Rautasusi - Siri Pettersen

 Vardari- trilogian ensimmäinen osa
Norjankielinen alkuteos 2020 Jernulven
Jalava 2021
Suomentanut Eeva- Liisa Nyqvist
Sivumäärä 486
Kirjasto

"Nafraím avasi lasin ja nuuhkaisi mätimunaa. Se oli tuore, mutta pienenlainen. Hän kumosi sen pellavakankaalle, joka imi itseensä suolaveden jäänteet. Hän pyöritteli punaista helmeä sormissaan. Puristi sitä kevyesti. Koostumus oli täydellinen, kalvo sitkeä kuin valkokalalla. Mutta se ei ollut juuri ohranjyvää suurempi. Nyt tarvittaisiin keskittymiskykyä ja vakaata kättä. " s.7

Lyhyesti:

Juva Sannseyr kuuluu verenlukijoiden sukuun, mutta ei voi sietää sitä. Hän tietää verenlukemisen olevan silkkaa hujausta ja rahastusta. Äiti kuitenkin painostaa Juvaa, eikä kateellinen, alalleen vihkiytynyt ja perinnön puolesta pelkäävä pikkusisko ole siitä mielissään. 
Juva itse metsästää. Hän metsästää susia, joiden veri saa kaupungin portit toimimaan. Hän haluaisi myös metsästää susitautiin sairastuneita ihmisiä, mutta tuota metsästystä johtava Broddmar vastustaa. 
Juva on tottunut pelkäämään. Hän on lapsena nähnyt ja kokenut jotain, joka saa hänen sydämensä hakkaamaan turhan tiuhaan tahtiin. Hänelle on uskoteltu sen olevan unta, mutta kun vardarit, iättömät ja kuolemattomat olennot alkavat jahdata verenlukijoita ja Juvan perhettä, hän saa totuuden selville. Mikään, ei ole ollut unta, hän ei ole heikkohermoinen ja pelokas. Hänellä on kyky, joka on enää harvoilla. Ja se, mitä hän näki lapsena, on totta. Hän on nähnyt Rautasuden, paholaisen. 
Juvan osaksi lankeaa vaikea tehtävä - hänen on päätettävä keneen luottaa ja hänen päätöksistään riippuu koko kaupungin kohtalo. 

"Lopettaminen nakersi mielenlujuutta. Sydän oli jatkuvasti levoton, ja Juva tiesi sen voivan milloin tahansa alkaa hakata raskaasti ja rajusti kuin haluten lentää ulos rinnasta. Hän ei ollut koskaan kyennyt selittämään itselleen pelkoa, joka tuntemuksesta seurasi. Hän ei ollut koskaan pelännyt kuolemaa lukuun ottamatta niitä kertoja, jolloin se oli ollut hyvin todellinen uhka murisevan suden hahmossa. Pelko tuntui ennemminkin siltä kuin maailma olisi ollut ratkeamaisillaan ja ettei hän ollut yksin ruumiissaan." s. 188

Mielipide:

Siinä missä Siri Pettersenin Odininlapsi jäi minun kohdallani ihan ok kirjaksi, Rautasusi oli kaikkea muuta. Pidin tästä kirjasta valtavasti. 
Tykkäsin kirjan hahmoista kovasti. Juva ja hänen hermostunut sydämensä, hampaaton Broddmar, pahaenteinen, mutta kiehtova Grif. Sekä Nafraím. Grif ja Nafraím siksi, että heistä ei oikein ottanut selvää, mitkä heidän lopulliset motiivinsa olivat. Kirjassa oli ollut selkeää "pahista", jokainen uskoi toimivansa omalla tavallaan oikein ja ajavansa tietynlaista yhteistä hyvää. 
Ympäristö oli myös mielenkiintoinen ja tapahtumat sijoittuvat samoille seuduille kuin Odininlapsessa. Yhtäläisyyksiä en kovin paljoa huomannut, mutta ehkä lisää selviää seuraavissa osissa. 
Kirjassa tapahtui paljon, mutta tarinassa pysyi hyvin mukana. Kirjalla oli pituutta ihan kivasti, mutta eteni sujuvasti ja koukutti ainakin minut aivan täysin. Jään innolla odottamaan lisää. 
Ainoa miinus minulta tulee siitä, että kaikki seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvä tuntui minusta kovin vaivaannuttavalta tässä kirjassa. Se ei oikein sopinut tähän tai oli kirjoitettu tökerösti. Rugenin puheet, vulvan muotoiset rakennelmat, kovana painumiset toisia vasten... Se ei oikein istunut muutoin niin sujuvaan tekstiin. 
Suosittelen kuitenkin lämmöllä kaikille fantasian ystäville. 

4/5

Odininlapsi - Siri Pettersen

 Korpinkehät- sarja, osa 1
Norjankielinen alkuteos 2013 Odinsbarn
Suomentanut Eeva- Liisa Nyqvist
Kustannus Jalava 2015
Sivumäärä 612
Kirjasto

"Thorrald astui sisään, mutta ovi ei tahtonut sulkeutua hänen takanaan. Lunta tuprutti sisään sen raoista nopeammin kuin hän pystyi potkimaan sitä ulos. Hän puristi nyyttiä sylissään ja heittäytyi ovea päin kuin härkä. Se auttoi, ja hän sai salvan paikoilleen. Kotona oltiin, turvassa."

Lyhyesti:

Vaikka Hirkalta on aina puuttunut jotain mitä kaikilla muilla on, on hän silti luullut olevansa samanlainen. Mutta viisitoistavuotiaana hän saa tietää totuuden - puuttuvaa häntää ei vienytkään susi. Sitä ei ole koskaan ollutkaan. Hirka on Odininlapsi, mädän kantaja, ihminen. 
Hänen kuuluisi osallistua riittiin, kuten muidenkin saman ikäisten lasten. Hän ei kuitenkaan tunne mahtia ja on siten vaarassa paljastua. Mitä valtaa pitävä Neuvosto tekisi, jos saisi tietää ihmisen kulkevan vapaana? Ja jos Hirka on päässyt Yminmaahan, mitä muuta on päässyt livahtamaan porteista läpi? Ovatko huhut sokeista totta? 
Hirka pakenee, mutta osallistuu tahtomattaan Mannfallan ja Korppihovin välisiin riitoihin. Apunaan hänellä on nuori ja komea Rime, joka hylkäsi oman paikkansa neuvostossa ryhtyessään Kolkaggaksi, varjomaiseksi palkkamurhaajaksi. 

"Yhtäkkiä Mahti katkesi kuin veitsellä leikaten. Käsi nykäistiin hänen päänsä päältä. Korpinkantaja otti pari askelta taaksepäin, ja Hirka kuuli puoliksi tukahtuneen, lähes lapsenomaisen nyyhkäyksen. Toiset nuoret kurottivat katsomaan, mitä oli tapahtumassa. - Sinä olet ontto... Ääni oli Korpinkantajan, mutta sen järkähtämätön tyyneys oli kadonnut. "

Mielipide:

Ihan kiva. 
Minulle jäi tästä hieman sekava olo, jotain jäi puuttumaan. Osasyynä voi olla sekin, että luin kirjan alun aika pätkittäin enkä päässyt kirjaan kunnolla sisään. Mutta minulle jäi myös olo, ettei asioita ei selitetty kunnolla - puhuttiin sokeista, mahdista, syleilystä, mädän kantajista - mutta minulle ne pysyivät pitkään epämääräisinä asioina. Tarinan oli varmaan tarkoitus olla salaperäinen, mutta minua vain tympi. Olisin myös kaivannut Rimen ja Hirkan välille enemmän jännitettä, joka minua kiehtoo nuorten kirjoissa. Kirjan pahiksen rooli jäi myös aika laimeaksi, hänestä ja hänen motiiveistaan olisin voinut lukea hieman enemmä. 
Mikä kirjassa sitten oli hyvää?
Ympäristö ja hahmot olivat kiehtovia. Karu Yminmaa hännällisine asukkaineen oli melkoisen mielenkiintoinen. Pidin yrttikasvien keräilystä ja Hirkan taidoista käyttää niitä. Korppihovi asukkaineen oli myös mielenkiintoinen paikka ja olisin toivonut Teinillä olevan suurempi rooli tarinassa. Korpit olivat kiva lisä kirjaan, etenkin Kuro. 
Niin, tässä oli sekä hyvää että ei niin hyvää. Voi olla, etten ainakaan lähiaikoina palaa tämän sarjan pariin. 

3/5