Kaikki sade alkaa ylhäältä - Mari Siliämaa

Toiset tarinat 2019
Sivumäärä 164
Arvostelukappale, kiitos!

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 37: Pienkustantamon julkaisu

"Minä en tiedä, mitä mieltä te muut olette. Mutta minun ympärilleni tämä sateeton yö kääriytyy pehmeästi kuin rakkaan kädet. Istun valoa tulvivassa yössä kuin huoneessa, joka on tuotu täyteen erivärisiä tyhjiä maljakoita, jotka tuoksuvat jo avautuville kukille enteenä tulevasta päivästä, tulevista iloista."

Lyhyesti:

Kaikki sade alkaa ylhäältä kertoo Ulriikka Joensuusta, naispapista, joka on rakastunut.
Häät on päivämäärää lukuunottamatta suunniteltu ja Ulriikka odottaa lääke-esittelijänä toimivaa sulhastaan työreissulta kotiin. Hän valmistaa pitsaa, laittaa kaljat kylmenemään ja ostaa alusvaateliikkeestä pitsiunelmia. Miehen kotiinpaluusta tulee unohtumaton - todellakin, tosin ei Ulriikan odottamalla tavalla.
Samaan aikaan töissä Ulriikkaa vaivaa rikas, pöyhkeä rouva, joka tahtoo parin viikon varoitusajalla varata kirkon juhannukseksi tyttärensä häihin eikä suostu ymmärtämään, miksei se käy. Tytär itse on miellyttävä ja asiat saadaan sovittua, vaikka äiti ei niihin tyytyväinen olekaan.
Aina niin rauhallinen ja asiallinen Ulriikka joutuu painimaan vihan, katkeruuden, kostonhimon ja ennen kaikkea surun kanssa. Miten päästä taas ylös, kun korvaasi kuiskitaan pahoja eikä ole olkapäätä jota vasten itkeä?

"Niin tapahtuu jotain, jota on vaikea nähdä, vaikea kuulla, tuntea, ymmärtää ja selittää. Se on kuin leikki tai sittenkin liekki. Jokin hyppää pois paikoiltaan, etsiytyy toiselle kohdalle, ja kaikesta tästä seuraa, että kesystä tulee villi, muurahaisesta karhu, tulee nainen, tulee sellainen kuin on aina ollut mutta ei silti aivan sama."

Mielipide:

Oikein viihdyttävä kirja. Nopealukuinen, kevyt ja sopivan humoristinen.
Kirjan henkilöt olivat persoonallisia, mutta eivät liiaksi. Heihin oli helppo samaistua. Pidin kovasti Ulriikasta, asiallisesta naisesta, joka pienessä kotikaupungissaan joutui jatkuvasti miettimään mitä naispapin on sopiva tehdä ja mitä ei. Pienet irrottelut alusvaatekaupassa hymyilyttivät ja työsuhde-etuna nautittu ehtoollisviini huvitti. Samaten naapurin vanhapiikasiskokset olivat minulle mieleen.
Vaikka kirjan rakkaustarina ei ollut kovin erikoinen tai yllättävä, siinä oli omat mukavat pikku lisämausteensa. Pieni ennalta-arvattavuus ei haitannut lukukokemusta.
Kirjan miehet sen sijaan jäivät minulle hieman etäisiksi. Romanttisessa kirjallisuudessa itse pidän tärkeänä sitä, että se herättäisi tunteita. Ulriikan rakkaus Johannesta kohtaan oli syvää, mutta ei herättänyt sen suurempia tunteita, saati sitten heidän eronsa. Siinä mielessä tämä kirjallisuuden laji on ainakin minusta äärimmäisen vaikea - miten saada lukijan tunteet heräämään olematta ällöromanttinen?
Kuitenkin, kaikinpuolin miellyttävä lukukokemus. Kieli oli mukavan letkeää ja kirjaa oli mukava lukea. Jos siis tykkäät leppoisista, romanttisista ja hauskoista kirjoista, nappaa Kaikki sade alkaa ylhäältä luettavakseksi.
4/5

Auschwitzin tatuoija - Heather Morris

Äänikirja Storytel
Englanninkielinen alkuperäisteos The tattooist of Auschwitz 2018
Aula & Co 2019
Suomentanut Pekka Tuomisto
Sivuja 292
Äänikirjan kesto 6h 54min
Lukija Markus Niemi

Helmet lukuhaaste kohta 32: kirjan nimessä on ammatti

Lale Sokolov on 24- vuotias slovakialainen, joka juutalaisuutensa vuoksi joutuu Auschwiz- Birkenaun keskitysleirille. Hän lähtee sinne kuvitellen siten pelastavansa muun perheensä.
Hän joutuu ensin tekemään raskasta pakkotyötä, kunnes sairaus on viedä hänet. Toiset vangit kuitenkin pelastavat hänet ja hän päätyy tatuoimaan toisia vankeja.
Tätowiererinä hän on paremmassa turvassa kuin moni muu, vaikkei hänkään täysin turvassa ole. Lale käyttää suht turvallista asemaansa auttaakseen muita vankeja. Hän tekee vaihtokauppoja ja jakaa ylimääräisiä ruoka-annoksia muille. Hän joutuu tatuoimaan tuhansien ja taas tuhansien ihmisten käteen numeron, joka vie heiltä identiteetin. Tästä eteenpäin he ovat vain numeroita.
Eräänä päivänä hän tatuoi nuoren naisen. Gitan. He rakastuvat ja kaiken pelon, kivun, nälän ja kurjuuden keskellä on pilkahdus valoa. "Kun me pääsemme täältä pois, menetkö kanssani naimisiin?"
Kirja perustuu tositapahtumiin.

"Lale kumartuu ja poimii hellästi lyhyen kukkasen. Hän keksii vielä, miten antaa sen Gitalle seuraavana päivänä. Huoneeseensa palattuaan Lale laskee arvokkaan kukan huolellisesti sänkynsä viereen ennen kuin vajoaa unettomaan uneen, mutta kun hän seuraavana aamuna herää, sen terälehdet ovat irronneet ja makaavat käpertyneinä mustan keskustan vieressä. Vain kuolema kestää tässä paikassa."

Mielipide:

Pidin kirjasta, kyllä.
Se oli kaunis ja romanttinen, mutta myös pelottava ja surullinen.
En ole lukenut paljoa Auschwitzistä kertovaa kirjallisuutta, mutta tämä herätti mielenkiintoni. Vaikka tämä oli tositapahtumiin perustuva, minusta siitä ei välittynyt se kauhu ja kauheus, joka tuolla on varmasti vallannut. Kirjassa haluttiin keskittyä Laleen ja Gitaan, mutta se epätoivoinen rakkaus ja ainainen pelko olisi korostunut paremmin, mikäli keskitysleirin kauheuksia olisi kuvattu enemmän. Minulle jäi lopulta kuitenkin olo, että tapaamiset järjestyivät helposti, sotilaat olivat helposti lahjottavissa jne. Että he todella olivat hyvässä asemassa.
Luulen myös, että tarina olisi kolahtanut minuun tällä kertaa paremmin luetussa muodossa. Vaikka pidin äänikirjan lukijasta, itse luettuna siihen olisi saanut enemmän tunnetta mukaan.
Kirjaa on kritisoitu paljon siitä, että vaikka se perustuu tositapahtumiin, on siinä paljon virheitä ja jotkut tapahtumat ova keksittyjä. Itse en ole näihin seikkoihin sen kummemmin perehtynyt, eikä minua jälkeenpäinkään häiritse se, että kaikki ei olekaan todellista. Kirja oli kuitenkin mielenkiintoinen, kaunis ja kauhistuttava luku(kuuntelu)kokemus, jota voin kyllä suositella jos aihe kiinnostaa.
(Tarinaa suunniteltiin ensin elokuvakäsikirjoitukseksi ja minua kyllä kiinnostaisi nähdä tästä tehty elokuvakin, jos sellainen sitten joskus tulisi)
4/5

Heinäkuussa 2019 luetut:

Heinäkuussa luin 5 kirjaa. Niistä 3/5 oli kotimaisia ja 4/5 naiskirjailijoiden teoksia.
Heinäkuu oli tavallista hitaampi lukukuukausi. Tuli oltua paljon perheen kanssa, tehtyä pieniä reissuja, oltua vain. Ihan kivaa vaihtelua.
Suosikkini heinäkuussa oli Katri Alatalon Ikuisesti, siskoni.

Keskiarvo kirjoille oli 3,8

Haasteiden tilanteet:

Pohjoinen lukuhaaste: 18/25
Helmet 2019 lukuhaaste: 34/50
Merikirjahaaste: 3 luettua kirjaa

Ikuisesti, siskoni - Katri Alatalo 5/5
Kerrostalo - Hanna-Riikka Kuisma 3/5
Rumo Ylämaailmassa - Walter Moers 5/5
Kauniit kuollessaan - Belinda Bauer 4/5
Nousukkaat - L. Onerva 2/5

Elokuussa palaan hoitovapaan jälkeen töihin, joten lukutahti varmasti hidastuu keväästä. Toivon kuitenkin, ja kovasti yritän, lukea 3-5 kirjaa kuukaudessa. Olisi niin paljon kaikkea ihanaa luettavaa!
Tällä hetkellä kesken on Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta sekä Jessie Burtonin Nukkekaappi. Niistä ainakin arvostelua elokuun aikana :)

Nousukkaita - L. Onerva

Pohjoinen lukuhaaste kohta 19: novellikokoelma
Helmet 2019 lukuhaaste 24: sokkona hyllystä valittu kirja (tytär nappasi tämän minulle)

Suomalaisen kirjallisuuden seura 2012 (ensimmäinen painos vuonna 1911).
10 novellia
Sivuja 144 (sis. esipuheen ja arviointeja)

"Ovikello soi kiivaasti monta kertaa. Pentti Korjus kuunteli sitä kiusaantuneesti. Hän katsahti kelloon ja painautui takaisin vuoteelleen. Oli jo puolipäivän aika ja Pentti oli maannut valveilla aikaisesta aamusta alkaen. Ei tehnyt mieli nousta, ei voinut nukkua. Hän ajatteli, ajatteli päänsä ympäri lukemattomaan kertaan, mutta ei keksinyt mitään pelastuksen mahdollisuutta."

Lyhyesti:

Nousukkaita sisältää 10 novellia, joissa kaikissa yhteistä on eksyneet sielut valheellisissa ympäristöissä. Ympäristössä, johon he eivät lopulta sovi ja tulevat onnettomiksi.
Novellit ovat:
Pentti Korjus
Raina
Marja Havu
Neljä ihmistä
Väsymystä
Naamiaiset
Satu
Kaija
Arvostelija
Veren ääni

"Tai he uskovat, että on olemassa jotakin ehdottomasti pahaa, joka on hyvän vastakohta. Ikäänkuin ei sama asia voisi olla sekä paha että hyvä, aivan olosuhteista riippuen. Ei koskaan pitäisi kysyä: mitä, vaan: miten? Mutta he näkevät maailman itsensä näköisenä ja silloin se on varmaan kovin ahdas. "

Mielipide:

Ei uponnut.
Ei kertakaikkiaan.
Niin puuduttavaa, jaarittelevaa, pohdiskelevaa.
Tekikö kirjan ikä sen? Vai se, että kyseessä oli monta novellia, jotka loppuivat ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan? Vai olenko lukenut niin paljon tapahtumarikkaita ja jännittäviä teoksia, etten osaa arvostaa tällaista?
Toki L. Onerva osaa kuvata ihmisiä tarkasti ja nostaa hyviä pointteja esille. Vaikka ihmisten olo tarinoissa on kovin levoton ja masentunutkin, eivät tarinat itsessään ole masentavia.
Ehkä tyydyn toteamaan, että genre oli väärä. Yksinkertaisesti pidän vain enemmän kirjoista, joissa tapahtuu paljon.
2/5

Miehiä ilman naisia - Haruki Murakami

Pohjoinen lukuhaaste kohta 15: afrikkalaisen tai aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.
Helmet 2019 lukuhaaste 10: rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja (tämä oli hieman vaikea kohta, enkä ole varma kelpuuttaisivatko muut tätä tähän.. Mutta Murakamiin voi kai liittää "aasialaisen kirjailijan" liitteen, joten??)

Japaninkielinen alkuteos Onna no inai otokotachi, englanniksi Men Without Women 2014.
Tammi 2016
Sivumäärä 276

"Kafuku oli ollut lukemattomia kertoja naisen kyydissä, ja hänen kokemuksensa mukaan useimmat naisautoilijat saattoi jakaa kahteen ryhmään. Jotkut olivat hieman liian aggressiivisia ja jotkut taas hieman liian varovaisia. Jälkimmäisiä oli - onneksi- selvästi enemmän. Yleensäkin saattoi sanoa, että naiset ajoivat miehiä huolellisemmin ja varovaisemmin."

Lyhyesti:

Miehiä ilman naisia on 7 novellin mittainen kokoelma tarinoita, joissa pääosassa ovat tavalla tai toisella naisen menettäneet miehet.
Takakannesta lainattuna:
"... tarinakokoelma, jossa yhdistyvät nautinnollisesti surumielisyys, huumori ja fantasia. ... Murakami kertoo kaipuusta ja himosta, unohtumattomista naisista ja tunteellisista miehistä."

"Vain miehet ilman naisia tietävät, miten surullista, miten satuttavaa on tulla yhdeksi heistä. Vain he tietävät, miltä tuntuu menettää länsituulensa."
"Miehiin ilman naisia on helppo liittyä. Riittää, että rakastaa syvästi jotakuta naista ja että nainen lähtee pois. Useimmissa tapauksissa (kuten tiedät) kavalat merimiehet vievät hänet pois. ... Siten sinusta tulee siis yksi miehistä ilman naisia. Se tapahtuu silmänräpäyksessä. "

Novellien nimet:

Drive My Car
Yesterday
Itsenäinen elin
Seherazade
Kino
Rakastunut Samsa
Miehiä ilman naisia

Mielipide:

Olen lukenut paljon kehuja Murakamista. Itse olin hieman epäileväinen.
Päätin kuitenkin rohkeasti, mutta ennakkoluuloisesti tarttua ohuimpaan Murakamin teokseen jonka kirjastosta löysin - saisinhan sillä täytettyä pari haastekohtaa.
Noh, oloni on hieman ristiriitainen.
Tyyli on kyllä kaunis, omalaatuinen ja jätti haikean mielen. Novellit eivät muistuttaneet liikaa toisiaan, vaikka jokaiseen liittyi sama pohja-ajatus. Ensimmäisten novellien kohdalla mietin, missä puhuttu fantasia? Loppua kohden sekin löytyi.
Ehkä Murakamin tarinat olivat minulle liian hienoja. Ehkä en löytänyt niistä kätkettyjä asioita. Ehkä en arkiaskareiltani ehtinyt uppoutua tähän kunnolla.
Itse kuitenkin pidin eniten Seherazadesta sekä Kinosta. Ne olivat omasta mielestäni selkeimmät ja Kinossa varsinkin kaksoismerkitykset ja oman mielen syöverit kuvattiin hienosti.
Minun täytyy varmaan palata Murakamiin myöhemmin uudelleen, toiseen teokseen, paremmalla ajalla ja enemmän ajatuksella. Jollain tapaa kaikki kiehtoi minua (vaikka ehkä välillä seksistisyys/naisten kommentointi hieman hyppi silmille) ja jätti mystisen olon. Omituista...
3/5

Toukokuussa 2019 luetut:

Toukokuu oli määrällisesti loistava kuukausi. Luin yhteensä 10 kirjaa, joista 7/10 oli kotimaisia ja 8/10 naiskirjailijoiden kirjoittamia.
Suurimman vaikutuksen teki Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka.
Pohjoista lukuhaastetta sekä Helmet 2019 lukuhaastetta on täydennetty hyvää vauhtia. Tässä tilannekatsaus:

Helmet 2019: 29/50
Pohjoinen lukuhaaste 16/25

Miekanloisto - Candoran sauva - J.P. Toivonen 3/5
Sininen linna - L.M. Montgomery 3/5
Lumikukka ja salainen viuhka - Lisa See 5/5
Kauheimmat runot - Antti Holma 3/5
Tyttö ja Jalopeura - Taina Parikka 3/5
Ensimmäinen vuosi - Nora Roberts 4/5
Varkaus vaskitehtaassa - Taina Parikka 4/5
Kalkki kadoksissa - Taina Parikka 4/5
Kiurun tytär - Marja Leena Virtanen 4/5
Yösyöttö - Eve Hietamies 3/5

Keskiarvo kirjoille: 3,6/5

Kesäkuu?
Siinä missä toukokuu meni lueskellessa arvostelukappaleita (kiitos niistä!), kesäkuussa yritän lukea haasteisiin sopivia kirjoja. (Arvostelukappaleita saa silti tarjota, luen niitä mielelläni!)
Ainoana "pakollisena" (tosin mieluisana sellaisena) on aloitettu verkkolukupiirikirja Ruohometsän kansa.

Yösyöttö - Eve Hietamies

Otava 2010 (minulla pokkariversio Seven)
Sivuja 383

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 31: kirjassa kuljetaan metrolla

"Kun ovi kolahti kiinni, ne kääntyivät katsomaan. Nostin vauvan lattialle makuupussin päälle ja aloin riisua. Myssy, kypärämyssy, toppahaalari, toppalapaset, toppasukat, villatakki, villahousut. Naiset silmäilivät syrjäkarein, vaihtoivat pitkiä katseita keskenään. Ajattelin, että siinäpä vilkuilevat. Tiesin, että se oli oikein puettu, pusero ei ollut väärinpäin ja toppamyssyn alla oli kypärämyssy."

Lyhyesti:

Antti Pasanen, tavallinen suomalainen mies. Naimisissa Pian kanssa, on asuntolainaa ja auto. Työskentelee toimittajana. Vauva tulossa. Mikä voisi mennä pieleen?
Vastaus on kaikki, mutta samalla ei mikään.
Raskausaikana omituiseksi muuttunut Pia pimahtaa vaikean synnytyksen jälkeen. Sairaalasta päästyään Antti jää yksin vauvan kanssa Pian lähdettyä taksilla karkuun - eikä ole edes maitoa.
Antti selviytyy, koska on pakko.
Pia tulee takaisin, ei ole ihan kunnossa. Itkee, suuttuu, keräilee veitsiä, kaikki on väärin, hermot ei kestä. Antti yrittää käydä töissä, pelkää pienen puolesta.
Lopulta Pia joutuu sairaalaan, kotiinpaluusta ei ole tietoa. Ei halua nähdä Anttia, ei vauvaa.
Antti jää kotiin lapsen kanssa.
Baari-illat, seksi, työt ja ystävät jäävät. Tilalle tulevat puklurätit, pissavaipat ja Teletapit. Alkaa ihanan kamala vauva-arki. Antti on vihainen Pialle, tämän olisi kuulunut hoitaa valvomiset, sairastelut, vaatteet. Nyt kaikki on jäänyt Antille. Mutta samalla Antti on iloinen. Näkee hymyt, kuulee ensimmäiset sanat, on paikalla kun poika lähtee liikkeelle. Niitä ei Pia ole näkemässä.
Tutuksi tulevat myös hiekkalaatikot ja leikkipuistot, sekä niissä käyvät naiset. Kuulee keskusteluja, joita ei haluaisi - mutta saa samalla parhaat vinkit ja opit niin lapsista kuin naisistakin.
Miten käy Pian ja Antin? Miten arki sujuu pienen lapsen kanssa kaksin?

"Olin lopultakin tajunnut jotain tärkeää: en ollutkaan naisten kanssa eri viivalla. Samalla tavalla nekin vihasivat pitkiä, piinaavan tylsiä iltapäiviä, kun kaikki oli jo tehty eikä kello ollut edes kolmea. Nekin suuttuivat, turhautuivat, väsyivät ja kärvistelivät, mutta myös nauroivat, iloitsivat ja tunsivat ylpeyttä yhtä tyhmistä asioista kuin minäkin. Kun lapsi osasi itse ottaa housut jalasta tai hakea sängystä tuttinsa. "

Mielipide:

Vaikka pokkarin takakannessa sanotaankin Eve Hietamiehen olevan rohkea ja rehellinen ikäpolvensa tulkki, joka puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, ei tässä mielestäni mennä kuitenkaan pintaa syvemmälle.
Puhutaan raskauden jälkeisestä masennuksesta ja psykoosista, yksinhuoltajuudesta, miesten ja naisten eroista ja yhteneväisyyksistä lasten hoidossa, suuttumuksesta...
Mutta niihin ei upota kunnolla. Pärjätään, kun pärjättävä on. Väsyttää, mutta väsyttäkööt. Naiset haukkuvat miehiään, mutta suuttuvat jos joku toinen moittii. Naiset hoitavat kodin ja miehet käyvät töissä. Turhaudutaan ja suututaan, mutta se jää siihen.
Kuitenkin viihdyttävä, todella nopealukuinen, paikoin hyvinkin hauska. Muutamia nokkelia oivalluksia. Yösyötölle on myös jatkoa - Tarhapäivä ja Hammaskeiju. Voi olla että luen jossain vaiheessa :)
3/5

Kiurun tytär - Marja Leena Virtanen

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 43: kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.

Karistokustannus 2019
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 292

"Vinninrapuista kuuluu. Silja panee kuvakirjan pois, hiipii hyllyn ääreen, kiertää radionnappulan isommalle ja painaa korvansa nyyiseen kaiutinkankaaseen. Siinä värisee mieskuuluttajan ystävällinen ääni. 
Radiopuhe vaikenee kun tuvan ovi käy. 
Ilmo. Otsassa sininen läntti. Nenässä naarmu. 
-Retku, äiti parahtaa uunin edestä."

Lyhyesti:

Pieni Silja Kiuru on perheensä kanssa Karjalan evakoita 1950-luvulla. He ovat asuttaneet uutta kotitilaansa jo jonkin aikaa. Perhettä on kohdannut suru ja isä Ahti upottaa murheensa työntekoon, äiti Vellamo hoitaa kotia, laittaa ruokaa ja leipoo. Veli Ilmo ei innostu tilanhoidosta, vaan kulkee näytelmäharjoituksissa, polttelee tupakkaa ja yrittää tehdä vaikutusta naapurin Annikkiin, johon myös paras ystävä Santeri on tykästynyt.
Eräänä jouluyönä syttyy tulipalo, joka muuttaa kaiken Siljan ja hänen läheistensä elämässä.
Elämä kuitenkin jatkuu, Silja kasvaa ja lähtee kaupunkiin opiskelemaan. Hän asuu Santerin siskon Iiriksen kanssa, joka viettää melkoisen railakasta elämää.
Siljan opiskelisuunnitelmat eivät mene suunnitelmien mukaan ja hän palaa kotiseudulleen. Jouluyön vaikutukset näkyvät vielä, mutta myös muut ovat jatkaneet elämäänsä. Siljan elämään kuuluu iloja ja suruja, mutta pikkuhiljaa asiat alkavat loksahdella kohdilleen.

"Vaikka oli kielletty, Silja livahti tonkimaan tavaroita. Nokisia, hiiltyneitä, rikkoutuneita. Löytyi ranstakka, ompelukone, lampunkuuppa, vispilä, täysin ehjiä astioita, herätyskellon sisälmykset...
... Paljon kaikenlaista. Puukko, jonka terä kiilsi kunnossa ja jonka nahkatupessa yhä häämötti kaksi sisäkkäistä ympyrää ja leija. Silja otti puukon, kätki sen takintaskuunsa ja päätti pitää turvanaan."

Mielipide:

Kaunis, vähäeleinen tarina.
Kirja oli miellyttävä lukea, teksti kulki sujuvasti. Tuntui, ettei siinä hirveästi tapahtunut mitään, mutta tapahtui kuitenkin paljon.
Siljan elämää oli kuvattu hienosti, sai todella hyvän käsityksen millaista evakkolapsen elämä oli/olisi voinut olla.
Jossain määrin kirjassa tapahtuneet surulliset asiat jättivät minut kylmäksi - ne vain tapahtuivat, eivät herättäneet tunteita. En tiedä oliko vika tarinassa vai lukijassa.
(Juonipaljastus!
Esimerkiksi aika vasta lukemassani Ulla-Lena Lundbergin Jäässä pastorin kohtalo sai minut hyvin surulliseksi, tässä teoksessa Siljan äidin tai Siljan kehitysvammaisen velipuolen kuolemat eivät tuntuneet oikein miltään. Varsinkin velipuolen, 6-vuotiaan, kehitysvammaisen lapsen, kuoleman olisi mielestäni pitänyt herättää enemmän tunteita. Tuntuu, kuin se olisi vain sivuutettu. Juonipaljastukset loppuvat!)
Kuitenkin hieno, pienistä asioista koostettu kertomus. Siljan kasvua seurattiin hienosti, hän säilyi omana itsenään koko tarinan ajan. Myös ajan kuluminen oli huomioitu mielenkiintoisesti- maalla oltiin vanhanaikaisia, kihlautumista pidettiin tärkeänä, samoin hyviä tapoja. Siljan kasvettua ja eleltyä kaupungissa ei elämä ollut niin tarkkaa, seurustella saattoi kihlautumatta.
Pisteitä 4/5

Ensimmäinen vuosi - Nora Roberts

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 29: kirjassa nähdään unia

Englanninkielinen alkuteos 2017 Year One
Gummerus 2019
Sivumäärä 404

"Kun Ross MacLeod puristi liipasinta ja ampui fasaanin, hän ei mitenkään voinut tietää tappavansa samalla itsensä. Ja miljardeja muita."

Lyhyesti:

Kylmänä uudenvuodenaattona Ross MacLeod käynnistää tietämättään tapahtumaketjun, joka vapauttaa omituisia voimia.
Alkaa levitä tappava tauti, jota kutsutaan Surmaksi. Se vie mennessään suurimman osan koko maapallon väestöstä ja vieläpä todella nopeasti.
On kuitenkin ihmisiä, jotka ovat immuuneja taudille. Osalle ihmisistä kehittyy uusia voimia. Osa käyttää niitä hyvään, osa pahaan. Heitä kutsutaan Kummiksi.
Lana ja hänen miehensä Max ovat noitia - he pystyvät siirtelemään tavaroita ajatuksen voimalla, käynnistämään autoja ja auttamaan kasveja kasvamaan. Heillä oli pieniä kykyjä jo ennen Surmaa, mutta sen jälkeen heidän voimansa vain vahvistuvat. Lisäksi Lana saa tietää olevansa raskaana ja kantavansa vatsassaan Valittua.
Uutistoimituksen harjoittelija paljastuu keijuksi ja pakenee juontajaystävänsä Arlysin kanssa pimeitä tunneleita pitkin.
Ensihoitaja Jonah aistii elämän ja kuoleman. Hän auttaa maailmaan Katien kaksoset ja lähtevät pakoon jokea pitkin lääkäri Rachel mukanaan.
Pitkän pakomatkan ja piilottelun jälkeen he löytävät toivoa ja iloa muuttuneesta maailmasta. Näiden ihmisten elämät kietoutuvat yhteen ja he yrittävät rakentaa elämää uudelleen. Synkät voimat seuraavat heitä silti ja lopulta kukaan ei ole turvassa...

"Kun he olivat painautuneet seinää vasten, Arlys näki lähestyvän valon. Tai ei se ollut valoa, hän ajatteli. Valo ei voi olla mustaa. Tämä valo oli kuitenkin hohtavaa ja mustaa. Ja se heijastui tunnelin kattoon. Nyt näkyi myös liikettä, hahmo. Tunnelin kattoa pitkin lensi mies mustat hiukset liehuen ja musta takki levitettynä kuin siiviksi. Kun mies tuli lähemmäs, Arlys näki punaisena hehkuvat silmät."

Mielipide:

Ensimmäinen vuosi aloittaa uuden trilogian. Tämä ensimmäinen osa oli jännittävä ja tapahtumarikas.
Vaikka tärkeitä henkilöitä oli paljon, he olivat mieleenpainuvia ja miellyttäviä. Kovin syvälle hahmoihin ei vielä päässyt, mutta riittävästi kuitenkin. Kukaan ei ärsyttänyt tai ollut epämiellyttävä lukijalle.
Tapahtumat etenivät järkevästi ja vaikka välillä kertoja vaihtui, tarinassa pysyi hyvin kärryillä. Pahuutta, väkivaltaa ja kuolemia oli, mutta niillä ei mässäilty liikaa - tarina ei ole liian raaka tai jännittävä arallekaan lukijalle.
Kaikin puolin miellyttävä ja hyvä lukukokemus. Aion lukea seuraavatkin osat :)

4/5

Tyttö ja Jalopeura - Taina Parikka

Helmet 2019 lukuhaaste, kohta 15: kirjassa käsitellään jotain tabua (eläimeen sekaantuminen, väkisinmakaaminen)

Taina Parikka & Books on Demand 2019
Arvostelukappale
Sivumäärä 350

"Arvaa kuka? Kämmenet painuivat silmilleni, mutta en tunnistanut ääntä saati kosketusta. Punssi jyskytti otsassa ja ohimoissa, ja minua huimasi makuuasennossakin. Mielessäni vilisi kasvoja: tuttuja ja tuntemattomia, miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria, rumia ja kauniita, kaikki yhtenä sekavana pyörteenä. "

Lyhyesti:

Saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperijä kirotaan syntymäpäivänään; hänen ilkeä tätinsä, Herttuatar, vallanhimoissaan muuttaa pojan sarvipäiseksi leijonaksi.
Murtaakseen kirouksensa hänen tulisi saattaa nainen raskaaksi ennen 24- syntymäpäiväänsä - tai häntä kohtaa kuolema.
Avukseen hän saa muutaman palvelijan, jotka ovat saaneet osansa kirouksesta: mamselli, kamaripalvelija, hovimarsalkka ja riistanvartija on muutettu puolieläimiksi.
Jalopeura palvelijoineen muuttaa syrjäiseen metsästyslinnaan. Määräaika alkaa umpeutua, kun palvelijat palkkaavat linnaan kirjastonhoitajattareksi köyhän kylätohtorin tyttären neiti Hoffmannin.
Prinssi alkaa jo hyväksyä lähestyvän kuolemansa, kunnes tajuaa että hänellä ja tytöllä on tunteita toisiaan kohtaan. Voisiko hän sittenkin selviytyä mahdottomalta tuntuvasta tehtävästään?

"Säikähdin tunnettani, enkä voinut hyväksyä sitä pitkään aikaan. Olin päättänyt jättää sydämenasiat lopullisesti taakseni ja pidin toisaalta luonnottomana ihastua jalopeuraan. Eläimeen sekaantumisesta rangaistaan tietääkseni kuolemalla, niin eläintä kuin ihmistäkin. Kun minulle alkoi valjeta, että olet todellisuudessa lumottu ihminen, jälkimmäinen huoli tietenkin lieveni, mutta en uskonut, että voisin koskaan kelvata prinssille."

Mielipide:

Kirjan aihe oli mielenkiintoinen - perinteinen Kaunotar ja Hirviö uusiksi kirjoitettuna, hirviön näkökulmasta ja turhia kaunistelematta.
Jossain määrin turha kaunistelemattomuus teki tarinasta ajoittain minun mieleeni turhan raa'an ja vieroksuin pitkään mielikuvaa tytöstä ja leijonasta petipuuhissa - Taina Parikka kirjoittikin Kiitoksiin tarinan ensimmäisen version olleen nuorisolle suunnattu, mutta Käsikirjoitushautomon raati oli yksimielisesti halunnut aikuisten sadun seksillä ja väkivallalla. Niin tai näin, erotiikka ei haitannut eikä niistä tullut kiusaantunut olo (kuten joissain kirjoissa, kun on yritetty vähän liikaa), kun vain pystyi unohtamaan turhan eläimellisyyden.
Tarina oli kuitenkin sen verran mukaansatempaava, että pystyin pistämään eläimeen sekaantumisen fantasiakirjallisuuden piikkiin. Historiallisesti teos oli mielestäni hyvä ja kaikki kirjan hahmot olivat omanlaisiaan ja mielenkiintoisia.
Prinssin elämä jalopeurana oli kuvattu todella hyvin ja elävästi, huumoria unohtamatta.
Mielenkiintoinen ja ainakin aika erilainen teos viimeaikaisiin lukemisiini verrattuna :)

3/5

Kauheimmat runot - Antti Holma

Pohjoinen lukuhaaste kohta 20: näytelmä- tai runokirja
Helmet 2019 lukuhaaste kohta 19: en pidä kirjan nimestä

Antti Holma ja Otava 2015
Sivumäärä 192

Yölaulu
Muistan: / mustassa yössä kun / kuoleman kielet / nuolivat sieluni suuta. / Tiedän: / nyt olen lintu, on siipeni rautaa / ja sulkani kultaista puuta./ Ja Suomeni maa/ minun lauluni saa,/ on talveni talvehdittu. / Eikä yö ole yö, / enää mieltäni syö / vain sääsket, / voi saatanan vittu.

Lyhyesti:

Minulle vain tv:stä tuttu Antti Holma on koonnut neljän fiktiivisen (mutta todellisiin runoilijoihin) runoilijan teoksia samoihin kansiin. Hän esittelee Reino Leinon, Sirsi Sunnaksen, Karin Toiseks-Parasken ja Edith Södermalmin.
Nämä runot eivät ikinä päässeet Kauneimpiin runoihin, ja ihan syystä :)

"Rakkaus
rakkaus o/ se ko pan nenä toise / solisluu/ ja miätti siin / et kui mää ole / enne/ osan eres / hengittä."

Mielipide:

Lukuhaasteet ovat kyllä mahtava keksintö, sillä ne ovat saaneet minut tarttumaan teoksiin joihin en muuten olisi tarttunut. Tämäkin teos oli hieman vanhinkolainaus - tyttäreni toi minulle kirjastossa kirjan sanoen "Katso kuinka kaunis kirja". Pikavilkaisullahan kansi on kivan kirjava ja kukallinen, onneksi tyttösenikään ei tainnut kannen kuvia tutkia liian tarkasti ;)
Kirja oli runoja ja vieläpä ne oli koonnut minulle tuttu nimi - miksipä ei, otetaan mukaan. Kotona tutkin kirjaa tarkemmin ja epäröin; kauheimmat runot. Ei ehkä paras valinta elämäni ensimmäiseksi runokirjaksi (jos lasten loru/runokirjoja ei lasketa).
En voi siis sanoa tuntevani runoutta millään lailla, en voi sanoa erottavani hyvää runoa huonosta.
Kyllä tästä huumoria irti sai (ainakin jos tykkää kaksimielisestä mustasta huumorista) ja väliin siellä oli hyviä oivalluksia tosielämästä.
Kirjan runoilijat pohjautuivat oikeisiin runoilijoihin, mutta siitä en osaa sanoa mitään kun en ole runoutta aiemmin lukenut. Jos Eino Leinon, Kirsi Kunnaksen, Heli Laaksosen ja Edith Södergranin runot ovat tuttuja, voi tästä saada varmaan vielä enemmän irti.

3/5

Lumikukka ja salainen viuhka - Lisa See

Englanninkielinen alkuteos 2005 Snow Flower and the Secret Fan
WSOY 2006

Helmet 2019  kohta 20: kirja käsittelee minulle entuudestaan vierasta kulttuuria

"Olen ´se joka ei ole vielä kuollut´, kuten kylässämme sanotaan - leski kahdeksankymmentävuotias. Ilman miestäni päivät tuntuvat pitkiltä. En enää välitä erikoisista ruoista, joita Pioni ja muut minulle valmistavat. En enää odota kiihkeästi iloisia tapahtumia, joita kattomme alla niin vaivatta syntyy. Nykyään minua kiinnosaa enää vain menneisyys. "

Lyhyesti:

Lilja syntyy vaatimattomaan maanviljelijäperheeseen 1800-luvun Kiinassa. Hän on perheensä silmissä arvoton, näkymätön ja mitätön - kuten tytöt yleensä. Liljan ja hänen perheensä eduksi kääntyvät kuitenin tytön kauniisti sidotut jalat - kaiken kivun ja tuskan kestettyään hän pääsee hyviin naimisiin ja nousee sosiaalisella asteikolla. Sosiaalista nousua tukee myös elinikäinen ystävyyssuhde - hän saa laotongikseen varakkaan suvun tyttären Lumikukan.
Tytöt pitävät yhteyttä viuhkan ja vain naisten osaaman, salaisen nu shu- kirjoituksen avulla. He kirjoittavat sopimuksen, jossa vannovat pysyvänsä ikuisina ystävinä. He opettelevat yhdessä naisten taitoja- kudontaa, kirjontaa, kotitöitä... Heistä tulee todella läheiset, ja vaikka järjestetyt avioliitot vievät heidän eri kyliin asumaan, he pysyvät ystävinä.
Liljan elämä on onnekasta; avioliitto on hyvä, hän saa terveitä poikia ja tyttären, suku on hänelle ystävällinen. Lumikukan kohtalo on kurjemi - hänet naitetaan teurastajalle, jota pidetään ammateista saastuneimpana. Mies purkaa kiukkua vaimoonsa, syyttää tätä tyttäristä ja keskenmenoista... Liljan on välillä vaikeaa ymmärää Lumikukan tilannetta.
Tyttöjen välinen ystävyys on voimakasta, mutta sekin on altis ristiriidoille. Yksi pieni tulkintavirhe ja vanhat salaisuudet saavat padot murtumaan...

"Lumikukka oli minulle rakkaampi kuin koskaan. Kirjoitimme usein, ja madame Wang toimitti kirjeet perille. Olin huolissani Lumikukan tilanteesta - kohteliko hänen anoppinsa häntä hyvin, miten hän sieti sänkytoimet ja oliko tilanne pahentunut hänen lapsuudenkodissaan - ja hän taas hermoili sitä, välitinkö hänestä enää samoin kuin ennen. "

Mielipide:

Tämä oli todella sykähdyttävä ja mieleenpainuva lukukokemus.
En ole juurikaan lukenut kirjallisuutta, joka sijoittuisi Euroopan ulkopuolelle. Toki minulla on ollut jonkinlainen käsitys muun maailman menosta, mutta tämä avasi silmäni - onko tällaista voinut joskus oikeasti olla? Kirja on fiktiivinen, mutta sehän voisi olla myös totta? Kiinassa on 1800- luvulla surkastutettu naisten jalkoja ja avioliittoja järjestetty.
Ensimmäinen asia, joka juurikin minua järkytti, oli naisten - lasten - jalkojen sitominen. Kuinka sellaista on oikeasti voitu joskus tehdä? Miten siitä kivusta on voinut selvitä?
Ehkä järkytykseni hieman harhautti minut tarinan todellisesta tarkoituksesta, kahden naisen ystävyyssuhteesta. Todella kauniisti kirjoitettu, kaunis tarina.
Takakannesta poimittu "Se kertoo naisten kivun, menetysten ja alistamisen täyteisesä elämästä suljettujen seinien sisällä" kertoo jo hyvin paljon kirjasta.
Todella tunteikas.
5/5

Onko teillä suositella mitään vastaavia kirjoja? Ei tarvitse sijoittua Kiinaan, mutta jotain tällaista silmiä avaavaa, erilaista kulttuuria? :)

Sininen linna - L.M. Montgomery

Pohjoinen lukuhaaste kohta 16: kirjan nimessä on väri
Helmet 2019 kohta 6: rakkausromaani

Englanninkielinen alkuteos The Blue Castle 1926
Kariston kirjapaino 2010
Sivumäärä 280

"Jollei eräänä toukokuun aamuna olisi satanut, olisi Valancy Stirlingin koko elämä ollut aivan toisenlainen. Hän olisi mennyt sukulaistensa kanssa täti Wellingtonin kihlajaiskekkereihin, ja tohtori Trent olisi mennyt Montrealiin. Mutta silloin satoi, ja nyt saatte kuulla, mitä hänelle sen johdosta tapahtui."

Lyhyesti:

Valancy Stirling, 29- vuotias vanhapiika, elää sukulaistensa kanssa. Hän on hiljainen, huomaamaton, mitäänsanomaton. Hän ei ole kaunis, kuten serkkunsa. Eikä hän ole koskaan kokenut rakkautta.
Hänen ainoat selviytymiskeinonsa ovat haavematkat Siniseen linnaan, jossa häntä rakastetaan ja arvostetaan sekä John Fosterin luontokirjat.
Eräänä päivänä hän saa kuulla olevansa vakavasti  sairas - hänellä on enää vain vuosi elinaikaa. Valancy päättää vihdoin elää vain itselleen ja unohtaa sukulaistensa mielipiteet ja toiveet. Hän lähtee vanhan Karjuvan Abelin kotiin taloudenhoitajaksi - laittamaan ruokaa sekä hoitamaan Abelin sairasta tytärtä. Samalla hän tutustuu pahamaineiseen Barney Snaithiin.
Ja on lähempänä Sinistä linnaansa, kuin olisi koskaan uskaltanut kuvitella.

"Olen koettanut koko elämäni ajan miellyttää muita ihmisiä ja epäonnistunut" hän sanoi. "Tämän jälkeen miellytän vain itseäni. En milloinkaan enää teeskentele missään asiassa. Olen koko elämäni ajan hengittänyt hätävalheiden ja teeskentelyn ja verukkeiden ilmaa. Kuinka ihanaa tuleekaan olemaan puhua totta!  ´Epätoivoinen on vapaa ihminen - toiveikas on orja´"

Mielipide:

Oikein viihdyttävä pikku kirja. Helppo ja nopealukuinen, hieman ennalta-arvattava. Oikein hyvä "aivot narikkaan" kirja :)
Ehkä itse jäin kaipaamaan rakkauskirjalta enemmän rakkautta - toki täytyy ottaa huomioon kirjan ikä, mutta kyllä romanttisen kirjan täytyisi pikkuisen säväyttää. Mitä tämä ei valitettavasti tehnyt.
Alkuun myös Valancy suretti minua kovasti - kaikki kohtelivat häntä epäoikeudenmukaisesti, hänen ulkonäöstään huomauteltiin jatkuvasti eikä vanhanapiikana olemisesta tehty helppoa. Uusi Valancy puolestaan oli hilpeä ja rohkea, muutos oli hauska. Oli hauska kuvitella sukulaisten ilmeitä, kun Valancy laukoi heille totuuksia.
Suosittelen tarttumaan, jos kaipaat kepeää romantiikkaa ja pientä draamaa.
Pisteitä 3/5 

Kuinka painovoimaa uhmataan - Jojo Moyes

Englanninkielinen alkuteos The horse dancer 2009
Gummeruskustannus 2019
Sivumäärä 537

Helmet 2019 lukuhaaste 42: kirjailijan nimi viehättää minua

"Hän näki ennen tyttöä tämän keltaisen mekon, joka loisti illan hämärtyessä karsinarivistön päässä kuin majakka. Hän pysähtyi hetkeksi uskaltamatta luottaa omiin silmiinsä. Sitten tyttö kohotti kalpean käsivartensa ja Gerontiuksen jalomuotoinen pää kumartui oven yli ottamaan tämän tarjoaman minkä lie herkun, ja hän lähti liikkeelle ripeästi, puolijuoksua, saappaiden metallikärjet kopisten märillä mukulakivillä."

Lyhyesti:

14- vuotias Sarah opettelee uhmaamaan painovoimaa hevosensa Boon ja isoisänsä Henrin kanssa. Heillä on unelma - lähteä Ranskaan, kuuluisaan Le Cadre Noirin ratsastusakatemiaan. Henri joutuu kuitenkin sairaalaan, eikä kotiinpalusta ole takuita.
Lakimies Natasha Macaulay on oikea tehopakkaus töiden saralla. Ura on nousukiidossa ja töitä on paljon. Hänen elämäänsä tulee sekoittamaan melkein ex-mies, joka haluaakin yhtäkkiä jakaa heidän talonsa. Lisäksi Natashan mieltä painaa eräs tapaus, jossa hän epäilee tehneensä virheen.
Natashan ja Sarahin polut risteävät sattumalta läheisessä marketissa ja Natasha päätyy auttamaan tyttöä - mikä ei olekaan niin helppoa kuin hän oli kuvitellut. Sulkeutunut tyttö kantaa salaisuuksia ja yrittää selviytyä kaikesta omin voimin.

"Hyvinä päivinä hän kunnioitti hevosensa majesteettisuutta ja puhdasta voimaa allaan, ja sen myötämielisyyttä. Boo käyttäytyi huonosti vain silloin, kun hän ei ohjannut kunnolla - kun hän mietti vielä kouluasioita tai häntä vaivasi jano tai väsymys. Heidän yhteispelinsä onnistuessa Boosta säteilevä sulokkuus nosti hänelle palan kurkkuun. Boo oli hänen, ja Boo oli erityinen."

Mielipide:

Ikuisena heppatyttönä hevoskirjat uppoavat minuun kuin kuuma veitsi voihin - ainakin yleensä ja tämä totisesti kuului niihin.
Sarahin ja Boon suhde ja seikkailu olivat uskomattomia. Hänen pelkonsa rakkaidensa menettämisestä ja halunsa selviytyä kaikesta kertomatta muille oli aika surullista. Jotkin kohdat kirjassa tuntuivat jo hieman epärealistisilta (kuten karkumatka, sellaiset seikkailut sopivat paremmin nuorten kirjoihin), mutta toisaalta se ei haitannut.
Natasha oli ajoittain hieman ärsyttävä. En tiedä tekikö urakeskeisyys, liika jäykkyys vai mikä.. Ei liian ärsyttävä, mutta hieman.
Kaikenkaikkiaan kirja oli kuitenkin mitä mainioin, vaikka tällaisen muutaman häiritsevän pikkuseikan sieltä poiminkin.
Kirjassa oli sopivasti romantiikkaa, sopivasti toimintaa ja tytön ja hevosen välinen yhteys oli ihana. Onnelliset loput uppoavat aina (vaikka tämän loppu olikin osittain hyvinkin ennalta-arvattavissa ;) Tykkäsin :)

4/5

Syvyys - Henning Mankell

Ruotsinkielinen alkuteos Djup 2004.
Otava
Sivumäärä 396

Kirja sopii Kirjoja ulapalta- haasteeseen.
Helmet lukuhaaste kohta 36: kirjassa ollaan yksin

"Sanottiin, että hullujen huudot kantautuivat tyynellä säällä järven yli. Etenkin syksyisin. Huudot kuuluivat syksyyn. Myös tarinamme alkaa syksyllä. On kosteaa ja sumuista, muutama empivä aste lämmintä ja nainen, joka yhtäkkiä tajuaa, että vapaus on lähellä. Hän on löytänyt aidasta reiän. "

Lyhyesti:

On vuosi 1914. Lars Tobiasson-Svartman saa tehtäväkseen mitata saaristovesien syvyyksiä uudelleen, sillä sodan pelko on ilmassa ja laivastoille halutaan etsiä uusia, salaisia reittejä.
Larsin vaimo Kristina jää satamaan katsomaan miehensä perään. Hän ei koskaan voi tietää, kauanko hänen miehensä on poissa, mitä hän oikeastaan tekee ja palaako hän laisinkaan.
Eräällä mittausmatkallaan hän törmää saareen nimeltä Halsskär. Saarella asuu nainen, joka vetää Larsia puoleensa. Hän palaa sinne aina uudelleen ja uudelleen, milloin milläkin verukkeella. Hän keksii valheita sekä töissään että vaimolleen.
Lopulta hän alkaa olla syvissä vesissä itsensä ja valheidensa kanssa.

"Sinä yönä hän näki unta suuresta syvyydestä. Hän piti luotia painona kädessään ja vajosi meren läpi. Veden paine ei tuntunut, vaikka hän oli useita kilometrejä pinnan alapuolella. Sen pohjalla oli maailmaja elämä, joka vastasi sitä jota hän itse eli. Hän vajosi kohti syvyyttä hitaasti, aivan rauhallisesti, kiireettä. Hänen ainut huolensa oli, ettei hän pääsisi pohjaan."

Mielipide:

Tartuin tähän kirjaan hieman epäröiden. Se on lojunut kirjahyllyssäni useamman vuoden, en oikeastaan edes tiedä miksen ole tarttunut siihen aiemmin.
Yllätyin ja positiivisesti!
Hieman hitaan alun jälkeen alkoi tapahtua ja tarina julmuudellaan ja synkkyydellään imaisi minut mukaansa. Mitä kaikkea ihminen onkin valmis tekemään, mitä kaikkea hän on valmis uhraamaan, mitä kaikkea ihmismielestä löytyykään..
On hieman vaikea kertoa, kuinka hyvä kirja on tekemättä juonipaljastuksia.
Meri, yksinäisyys, rakkaus, valheet, vastoinkäymiset, mielen syvyydet..
Lukekaa, niin ymmärrätte.
4/5!

Tuhatkuolevan kirous - Siiri Enoranta

WSOY 2018
Sivumäärä 443

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 5: kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

"Kaikki alkoi siitä, kun leikkasin hiukset tallissa mohmanharjasaksilla ilman äidin lupaa. Mohmat katselivat minua raukeina ja onnellisen tylsistyneinä ovettomista pilttuistaan, ne olivat vaeltaneet sisälle iltapäivän helteisimmiksi tunneiksi. "

Lyhyesti:

Nuori Pau asuu Loimuloiskeessa äitinsä, isänsä ja veljensä Tristinin kanssa. Äiti kauhistuu, kun Pau eräänä päivänä leikkaa pitkät, takareisiin ylettyvät hiuksensa. Syytä hänelle ei kerrota, eikä se ole ainoa asia mitä häneltä salataan.
14-vuotiaana hän saa kutsun Magia-akatemiaan ja hän saa tietää olevansa melko hyväkin taikomisessa. Jostain syystä häntä ei kuitenkaan hyväksytä kouluun ja palattuaan kotiin, alkaa salaisuuksien vyyhti purkautua.
Äiti paljastuu salaperäisen Nubya Tuhatkuolevan hyväksikin ystäväksi ja he liittyvät kapinallisten joukkoon vastustamaan taikomista rajoittavaa Oikeaoppisten taikakäytäntöjen valvontayksikköä eli Ötkyä.
Paulle selviää, että hän on vauvana saanut Nubyalta lahjan - kahdeksan uutta elämää sekä kyvyn olla yhteydessä pelottaviin, taikuutta janoaviin pikilapsiin. Kuinka tästä kaikesta voi selvitä, kun lisäksi vielä uudet koulutoverit saavat Paun sukat pyörimään jaloissa?

"Laskimme varovasti irti Nubyasta, ja hän valahti maahan makaamaan. Hän haukkoi henkeään ja kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Hän kurotti kohti hehkuvia kekäleitä kuin voisi poimia ne käteensä, mutta hänen ruumiinsa oli jälleen vahingoittumaton ja siten vahingoittuva, hän ei voinut koskettaa tulta. Mutta hänen liekkinsä oli moninkertaistettu. Ja niin hän ei ollut kuolematon vaan hän oli tuhatkuoleva."

Mielipide:

Siiri Enoranta on luonut uskomattoman mielenkiintoisen fantasiamaailman, joka upposi kyllä aikuiseenkin lukijaan. Pidin siitä, että taikuus oli sidottu taikojaan ja luontoon - tarvitaan jotain, että voi taikoa. Kirjassa oli hyvin käsitelty erilaisuutta sekä halua sopia joukkoon.
Päähenkilönä Pau oli ihan ok. Aika perinteinen sankaritar, mielestäni. Joukkoon sopimaton nuori, jolla onkin erikoisia kykyjä, josta lopulta monet pitävät ja joka lopulta pelastaa kaikki.
Itseäni hieman häiritsi se, mitä tapahtui Paun ja Kenonen välillä. Olenko ainoa, jonka mielestä 14 vuotias on aika nuori sellaiseen ja tapahtumat voivat saattaa esimerkiksi 12 vuotiaan lukijan hieman hämilleen?
No, lukukokemus oli kuitenkin muutoin miellyttävä ja tarinaan oli mahtava uppoutua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, salaisuuksia oli sopivasti ja niitä paljastui sopivan tasaiseen tahtiin.
Suosittelen kyllä, en tosin ihan nuorimmille lukijoille :)

4/5

Taivaallisen tulen kaupunki - Cassandra Clare

Englanninkielinen alkuteos 2014 City of heavenly fire.
Sivumäärä 639

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 9: alle 18-vuotiaan suosittelema kirja

"Jordan katsoi häntä vakaasti. "Sinä siis väität, että sota tuo sinulle rauhaa". Jace heilautti molemmat kätensä ilmaan, nousi seisomaan ja pyyhkäisi ruohoa farkuistaan. "Vihdoinkin olet asian ytimessä". Hän kuuli kuivan ruohon narsketta ja kääntyi juuri ajoissa niin että ehti nähdä Claryn sukeltavan esiin kahden puun välisestä aukosta ja astelevan aukiolle Simon vanavedessään. Clarylla oli kädet takataskuissa, ja hän nauroi. "

Lyhyesti:

Taivaallisen tulen kaupunki on kuudes ja viimeinen osa Varjojen kaupungit- sarjaa. Täältä löydät juttua aiemmista osista.

Viime kirjassa Clary sai katkaistua Jacen ja Sebastianin välisen siteen Taivaallista tulta sisältävällä miekalla. Miekan tuli siirtyi Jaceen Claryn iskettyä häntä sillä.
Tässä teoksessa Jace yrittää oppia hallitsemaan sisäistä tultaan, samalla kun Hiljaiset veljet yrittävät keksiä keinoa sen poistamiseksi. Jace pelkää satuttavansa muita, etenkin Clarya, ja pitää heitä loitolla.
Sebastian tekee hyökkäyksiä Instituutteihin ja muuttaa Varjometsästäjiä Pimennetyiksi, oman tahtonsa menettäneiksi demonisiksi sotureiksi, kootakseen armeijaa nefilejä vastaan. Häntä ei saada jäljitettyä, mutta hän tekee selväksi mitä haluaa - sisarensa Claryn.
Alkaa hurja seikkailu, jossa Varjometsästäjien lisäksi mukana ovat kaikki Alamaailman asukkaat.

"Clary näki hänet yhtäkkiä Sebastianin olkapään yli kohdassa, jossa ei ollut seissyt ketään vielä hetki sitten. Jace oli ikkunan edessä, ja verhot lepattivat hänen takanaan kanavalta puhaltavassa tuulenvireessä. Hänen silmänsä olivat kovat kuin agaatit. Hänellä oli yllään varjometsästäjäpuku ja kädessä miekka, ja hänen leuassaan ja kaulassaan näkyi yhä häivähdys haalistuvista mustelmista. Hän katsoi Sebastiania, ja hänen ilmeensä kuvasti silkkaa inhoa."

Mielipide:

Nyt täytyy rehellisesti sanoa, että aloin jo hieman hyppiä lukiessani...
Tarina ja hahmot olivat ihanan tuttuja, jännitystä ja ongelmia riitti.
Silti... Jotenkin alkoi jo tympimään se, kun aina Claryn ja Jacen välille tulee jokin este, suojellaan toista, ei voida olla yhdessä. Ja samalla on jokin voittamattoman oloinen vihollinen, jonka vain he voivat voittaa. Välillä unohti, että hahmot ovat teinejä, välillä he olivat sitä liikaakin.
Nuortenkirjaksi oikein hyvä, mutta minun makuuni jo liian pitkä ja perusperiaate toistaa jo vähän samaa kuin aiemmat. Hahmoja oli paljon (ja niitä tuli vielä lisääkin) ja heistä kerrottiin myös paljon. Toki kaikki oli aika olennaista juonen kannalta, mutta silti...  Pieni tiivistys ei olisi ollut pahitteeksi.
Onneksi oli onnellinen loppu ja kaikki saivat toisensa.

Pisteitä 3/5

Ukko ja Hyrrä - Henry Aho

Arvostelukappale, Reuna Kustantamo
Sivumäärä 460

Pohjoinen lukuhaaste kohta 23: muistelmateos tai elämänkerta (otan hieman vapauksia tämän kohdan kanssa. Kirjassa on siis fiktiivisen hahmon elämäntarina. Oikeat elämänkerrat eivät oikein uppoa :)
Helmet 2019 kohta 39: Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja

Lyhyesti: 

"Ukko menee kiikkustuoliin, istuu, lataa piipun. Raapaisee, sytyttää, tuprauttaa, kiikuttaa.
Tiedätkös, on hyvä että elämässä on suruja. Ilman suruja ei olisi ilojakaan, tai jos olisi, ne olisivat arkipäivää, eivätkä sen vuoksi tuntuisi miltään. Elämä olisi kuin ilmapallo vailla ilmaa. Ilman vaihtelua ei ole riemua. En tiedä, onko tämä mitenkään yleinen mielipide, mutta se on minun. "

Ukko eli Viljasen Lauri on satavuotias mies, joka asustaa omassa kodissaan kaksin kissansa Hyrrän kanssa. Elämä on rauhallista, tasaista, yksinäistäkin. Onneksi on Hyrrä, jolle Ukko alkaakin kertoa elämäntarinaansa. On vuosi 1915 kun Lauri syntyy Luusinloukolle maataloon. Elämä siellä on karua, ei köyhää kuitenkaan. 
Ukko kertoo ensimmäisestä ystävästään Pekasta, vähäisestä koulunkäynnistään, maatalon töistä, armeijasta, sodista, naisista, laivaelämästä, ulkomaanmatkoista, kotiinpaluista. Tupruttelusta, viskistä, kirjoittamisesta, Luusinloukon lotinasta. Kertusta, Rakelista, Oscarista. Iloista, suruista, rakkaudesta, kuolemasta. 

"Siinä meinasikin nousta oikein kunnon tappelu, kun löin yhtä tielläni ollutta lehmää takapuolelle, kuten meillä täällä tapana on. Jumalauta mikä huuto alkoi kuulua. Miehet tulivat luokseni ja olivat hyvin uhkaavan näköisiä. Onneksi onnistuin poistumaan paikalta ennen kuin mitään ehti sattua. Kyllähän minä jo nykyisin tiedän, että Intiassa ei pidä missään tapauksessa mennä lyömään lehmää"

Mielipide:

Olin hyvin otettu, kun Henry Aho pyysi minua lukemaan kirjansa. En olisi muutoin luultavasti osannut tähän tarttua. 
Kirja oli hauska ja Ukko hahmona hyvin todellinen - pystyin niin kuvittelemaan vanhan miehen taloonsa kissan kanssa. Siellä se sinnikkäästi keittelee pannukahvia, tupruttelee piippua ja vastustaa hoivakotiin menoa. Tuuskaa tulen kanssa puusaunassa (ja toki sytyttää sen tuleen) ja sanailee kodinhoitajien kanssa. Kuitenkin niin leppoisa ja sympaattinen ukkeli :)
Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka paljon huumoria ja tunteita kirjaan oli saatu. Ja kuten yleensäkin, loppua kohden tarina vain paranee ja hahmoihin pääsee syvemmälle. Etenkin Laurin perhe-elämä ja sen ilot ja surut koskettivat minua.
Suosittelen tutustumaan, itse ainakin aion seuraavalla kirjastokäynnilläni etsiä käsiini lisää Ahon tuotantoa :)
4/5

Vieras - Stephenie Meyer

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 33: olen nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.
Pohjoinen lukuhaaste kohta 8: kirja josta on tehty elokuva

Englanninkielinen alkuteos 2008 The Host
WSOY
Sivmäärä 702

"Parantajan nimi oli Yli Syvien Vesien. Koska hän oli sielu, hän oli luonnostaan kaikin tavoin hyvä: myötätuntoinen, kärsivällinen, rehellinen, oikeamielinen ja täynnä rakkautta. Levottomuus oli hänelle epätavallinen tunne. Ärtymys oli vielä harvinaisempaa. Yli Syvien Vesien eli kuitenkin ihmisruumiissa, ja siksi hän väistämättä joskus ärtyi. "

Lyhyesti:

Melanie Stryder on yksi viimeisistä ihmisistä joka on onnistunut piilottelemaan ihmisruumiita valtaavilta, avaruudesta saapuneilta Sieluilta. Kun hänet lopulta napataan, hän yrittää tappaa itsensä syöksymällä hissikuiluun - hän haluaa estää tunkeutujia valtaamasta ruumistaan ja muistojaan, jotka veisivät viholliset hänen rakkaidensa luo.
Melanien keho saadaan parannettua ja hänet valtaa Sielu nimeltä Vaeltaja. Vaeltaja on asunut kahdeksalla eri planeetalla, mutta hän ei ole koskaan kokenut mitään tällaista. Melanien tietoisuus ei suostu katoamaan ja isäntäruumis tekee vastarintaa. Muistot ja tunteet ovat vahvempia kuin missään muualla.
Vaeltaja ei pääse käsiksi kaikkiin Melanien muistoihin- muistoihin, joita Etsijä tarvitsee napatakseen viimeisetkin elossa olevat ihmiset. Melanie saa muistoillaan Vaeltajankin rakastamaan veljeään ja Jaredia, eikä Vaeltaja enää erota omia tunteitaan ruumiinsa tunteista. Vaeltaja lähtee aavikolle etsimään ihmisiä, jotka todennäköisesti haluavat hänelle vain pahaa. Mutta hänen on löydetävä ihmiset, joista on hänelle todella rakkaita.

"Meille molemmille oli liikaa nähdä hänet täällä nyt, kun olimme jo hyväksyneet ettemme näkisi häntä koskaan enää, uskoneet menettäneemme hänet ikuisiksi ajoiksi. Minä kivetyin, enkä kyennyt reagoimaan. Olisin halunnut katsoa Jeb-setään ymmärtääkseni sydäntäsärkevän vastauksen, jonka hän oli aavikolla antanut, mutta silmät eivät suostuneet liikkumaan. Tuijotin Jaredin kasvoja käsittämättä mitään. Melanie reagoi toisin..."

Mielipide:

Vieras on todella upea teos. Minä harvemmin luen scifiä, en yleensä pidä avaruusolennoista. Tässä kirjassa kuitenkin pääasiassa on rakkaus, mikä tekeekin siitä niin loistavan. Mielikuvituksellinen, jännittävä, kaunis. Pidän kirjassa oikeastaan kaikesta.
Elokuva sitten.. Oli suuri pettymys. Näyttelijät (etenkin Melanie/Vaeltajan) olivat tönkköjä, eivät lainkaan luontevia. Suuria tunteita ei oltu saatu mukaan. Toki kirja on aika pitkä ja siinä tapahtuu paljon, joten on varmasti ollut vaikea yrittää mahduttaa kaikki olennainen mukaan. Etsijä ei ollut lainkaan samanlainen kuin kirjassa, ihmisten suhtautuminen Vaeltajaan ei ollut yhtä vihamielistä kuin kirjassa.
Olen kyllä lähes aina sitä mieltä, että kirja on parempi kuin elokuva. Lähes aina,kuten tässäkin tapauksessa.
Ihana, ihana, ihana kirja. Suosittelen, lukekaa!
Pisteitä 5/5!

Kudottujen kujien kaupunki - Emmi Itäranta

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 30: kirjan kannessa on kaupunkimaisema

Teos 2015
Sivuja 335

"Uneksin saaresta yhä. Joskus lähestyn sitä veden poikki, mutta useammin ilmasta, kuin lintu, suuri tuuli siipieni alla. Rannat kohoavat unen horisontissa sateenvärisinä, ja niiden vaiteliaassa kehässä rakennukset: kanaalien reunoille kasvaneet talot, mustemestarien pajat, matalakattoiset tavernat. Sanojen talo katsoo sisäänpäin korkeiden muurien takana. Sokkeloiksi sidotut langat juoksevat Seittien talosta kaikkiin suuntiin, ja ilmagondolit ovat seisahtuneet vaijereihinsa, kuolleet painot katujen yllä."

Eliana, nuori kutoja, löytää Seittien talon pihalta verisen naisen. Naisen kieli on leikattu irti, eikä hän pysty kertomaan mitä on tapahtunut. Ja mikä omituisinta, hänen käteensä on tatuoitu näkymättömällä musteella Elianan nimi.
Nainen osaa kutoa, joten parannuttuaan hän saa jäädä Seittien taloon kutojaksi. Hänet majoitetaan Elianan kanssa samaan makuukammariin ja he ystävystyvät. Yhdessä he alkavat selvittää tapahtunutta, saavat toistensa salaisuuksia selville ja huomaavat olevansa keskellä jotain paljon suurempaa ja monimutkaisempaa - miten vuositatuoinnit, kielletyt unet sekä ihmisten ja luonnon sairaudet liittyvät kaikkeen?

"Uuden lain mukaan jokainen, jota voidaan epäillä taipumuksesta unennäköön, on raportoitava kaupunginvartiolle ja eristettävä välittömästi saaren muista asukkaista. Tähän asti olemme uskoneet, että vain Painajariivauksesta kärsivät Unennäkijät ovat vaaraksi, ja heitä onkin tunnollisesti toimitettu Tahrattujen taloon joka vuosi. Tästä päivästä alkaen kuitenkin kaikkea unennäköä on kohdeltava uhkana."

Mielipide:

Ihana, satumainen, upeasti kudottu tarina.
Voi kuinka kaipaankaan aikaa, kun sain uppoutua kirjoihin tuntikausiksi ilman keskeytyksiä - tämä olisi ehdottomasti ollut tarina, jonka olisin ahminut hetkessä. Nyt perheellisenä, jos luen iltapäivisin, aina on jollain asiaa, riitaa tai yleistä hälinää eikä lukurauha ole taattu. Iltasella, kun lapset nukkuvat en jaksa kovin pitkään lukea ilman että silmäni alkavat luppasta ja hyppiä riveillä.
No mutta takaisin kirjaan:
Tässä kirjassa olisi ollut ainesta vaikka trilogiaksi - Elianan ja Valerian suhdetta olisi voinut syventää, heidän perheistään olisi voinut saada lisää tietoa. Taitojen taloista olisi varmasti riittänyt juttua paljonkin, samoin saaren historiasta, unista ja Painajista. Jollain tapaa - vaikka siis pidinkin kirjasta todella, todella paljon - olisin ehkä toivonut saavani vielä enemmän, lisää kaikkea.
Ehkä palaan tähän kirjaan joskus uudelleen, kun lukurauhani on parempi ja saisin syventyä vain tähän maailmaan, jos silloin saisin enemmän irti.
Pisteitä 4/5!

Ja loppuun vielä pieni kyssäri:
Miten/missä te luette?
Onko teillä jokin tietty aika lukemiselle, onko teillä lukurauha?
Etenkin perheelliset, mutta toki muutkin :)