Englanninkielinen alkuteos The Confession 2019
Otava 2020
Suomentanut Antero Tiittula
Sivuja 476
Storytel äänikirja
Kesto 14h 7min
Lukija Krista Putkonen-Örn
"Sinä alkutalven lauantai- iltapäivänä Hampstead Heathin puistossa Elise oli oikeastaan odottanut jotakuta toista. Treffit oli järjestänyt John, hänen kämppiksensä ja vuokranantajansa. Hän ei ollut ihan varma, miksi oli tullut tapaamaan miestä, jota ei ollut ikinä edes nähnyt, mutta olihan hänellä usein tapana myöntyä muiden ehdotuksiin. Tyyppi ei lopulta ilmestynyt paikalle, ja kun Elise astui aukean varjosta viimeiseen valonkajoon, hän näki naisen, joka seisoi puurykelmän edessä lehvistön hohtaessa kanelinruskeana turkoosinsinistä taivasta vasten."
Lyhyesti:
Parikymppinen Elise tapaa itseään vanhemman Connien vuoden 1980 Lontoossa. Connie lumoutuu Elisen kauneudesta ja viattomuudesta, Elise puolestaan Connien itsevarmuudesta ja huomiosta. Connie on kirjailija ja hänen kirjoittamastaan kirjasta kuvataan elokuvaa. Elise pääsee Connien mukana Hollywoodiin. Elämä ei kuitenkaan ole niin ruusuista kuin voisi kuvitella. Lopulta Elise kuulee keskustelun, jota hänen ei ollut tarkoitus kuulla. Elise järkyttyy ja käynnistyy kohtalokas tapahtumaketju.
Vuosikymmeniä myöhemmin kolmikymppinen Rose yrittää kuumeisesti löytää tietoa äidistään, joka katosi hänen ollessaan lapsi. Isä ei tiedä, tai kerro, kaikkea. Lopulta Rose saa vihjeen Conniesta, erakoituneesta kirjailijasta, joka tunsi hänen äitinsä. Mutta kuinka päästä kirjailijan lähelle ja saada häneltä tietoja, joita Rose niin kovasti kaipaa?
"Miten kovasti halusinkin, että kirja juurtuisi sydämeeni ja muuttaisi elämäni. Kun luin Connien sanoja, minulle tuotti pelottavaa riemua, että tämä nainen oli isäni mukaan tuntenut äitini läheisesti ja saattaisi tietää täsmälleen, mitä hänelle oli tapahtunut. Tuntui tuskalliselta tiedostaa tämä yhteys ilman, että osasin tehdä sillä muuta kuin lukea hänen romaanejaan. En halunnut sepitettä: halusin jonkun joka kertoisi minulle totuuden."
Mielipide:
Tämä kirja ei vastannut odotuksiani.
Kirjan ehdoton vahvuus oli loistavat henkilöt. Persoonalliset, aidosti kuvatut, tunteita herättävät. Realistiset. Ihmiset ja heidän väliset suhteensa oli tehty taidolla. En välttämättä pitänyt heistä, mutta jotain sellaista heissä oli, ettei heistä voinut toisaalta olla pitämättäkään.
Mutta muuten... Kirja oli melkoisen tylsä. Koska kirjan nimi oli Tunnustus, odotin jotain suurta, mullistavaa tunnustusta. Sitä ei tullut. Kirjan loppu oli suorastaan pettymys (etenkään kun kaikki ei edes selvinnyt). Loppu olisi voinut olla koskettava, ellen olisi ollut siinä vaiheessa jo niin tylsistynyt että tunteet eivät heränneet.
Tämä taianomaiseksi kuvattu lukuromaani ei valitettavasti uponnut minuun.
Jessie Burtonilta olen aiemmin lukenut Nukkekaapin - joka jätti hieman saman olon. Odotin siltäkin enemmän, kuin se minulle antoi.
3/5