimi eikä titteliä. " s. 207

Mielipide:

Grishaversumin kolmas osa toimi hyvin luettuna kirjana (muut osat olen kuunnellut äänikirjana). 
Tarina oli ihan hyvä, muttei saanut aikaan Wau- reaktiota. Vaikka lopussa tulikin pieniä ylläreitä, eivät ne silti olleet niin järisyttäviä. Paljon pakenemista, suunnitelmia, matkaamista. Vasta lopussa alkoi tapahtua. 
Kirjassa pidin eniten juuri sen lopusta, en ehkä kaikesta, mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen lopetukseen. Minua jäi vain harmittamaan, että Varjo jäi edelleen etäiseksi. Odotin hänestä koko ajan jotain enemmän. Mal oli myös edelleen aika mitäänsanomaton, Nikolai ja Alina puolestaan lempihahmojani. 
Ehkä tästä osasta jäi kuitenkin olo, että odotin koko ajan jotain enemmän. Sarjan ensimmäinen osa on kyllä ollut ehdoton lemppari, eivät nämä kaksi muuta jatko- osaa ole yltäneet samalle tasolle. Viihdyttävä sarja kuitenkin kaikin puolin ja suosittelen kyllä fantasian ystäviä tutustumaan - on tässä kuitenkin luotu aivan mielettömän upea fantasiamaailma ja valon ja varjon taistelu on mielenkiintoista seurattavaa. 

4/5

Salonkileijonan kärsimykset - Taina Parikka

Kustantaja Havina, valmistaja Books on Demand 2021
Sivumäärä 345
Kirjasto

"Herää Bertil! Ravistus olkapäässä nosti minut unen tukahduttavasta paineesta kuin haavi koukussa kiemurtelevan karpin. Ponkaisin istumaan patjalla ja haukoin henkeä sydän hakaten. Vuodeverhojen rajaamassa pimeässä pesässä tuntui loppuvan ilma, mutta jalopeura olisi viihtynyt siellä. 
- Tuleeko se? käännähdin pelästyneenä vaimoni puoleen. Tunsin ja kuulin hänen läsnäolonsa, vaikka en nähnyt häntä." s. 10

Lyhyesti:

Salonkileijonan kärsimykset on jatkoa Tyttö ja jalopeura- kirjalle, jonka luin pari vuotta sitten. 
Pienen saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperijä Adalbert Löwen- Geweih on selvinnyt hengissä kirouksestaan (vaikkakin muuttaa edelleen muotoaan täydenkuun aikaan) ja on nyt naimisissa rakastamansa naisen kanssa. Heille on myös syntymässä yhteinen lapsi. 
Kaikki kuulostaa hyvälle ja arjen kuuluisi olla ihanaa. 
Perheen onnea varjostaa silti moni asia. Adalbert pelkää kuollakseen vaimonsa synnytystä - hänen oma äitinsä menehtyi hänen synnytykseensä. Lisäksi heitä huolettaa, periikö lapsi isänsä taipumuksen muodonmuutokseen. Eikä pienin murheista suinkaan ole se, että moni vastustaa säätyeroja rikkovaa avioliittoa. 
Hetken helpotuksen haastavaan arkeen tuo tutkimusmatkailija, joka saapuu linnaan Salaperäiseltä saarelta. Onko hänellä tarjota ratkaisu useampaan perheen ongelmaan?

"En noussut päivälliselle vaan makasin illan ja yön pimeydessä tyyny kainalossani ja vesien noruessa hiljalleen ohimoilta korviin. Olin odottanut, että avioliitto Lotten kanssa ja lapsen syntymä olisivat muuttaneet elämäni pysyvästi parempaan, mutta ryvin sieraimia myöten samassa sonnassa kuin ennen kiroustani. Löysin lohtua vain siitä, että muutaman päivän kuluttua Adam syrjäyttäisi kelvottoman Bertilin. " s. 161

Mielipide:

Mahtavaa jatkoa Tytölle ja Jalopeuralle. 
Tarina eteni todella mielenkiintoiseen suuntaan ja jätti täysin selvästi tarinan auki - jatko-osaa siis jälleen odotellessa. 
Tässä kirjassa huomasin tosin sen, etten millään muotoa pidä kirjan päähenkilöistä. Adalbert eli Bertil eli Adam on melkoisen takertuva ruikuttaja, jolla hommat ei tahdo mennä putkeen. Näin on varmasti kirjailija tarkoittanutkin, mutta tieto tästä ei saa minua silti pitämään hänestä enempää. Kyllä hän hitusen kirjan loppua kohden kehittyi järkevämmäksi, onneksi. Lotte puolestaan on ärsyttävä ja äkäinen, eikä hänen kiukuttelulleen ja toiminnalleen oikein annettu järkevää selitystä. Synnytyksen jälkeinen alakulo, joo. Viittauksia suvun taipumukseen mielen sairauksista, joo. Ehkä hänestäkin selviää lisää mahdollisessa seuraavassa osassa, mutta tässä kirjassa hän ei ollut minulle mieleinen hahmo. 
Onneksi kirjan henkilöt eivät olleet kuitenkaan niin rasittavia, että se olisi haitannut lukukokemusta. 
Hitusen olisin kaivannut myös tunnetta tähän tarinaan. Kirjassa tapahtui tunteellisia asioita, mutta se tunne ei aivan välittynyt lukijalle asti. 
Eniten kirjassa pidin Tutkimusmatkailijasta ja hänen saapumisensa aiheuttamasta suunnan muutoksesta. Erikoinen lisä perinteisten valtajuonittelujen keskelle. Tämä menee kyllä jännäksi ja odotan Parikalta uutta luettavaa innolla!

3/5

Sydämiä seireeneille - Briitta Hepo-oja

 Otava 2020
Sivuja 345
Storytel äänikirja
Kesto 8h 11min
Lukija Lari Halme

"Ensimmäinen sydän tuli vastaan yhtäkkiä. Kohmeinen sydän lojui keskellä havunneulasten peittämää polkua. Se ei ollut kovin suuri, ehkä lapsen nyrkkiä pienempi. Se oli sulanut vähän reunoista, ja tummanpunaista verta oli kertynyt lätäköksi sen ympärille. Muutama musta sulka oli takertunut verilätäkköön, kuivunut veri oli tahmannut höyhenet. "

Lyhyesti:

Jatko-osa Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille- kirjalle. 
Edellinen kirja päättyi, kun Tim menetti muistinsa Magdalena- noidan toimesta ja Lynx ritarinarvonsa ja perheensä. 
Lynx syyttää itseään Timin muistinmenetyksestä ja päättää lähteä etsimään Botniasta noitaa, joka voisi palauttaa Timin muistin. Matka on uhkarohkea ja järjetön, sillä hänellä ei ole ensinkään lupaa ylittää rajaa. Ja toiseksi, rajan takana voi olla ihan mitä vain. 
Lynxin sisko Fox saa tietää sisarensa karanneen hullulle matkalleen ja lähtee tämän perään. Mukaansa hän saa myös noidutun Fransin (joka on jonkin lemmenlumouksen pauloissa ja hulluna Lynxiin) sekä Timin ja kuolleista nousseen Astridin. 
Etelä- Suomessa myllertää prinsessan kuoltua "onnettomuudessa" eikä syyllistä saada kiinni. Onko Tasalaisilla sormensa pelissä? Tietääkö Astrid jotain enemmän, kuin suostuu kertomaan? 

"Lohikäärme loikki ympärillämme ja keräsi jotakin hampaisiinsa. Höyheniä, ei kai taas! Otus kantoi minulle kaksi mustaa sulkaa ja tuijotti minua siihen asti, kunnes laitoin ne taskuuni. 
- Lohikäärme tuo minulle sulkia, en tajua miksi, mutisin. 
- Käytin sulka- sanaa esimerkkinä yhdessä lauseessa, kun opetin sille substantiiveja, mutta jotenkin se ymmärsi koko jutun väärin."

Mielipide:

Ei tämä ihan odotuksia täyttänyt. 
Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan myös Botniaan ja sen omanlaiseen ympäristöönsä. Jäin silti kovasti kaipaamaan syvempiä ihmissuhteita ja sitä romantiikkaa. 
Menoa ja meininkiä sen sijaan ei puuttunut. Kirjassa tapahtui paljon ja erilaisia näkökulmia saatiin usean eri kertojan (Lynx, Tim ja Fox) kautta. Ehkä tässäkin oli vähän liikaa kaikkea, mihinkään ei päässyt paneutumaan kunnolla. Lisäksi moni asia tapahtui kovin helposti - hups kun koko ajan kuljettiin samaa reittiä kuin Lynx edellä. Toki, täytyy muistaa että tämä on nuorten kirja ja oikealle ikäryhmälle tämä on varmasti oikein hyvä, viihdyttävä ja vauhdikas teos. (Näin vähän vanhemmalle lukijalle tämä ei enää ihan uppoa. ) 
Parasta kirjassa oli Lohikäärme. Vitsit mä tykkään siitä :)

3/5

Rautasusi - Siri Pettersen

 Vardari- trilogian ensimmäinen osa
Norjankielinen alkuteos 2020 Jernulven
Jalava 2021
Suomentanut Eeva- Liisa Nyqvist
Sivumäärä 486
Kirjasto

"Nafraím avasi lasin ja nuuhkaisi mätimunaa. Se oli tuore, mutta pienenlainen. Hän kumosi sen pellavakankaalle, joka imi itseensä suolaveden jäänteet. Hän pyöritteli punaista helmeä sormissaan. Puristi sitä kevyesti. Koostumus oli täydellinen, kalvo sitkeä kuin valkokalalla. Mutta se ei ollut juuri ohranjyvää suurempi. Nyt tarvittaisiin keskittymiskykyä ja vakaata kättä. " s.7

Lyhyesti:

Juva Sannseyr kuuluu verenlukijoiden sukuun, mutta ei voi sietää sitä. Hän tietää verenlukemisen olevan silkkaa hujausta ja rahastusta. Äiti kuitenkin painostaa Juvaa, eikä kateellinen, alalleen vihkiytynyt ja perinnön puolesta pelkäävä pikkusisko ole siitä mielissään. 
Juva itse metsästää. Hän metsästää susia, joiden veri saa kaupungin portit toimimaan. Hän haluaisi myös metsästää susitautiin sairastuneita ihmisiä, mutta tuota metsästystä johtava Broddmar vastustaa. 
Juva on tottunut pelkäämään. Hän on lapsena nähnyt ja kokenut jotain, joka saa hänen sydämensä hakkaamaan turhan tiuhaan tahtiin. Hänelle on uskoteltu sen olevan unta, mutta kun vardarit, iättömät ja kuolemattomat olennot alkavat jahdata verenlukijoita ja Juvan perhettä, hän saa totuuden selville. Mikään, ei ole ollut unta, hän ei ole heikkohermoinen ja pelokas. Hänellä on kyky, joka on enää harvoilla. Ja se, mitä hän näki lapsena, on totta. Hän on nähnyt Rautasuden, paholaisen. 
Juvan osaksi lankeaa vaikea tehtävä - hänen on päätettävä keneen luottaa ja hänen päätöksistään riippuu koko kaupungin kohtalo. 

"Lopettaminen nakersi mielenlujuutta. Sydän oli jatkuvasti levoton, ja Juva tiesi sen voivan milloin tahansa alkaa hakata raskaasti ja rajusti kuin haluten lentää ulos rinnasta. Hän ei ollut koskaan kyennyt selittämään itselleen pelkoa, joka tuntemuksesta seurasi. Hän ei ollut koskaan pelännyt kuolemaa lukuun ottamatta niitä kertoja, jolloin se oli ollut hyvin todellinen uhka murisevan suden hahmossa. Pelko tuntui ennemminkin siltä kuin maailma olisi ollut ratkeamaisillaan ja ettei hän ollut yksin ruumiissaan." s. 188

Mielipide:

Siinä missä Siri Pettersenin Odininlapsi jäi minun kohdallani ihan ok kirjaksi, Rautasusi oli kaikkea muuta. Pidin tästä kirjasta valtavasti. 
Tykkäsin kirjan hahmoista kovasti. Juva ja hänen hermostunut sydämensä, hampaaton Broddmar, pahaenteinen, mutta kiehtova Grif. Sekä Nafraím. Grif ja Nafraím siksi, että heistä ei oikein ottanut selvää, mitkä heidän lopulliset motiivinsa olivat. Kirjassa oli ollut selkeää "pahista", jokainen uskoi toimivansa omalla tavallaan oikein ja ajavansa tietynlaista yhteistä hyvää. 
Ympäristö oli myös mielenkiintoinen ja tapahtumat sijoittuvat samoille seuduille kuin Odininlapsessa. Yhtäläisyyksiä en kovin paljoa huomannut, mutta ehkä lisää selviää seuraavissa osissa. 
Kirjassa tapahtui paljon, mutta tarinassa pysyi hyvin mukana. Kirjalla oli pituutta ihan kivasti, mutta eteni sujuvasti ja koukutti ainakin minut aivan täysin. Jään innolla odottamaan lisää. 
Ainoa miinus minulta tulee siitä, että kaikki seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvä tuntui minusta kovin vaivaannuttavalta tässä kirjassa. Se ei oikein sopinut tähän tai oli kirjoitettu tökerösti. Rugenin puheet, vulvan muotoiset rakennelmat, kovana painumiset toisia vasten... Se ei oikein istunut muutoin niin sujuvaan tekstiin. 
Suosittelen kuitenkin lämmöllä kaikille fantasian ystäville. 

4/5

Suomea lohikäärmeille - Briitta Hepo-oja

 Otava 2019
Sivuja 308
Storytel äänikirja
Kesto 6h 49min
Lukija Lari Halme

"Lohikäärme tuijotti minua. Sillä oli vihreät, pistävät silmät. Se yritti selvästi porata katseellaan otsaani reikää, joka ulottuisi takaraivoon asti. Eikä se kovin nättikään ollut, se oli ryppysiipinen ja luuviulu, ja sen suomut olivat patinoituneen kuparin väriset. Siinä se istui teepannun vieressä ja mulkoili minua paperisilpun keskeltä. "

Lyhyesti:

Vaihtoehtoinen historia höystettynä fantasialla 2000- luvun Suomesta. 
Suomi on kuningaskunta ja pian juhlitaan prinsessan häitä - prinsessa on tosin menossa naimisiin tavallisen kansalaisen kanssa, mikä on poikkeuksellista. Säätyjako säätelee paljon ihmisten elämää, tavalliset ihmiset asuvat köyhyydessä kun taas aateliset nauttivat etuoikeuksista. Tasavaltalaismieliset anarkistit vastustavat kuningaskunnan valtarakenteita ja arkea sävyttävätkin varoitussireenit ja terrorismiuhka. 
Timjami Leivo on tavallinen nuori, joka saa yllättävän lahjan - lohikäärmeen. Lohikäärme on kuriton, mutta Tim yrittää opettaa sille suomea. Eräänä päivänä lohikäärme karkaa ja sitä etsiessään hän tapaa Magdalenan ja Lynxin - aatelistytöt. Tim ja Lynx ihastuvat ja alkavat tapailla, mutta kaikki eivät katso suhdetta hyvällä. 
Lohikäärmeiden lisäksi mukana on kiellettyä noituutta, eri uskontoja, kuolleita exiä  ja ihmissuhdedraamaa. 

"Käännyin. Tämä oli siis se "sellainen aatelisjuttu", josta Lynx ei ollut vaivautunut kertomaan minulle. Minä kun olin kuvitellut, että hän piti minusta. Miksi kukaan pitäisi minusta? Minun piti päästä pois."

Mielipide:

Todella kiehtova, vaihtoehtoinen kuvaus Suomesta. 
Hienosti luotu kuvaus, jossa sopivasti mukana fantasiaa. Tässä oli ehkä enemmän politiikkaa ja korkeamman tason juonittelua, kuin olin kuvitellut, mutta toimipa se näinkin. Jossain määrin olisin kaivannut enemmän syvyyttä henkilöihin ja tarinaan itsessäänkin. Mukana oli niin paljon kaikkea ja kirja kuitenkin aika lyhyt. Pitkään mietin lohikäärmeen ja noituuden irrallisuutta, mutta kaikki selittyi kuitenkin lopussa. 
Kirja eteni vuorotellen Timin ja Lynxin näkökulmista, asioita liikaa kertaamatta. Päähenkilöiden nuoruuden huomasi epävarmuudesta ja itsetunnon heikkoudesta. He olivat kuitenkin aidon tuntuisia ja siksi toivonkin, että jatko-osa päästää lukijan paremmin perille heistä. 
Kirjalle on siis ilmestynyt jatko-osa, Sydämiä seireeneille, joka on minulla seuraavaksi kuuntelussa. Kirja jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan, joten Timin ja Lynxin matkassa on jatkettava. Toivon, että tarina ja henkilöt syvenevät entisestään ja romantiikkaakin saataisiin enemmän mukaan. 

4/5

Talo taivaansinisellä merellä - TJ Klune

 Englanninkielinen alkuteos 2020 The House in the Cerulean Sea
Karisto 2021
Suomentanut Mika Kivimäki
Sivumäärä 446
Kirjasto 

"- Hyvä tavaton, Linus Baker sanoi ja pyyhki hikeä otsaltaan.
- Tämä on erittäin epätavallista. Se oli alakanttiin sanottu. Hän seurasi lumoutuneena ja ihmeissään, kuinka Daisy- niminen yksitoistavuotias tyttö sai puupalikat leijumaan korkealla päänsä päällä. Palikat kiersivät hidasta, samankeskistä kehää. "

Lyhyesti:

Linus Baker on tuiki tavallinen mies, joka työskentelee sosiaalityöntekijänä  Maagisten nuorten huolenpito-osastolla. Hän noudattaa säntillisesti sääntöjä ja määräyksiä ja viettää vapaa-aikansa yksin kotona vinyylilevyjä kuunnellen. 
Eräänä päivänä hän saa huippusalaisen tehtävän ja lähtee Marsyasin saarelle tarkastamaan erään orpokodin tilanteen. Orpokoti ei kuitenkaan ole mikään tavallinen orpokoti, vaan siellä asustaa kuusi äärimmäisen harvinaista ja jopa vaarallista lasta - traakki, muodonmuuttaja, metsänhenki, maahinen, täysin tuntematon laji sekä itse Lucifer, antikristus. 
Ymmärrettävästi Linus on konkreettisesti pyörryksissä saadessaan tietää, mihin hänet on lähetetty. Hän on peloissaan ja ennakkoluuloinen. Lapset sekä orpokodin johtaja herra Parnassus kuitenkin ovat jotain aivan muuta kuin odottaa saattaa ja tämä työmatka muuttaa Linuksen elämää pysyvästi. 

"Näillä lapsilla on vastassaan pelkkiä ennakkoluuloja siitä, mitä he ovat. Ja heistä kasvaa aikuisia, jotka tuntevat sitä samaa. Te sen sanoitte: Lucy ei ole sellainen kuin odotitte, mikä tarkoittaa, että te olitte jo päättäneet mielessänne millainen hän olisi. Kuinka voimme taistella ennakkoluuloja vastaan, jos emme tee mitään muutoksen eteen? Mitä järkeä on missään, jos annamme ennakkoluulojen märkiä rauhassa? "

Mielipide:

Talo taivaansinisellä merellä on ollut todella monen bloggarin lukulistalla ja se on tuntunut hurmaavan suurimman osan lukijoista. Ja ymmärrän kyllä miksi. 
Kirjan asetelma on kiehtova ja toteutus onnistunut. Kirjassa on paljon aiheita, jotka puhuttavat nykypäivänä (mm seksuaalinen suuntautuminen, lasten oikeudet, ennakkoluulot, ulkonäköasiat jne.) ja niitä oli käsitelty hienosti. 
Sen lisäksi, että tämä oli mukava fantasiakirja, minulle tämä oli jollain muotoa myös melkoinen feel-good kirja - tästä tuli hyvälle mielelle ja loppu oli uskomattoman onnellinen. Huumoriakin löytyi sopivasti. 
Silti tämä ei ihan täysin saanut minua innostumaan. Jotain puuttui. Alku ainakin tuntui melkoisen hitaalta, eikä mitään valtavan suuria paljastuksia ja ihmetyksen aiheita ilmennyt. Paikoin aika ennalta-arvattava. 
Henkilöt nyt ainakin olivat mahtavan persoonallisia ja oli mukava, että päähenkilö oli kaikkea muuta kuin sellainen perinteinen päähenkilö. Lapset olivat ihanan omanlaisiaan ja heidän tarinansa surullisia, onnellisilla lopuilla. 
Ihan siis miellyttävä lukukokemus ja voin tätä kyllä suositellakin. Mutta minussa tämä ei herättänyt suuria tunteita, ei valtavaa ihastelua. 

4/5

Saarto ja myrsky - Leigh Bardugo

 Englanninkielinen alkuteos 2013 Siege and Storm
Aula & co 2020
Suomentanut Meri Kapari
Sivumäärä 427
Grishaversumi 2
Storytel äänikirja
Kesto 12h 22min
Lukija Anna-Riikka Rajanen

"Aikoinaan poika ja tyttö olivat unelmoineet laivoista, kauan sitten, ennen kuin he olivat edes nähneet Tosimerta. Ne kuljettivat tarinoita, taikalaivat, joiden mastot oli veistetty tuoksuvasta setripuusta ja joiden purjeet neidot olivat kutoneet langasta, joka oli puhdasta kultaa. "

Lyhyesti:

Alina Starkov, Ravkan ainoa aurongonkutsuja, on paennut yhdessä Malin kanssa. He yrittävät pysytellä piilossa Varjolta sekä muilta, jotka haluavat hyötyä Alinan voimista. 
Pakomatka kuitenkin katkeaa Varjon löydettyä heidät ja he päätyvät Sturmhond- nimisen kaapparin laivalle. 
Alina tajuaa, ettei pakeneminen ole enää vaihtoehto. Hänen on hyödynnettävä voimiaan Varjoa vastaan. 
Kasvavat voimat, suuri, uusi vastuu painavat Alinaa ja hänen on jatkuvasti tehtävä vaikeita valintoja - samaan aikaan hän tahtomattaan työntää rakastamaansa Malia kauemmas itsestään. Luvassa on romantiikkaa, hurjia taisteluita ja kieroa juonittelua. 

"Varjo tietäisi, mistä löytää minut, ja kun hän olisi tarpeeksi vahva, hän tulisi etsimään minua. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vastustaa häntä, olimme valmiina tai emme. Se oli hirvittävä ajatus, mutta olin yllättynyt huomatessani, että se myös helpotti oloani. Minä kohtaisin hänet. Ja tavalla tai toisella tämä tulisi päätökseen."

Mielipide:

Grishaversumi- sarjan toinen osa ei ollut ihan yhtä jännittävä ja vetävä kuin edeltäjänsä. 
Tässäkin osassa tapahtui paljon, mutta noin puolessa välissä kirjaa oli paljon sodan suunnittelua ja valmistelua, palavereja ja poliittisia kuvioita, jotka eivät olleet niin mielenkiintoisia. 
Parasta tässä kirjassa olivat sen hahmot - Sturmhond, joka osoittautukin joksikin ihan muuksi, oli mielenkiintoinen, sympaattinen ja miellyttävä tyyppi (joka kyllä yritti olla ärsyttävä, etenkin Alinalle, mutta tätä lukijaa hän vain miellytti). Alina kehittyi hahmona todella paljon ja vaikka hänen harteillaan oli paljon, ei hän käynyt ärsyttävän dramaattiseksi. Mal puolestaan ei tehnyt vaikutusta tässä osassa, hän jäi jotenkin etäiseksi ja sitä kautta hänen reaktionsa olivat ikäviä - hänen kantaansa ei päässyt ymmärtämään. Varjo jäi myös harmillisen vähäiseksi tässä, odottelin edellisen kirjan loputtua että saisin seuraavassa osassa jotain uutta hänestä. 
Romantiikkaa oli vähemmän kuin odotin, sitä olisin kaivannut jossain muodossa lisää. Jonkinlaista kolmiodraaman yritystä tässä oli, mutta se ei käynnistynyt kunnolla. Toisaalta tämän kirjan ihmissuhdesotkuissa ärsytti se, että kun olisi vain avattu suu ja puhuttu, niin monilta vaikeuksilta olisi vältytty. Toki se olisi sitten taas vienyt tarinan ihan eri raiteille. 
Kyllä kolmaskin osa lukuun tulee, kunhan ilmestyy suomeksi. Pakkohan tämä sarja on saada päätökseen. 

4/5

Varjo ja riipus - Leigh Bardugo

 Englanninkielinen alkuteos Bone and Shadow 2012
Aula & Co 2019
Suomentanut Jussi Korhonen
Sivumäärä 333
Grishaversumi osa 1
Storytel äänikirja
Kesto 9h 43min
Lukija Anna-Riikka Rajanen

"Palvelijat kutsuivat heitä malentshikeiksi, pikku aaveiksi, koska he olivat pienimmät ja nuorimmat ja koska he hiiviskelivät herttuan kartanossa kuin hihittelevät kummitukset, säntäilivät sisään ja ulos huoneista, piiloutuivat komeroihin salakuuntelemaan ja hiipivät keittiöön varastamaan kesän viimeisiä persikoita. Poika ja tyttö olivat saapuneet muutaman viikon sisällä toisistaan. "

Lyhyesti:

Alina Starkov, nuori orpotyttö ja kartografi osallistuu vaaralliseen tehtävään - Sysikuilun ylitykseen. Sysikuilu on Mustan Harhaoppisen luoma pimeä ja synkkä alue, joka kuhisee ihmislihaa syöviä hirviöitä, volkria. Sysikuilu on kuitenkin ylitettävä säännöllisesti, jotta ravkalaiset saavat mereltä tulevat tavarat kuljetettua Ravkaan. 
Alinan ja tämän parhaan ystävän Malin aluksen kimppuun hyökätään rajusti. Alina yrittää suojella Malia ja saadessaan itsekin osuman kynsistä, Alinan piilevät voimat heräävät - valtava valonsäde valaisee Sysikuilun ja tuhoaa parveilevat volkrat. 
Selviää, että Alina on grisha, auringonkutsuja. Hänet viedään koulutettavaksi, jotta hän oppisi käsittelemään voimiaan oikein ja jotta hän voisi liittyä Varjon sotajoukkoihin. Varjo uskoo, että Alinan voima riittää tuhoamaan Sysikuilun ja yhdistämään sodan rikki repimän valtakunnan. Alina saa kuitenkin selville, etteivät Varjon aikeet ehkä olekaan niin puhtaita kuin voisi kuvitella. 

"Pimeys räsähti rikki ympärillämme kuin lasi. Hetken ajan erotin kasvot väkijoukossa, heidän järkytyksestä avonaiset suunsa, kun teltta täyttyi hehkuvalla auringonvalolla ja ilma säkenöi kuumuutta. Sitten varjo vapautti minut otteestaan, ja hänen kosketuksensa mukana sisältäni hävisi erikoinen tunne varmuudesta, joka oli hetki sitten vallannut minut. Säteilevä valo hävisi ja jätti jälkeensä hämärän kynttilänvalon. "

Mielipide:

Ihana kirja!
Hyvin keksittyyn ja kirjoitettuun fantasiamaailmaan ja lumoavaa uppoutua ja odotin aina hetkeä, kun pääsin sukeltamaan siihen takaisin. Tarina eteni sujuvasti ja vaikka mukana oli vaikka minkälaista uutta (grishat keftoineen ja erikoisine taitoineen, volkrat ynnä muut), kaikki selitettiin hyvin ja lukija pysyi hyvin kärryillä kaikesta. Kirja ei junnannut missään vaiheessa paikoillaan tai aiheuttanut tylsistymistä - koko ajan tapahtui sopivasti jotakin. 
Pidin jokaisesta kirjan hahmosta ja he olivat mukavan persoonallisia, mutta eivät ärsyttäviä. Olin syvästi järkyttynyt Varjoon liittyvistä paljastuksista (tosin en usko, että tässä oli vielä kaikki), sillä olin niin Alinan ja Varjon lumoissa, enkä osannut epäillä mitään pahaa. 
Toimi hyvin äänikirjana, luettuna kirjana varmaan vielä paremmin. 
Nautinnollinen luku(kuuntelu)kokemus. Sarjan toinen osa Saarto ja Myrsky menee ehdottomasti myös luku/kuuntelulistalle. 

(Kirjasta on myös Netflixissä samanniminen tv- sarja. Aloitin katsomisen, mutta se ei tehnyt vaikutusta. Kirjaan verrattuna kaksi ekaa jaksoa tosi tönkköjä. Ovatko muut katsoneet? Paraneeko loppua kohden vai jätänkö katsomatta?)

5/5

Odininlapsi - Siri Pettersen

 Korpinkehät- sarja, osa 1
Norjankielinen alkuteos 2013 Odinsbarn
Suomentanut Eeva- Liisa Nyqvist
Kustannus Jalava 2015
Sivumäärä 612
Kirjasto

"Thorrald astui sisään, mutta ovi ei tahtonut sulkeutua hänen takanaan. Lunta tuprutti sisään sen raoista nopeammin kuin hän pystyi potkimaan sitä ulos. Hän puristi nyyttiä sylissään ja heittäytyi ovea päin kuin härkä. Se auttoi, ja hän sai salvan paikoilleen. Kotona oltiin, turvassa."

Lyhyesti:

Vaikka Hirkalta on aina puuttunut jotain mitä kaikilla muilla on, on hän silti luullut olevansa samanlainen. Mutta viisitoistavuotiaana hän saa tietää totuuden - puuttuvaa häntää ei vienytkään susi. Sitä ei ole koskaan ollutkaan. Hirka on Odininlapsi, mädän kantaja, ihminen. 
Hänen kuuluisi osallistua riittiin, kuten muidenkin saman ikäisten lasten. Hän ei kuitenkaan tunne mahtia ja on siten vaarassa paljastua. Mitä valtaa pitävä Neuvosto tekisi, jos saisi tietää ihmisen kulkevan vapaana? Ja jos Hirka on päässyt Yminmaahan, mitä muuta on päässyt livahtamaan porteista läpi? Ovatko huhut sokeista totta? 
Hirka pakenee, mutta osallistuu tahtomattaan Mannfallan ja Korppihovin välisiin riitoihin. Apunaan hänellä on nuori ja komea Rime, joka hylkäsi oman paikkansa neuvostossa ryhtyessään Kolkaggaksi, varjomaiseksi palkkamurhaajaksi. 

"Yhtäkkiä Mahti katkesi kuin veitsellä leikaten. Käsi nykäistiin hänen päänsä päältä. Korpinkantaja otti pari askelta taaksepäin, ja Hirka kuuli puoliksi tukahtuneen, lähes lapsenomaisen nyyhkäyksen. Toiset nuoret kurottivat katsomaan, mitä oli tapahtumassa. - Sinä olet ontto... Ääni oli Korpinkantajan, mutta sen järkähtämätön tyyneys oli kadonnut. "

Mielipide:

Ihan kiva. 
Minulle jäi tästä hieman sekava olo, jotain jäi puuttumaan. Osasyynä voi olla sekin, että luin kirjan alun aika pätkittäin enkä päässyt kirjaan kunnolla sisään. Mutta minulle jäi myös olo, ettei asioita ei selitetty kunnolla - puhuttiin sokeista, mahdista, syleilystä, mädän kantajista - mutta minulle ne pysyivät pitkään epämääräisinä asioina. Tarinan oli varmaan tarkoitus olla salaperäinen, mutta minua vain tympi. Olisin myös kaivannut Rimen ja Hirkan välille enemmän jännitettä, joka minua kiehtoo nuorten kirjoissa. Kirjan pahiksen rooli jäi myös aika laimeaksi, hänestä ja hänen motiiveistaan olisin voinut lukea hieman enemmä. 
Mikä kirjassa sitten oli hyvää?
Ympäristö ja hahmot olivat kiehtovia. Karu Yminmaa hännällisine asukkaineen oli melkoisen mielenkiintoinen. Pidin yrttikasvien keräilystä ja Hirkan taidoista käyttää niitä. Korppihovi asukkaineen oli myös mielenkiintoinen paikka ja olisin toivonut Teinillä olevan suurempi rooli tarinassa. Korpit olivat kiva lisä kirjaan, etenkin Kuro. 
Niin, tässä oli sekä hyvää että ei niin hyvää. Voi olla, etten ainakaan lähiaikoina palaa tämän sarjan pariin. 

3/5

Enkelten verta - Johanna Sinisalo

 Teos 2011
Sivuja 275
Kirjasto

"Kuningatar on kuollut. Se makaa lentoaukolla, hentona ja hauraana, raajat vartaloa vasten käpristyneinä. Tunnistaisin sen kuningattareksi jo pitkulaisesta alaruumiista ja selvästi työmehiläistä suuremmasta koosta, mutta lisäksi selässä on pieni väritäplä: tämän emon olen merkinnyt viime vuonna keltaisella, sen pesäänsijoitusvuoden mukaan. "

Lyhyesti: (Takakannesta)

Albert Einsteinin väitetään sanoneen, että mikäli mehiläiset häviäisivät maailmasta, ihmislajilla olisi nelisen vuotta elinaikaa jäljellä.On 2010-luvun jälkipuolisko. Ennennäkemättömän laaja ja tuhoisa mehiläisten joukkokatoaminen ravistelee Yhdysvaltoja.
Suomessa mehiläishoitaja Orvo löytää tarhastaan tyhjän pesän. Onko Euroopan ja ehkä koko ihmiskunnan lähtölaskenta alkanut?
Orvon elämällä on tähän asti ollut kaksi keskipistettä: mehiläispesät ja hänen poikansa Eero. Kun Orvon elämän perustukset romahtavat, hän joutuu huomaamaan, miten vähän hän on itse asiassa tiennyt pojastaan, tämän salaisesta elämästä internetissä ja sen ulkopuolella. Ja Eeron ja mehiläisten kohtalot linkittyvät odottamattomilla tavoilla yhteen...

"Pitäisin hyvää huolta mehiläiskuningattaresta. Voisin se kaulapussissani milloin vain nousta taas tikkaita, hakea jotain loppunutta tai unohtunutta tavaraa. Palata jopa kylmimmäksi ajaksi talvehtimaan Toivonojan tupaan kuin mehiläinen pesäänsä, katsomaan miten maailma jakselee, jos enää on ylipäätään pystyssä. Minulla olisi käytössä kaksi maailmaa. Ajatus oli sanoinkuvaamattoman lohdullinen ja kirkas. "

Mielipide:

Joskus kirja ei vain iske. Ei sitten yhtään. Nyt kävi niin. 
Luin kirjasta puolet, jonka jälkeen selailin kirjan loppuun lukien pätkän sieltä, toisen täältä. Tarina oli aivan uskomattoman tylsä ja eläinaktivisti- pojan blogitekstit tekivät siitä vieläkin tylsemmän. 
En käytä tämän enempää aikaa tämän kirjan pohtimiseen. Halusin kuitenkin kirjoittaa, ettei blogini tunnu hylätyltä. 

1/5

Tulossa on parempaa tekstiä Stephen Kingin uutuudesta Mitä enemmän verta- kirjasta. 

Ennen päivänlaskua ei voi - Johanna Sinisalo

 Tammi 2000
Sivuja 268
Kirjasto

"Alan hätääntyä. Martesin kasvot keinahtelevat neljän oluttuopin tuoman keveän usvan takana. Hänen kätensä on pöydällä lähellä omaani, näen kädenselän tumman karvoituksen, seksikkäät luiset sorminivelet ja hieman kohollaan olevat suonet. Käteni liikahtaa kohti Martesin kättä, ja aivan kuin ne olisi kytketty toisiinsa pöydän alla kulkevalla kuminauhalla, hänen kätensä vetäytyy salamana kauemmas. Kuin rapu koloonsa."

Lyhyesti:

Valokuvaaja Mikael löytää kerrostalonsa piharoskiksien luota peikon poikasen. Hän vie sen kotiinsa, tuon oudon ja vaarallisen villipedon, joka on samalla kauneinta mitä hän on koskaan nähnyt. Peikko ei voi hyvin, se ei syö mitään (ja mitä ihmettä peikot edes syövät?) eikä liiku paikoiltaan. Mikael tutkii nettiä ja kirjoja ja soittaa jopa tutulle eläinlääkärille, jonka kanssa hänellä on ollut jonkinlainen suhde. 
Suoraan hän ei voi kuitenkaan kenellekään löydöstään kertoa, sillä olisi laitonta pitää peikkoa kerrostalossa. Toiseksi, hän ei edes halua. Se on hänen kaunis salaisuutensa. Hän saa peikon kuntoon ja heidän välilleen kehittyy tiivis suhde. Peikko osoittautuu yllättävän viisaaksi. Mutta lopulta, voiko Mikael vangita palan luontoa vai käykö lopulta päinvastoin?

"Konetta naputellessani vilkuilen vähän väliä kohti makuuhuonetta. Humalassa se oli niin helkkarin hyvä idea, tuoda liikuttava hylätty villieläimen pentu kämpille. Eläin, joka voi kasvaa kaksimetriseksi. Mutta edelleen, selvinkin päin, elukassa on jotain täydellisen vangitsevaa."

Mielipide:

Ennen päivänlaskua ei voi oli teos, johon suhtauduin toisaalta ennakkoluuloisesti, mutta toisaalta hyvin uteliaasti. Mitä voi saada aikaan aikuisten fantasiakirja, jossa on peikkoja? 
Tämä oli oikeastaan aika koukuttava ja informatiivinen kirja. Tämän luettuani voisin melkein kuvitella, että peikkoja on sittenkin olemassa. 
Tarina kulki sujuvasti lyhyin luvuin eri kertojien näkökulmissa. Välissä oli myös otteita muista kirjoista (mm. Pessi ja Illusia, Kalevala jne.) sekä "tietokirjapätkiä" ja tutkimuksia peikoista ja niiden elinolosuhteista sekä peikkohavainnoista. Päähenkilö oli Mikael, jota kutsuttiin Enkeliksi tämän ulkonäön vuoksi. Mikaelilla oli kirjan aikana erilaisia suhteita eri miehiin ja tarinaa kerrottiin välillä myös näiden miesten näkökulmasta. Yksi siivuhahmo oli Palomita niminen nainen, joka oli naapurin kaltoinkohdeltu postimyyntimorsian ja joka auttoi Mikaelia peikon kanssa. 
Niin omituinen kuin peikon ja Mikaelin suhde lopulta olikin, en kokenut sitä häiritseväksi. En kyllä kokenut sitä mitenkään maagisenakaan, kuten takakannessa hieman vihjataan. Kirjan loppupuolella alkoi jo tapahtua hurjia ja odotin jännityksellä kuinka tässä käy. Olin kuitenkin hieman pettynyt loppuun ja oli se aika omituinenkin. Mutta toisaalta, mitä muutakaan peikkosadulta voi odottaa?
Kaiken kaikkiaan kuitenkin viihdyttävä, erilainen ja nopealukuinen kirja. 

3/5

Talven lapset - Jennifer McMahon

 Englanninkielinen alkuteos 2014 The Winter People
Bazar 2020
Suomentanut Sari Karhulahti
Sivuja 378
Kirjasto

"Rakas tätini Sara Harrison Shea surmattiin raa'asti talvella 1908. Hän oli kolmekymmentäyksivuotias. Pian Sara- tädin kuoleman jälkeen keräsin kaikki hänen päiväkirjansa osat, jotka suinkin löysin, sillä hän oli kätkenyt ne lukuisiin hyviin piiloihin eri puolille kotitaloaan. Hän oli ymmärtänyt, millaiseen vaaraan ne hänet saattoivat. "

Lyhyesti:

Tarinaa kerrotaan kahdessa eri aikatasossa. Välillä eletään vuotta 1908, jolloin tarina kulkee Sara Harrison Shean päiväkirjamerkintöjen mukana, välillä nykypäivää joko 19- vuotiaan Ruthien tai miehensä menettäneet Katherinen kertomana. 
Vermontissa on pieni West Hallin kylä, joka tunnetaan mystisistä legendoista ja omituisista katoamistapauksista. Tunnetuin niistä kertoo juuri Sarasta, hänen kotinsa ympäristöstä ja asioista joita ei järjellä voi selittää. Saran tytär kuoli ollessaan kuusi vuotias ja kuukausi tämän jälkeen myös Sara kuolee. Mitä todella tapahtui?
Ruthie asuu äitinsä ja siskonsa kanssa Saran entisessä kotitalossa. Eräänä aamuna äiti on kadonnut ja vihjeitä etsiessään sisarukset löytävät Saran päiväkirjan, sekä muitakin omituisia esineitä joiden ei kuuluisi olla heidän kotonaan. Ruthie huomaa, ettei ole ainoa joka etsii jotain kadotettua ja kietoutuu vuosisatojen takaiseen mysteeriin - joka ei ole aivan turvallista. 

"Olen luvannut kertoa sinulle kaiken, mitä tiedän nukkujista. Mutta ennen kuin jatkat, sinun täytyy oivaltaa, että opetan sinulle väkevän taian. Se edellyttää varmuutta. Kun se on tehty, sitä ei voi peruuttaa. Taian avulla saat nukkujan heräämään ja palaamaan luoksesi. On mahdotonta ennustaa, kuinka kauan aikaa siihen menee. Toisinaan muutamia tunteja, toisinaan päiviä. Herännyt nukkuja jää tähän maailmaan seitsemäksi vuorokaudeksi ja lähtee sen jälkeen iäksi. "

Mielipide:

Aavemaisen satumainen kirja, joka vei heti mennessään. 
Vaikkei kirja ehkä ollut maailman nopeatempoisin, sen salaisuudet ja taianomaisen karmiva tunnelma ilmaisivat ainakin minut heti mukaansa. Minua harvoin pelottaa lukiessani kirjaa, mutta nyt niin kävi. 
Ahmin kirjan viimeiset 200 sivua eilen illalla lasteni mentyä nukkumaan. Olin aivan lukukoukussa, eikä väsyttänyt lainkaan vaikka yleensä silmäni alkavat hetkessä lupsahdella lukiessani illalla. Oli vaikea saada unta, niin vahvasti elin vielä tarinan jälkitunnelmissa. Huh. 
Tässä oli kaikki kohdallaan ja jännitys kantoi loppuun saakka. 
Minä rakastuin tähän kirjaan. Siinä oli hulluutta, tuskaa, surua. Rakkautta, taikaa, toivoa. Kuinka itse toimisit, jos voisit saada rakkaasi takaisin, edes pieneksi hetkeksi?

5/5

Keskiyön kirjasto - Matt Haig

 Englanninkielinen alkuteos 2020 The Midnight Library
Aula & Co 2020
Suomentanut Sarianna Silvonen
Sivuja 328
Kirjasto

"Yhdeksäntoista vuotta ennen kuin Nora Seed päätti kuolla, hän oli Hazeldenen koulun viihtyisässä pikku kirjastossa Bedfordin kaupungissa. Hän istui matalan pöydän äärellä ja tuijotti shakkilautaa. - Nora kultaseni, on aivan luonnollista olla huolissaan tulevaisuudestaan, rouva Elm, kirjastonhoitaja, sanoi silmät tuikkien. "

Lyhyesti:

Nora on 35- vuotias, kun hän päättää kuolla. Hän on yksinäinen, välit sukulaisiin ovat huonot, hän on jättänyt miehensä juuri ennen häitä ja potkutkin hän sai juuri töistä. Kaikki tuntuu kurjalta ja viimeinen pisara on hänen kissansa kuolema. Nora siis päättää kuolla. 
Mutta kuoleman sijaan hän päätyy jonnekin elämän ja kuoleman välillä. Hän on keskiyön kirjastossa, jossa hänelle nuoruudesta tuttu kirjastonhoitaja kertoo mahdollisuudesta kokeilla vaihtoehtoisia elämiä. Miltä olisi tuntunut olla kuuluisa rock tähti? Tai jäätikkötutkija? Millaista olisi ollut mennä sittenkin naimisiin ja perustaa pubi? Löytääkö Nora koskaan elämää, johon haluaisi juurtua? Ja mitä pitää sisällään katumuksen kirja?

"Kirjojen selkämyksissä ei näkynyt teosten tai kirjoittajien nimiä. Värisävyn lisäksi kirjat erosivat toisistaan vain koon perusteella: kaikki olivat saman korkuisia, mutta eri paksuisia. Jotkut olivat jopa viiden sentin paksuisia, toiset paljon ohuempia. Muutama kirja oli tuskin vihkosen kokoinen. Nora kurotti ottamaan hyllystä kirjan."

Mielipide:

Keskiyön kirjasto, joka tarjoaa kurkistuksen elämään jonka olisit voninut saada. Jos olisit valinnut toisin. Mikä kiehtova ajatus. 
Olin mielessäni kuvitellut keskiyön kirjaston maagisemmaksi, salaisemmaksi, upeammaksi. Se oli kuitenkin aika arkinen, tavallinen. Siihen ei liittynyt suurta mystiikkaa. 
Nora oli päähenkilönä mukavan tavallinen, helposti samaistuttava, vaikkakin itseään kovasti surkutteleva tyyppi. Toisaalta pidin, toisaalta en. 
Noran seikkailut eri elämissä olivat aluksi kiehtovia ja mielenkiintoisia, mutta jossain vaiheessa jo kyllästyin. Pointti tuli jo selväksi, mitä uutta olisi tarjota? Ja toki oli arvattavissa, että loppujen lopuksi Nora ei haluakaan kuolla. 
Niin. Tämä oli toisaalta ihan kiva kirja, ihan kiva ajatus, tärkeitä asioita... Mutta minulle lukukokemus jäi vain "ihan kivaksi". Ei tämä tehnyt vaikutusta tai saanut aikaan Wau- fiilistä. Ei mennyt tunteisiin. Ihan kiva. 

3/5

Kirjojen tytär - Margaret Rogerson

 Englanninkielinen alkuteos 2019 Sorcery of Thorns
Karisto 2020
Sivumäärä 453
Suomentanut Mika Kivimäki 
Kirjasto

"Ilta oli koittamassa, kun kuolema karautti Summershallin Suureen kirjastoon. Se saapui vaunuissa. Elisabeth seisoi sisäpihalla ja katseli, kuinka hevoset jyristelivät porteista sisään silmät hurjasti palaen ja vaahto suusta roiskuen. Korkealla hänen yläpuolellaan laskevan auringon viime säteiden loimu heijastui Suuren kirjaston tornin ikkunoista, ikään kuin sisällä olevat huoneet olisivat syttyneet palamaan - mutta valo kaikkosi nopeasti, se kutistui, nousi ylemmäksi, veti pitkiä varjosormia enkeleistä ja räystäspiruista, jotka vartioivat kirjaston katon sateen juovittamia reunuksia."

Lyhyesti:

Elisabeth on kasvanut Suuressa kirjastossa ja hänen haaveensa on opiskella kirjaston vartijaksi. Kirjaston johtaja on huomannut Elisabethin potentiaalin ja ottaa hänet mukaan vastaanottamaan uutta, vaarallista loitsukirjaa. Elisabeth alkaa löytää itsestään piirteitä, joita ei muilla ole. 
Eräänä yönä hän herää ja huomaa loitsukirjan muuttuneen vaaralliseksi malefictiksi. Johtaja on kuollut ja vartijat nukkuvat, vaikka heidän ei pitäisi. Elisabeth on ainoa, joka voi pysäyttää kirjan ennen kuin se ehtii kylään ihmisten keskelle. 
Elisabeth yritetään lavastaa syylliseksi tähän ja muihinkin kirjastossa tehtyihin "tihutöihin". Hän joutuu turvautumaan vasta tapaamaansa velho Nathanieliin ja tämän demonipalvelijaan. Elisabeth joutuu huomaamaan, että kaikki hänelle opetettu ei olekaan aivan mustavalkoista. Samalla hän sinkoutuu keskelle ikivanhaa salajuonta, joka uhkaa tuhota kaiken. Pystyykö Elisabeth luottamaan oikeisiin ihmisiin ja pelastamaan kirjastot sekä koko maailman?

"Hän tiesi, että kirjastossa säilytetyt kirjat eivät olleet tavallisia. Ne kuiskuttelivat hyllyissä ja vavahtelivat rautakahleidensa alla. Jotkut sylkivät mustetta ja saivat raivokohtauksia, tyyninä öinä toiset lauloivat itsekseen korkeilla, kirkkailla sävelillä, kun tähtivalo virtasi sisään kirjaston kalteri-ikkunoista kuin elohopeavanat. Toiset olivat vieläpä niin vaarallisia, että niitä jouduttiin säilyttämään maanalaisissa holveissa suolaan pakattuina. Kaikki kirjat eivät olleet hänen ystäviään."

Mielipide:

Mikä ihana, täydellinen kirja kirjoista!
Tässä tuntui olevan kaikki kohdallaan - tunnelma, jännittävät tapahtumat, sopiva etenemistahti, romantiikka... Pidin ja paljon!
Minusta on upeaa, miten jotkut osaavat yhteen kirjaan luoda kokonaan uudenlaisen ympäristön, lähes koko maailman. Elämä Suuressa kirjastossa, velhot ja demonit, kirjojen suojeleminen... Todella loistavaa. 
Kirjan henkilöt olivat miellyttäviä. Vaikka velho Nathaniel olikin olevinaan "havitelluin poikamies" ja siten hitusen pöyhkeä, se ei mennyt ärsytykseen asti. Lopulta hänestäkin paljastui se herkkä ja haavoittunut puoli, mikä varastaa lukijan sydämen. Elisabethkään ei täydellisyydessään ja erityisyydessään ärsyttänyt, mikä on aina positiivista. Silas oli loistava hahmo, samoin kirjan pahis. 
Kirja on nuorten kirja/ nuorten aikuisten kirja, mutta uppoaa vanhempaankin lukijaan. 
En keksi kirjasta mitään moitittavaa tai itseäni vaivaavaa asiaa. Tämä oli kaikin puolin kiehtova ja vauhdikas lukukokemus, josta nautin täysin siemauksin. 

5/5

Karhuneito - Katinka Sarjanoja

 Karisto 2020
Sivuja 445
Kirjasto

"Kirpeän jäiset pisarat putoilivat neuloina iholle, takertuivat seitinohuiksi rihmoiksi tuttua polkua kotiin taivaltavan hevosen turkkiin. Ratsastajan pää oli painuksissa, hartiat väsymyksen painamat. Ja häpeän, sillä mitään muuta kuin häpeäänsä ei Rowan pystynyt ajattelemaan."

Lyhyesti:

Karhuneito jatkaa siitä, mihin Korpinlaulu päättyi. Kirja on siis Sarjanojan fantasiasarjan toinen osa. 
Étainin ja Rautakatseen tytär Sigri on kihlattu Vaskenrajan kartanonherra Variksensurmalle. Aihetta juhlaan riittää, sillä liitto pohjautuu rakkaudelle. 
Iloa varjostaa tieto lähestyvästä sodasta. Viholliskansa vallalliset keräävät sotajoukkojaan valloittaakseen Savusälvän. Prinssi Cormac nimittää Rautakatseen sotajoukkojen päälliköksi, vaikka hän ei ole edes taistelukuntoinen. Kipeä polvi saa hänet nilkuttamaan ja miekkaankaan hän ei voi tarttua ilman hihnoja, jotka pitävät aseen hänen kädessään. Pystyvätkö naiset seuraamaan sivusta, kun heidän miehensä ja poikansa lähtevät taistelemaan?
Huolta ja ristiriitaa aiheuttaa myös Rowan, joka on palannut ja etsii paikkaansa Savusälvässä sekä Nuolennokan valtiatar Valonlaulu, joka pystyy lähettämään ennusnäkyjä muille näkijöille... 

"Kuinka sinä, joka itsekin olet näkijöiden verta, kavahdat minua? Ei sinun minua tarvitse pelätä, Étain Korpinlaulu, mutta kun kuuaikasi seuraavan kerran jää väliin, rukoile kuollutta jumalaasi henkesi puolesta. Ja rukoile tyttäresi puolesta, sillä sinun pikku karhunpentusi kantaa pian Savusälvän kohtaloa"

Mielipide:

Olen aika lailla samaa mieltä tästä kuin Korpinlaulustakin - idea loistava, toteutus vaisu. Odotin enemmän, parannusta edelliseen.  
Tapahtumia ja henkilöitä oli jälleen todella paljon. Alkuun pidin kirjasta. Henkilöt olivat tuttuja ja edellisen osan tapahtumat vielä joten kuten muistissa. Oli mielenkiintoista seurata Rautakatseen ja Étainin matkaa maanpakolaisina. Mielenkiintoisia juonenkäänteitä. Kerronta oli ihan sujuvaa, yksinkertaista, tasaista. Mutta... 
 Puolessa välissä kirjaa hypättiin monta vuotta eteenpäin, jolloin mukaan tuli paljon uusia henkilöitä. Tässä vaiheessa olisin tarvinnut paperia ja kynän pysyäkseni perillä siitä kuka oli kuka ja kenenkin lapsi tai sukulainen. Henkilöt jäivät aika pinnallisiksi, en päässyt kenenkään kanssa tutuiksi. Suuria tunteitakaan tämä ei herättänyt. Eli vaisuksi jäi. 
Olettaisin kolmannen kirjan kertovan Marrecista ja Gwenistä. Itse en ainakaan tässä osassa lämmennyt heidän jutulleen, mutta ehkä minun on kuitenkin katsottava, miten tarina taas etenee :)

3/5