Liekki - Sophie Jordan

Englanninkielinen alkuperäisteos 2010 Firelight.
Sivumäärä 286



Lyhyesti omin sanoin:

Jacinda on draki, eli lohikäärmeestä polveutuva ihminen. Eikä hän ole mitenkään tavallinen sellainen, sillä hän on ensimmäinen tulensyöksijä sitten moniin vuosiin. Erikoisuutensa takia Jacindan tulevaisuus on suunniteltu ja hän yrittää kapinoida sitä vastaan. Hän rikkoo laumansa tärkeää sääntöä ja lähtee laumasta äitinsä ja sisarensa kanssa. He muuttavat pikkukaupunkiin aavikon keskelle, jossa Jacindan äiti toivoo tyttärensä lohikäärmeen kuolevan; hän haluaa tyttärestään tavallisen nuoren.
Jacinda puolestaan tekee kaikkensa pitääkseen lohikäärmeen sisällään elossa. Ja ainoa, joka saa lohikäärmeen heräämään, on Will; lohikäärmeitä metsästävä komea nuorukainen.

"Haavoittunutta siipeäni polttaa ja tykyttää. En kuule enää muuta kuin metsän kuiskeen ja Kaskadivuorten vaimean huokailun. En kuule ihmisiä, en metsästäjiä. En Williä. Kurtistan kulmiani. Jostakin syystä ajatus häiritsee minua. En näe häntä enää koskaan. En saa tietää, miksi hän antoi minun elää. Enkä saa tietää kuulinko oikein mitä hän kuiskasi."

Mielipide:

Jos edellinen lukemani nuortenkirja oli pettymys, tämä ei todellakaan ollut! Ehkä yksi parhaimmista lukemistani nuortenkirjoista.
Jo lohikäärmeet tekivät tarinasta erilaisemman (verrattuna siis vampyyreihin, kuolemattomiin ym.), vaikka perustarina yleensä onkin suht samanlainen (tyttö rakastuu poikaan, poika tyttöön, mutta matkassa on paljon mutkia..) . Lohikäärmeet tekivät tarinasta kiehtovan, henkilöt olivat miellyttäviä (kukaan ei siis ärsyttänyt) ja romantiikka oli sopivaa, ei mitenkään liian yliampuvaa (no okei, ehkä välillä "vähän". Varsinkin jos ajattelee sitä, että Jacinda oli 16v.). Mutta jotenkaan yliromanttiset lällärikliseetkään eivät haitanneet lukunautintoa.
Alussa pelkäsin, että Brooklynistä tulisi se rasittava hahmo; koulun dramaqueen, joka uhkaa tekevänsä toisten elämästä kurjaa jne jne. Mutta hän pysyi onneksi aika sivussa.
Minä pidin tästä ja odotan jatkoa innolla.
Tähtiä annan neljä ja puoli:
****½!!

Punaiset tulppaanit - Alyson Noel

Alkuperäisteos2009 Evermore
Sivumäärä 335



Lyhyesti omin sanoin:

Ever on menettänyt onnettomuudessa perheensä ja saanut tilalle kyvyn nähdä ihmisten auroja ja kuulla heidän ajatuksensa. Kyky ei kuitenkaan tuo Everille onnea vaan päinvastoin; se sulkee tytön yksinäisyyten. Ever ei muuta haluaisikaan, kuin olla täysin normaali teini. Mutta sitten kouluun tulee Damen, tuo uusi, komea, salaperäinen kaveri, jonka auraa ja ajatuksia Ever ei näe ja kuule. Damenin seurassa Ever tuntee itsensä täysin tavalliseksi; kunnes hänelle selviää, että Damen ei ole normaali. Mikä ja kuka Damen oikeastaan on?

"Samalla hetkellä kun Damen kääntää auton pihalle, hyppään ulos ja säntään juoksuun, ryntään ovesta sisään ja harpon raput yläkertaan toivoen ja rukoillen, että Riley olisi siellä. Minun täytyy saada nähdä hänet, puhua hänen kanssaan kaikista niistä hulluista ajatuksista jotka päässäni pyörivät. Hän on ainoa, jolle voin selittää, ainoa joka saattaisi edes ymmärtää. 
Mutta kun Rileytä ei näy, ryömin sänkyyni, käperryn mahdollisimman pieneksi ja elän hänen menetyksensä yhä uudelleen ja uudelleen"

Mielipide:

Nuorten fantasiakirjaksi ihan ok, mutta parempiakin on. Aihe oli ihan kiehtova, mutta toteutus jotenkin kömpelö ja ontuva; ainakin tällainen mielikuva minulle jäi.
Tiedättehän te, kuinka jotkut kirjat ovat sellaisia, että teksti vain soljuu eteenpäin, tarina etenee vaivattomasti ja kaikki juonenkäänteet on helppo hyväksyä ja uskoa ja ne sopivat tarinaan. Minulle tuli sellainen olo, että osa kohtauksista vain töksähti tarinaan, ne eivät olisi sopineet siihen. Muutenkin hahmoihin oli hyvin vaikea samaistua, mikä jätti tunnetasolla kirjan köyhäksi. Ei tästä saa seuraavaa vuosisadan rakkaustarinaa sitten millään.
Mitä mieltä muut ovat? :)
Tähtiä annan kaksi:
**

Poikani Kevin

Kävin alkuviikosta katsomassa elokuvan Poikani Kevin, joka siis perustuu Lionel Shiverin samannimiseen kirjaan.
Tarkoituksenani on lukea myös kirja, mutta nyt kun jouduin käyttämään viimeisen joululahjaelokuvalippuni, niin kävin katsomassa leffan ensin.
Elokuvahan siis kertoi Evasta, jonka esikoispoika päätyy toteuttamaan suunnitellun koulusurman. Elokuva esitetään Evan näkökulmasta; kuinka hänestä tuntuu, että Kevin on jo pienenä jotenkin vinksahtanut. Kuinka raskaus, synnytys ja koko Kevinin lapsuus on hyvin hankalaa.

Luulen, että tässä tapauksessa kirja olisi kannattanut lukea ensin. Uskon,että kunhan saan kirjan käsiini, moni asia selittyy minulle, saan uutta tietoa ja näkökulmia asioille. Ja että pystyn eläytymään tarinaan paremmin.
Elokuvasta kuitenkin jäi hyvin voimakas "jälkimaku". Elokuva laittoi ihan todella ajattelemaan kauheita asioita. Elokuvan aikanakin tunnelma oli hyvin piinaava ja ahdistava, joten sanoisin elokuvaa onnistuneeksi.

Minun omat tunteeni vaihtelivat elokuvan aikana tapahtumien mukaan. Aluksi ajattelin, että Kevinistä tuli sellainen kuin tuli Evan takia; kuinka hän ei välittänyt lapsestaan tarpeeksi, ei osoittanut rakkautta jne. Jonkin ajan kuluttua tuli tunne, että kuinka tuollaista lasta voisikaan rakastaa aidosti? Että lapsihan oli aivan hirveä jo alusta asti. Sitten ajattelin molempia näitä yhtä aikaa ja lopussa en oikein edes tiennyt, mitä ajatella. Lopulliseksi mielikuvakseni kuitenkin  jäi se, että ehkä siellä Kevinin päässä sittenkin voisi olla jotain hyvääkin. Ehkä anteeksianto olisi mahdollista. Vaikka äidin ja pojan suhde onkin aina ollut vaikea, niin voisivatko asiat edes hieman parantua?

   

Saattaja - Mia Vänskä

Sivumäärä 308

Lyhyesti omin sanoin:

Lilja eroaa uskottomasta aviomiehestään ja muuttaa vanhaan kotitaloonsa. Edelliset asukkaat muuttivatkin siitä sopivan kiireesti pois.. Lilja tajuaa, että talossa ei kuitenkaan ole kaikki kohdallaan, sillä valot räpsyvät ja kellarin lattialle ilmestyy yhtenään vesilammikko, eikä näille löyty järkevää selitystä. Ja asiat vain pahenevat, kun naapurin rouva puukotetaan ja Liljan äiti löytyy tajuttomana kellarista. 

Lilja alkaa tajuta, että kaikki liittyy jollain tapaa häneen, että hänellä on kyky, jota hänen tulisi käyttää; pelotti se häntä kuinka paljon tahansa. 

Mielipide:

Hui, miten hyvä kirja! 

Oikeasti välillä pelottava, jännittävä vähintäänkin. Henkilöt olivat tavallisia, joihin oli helppo samaistua. Pystyin kuvittelemaan talon elävänä mielessäni kirjaa lukiessani. Siinä vaiheessa kun Lilja oppi käyttämään kykyään ja seikkaili järven luona, tarinan kammottavuus kuitenkin katosi. Valojen räpsyminen ym. on pelottavaa, mutta kun paha alkoi paljastua, pelko menetti otteensa, ainakin minusta :) 

Silti lukunautinto oli taattu ja tarinaa oli vain pakko lukea ja lukea, koska ihan ehdottomasti halusi tietää, miten lopulta käy. 

Tähtiä annan neljä:

****

Viattomat - Torey Hayden

Alkuperäisteos 2011 Innocent Foxes
Sivumäärä 334



Lyhyesti omin sanoin:

Köyhä yksinhuoltajaäiti Dixie on juuri haudannut pienen poikansa ja yrittää koota itsensä jatkaakseen elämäänsä. Mutta kun hänen miesystävänsä Billy saa päähänsä pähkähullun ajatuksen kaapata pikkukaupunkiin julkisuutta paenneen julkkiksen pojan, alkaakin Dixien elämä mennä ihan väärään suuntaan..
Yhdeksänvuotiaalla Tenneseelläkään ei ole ollut helppoa; äiti käyttää lasta ärsyttääkseen näyttelijäisää, joka ei puolestaan voisi vähää välittää pojasta, jota hän ei edes halunnut.

Mielipide:

Aloitin tämän kirjan aika ristiriitaisin tuntein; pidän Torey Haydenin kirjoista aivan suunnattoman paljon, joten odotukseni olivat suht suuret. Ja olin lukenut kirjasta muutaman arvioinnin, joissa kritisoitiin teosta aikalailla.
No, minä en sinällään pettynyt, mutta ei se ihan odotuksianikaan täyttänyt.
Tarina sinällään oli ihan ok, mukaansatempaava ja jännittävä, mutta henkilöt olivat niin äärimmilleen vietyjä, että ne tekivät kirjasta jotenkin epätodellisen ja välillä jopa naurettavan.
Ja teoshan oli siis ihan fiktiivinen, tosin sen tarkoituksena oli kuvata lasten ahdinkoa aikuisten piittaamattomuudesta, ajattelemuudesta ja hyväksikäytöstä.
Olen pitänyt eniten niistä Toreyn kirjoista, jotka ovat perustuneet tositapahtumiin. Tästä todellakin huomasi, että kirja on fiktiivinen.
Tähtiä annan kolme:
***

Atuanin holvihaudat - Ursula K. LeGuin

Alkuperäisteos 1977 The tombs of Atuan
Sivumäärä 164

Lyhyesti omin sanoin:

Nuori Tenar vihitään Nimettömien ylipapittareksi ja hän saa nimen Arha. Hänen täytyy vartioida Atuanin pyhien hautojen koskemattomuutta ja vain hänellä on lupa kulkea pimeässä. Hänen tiensä ei ole helppo, sillä kaikki rituaalit eivät ole hänestä sopivia ja hän saakin painavan taakan kantaakseen. Lisäksi vallastaan huumantunut Kossil vaikeuttaa hänen tehtäväänsä.
Ja entäs sitten Ged, joka luvatta tunkeutuu pyhään hautaan ja yrittää löytää labyrintissä olevan aarrekammion. Vain Tenar voi häntä auttaa, eikä tie ole helppo.

"Kuuntele Tenar! Minä tulin tänne varkaana, vihollisena, sinun vastustajanasi. Ja sinä olit minulle armelias ja luotit minuun. Minä olen luottanut sinuun siitä hetkestä kun näin  ensi kerran vilaukselta kasvosi Holvihaudassa, ja sinä olit kaunis pimeässäkin. Sinä olet todistanut luottamukseni minuun. Enkä minä ole antanut mitään vastalahjaa. Mutta nyt tahdon lahjoittaa sinulle sen mikä kuuluu sinulle. Minun tosinimeni on Ged. Olkoon se myös sinun salaisuutesi."

Mielipide:

Tämä tarina oli jännittävämpi kuin ensimmäinen osa, Maameren velho. Ja kiehtovampi. Kun yritin kuvitella Holvihautaa, labyrinttiä, kivipaaseja.. Kaikki tällainen pimeä ja salaperäinen kiehtoo aina mieltäni ja haluaisin tietää enemmänkin, kuin mitä kirjassa kerrotaan. Suorastaan ahmin tämän tarinan :)
Tarina oli oikeastaan aika lyhyt, mutta silti se ei jäänyt liian pinnalliseksi vaan kaikki oleellinen tuli mielestäni esille. Eikä tarinassa ehtinyt tylsistyä.
Tykkäsin ja luen lisääkin Maameren tarinoita jossakin vaiheessa, mutta seuraavana luen jotain toisenlaista!
Tähtiä annan neljä:
****

Maameren velho - Ursula LeGuin

Alkuperäisteos 1976 A wizard of Earthsea
Sivumäärä 217

Lyhyesti omin sanoin:

Maameren velho on ensimmäisen osa Maameren tarinoista. Tämä tarina kertoo nuoresta Varpushaukasta, tosinimeltään Gedistä, jolla on taikavoimia. Hän lähtee opiskelemaan Roken saarelle lisää velhoutta ja hänestä tuleekin yksi saariston mahtavimmista velhoista.
Hän saa ystäviä ja vihollisia ja hän joutuu suureb haasteen eteen; hän tekee virheen ja vapauttaa nimettömän, pahan varjon, jota vastaan hänen on taisteltava.

"Silloin Ged kohotti sauvansa korkealle ja se säihkyi sietämättömän kirkkaana, paloi niin valkeana ja mahtavana valona, että jopa tuo ikiaikainen pimeys kärsi ja joutui antautumaan. Tuossa valossa Gediä kohti tulevavasta varjosta katosivat kaikki inhimilliset piirteet. Se vetäytyi kasaan, kuivui kokoon, musteni ja ryömi nelinkontin lyhyillä kynnekkäillä pedonjaloillaan. Mutta se tuli päin Gediä ja nosti häntä kohti sokean, muodottoman turpansa, jossa ei ollut huulia, korvia, eikä silmiä. Kun he olivat kohdakkain se paloi pikimustaksi sauvan valkoisessa taikavalossa ja vääntäytyi pystyyn. Mies ja varjo kohtasivat kasvoista kasvoihin hiljaisuuden vallitessa, liikkumattomina"

Mielipide:

Aluksi olin hieman pihalla tarinasta. En oikein tiennyt kuka oli kuka ja missä milloinkin oltiin. Mutta tarinan edetessä siihen pääsi kivasti kiinni; vaikkakin hahmot jäivätkin etäisiksi, eikä heitä oppinut tuntemaan kovin hyvin. Jännitystä ja tapahtumia riitti, eli tylsä kirja ei ollut. Kirjoitustyyli sen sijaan oli mielestäni jotenkin tylsähkö ja ehkä töksähteleväkin; tarinaa ei saanut luettua kovin sujuvasti.
Pidin kuitenkin tarinasta ja aion lukea jatkoa sille. Tähtiä annan kolme:
***

Maaliskuussa luetut:

Voi miten surkea lukukuukausi maaliskuu onkaan ollut!
Ehkä iltojen valostuminen on vienyt lukuintoani; enää ei ole pimeää ja kylmää, joten ei tee mieli käpertyä peittojen alle lukemaan. Nyt kun on valoisaa, tulee oltua enemmän ulkona ja puuhasteltua kaikkea muuta.
Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen siihen, että kevät ja kesä ovat kovaa vauhtia tulossa. Kyllä nuo pakkaset ja lumi alkoivatkin jo riittää!
Ja kunhan ilmat lämpenevät vielä hieman lisää, pääsen parvekkeelleni lukemaan :) Ostin nimittäin viikonlopun aikana sellaisen riippumattotuolin (riippumatto, jossa voi istua tai pötköttää) ja kunhan saan sen asennettua paikalleen, tulee siinä takuulla loikoiltua kirjan parissa :)
Ja nyt kun ensiviikonloppu on pidempi pääsiäisen takia, on silloinkin enemmän aikaa lueskella. Toivottavasti huhtikuusta tulee taas parempi kuukausi :)

Mutta, nyt maaliskuussa siis luin vain vaivaiset kaksi kirjaa, joista 1/2 oli naiskirjailijan ja 0/2 kotimaisia.

Lohturuokaa - Kate Jacobs
Vitsaus - Guillermo del Toro

Plus sitten yksi kesken jäänyt kirja, Meritta Koiviston Poissa. Yritin ilta illan jälkeen edetä tässä kirjassa, mutta kun jokainen sivu tökki, niin jätin suosiolla tämän kesken. Palaan siihen ehkä joskus toiste, kunhan tämän kaltainen kirjallisuus uppoaa paremmin. Uskon nimittäin, että kirja on oikeasti hyvä. Mutta nyt vain ei huvittanut lukea kotimaista dekkarikirjallisuutta :)