Lokakuun luetut:

 Lokakuussa tuli luettua/kuunneltua 7 kirjaa. Tasainen lukutahti siis jatkuu :). Syyslomasta ei tullut suurta lukulomaa, mutta olen silti tyytyväinen lokakuuhun. 
 Osa kirjoista oli todella hyviä, osa taas melkoisia pettymyksiä. Lempikirjaksi nousi Emmi Itärannan Kuunpäivän kirjeet.
Kirjoista 4/7 oli kotimaisia, 7/7 naiskirjailijoiden kirjoittamia ja 3/7 äänikirjoja. 

Kirjojen keskiarvo 3,6.

Keskiyön aurinko - Stephenie Meyer 2/5
Nailpolish.avi - Lotta-Liisa Joelsson 4/5
Käärmeitten kesä - Virpi Hämeen-Anttila 4/5
Usvatuulen valtakunta - Sarah J. Maas 4/5
Kuunpäivän kirjeet - Emmi Itäranta 4/5
Tunnustus - Jessie Burton 3/5
Ei voi korjata - Emma Uusihakala 4/5

Marraskuu?
Pimeät, märät illat eivät ainakaan vielä ole houkutelleet ulkoiluun joten voi olla, että tulee luettua enemmän. Toivottavasti saadaan pian lunta ja pakkasta :)
Lukupinossa on jälleen hyviä kirjoja: Katinka Sarjanojan Karhuneito sekä Margaret Rogersonin Kirjojen tytär. 
Äänikirjana pyörii Delia Owensin Suon villi laulu. 

Ei voi korjata - Emma Uusihakala

 Storytel äänikirja 2020
Kesto 3h 38min
Lukija Krista Putkonen-Örn

"Kesäkuun ensimmäinen lauantai oli kuuma ja hikinen. Kun aamulla heräsin, en osannut aavistaakaan, että tästä päivästä käynnistyisi tapahtumaketju, joka muuttaisi kaiken. Joissakin perheissä juhlittaisiin tänään ala-asteen tai peruskoulun päättäjäisiä, toisissa ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia, mutta meidän perheessämme oli välivuosi kaikesta tuollaisesta."

Lyhyesti:

Anna Koski on keski-ikäinen gynekologi Helsingistä. Hän on Mikon vaimo sekä kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Hän elää kaikin puolin tavallista elämää aviokriiseineen. Miehen ylityöt uudessa työpaikassa sekä teinien omat puuhat antavat Annalle mahdollisuuden viettää aikaa yksin ja rauhassa mökillä. Mikäs sen ihanampaa, varsinkin kun vastarannan mökkinaapuri saa perhoset lepattelemaan vatsassa?
Huolta aiheuttaa kuitenkin väkivaltainen raiskaaja, joka vaanii  aivan Annan kotinurkilla. Yksi uhreista saapuu jopa Annan vastaanotolle.. Kuka voi tehdä näin kamalaa väkivaltaa viattomille naisille?

"Nainen huomasi ajattelevansa, että mies ei selvästikään ollut kuntoilemassa, vaikka urheilulliselta näyttikin. Hän hymyili miehelle kohteliaasti, kun heidän välimatkansa väheni entisestään kiemuraisella tiellä. Enää 10 metriä, 5 metriä... kohta hän olisi ohittanut miehen eikä todennäköisesti näkisi tätä enää ikinä. Sivusilmällä nainen näki, kuinka mies yllättäen kääntyi, sitten käsi nousi ja nyrkki löi häntä suoraan silmäkulmaan."

Mielipide:

Tässäpä jälleen yksi positiivinen yllättäjä!
Aihe oli raskas ja tapahtumat jopa aika raakoja (mutta ilman mässäilyä), mutta silti sopivan kevyt kirja. Tässä oli sopivasti kaikkea - ihmissuhteita, romantiikkaa, jännitystä, pelkoa. Tämä imaisi mukaansa ja tuli kuunneltua todella nopeasti (oli vain pakko saada tietää, kuinka lopulta käy!). 
Tässä olisi ollut aineksia pidempäänkin kirjaan, mutta toimi myös tällaisenaan. 
Kirjan henkilöihin olisin kaivannut hieman lisää syvyyttä. Poliiseille annettiin pieni hetki valokeilassa, olisin ehkä jättänyt sen itse pois tai sitten heille olisi pitänyt antaa isompi/syvempi rooli. Samoin pariskunnan lapset jäivät hyvin pieneen rooliin, heille ei varsinkaan lopussa uhrattu ajatustakaan. 
Pidin kirjan yksinkertaisuudesta ja helppoudesta ja se toimi hyvin äänikirjana. Tapahtumat olivat realistisia ja hyvin kuvattuja, ilman turhaa kiertelyä ja kaartelua. 
Tältä kirjailijalta lukisin lisää mielelläni :)

4/5

Tunnustus - Jessie Burton

 Englanninkielinen alkuteos The Confession 2019
Otava 2020 
Suomentanut Antero Tiittula
Sivuja 476
Storytel äänikirja
Kesto 14h 7min
Lukija Krista Putkonen-Örn

"Sinä alkutalven lauantai- iltapäivänä Hampstead Heathin puistossa Elise oli oikeastaan odottanut jotakuta toista. Treffit oli järjestänyt John, hänen kämppiksensä ja vuokranantajansa. Hän ei ollut ihan varma, miksi oli tullut tapaamaan miestä, jota ei ollut ikinä edes nähnyt, mutta olihan hänellä usein tapana myöntyä muiden ehdotuksiin. Tyyppi ei lopulta ilmestynyt paikalle, ja kun Elise astui aukean varjosta viimeiseen valonkajoon, hän näki naisen, joka seisoi puurykelmän edessä lehvistön hohtaessa kanelinruskeana turkoosinsinistä taivasta vasten."

Lyhyesti:

Parikymppinen Elise tapaa itseään vanhemman Connien vuoden 1980 Lontoossa. Connie lumoutuu Elisen kauneudesta ja viattomuudesta, Elise puolestaan Connien itsevarmuudesta ja huomiosta. Connie on kirjailija ja hänen kirjoittamastaan kirjasta kuvataan elokuvaa. Elise pääsee Connien mukana Hollywoodiin. Elämä ei kuitenkaan ole niin ruusuista kuin voisi kuvitella. Lopulta Elise kuulee keskustelun, jota hänen ei ollut tarkoitus kuulla. Elise järkyttyy ja käynnistyy kohtalokas tapahtumaketju. 
Vuosikymmeniä myöhemmin kolmikymppinen Rose yrittää kuumeisesti löytää tietoa äidistään, joka katosi hänen ollessaan lapsi. Isä ei tiedä, tai kerro, kaikkea. Lopulta Rose saa vihjeen Conniesta, erakoituneesta kirjailijasta, joka tunsi hänen äitinsä. Mutta kuinka päästä kirjailijan lähelle ja saada häneltä tietoja, joita Rose niin kovasti kaipaa?

"Miten kovasti halusinkin, että kirja juurtuisi sydämeeni ja muuttaisi elämäni. Kun luin Connien sanoja, minulle tuotti pelottavaa riemua, että tämä nainen oli isäni mukaan tuntenut äitini läheisesti ja saattaisi tietää täsmälleen, mitä hänelle oli tapahtunut. Tuntui tuskalliselta tiedostaa tämä yhteys ilman, että osasin tehdä sillä muuta kuin lukea hänen romaanejaan. En halunnut sepitettä: halusin jonkun joka kertoisi minulle totuuden."

Mielipide:

Tämä kirja ei vastannut odotuksiani. 
Kirjan ehdoton vahvuus oli loistavat henkilöt. Persoonalliset, aidosti kuvatut, tunteita herättävät. Realistiset. Ihmiset ja heidän väliset suhteensa oli tehty taidolla. En välttämättä pitänyt heistä, mutta jotain sellaista heissä oli, ettei heistä voinut toisaalta olla pitämättäkään. 
Mutta muuten... Kirja oli melkoisen tylsä. Koska kirjan nimi oli Tunnustus, odotin jotain suurta, mullistavaa tunnustusta. Sitä ei tullut. Kirjan loppu oli suorastaan pettymys (etenkään kun kaikki ei edes selvinnyt). Loppu olisi voinut olla koskettava, ellen olisi ollut siinä vaiheessa jo niin tylsistynyt että tunteet eivät heränneet. 
Tämä taianomaiseksi kuvattu lukuromaani ei valitettavasti uponnut minuun.  
Jessie Burtonilta olen aiemmin lukenut Nukkekaapin - joka jätti hieman saman olon. Odotin siltäkin enemmän, kuin se minulle antoi. 

3/5

Kuunpäivän kirjeet - Emmi Itäranta

 Teos 2020
Sivuja 382
Kirjasto

"Sol, tämä saattaa olla viimeinen sivu, se, jonka kirjoitan, kun kaikki on jo tapahtunut. Se, jonka revin irti muistikirjan lopusta ja asetan kannen ja kansilehden väliin. Sen ensimmäinen sana on sinun nimesi: siitä tiedät heti, että lauseet tulevilla sivuilla ovat yhtä lailla sinua varten kuin itseäni. On aamu kaiken jälkeen. Täältä, missä istun, näen tomunharmaan tasangon ja sen varjoja myötäävät kukkulat, kraatterien paljaat rinteet. Kuun maisema on eloton kuin kiveksi muuttunut meri, jollei lasketa kupolikylän kaukaista hehkua, melkein näkymätöntä. "

Lyhyesti:

Maapallo vetelee viimeisiään ja aurinkokuntaa asutetaan ahkerasti. Pois päässeet eivät halua takaisin, mutta ikävä vaivaa silti monia. 
Mars, Kuu, sylinterikaupungit... Tehtaat, viljelmät, kaivokset kuluttavat uutta, rikkovat koskematonta maisemaa. 
Lumi Salo on maapallon Talvimaailmasta kotoisin oleva parantaja. Hän matkustelee työssään paljon ja auttaa sairaita tekemällä henkimatkoja, sekä käyttämällä erilaisia rohtoja. Kun Lumin puoliso Sol ei eräänä päivänä saavukaan sovittuun tapaamiseen vaan katoaa jäljettömiin, Lumi aloittaa kuumeisen etsinnän. Mitä Solille on tapahtunut, missä hän on mukana? Vai onko hän mukana edes omasta tahdostaan? Onko Lumi alun perinkään tuntenut puolisoaan... 
Kuinka pitkälle kukakin on valmis menemään ja minkä vuoksi?

"Uskon, että jos sydämesi lakkaisi lyömästä, tuntisin sen. Jokin sisälläni irtoaisi ja särkyisi, ja sen tilalle jäisi pimeä, tyhjä kohta, jota peittämään kasvaisi lopulta arpikudos. Sen ympärillä kehoni ja mieleni jatkaisivat elämäänsä, ja jotenkin minut voisi päällepäin yhä tunnistaa, mutta sisältä olisin ikuisesti toinen. "

Mielipide:

Emmi Itäranta tuli minulle tutuksi vasta reilu vuosi sitten, jolloin luin Kudottujen kujien kaupungin. Pian sen jälkeen ahmin myös Teemestarin kirjan. Olin aivan täpinöissäni, kun sain näinkin nopeasti käsiini uuden Kuunpäivän kirjeet. Eikä tämä tuottanut pettymystä. 
Kirja etenee Lumin kirjoittamien kirjeiden/muistikirja merkintöjen kautta. Jo se oli mukavan erilainen/erikoinen lähtöasetelma moniin muihin kirjoihin verrattuna. Välissä oli mukana tietokirjamaisia otteita sekä sähköpostiviestejä. 
Itse en pitänyt kirjan tapahtumia kovin tajunnanräjäyttävinä tai vauhdikkaina. Miljöö sen sijaan oli uskomaton ja kuitenkin todella realistisesti kuvattu. Tarinaan pystyi uskomaan. Kirjan kieli oli upeaa, se eteni sulavan sujuvasti ja todella kauniisti. Koko kirjan ajan vallitsi rauhallinen tunnelma. 
 Henkilöt olivat miellyttäviä, arkisia, rauhallisia. Lumin parantajan kyvyt toivat pienen maagisen lisäsilauksen tarinaan. 
Tämä(kin) kirja jätti joitain kysymyksiä auki ja oman tulkinnan varaan. Ei kuitenkaan niin häiritsevän paljon, kuin esimerkiksi Teemestarin kirjassa. 
Tämä kirja jää varmasti mieleeni pyörimään pidemmäksikin aikaa. 
Todella hieno teos, kaikin puolin. 

4/5

Usvatuulen valtakunta - Sarah J. Maas

 Englanninkielinen alkuteos 2016 A Court of Mist and Fury
Gummerus 2020
Suomentanut Sarianna Silvonen
Sivuja 735
Kirjasto

"Olin ehkä aina ollutkin sisältä synkkä ja rikkinäinen. Jos olisin syntyjäni ehjä ja hyvä, olisin laskenut puutikarin kädestäni ottanut vastaan kuoleman ennemmin kuin sen, joka nyt odotti minua. Kaikkialla oli verta. Verestä liukas käteni vapisi niin, että pystyin hädin tuskin puristamaan tikaria. Hajosin sisältä palasiksi samaan aikaan kun ylihaltianuorukaisen retkottava ruumis kylmeni marmorilattialla."

Lyhyesti:

Kirja on jatkoa Okaruusujen valtakunnalle. Feyre on onnistunut murtamaan haltioita piinanneen kirouksen. Siinä rytäkässä hän menetti oman ihmisyytensä - hän kuoli ja syntyi uudelleen haltiana. Tämän kaiken hän teki Tamlinin, Kevään ylivaltiaan ja rakkaansa, vuoksi. 
Painajaiset vaivaavat ja näännyttävät Feyreä, eikä Tamlinkaan ole kunnossa. Valtava suojelunhalu tukahduttaa Feyreä ja lopulta hänen pelastuksekseen koituu pelottava Yön ylivaltias, Rhysand. 
Feyrellä on jälleen edessään vaikeita valintoja. Pystyykö hän jälleen pelastamaan kaikki rakkaansa ja uhmaamaan uusia, entistä pelottavampia vihollisia. 
Sota on tulossa ja tällä kertaa vastassa on Hybernin kuningas. Kuninkaalla on hallussaan pata, jonka taikavoimat ovat valtavat. 
Feyren ainoa toivo on löytää uudet voimansa ja valjastaa ne käyttöönsä. Hänen täytyy myös selvittää, kuka hän oikeasti on ja mitä hän haluaa. 

"Pimeyttä on monta lajia", Rhys sanoi. Pidin silmäni kiinni. "Pelottava pimeys, rauhoittava pimeys, levollinen pimeys". Kuvittelin jokaisen niistä. "On rakastajien pimeys ja salamurhaajien pimeys. Pimeys voi olla sitä, mitä sen kantaja toivoo sen olevan, mitä sen täytyy hänelle olla. Se ei ole itsessään paha eikä hyvä. " Näin vain tyrmän pimeyden; Luunkaivertajan luolan pimeyden. "

Mielipide:

Hieno jatko Okaruusujen valtakunnalle. 
Tämä kirja oli täynnä tapahtumia, vaaroja ja uusia pelottavia otuksia. Täynnä tunteita. Uusia paljastuksia. 
Pidin kovasti siitä, miten kirjan hahmot kehittyivät. Synkän, pahan ja pimeän tyypin (eli tässä Rhysin) pehmopuolen paljastuminen toimii aina. Feyre oli mahtava, eikä minua häirinnyt yhtään hänen erinomaisuutensa, kuten usein käy.  Tamlinin takinkäännöstä olin aivan järkyttynyt, en olisi yhtään osannut sitä aavistaa. 
Puolessa välissä kirjaa tosin meinasi iskeä uupumus - pieni tiivistäminen ei olisi ollut pahitteeksi. Vaikka kirjassa koko ajan tapahtui jotakin, sekin alkoi jo hieman puuduttaa. Tunteita käytiin kovasti läpi ja paikkojen ja vaatteiden kuvailuihin meni todella paljon aikaa. Rhysin ja Feyren välinen jännite vedettiin kyllä äärimmilleen, siinä ei ollut mitään yllättävää ja jos sitä olisi yhtään enää venytetty, olisin jo ärsyyntynyt. 
Lopussa kuitenkin tapahtui taas rytinällä ja kirja päättyi hyvin mielenkiintoisesti. Jatkoa siis kovasti odotellaan :)

4/5

Käärmeitten kesä - Virpi Hämeen-Anttila

 Otava 2016
Björk- sarja - osa 2
Sivuja 363
Storytel äänikirja
Kesto 11h 23min
Lukija Aku Laitinen

"Hän vilkaisi kelloa seinällä. Kymmentä yli yksi. Aikaa ei ollut paljon, mutta hän tahtoi varmistaa että työ oli saatettu loppuun. Ei, ei vieläkään. Hän katseli kun sohvalla makaava nainen nousi vaivalla istumaan. Nainen laski molemmat jalkansa lattialle, taipui kaksin kerroin kuin mato jota tökkäistään tikulla ja piteli päätään kämmenien välissä. "

Lyhyesti:

On vuosi 1921, Helsingissä. Karl Axel Björk työskentelee kuumeisesti ministeriössä, mutta tekee myös salapoliisin hommia. Lähinnä harrastemielessä. 
Hän saa tehtäväkseen tutkia kuolleen leskirouvan tapausta. Testamentti on erilainen kun oletettiin ja rouvan terveydentila oli aina ollut hyvä - yht'äkkinen sydänkohtaus kuulosti omituiselta. 
Selviää, että Alina Jegoroff on myrkytetty ja tapauksia on useampi. Björk saa avukseen poliisin ja ystävänsä Martin ja yhdessä he jahtaavat Käärmeeksi kutsuttua myrkyttäjää. 
Suomessa syttyy myös ulkopoliittinen skandaali, jossa hallitus, armeija ja suojeluskuntajärjestö taistelevat kukin arvovallastaan koko ajan kovenevin panoksin. Björkin vanhat viholliset Valaveljet eivät myöskään lepää, vaan käyvät hänen kimppuunsa odottamattomilla aseilla.
Björkin henkilökohtaisessa elämässäkin kuohuu - hän pohtii mahdollista parisuhdetta kahden naisen välillä, mutta haikailee samalla kuumaa, intohimoista, mutta mahdotonta suhdetta kolmanteen naiseen. 
Miten veitsenterävä Björk voi selvittää tämän kaiken?

Mielipide:

Björk- sarjan toinen osa oli minusta vetävämpi ja jännittävämpi kuin ensimmäinen. 
Myrkyttäjän selvittäminen oli mielenkiintoista, vauhdikasta ja Björk joutui mukaan melkoisiin selkkauksiin. Kirjan henkilöt ovat mukavia, erityisesti pidän tietysti Björkistä ja tässä kirjassa yhdeksi suosikeistani nousi Björkin uusi apupoika Frans. 
Myös Björkin henkilökohtaisen elämän seuraaminen oli mielenkiintoista ja tapahtumarikasta. 
Virpi Hämeen-Anttilan kirjoissa pidän paljon myös hänen tavastaan saada historia ja paikat elämään. Hän osaa kuvata niin hienosti ympäristöä, että voisin kuvitella kulkevani siellä oikeasti. Hän on tehnyt valtavasti taustatyötä kirjojansa varten. 
Björk- sarja toimii loistavasti äänikirjana, pidän Aku Laitisen tyylistä lukea. Se sopii näihin kirjoihin loistavasti. Jatkan sarjaa ehdottomasti jossain vaiheessa. 

4/5

Nailpolish.avi - Lotta- Liisa Joelsson

 Karisto 2020
Sivuja 173
Kirjasto

"Video ilmestyy videopalveluun 13.12.2018 kello 02:13:03 GMT.
Video poistuu videopalvelusta 13.12.2018 kello 02:42:47 GMT. 
Tuon 29 minuutin ja 44 sekunnin aikana se tavoittaa yli satatuhatta ihmistä."

Lyhyesti;

Patrik viettää paljon aikaa tietokoneella ja törmätessään uutiseen oudosta videosta, hän lataa sen koneelleen. Videolla nuori tyttö lakkaa kynsiään. Patrik huomaa, että videosta on vaikea päästä eroon, sillä se luo itsestään uusia kopioita ja piiloutuu koneen eri kansioihin. 
Patrikin miesystävä Johan perii tätinsä vanhan talon ja he päättävät remontoida sen ja muuttaa sinne asumaan. Talo on syrjäseudulla ja iltaisin pimeällä aika karmiva. Patrik alkaa nähdä kaikkea omituista. Samalla hän on koukussa outoon videoon ja hän yrittää selvittää sen taustoja. 
Kuka on videon tyttö ja mitä se haluaa katsojiltaan?

"Tyttö levittää kynsilleen paksua, punaruskeaa mönjää. Se leviää ensin kynsinauhoille, sitten sormille ja lopulta pöydälle. Uusi leikkaus ja kuvassa ovat jälleen tytön kasvot. Valaistus on muuttunut, valo tulee nyt paljon alempaa kuin aiemmin. Tytön katse on tyhjä, silmät ovat pelkkää valkoista. Vaalea tukka roikkuu kasvojen molemmin puolin ohuina naruina. Tyttö kiittää katsojia ja viimeisen sanan kohdalla, juuri ennen pimeyttä, hänen äänensä kuulostaa siltä kuin se sortuisi. "

Mielipide:

Ohhoh, positiivinen yllättäjä!
Lyhyt, mutta ytimekäs ja äärimmäisen koukuttava. Luin tämän hetkessä ahmimalla. Tarina piti koko ajan otteessaan, ja oli melkoisen jännittäväkin. Pidempäänkin tarinaan tässä olisi ollut aineista, mutta toimi hyvin näinkin. 
Kirjan henkilöihin ei kovin syvällisesti päässyt tutustumaan, mutta olivat ihan ok. Harvemmin (ainakin minun lukemissani kirjoissa) päähenkilöinä on ollut homopariskunta ja vielä harvemmin kauhugenressä. Tästä siis tykkäsin, toi kivan pienen lisän tarinaan. 
Tarina kulki koko ajan sujuvasti eteenpäin ja paljasti sopivalla tahdilla uusia käänteitä. Mitään kovin yllättävää tai shokeeraavaa tässä ei ollut, mutta jännitystä riitti silti loppumetreille asti. Välillä asiat tapahtuivat melkoisen helposti, mutta ei häiritsevän helposti. Kieli kirjassa oli selkeää. 
Tykkäsin ja oli harmi, että tämä loppui niin nopeasti. Tästä siis pieneen jännityksen nälkään persoonallista, kotimaista kauhua. 

4/5

Keskiyön aurinko - Stephenie Meyer

 Englanninkielinen alkuteos 2020 Midnight Sun
WSOY 2020
Suomentaneet Ilkka Rekiaro, Päivi Rekiaro sekä Tiina Ohinmaa
Sivumäärä 669
Kirjasto

"Tähän aikaan päivästä toivoin mitä hartaimmin, että pystyisin nukkumaan. Lukio. Vai oliko kiirastuli oikea sana? Jos olisin jollain tavoin sovittaa syntini, tällä olisin varmasti saanut anteeksi ainakin osan niistä. Yksitoikkoisuuteen oli mahdotonta tottua - jokainen päivä tuntui uskomattomasti edellistä puisevammalta."

Lyhyesti:

Keskiyön aurinko kertoo Houkutuksesta tutun tarinan vampyyri Edwardin näkökulmasta. 
Edward perheineen asuu Forksin pikkukylässä ja he yrittävät parhaansa mukaan sulautua joukkoon sekä elää normaalia elämää. 
Tavallisen tylsänä koulupäivänä kaikki kuitenkin muuttuu - kouluun tulee uusi tyttö Bella, jonka tuoksu saa Edwardin vaistot heräämään. 
Edward taistelee tunteitaan vastaan, mutta ei voi vastustaa tuota tyttöä. Bellan tapaaminen on kiehtovin ja pelottavin asia , minkä hän on koko pitkän vampyyrielämänsä aikana kokenut. 

"En uskonut, että enää ikinä tekisin mitään vaikeampaa, kun pakotin jalkani nousemaan ja siirsin painoani eteenpäin. Tarttuisin härkää sarvista. Siitä huolimatta... en kestäisi katsoa hänen ensireaktiotaan. Hän olisi hyväsydäminen, mutta hänen olisi mahdotonta peittää heti järkytystään ja kuvotustaan. Siksi päätin antaa hänelle hetken aikaa koota itsensä. Suljin silmäni ja astuin aurinkoon."

Mielipide:

Nuoruuteni yksi suosikki on ehdottomasti Houkutus- sarja. Kirjat ja leffat on käyty läpi moneen kertaan ja vielä aikuisenakin olen pitänyt kirjoista, vaikka niitä hieman eri silmin jo tarkasteleekin.
Valitettavasti Keskiyön aurinko ei uponnut minuun ollenkaan. En löytänyt Edwardin näkökulmasta samaa romantiikkaa kuin Bellasta (päinvastoin, Edward oli ärsyttävä stalkkeri enkä ymmärrä mitä Bella hänessä näki). Kirja jaaritteli liikaa ja Edwardin ajatukset ja maailma ei ollut niin kiinnostavasti kirjoitettu, kuin olisin toivonut. 
Liian pitkä, liian puuduttava, itseään ja aiempaa toistava. Pienet uudet paljastukset Cullenien perheestä eivät riittäneet pelastamaan tätä. Puoleen väliin jaksoin lukea kunnolla, loppukirjan luin huolimattomasti, rivien yli hyppien. Välillä yritin lukea taas kunnolla, mutta tarina ei imaissut mukaansa, ei sitten ollenkaan. Harmi. 

2/5