tiistai 21. toukokuuta 2019

Varkaus vaskitehtaassa & Kalkki kadoksissa - Taina Parikka

Varkaus Vaskitehtaassa
Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa osa 1
Taina Parikka& Books on Demand 2017
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 129

"Jäin tuona iltana asettelemaan esille juuri saapuneita talvihattuja, vaikka Elfvingin kirjakauppa olikin jo siltä päivältä suljettu. Oli siinä taka-ajatuskin. Voisin valita itselleni uuden hatun kuorman päältä ennen kuin kukaan kaupungin rouvista ehtisi jaolle."

Lyhyesti:

Julia Sundman, 30-vuotias kirjakauppa-apulainen ja vanhapiika, törmää sattumalta iltasella kadulla nuoreen piikaan. Piika odottelee sulhastaan, mutta saakin kuulla tämän joutuneen pidätetyksi varastettuaan kuparitehtaan kassan.
Julia sekaantuu juttuun yhä enemmän ja alkaa selvitellä rikoksen taustoja. Pystyisikö hän auttamaan poloista piikaa ja tämän syyttömäksi vakuuttamaa sulhasta? Motivaatiota tutkimuksiin antaa myös kuparitehtaan johtaja, Johan Lindfors, joka saa Julian sydämen pamppailemaan.

"Miltä hänen hengityksensä ja huulensa tuntuisivatkaan otsallani, miltä punertava parransänki poskeani vasten? Onneksi hän ei ollut kasvattanut viiksiä. Halusin sukeltaa hänen sinisilmiinsä, vajota hervottomana  pupillien mustiin syvyyksiin, kunnes tiedostin tosiaan kumartuneeni häntä kohti. Oikaisin nopeasti selkäni."

Mielipide:

Oikein hyvä "välipaladekkari". Nopealukuinen, mutta äärimmäisen viihdyttävä.
 Lyhyt, mutta ytimekäs.
Kirjoittajalla on historia hallussaan, paikat ja osa henkilöistä ovat todella olleet olemassa. Ihmiset ja 1870-luvun Hamina oli todella helppo kuvitella.
Oli mukava lukea välillä rikoskirjallisuutta, jossa ei ollut murhia. En ole juurikaan lukenut salapoliisitarinoita, tästä tykkäsin kyllä kovasti.
Henkilöt olivat mielenkiintoisia, tapahtumia ja juonenkäänteitä oli sopivasti. Mitään kovin suurta ja yllättävää ei tapahtunut, mutta ainakaan minä en osannut ennakoida loppuratkaisua.
4/5


Kalkki kadoksissa
Neiti Sundmanin seikkailuja Fredrikshamnissa osa 2
Taina Parikka & Books on Demand 2018
Arvostelukappale, kiitos!
Sivumäärä 156

"Miksi Johan ei ollut kysynyt neuvoa minulta? Miksi hän ei ollut uskoutunut minulle? Tiesin kyllä vastauksen järjelläni, mutta sydän ei tahtonut ymmärtää. Vaikka omenapuut kukkivat pappilan puutarhassa ja vieno tuuli leyhytteli koivujen heleänvihreitä oksia, rintaani ahdisti niin, etten pystynyt osallistumaan ympärilläni sorisevaan keskusteluun."

Lyhyesti:

Julia Sundman löytää jälleen itsensä salapoliisitehtävistä.
Kirkon asiakirjoja on pengottu, vainajien hautarauhaa rikottu sekä ikivanha ehtoolliskalkki varastettu. Apunaan Julialla on nuori rovastin poika Magnus, joka epäilee rikosten liittyvän vanhan parantajaeukon tarinaan ehtoolliskalkin parantavista voimista.
Julialla on pulmia myös henkilökohtaisella rintamalla; aiemmin ihastusta herättänyt kuparitehtailija Lindfors ei olekaan sellainen, kuin Julia kuvitteli. Hän yrittää suunnata kiinnostuksensa toisaalle ja lennätintoiminton päällikkö Jahnsson alkaa tuntua hyvältä vaihtoehdolta.

"Annahan kun jatkan, niin se selviää, mamma sanoi salaperäisesti. Kalkki osoittautui ihmeitä tekeväksi. Ken joi siitä ehtoollisviintä, parani kaikista kivuistansa, olivatpa ne ruumiillista tahi sielullista laatua."

Mielipide:

Hieno jatko-osa Julian seikkailuille.
Tämäkin oli mukavan lyhyt, ytimekäs ja täynnä toimintaa ja käänteitä.
Vaikka sivuja onkin aika vähän, on kirja täynnä asiaa. Kirjassa ei ole mitään turhaa. Historialliset tosiseikat ovat mielenkiintoisia, pidän myös henkilöistä kovasti. Kovin syvälle henkilöiden ajatusmaailmaan ei mennä, mutta kaikki olennainen tulee kyllä esiin.
Hirveästi tunteita ei kirja herättänyt, mutta se oli niin viihdyttävä, osittain hieman surullinen ja mukava lukea - 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...