Sivumäärä 460
Pohjoinen lukuhaaste kohta 23: muistelmateos tai elämänkerta (otan hieman vapauksia tämän kohdan kanssa. Kirjassa on siis fiktiivisen hahmon elämäntarina. Oikeat elämänkerrat eivät oikein uppoa :)Helmet 2019 kohta 39: Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
Lyhyesti:
"Ukko menee kiikkustuoliin, istuu, lataa piipun. Raapaisee, sytyttää, tuprauttaa, kiikuttaa.
Tiedätkös, on hyvä että elämässä on suruja. Ilman suruja ei olisi ilojakaan, tai jos olisi, ne olisivat arkipäivää, eivätkä sen vuoksi tuntuisi miltään. Elämä olisi kuin ilmapallo vailla ilmaa. Ilman vaihtelua ei ole riemua. En tiedä, onko tämä mitenkään yleinen mielipide, mutta se on minun. "
Ukko eli Viljasen Lauri on satavuotias mies, joka asustaa omassa kodissaan kaksin kissansa Hyrrän kanssa. Elämä on rauhallista, tasaista, yksinäistäkin. Onneksi on Hyrrä, jolle Ukko alkaakin kertoa elämäntarinaansa. On vuosi 1915 kun Lauri syntyy Luusinloukolle maataloon. Elämä siellä on karua, ei köyhää kuitenkaan.
Ukko kertoo ensimmäisestä ystävästään Pekasta, vähäisestä koulunkäynnistään, maatalon töistä, armeijasta, sodista, naisista, laivaelämästä, ulkomaanmatkoista, kotiinpaluista. Tupruttelusta, viskistä, kirjoittamisesta, Luusinloukon lotinasta. Kertusta, Rakelista, Oscarista. Iloista, suruista, rakkaudesta, kuolemasta.
"Siinä meinasikin nousta oikein kunnon tappelu, kun löin yhtä tielläni ollutta lehmää takapuolelle, kuten meillä täällä tapana on. Jumalauta mikä huuto alkoi kuulua. Miehet tulivat luokseni ja olivat hyvin uhkaavan näköisiä. Onneksi onnistuin poistumaan paikalta ennen kuin mitään ehti sattua. Kyllähän minä jo nykyisin tiedän, että Intiassa ei pidä missään tapauksessa mennä lyömään lehmää"
Mielipide:
Olin hyvin otettu, kun Henry Aho pyysi minua lukemaan kirjansa. En olisi muutoin luultavasti osannut tähän tarttua.
Kirja oli hauska ja Ukko hahmona hyvin todellinen - pystyin niin kuvittelemaan vanhan miehen taloonsa kissan kanssa. Siellä se sinnikkäästi keittelee pannukahvia, tupruttelee piippua ja vastustaa hoivakotiin menoa. Tuuskaa tulen kanssa puusaunassa (ja toki sytyttää sen tuleen) ja sanailee kodinhoitajien kanssa. Kuitenkin niin leppoisa ja sympaattinen ukkeli :)
Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huumoria ja tunteita kirjaan oli saatu. Ja kuten yleensäkin, loppua kohden tarina vain paranee ja hahmoihin pääsee syvemmälle. Etenkin Laurin perhe-elämä ja sen ilot ja surut koskettivat minua.
Suosittelen tutustumaan, itse ainakin aion seuraavalla kirjastokäynnilläni etsiä käsiini lisää Ahon tuotantoa :)
4/5
Tiedätkös, on hyvä että elämässä on suruja. Ilman suruja ei olisi ilojakaan, tai jos olisi, ne olisivat arkipäivää, eivätkä sen vuoksi tuntuisi miltään. Elämä olisi kuin ilmapallo vailla ilmaa. Ilman vaihtelua ei ole riemua. En tiedä, onko tämä mitenkään yleinen mielipide, mutta se on minun. "
Ukko eli Viljasen Lauri on satavuotias mies, joka asustaa omassa kodissaan kaksin kissansa Hyrrän kanssa. Elämä on rauhallista, tasaista, yksinäistäkin. Onneksi on Hyrrä, jolle Ukko alkaakin kertoa elämäntarinaansa. On vuosi 1915 kun Lauri syntyy Luusinloukolle maataloon. Elämä siellä on karua, ei köyhää kuitenkaan.
Ukko kertoo ensimmäisestä ystävästään Pekasta, vähäisestä koulunkäynnistään, maatalon töistä, armeijasta, sodista, naisista, laivaelämästä, ulkomaanmatkoista, kotiinpaluista. Tupruttelusta, viskistä, kirjoittamisesta, Luusinloukon lotinasta. Kertusta, Rakelista, Oscarista. Iloista, suruista, rakkaudesta, kuolemasta.
"Siinä meinasikin nousta oikein kunnon tappelu, kun löin yhtä tielläni ollutta lehmää takapuolelle, kuten meillä täällä tapana on. Jumalauta mikä huuto alkoi kuulua. Miehet tulivat luokseni ja olivat hyvin uhkaavan näköisiä. Onneksi onnistuin poistumaan paikalta ennen kuin mitään ehti sattua. Kyllähän minä jo nykyisin tiedän, että Intiassa ei pidä missään tapauksessa mennä lyömään lehmää"
Mielipide:
Olin hyvin otettu, kun Henry Aho pyysi minua lukemaan kirjansa. En olisi muutoin luultavasti osannut tähän tarttua.
Kirja oli hauska ja Ukko hahmona hyvin todellinen - pystyin niin kuvittelemaan vanhan miehen taloonsa kissan kanssa. Siellä se sinnikkäästi keittelee pannukahvia, tupruttelee piippua ja vastustaa hoivakotiin menoa. Tuuskaa tulen kanssa puusaunassa (ja toki sytyttää sen tuleen) ja sanailee kodinhoitajien kanssa. Kuitenkin niin leppoisa ja sympaattinen ukkeli :)
Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huumoria ja tunteita kirjaan oli saatu. Ja kuten yleensäkin, loppua kohden tarina vain paranee ja hahmoihin pääsee syvemmälle. Etenkin Laurin perhe-elämä ja sen ilot ja surut koskettivat minua.
Suosittelen tutustumaan, itse ainakin aion seuraavalla kirjastokäynnilläni etsiä käsiini lisää Ahon tuotantoa :)
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti