Koskenniskan naisia - Essi Paju

 Karisto 2020
Sivumäärä 400
Storytel äänikirja
Kesto 8h 5min
Lukija Veera Kiiskinen

"Sari tarttui reippaasti valkoviinipullon kaulaan ja rusautti korkin auki. 
- No niin, nyt kilistetään lupaavalle tulevaisuudelle, hän ilmoitti ja ryhtyi kaatamaan vaaleanvihertävää saksalaista rieslingiä kahteen lasiin."

Aava on palannut turvalliseen kirjanpitäjän työhönsä kaupunkiin. Hevosiaan hän silti pitää edelleen Vuohenkulmassa ja lupautuu auttamaan tallilaisia järjestämään harjoituskisat. Rankkasade pilaa kuitenkin Vuohenkulman pihan, joten kisat siirretään Koskenniskan maneesiin. 
Petteri on eronnut Pauliinasta, mutta Aavan ja Petterin välit ovat sekavat - Aava on valehdellut Petterille olemattomasta poikaystävästä, eikä tunnu helpolta tunnustaa totuutta, vaikka mies saakin sukat pyörimään Aavan jaloissa. Kartanolle ilmaantuu myös hemaiseva Minna, joka tuntuu olevan turhankin läheinen Petterin kanssa. Onko Aavan jo liian myöhäistä haaveilla suhteesta unelmiensa mieheen?
Työtä aiheuttavat myös Siirin rippijuhlat, sekä leskeksi jäänyt äiti. 

"Aava päätti, että hänen oli vain selvittävä yksin. Olihan hän selvinnyt Vuohenkulman tallin hoitamisestakin, vaikka sekin oli tuntunut ensi alkuun mahdottomalta. Toisaalta muutaman hevosen tallin hoitaminen oli tähän haasteeseen verrattuna ollut lasten leikkiä, sillä Aava oli koko ajan tiennyt, miten toimia."

Hyvä jatko-osa Koskenniskan naapurissa- kirjalle. 
Mukavan realistinen tarina jatkuu, hevosjuttuja oli riittävästi ja tarina kulki sujuvasti eteenpäin. 
Kirjan ihmissuhdeongelmat olivat tavallaan realistisia, koska yleensähän ongelmat johtuvat juurikin siitä, kun ei osata puhua asioista. Ollaan mustasukkaisia toisen selän takana, kun ei viitsitä kysyä suoraan tai kuunnellaan salaa toisten puheita. Silti tuntui turhauttavalta kuunnella tarinaa, jossa kaikki draama olisi voitu välttää parilla pienellä keskustelulla. 
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, pidin silti kirjasta ja koin sen viihdyttäväksi ja mikäli sarja saa vielä jatkoa, aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa. 

3/5

Koskenniskan naapurissa - Essi Paju

 Karisto 2019
Sivumäärä 271
Storytel äänikirja
Kesto 6h 18min
Lukija Tara Lange

"Kaipa Aavan olisi pitänyt aavistaa Pekan käytöksestä, mitä oli tulossa. Olisi pitänyt ymmärtää, että kun nelikymppinen mies alkaa harrastaa kuntosaliliikuntaa, hankkia uusia, entistä muodikkaampia vaatteita ja käyttää miehille tarkoitettuja kosmetiikkatuotteita, hän on rakastunut tai vähintäänkin ihastunut."

Aavan elämä mullistuu rytinällä, kun hänet irtisanotaan työstä ja mies jättää nuoremman neitosen vuoksi. Jäljellä ovat kuitenkin teini-ikäinen Siiri- tytär sekä kaksi hevosta. Hevoset ovat Aavalle rakkaita, mutta rahahuolia ne aiheuttavat. Sattuman kautta Aava ottaa huolehtiakseen pienen tallin, jonka omistaja kaipaa hermolomaa. Hevoset saavat edes kesäksi ilmaisen ylläpidon ja Aava pientä palkkaa. 
Paitsi ettei kaikki tietenkään suju suunnitelmien mukaan. 
Onneksi on ystäviä tukena sekä yllättävä apu saapuu naapuritilan isännän muodossa - mitä raamikas Petteri Aavasta haluaa, kun kotona odottaa kuitenkin upea ja menestyvä vaimokin?

"Olihan hänelläkin ollut hyvä avioliitto, ainakin joitakin vuosia, ja edelleen ihana tytär ja oma hevonen. Siinä oli enemmän kuin yllin kyllin ilonaiheita. Kuitenkin, kun hän puolta tuntia myöhemmin käveli kohti Vuohenkulmaa, hän tunsi taas kateuden piston. Toisilla kävi aina hyvä tuuri. "

Mukava löytää jälleen yksi aikuisille tarkoitettu heppakirja. 
Kevyt, nopea hömppäkirja, jossa hevosia ja ihmissuhdekiemuroita sopivasti. 
Realistinen ja tavallinen päähenkilö, johon on helppo samaistua. Aava otti eron kyllä melko kevyesti, ainoana huolenaan hevosten pito. Pitkän miinuksen annan loppupuolen kliseisille tapahtumille kolmiodraaman merkeissä. 
Kuitenkin pääosin viihdyttävä kirja, jonka jatko-osan (Koskenniskan naisia) aion myös kuunnella. Hevoskirjat ovat sen verran harvassa, että ne herättävät heti uteliaisuuden :)

3/5

Sielunhevonen - Sinimaaria Kangas

 Into kustannus 2017
Sivumäärä 243
Kirjasto

"Osaisin satuloida Harryn silmät kiinni. Pystyn siihen nytkin, vaikka sydän on riekaleina. Nostan kuluneen Kiefferin sen selän korkeimmalle kohdalle ja annan satulan liukua yhä vain syvenevään notkoon. Lihakset ovat näivettyneet ja hevonen kutistunut. Sitä on kamala katsoa. "

Lyhyesti:

Julia on 17- vuotias, kun hänen äitinsä kuolee syöpään. Äidin poismeno aiheuttaa suurta tuskaa, sillä kulkihan Julia pienestä pitäen äidin mukana talleilla. Hoitaen, ratsastaen, kisaten. Myös äidin sielunhevonen Harry, jonka hän toi mukanaan Amerikasta, on aika päästää pois. 
Äidin ja Harryn kuoltua Julia ei halua enää ratsastaa eikä oikein millään muullakaan tunnu olevan enää väliä. Kunnes hän saa päähänsä etsiä oman sielunhevosensa, Harryn kopion, sukulaisen. Hän lähtee etsintäreissulle Amerikkaan, äitinsä kotimaisemiin. 
Alkaa matka, jolla Julia joutuu kohtaamaan itsensä, tunteensa ja muistonsa. Voiko sielunhevosta tunnistaa, jos ei tunne edes itseään? Kipeä retki tulee kuitenkin tarpeeseen ja Amerikasta Julia saa hevosen sijasta mukaansa jotain ihan muuta, 

"Tämä hetki on aina pahin. Kun maailma ei ole vielä herännyt eikä hälinä peitä pahimpia ajatuksia. On valvottava yksin kaiken kivun kanssa eikä pimeästä ole turvaa. Yritän nousta ja mennä hakemaan loimen peitoksi, mutta jalat ovat puutuneet paikoilleen. Hyvä on, jään tähän vaikka lattia on yhtä kylmä ja kova kuin koko maailma. Joka soluun sattuu, on nälkä ja jano, päätä särkee. Silmät ja sieraimet alkavat vuotaa virtanaan. Onneksi kukaan ei ole näkemässä. Miksei kukaan ole näkemässä. "

Mielipide:

Olipa kaunis, haikea, surumielinen, mutta lopulta onneksi suht onnellinen kirja. 
Ihanaa, kun välillä sattumalta tulee vastaan hevoskirjoja. Ja ihanaa, kun ne ovat hevoskirjojen lisäksi myös paljon muuta. 
Kauniisti kirjoitettu, Julian tunteet ja ajatukset koskettivat, suru hiipi iholle asti. Ympäristö oli mielenkiintoinen, välillä oltiin Suomessa Julian isän kotitilalla, välillä äidin suvun tilalla Amerikassa. Kiehtovaa, hienosti kehitelty. 
Hevosia kirjassa oli riittävästi, ne eivät jääneet taka-alalle vaan olivat tärkeässä roolissa tarinassa. Kaikki oli riittävän aitoa ja todentuntuista, näin voisi olla oikeastikin. 
Tykkäsin kyllä kovasti tästä. 

4/5

Kuinka painovoimaa uhmataan - Jojo Moyes

Englanninkielinen alkuteos The horse dancer 2009
Gummeruskustannus 2019
Sivumäärä 537

Helmet 2019 lukuhaaste 42: kirjailijan nimi viehättää minua

"Hän näki ennen tyttöä tämän keltaisen mekon, joka loisti illan hämärtyessä karsinarivistön päässä kuin majakka. Hän pysähtyi hetkeksi uskaltamatta luottaa omiin silmiinsä. Sitten tyttö kohotti kalpean käsivartensa ja Gerontiuksen jalomuotoinen pää kumartui oven yli ottamaan tämän tarjoaman minkä lie herkun, ja hän lähti liikkeelle ripeästi, puolijuoksua, saappaiden metallikärjet kopisten märillä mukulakivillä."

Lyhyesti:

14- vuotias Sarah opettelee uhmaamaan painovoimaa hevosensa Boon ja isoisänsä Henrin kanssa. Heillä on unelma - lähteä Ranskaan, kuuluisaan Le Cadre Noirin ratsastusakatemiaan. Henri joutuu kuitenkin sairaalaan, eikä kotiinpalusta ole takuita.
Lakimies Natasha Macaulay on oikea tehopakkaus töiden saralla. Ura on nousukiidossa ja töitä on paljon. Hänen elämäänsä tulee sekoittamaan melkein ex-mies, joka haluaakin yhtäkkiä jakaa heidän talonsa. Lisäksi Natashan mieltä painaa eräs tapaus, jossa hän epäilee tehneensä virheen.
Natashan ja Sarahin polut risteävät sattumalta läheisessä marketissa ja Natasha päätyy auttamaan tyttöä - mikä ei olekaan niin helppoa kuin hän oli kuvitellut. Sulkeutunut tyttö kantaa salaisuuksia ja yrittää selviytyä kaikesta omin voimin.

"Hyvinä päivinä hän kunnioitti hevosensa majesteettisuutta ja puhdasta voimaa allaan, ja sen myötämielisyyttä. Boo käyttäytyi huonosti vain silloin, kun hän ei ohjannut kunnolla - kun hän mietti vielä kouluasioita tai häntä vaivasi jano tai väsymys. Heidän yhteispelinsä onnistuessa Boosta säteilevä sulokkuus nosti hänelle palan kurkkuun. Boo oli hänen, ja Boo oli erityinen."

Mielipide:

Ikuisena heppatyttönä hevoskirjat uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin - ainakin yleensä ja tämä totisesti kuului niihin.
Sarahin ja Boon suhde ja seikkailu olivat uskomattomia. Hänen pelkonsa rakkaidensa menettämisestä ja halunsa selviytyä kaikesta kertomatta muille oli aika surullista. Jotkin kohdat kirjassa tuntuivat jo hieman epärealistisilta (kuten karkumatka, sellaiset seikkailut sopivat paremmin nuorten kirjoihin), mutta toisaalta se ei haitannut.
Natasha oli ajoittain hieman ärsyttävä. En tiedä tekikö urakeskeisyys, liika jäykkyys vai mikä.. Ei liian ärsyttävä, mutta hieman.
Kaikenkaikkiaan kirja oli kuitenkin mitä mainioin, vaikka tällaisen muutaman häiritsevän pikkuseikan sieltä poiminkin.
Kirjassa oli sopivasti romantiikkaa, sopivasti toimintaa ja tytön ja hevosen välinen yhteys oli ihana. Onnelliset loput uppoavat aina (vaikka tämän loppu olikin osittain hyvinkin ennalta-arvattavissa ;) Tykkäsin :)

4/5

Ukko ja Hyrrä - Henry Aho

Arvostelukappale, Reuna Kustantamo
Sivumäärä 460

Pohjoinen lukuhaaste kohta 23: muistelmateos tai elämänkerta (otan hieman vapauksia tämän kohdan kanssa. Kirjassa on siis fiktiivisen hahmon elämäntarina. Oikeat elämänkerrat eivät oikein uppoa :)
Helmet 2019 kohta 39: Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Lyhyesti: 

"Ukko menee kiikkustuoliin, istuu, lataa piipun. Raapaisee, sytyttää, tuprauttaa, kiikuttaa.
Tiedätkös, on hyvä että elämässä on suruja. Ilman suruja ei olisi ilojakaan, tai jos olisi, ne olisivat arkipäivää, eivätkä sen vuoksi tuntuisi miltään. Elämä olisi kuin ilmapallo vailla ilmaa. Ilman vaihtelua ei ole riemua. En tiedä, onko tämä mitenkään yleinen mielipide, mutta se on minun. "

Ukko eli Viljasen Lauri on satavuotias mies, joka asustaa omassa kodissaan kaksin kissansa Hyrrän kanssa. Elämä on rauhallista, tasaista, yksinäistäkin. Onneksi on Hyrrä, jolle Ukko alkaakin kertoa elämäntarinaansa. On vuosi 1915 kun Lauri syntyy Luusinloukolle maataloon. Elämä siellä on karua, ei köyhää kuitenkaan. 
Ukko kertoo ensimmäisestä ystävästään Pekasta, vähäisestä koulunkäynnistään, maatalon töistä, armeijasta, sodista, naisista, laivaelämästä, ulkomaanmatkoista, kotiinpaluista. Tupruttelusta, viskistä, kirjoittamisesta, Luusinloukon lotinasta. Kertusta, Rakelista, Oscarista. Iloista, suruista, rakkaudesta, kuolemasta. 

"Siinä meinasikin nousta oikein kunnon tappelu, kun löin yhtä tielläni ollutta lehmää takapuolelle, kuten meillä täällä tapana on. Jumalauta mikä huuto alkoi kuulua. Miehet tulivat luokseni ja olivat hyvin uhkaavan näköisiä. Onneksi onnistuin poistumaan paikalta ennen kuin mitään ehti sattua. Kyllähän minä jo nykyisin tiedän, että Intiassa ei pidä missään tapauksessa mennä lyömään lehmää"

Mielipide:

Olin hyvin otettu, kun Henry Aho pyysi minua lukemaan kirjansa. En olisi muutoin luultavasti osannut tähän tarttua. 
Kirja oli hauska ja Ukko hahmona hyvin todellinen - pystyin niin kuvittelemaan vanhan miehen taloonsa kissan kanssa. Siellä se sinnikkäästi keittelee pannukahvia, tupruttelee piippua ja vastustaa hoivakotiin menoa. Tuuskaa tulen kanssa puusaunassa (ja toki sytyttää sen tuleen) ja sanailee kodinhoitajien kanssa. Kuitenkin niin leppoisa ja sympaattinen ukkeli :)
Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huumoria ja tunteita kirjaan oli saatu. Ja kuten yleensäkin, loppua kohden tarina vain paranee ja hahmoihin pääsee syvemmälle. Etenkin Laurin perhe-elämä ja sen ilot ja surut koskettivat minua.
Suosittelen tutustumaan, itse ainakin aion seuraavalla kirjastokäynnilläni etsiä käsiini lisää Ahon tuotantoa :)
4/5