Terkuin ope - Aino Leppänen

 Myllylahti 2022
Sivumäärä 328
Kirjasto

"Istun rehtorinkansliassa pää alas painettuna ja kaikkia mahdollisia katsekontakteja vältellen. Tunnen punan kasvoillani, mutta en voi olla aivan varma, johtuuko kuumotus vasta laskeutumassa olevasta kiihottumisesta vai kiinnijäämisen häpeästä."

Aisku on lähes keski-ikäinen nainen, joka työskentelee lukiossa äidinkielen lehtorina. Hän on yksinhuoltaja 9- vuotiaalle tyttärelle ja vapaa-aika kuluukin tytön kanssa sekä lentopalloa valmentaen. 
Aisku tuskailee työnsä kanssa - hän ajattelee olevansa kutsumusammatissaan, mutta nykynuoret tekevät opettamisesta haastavaa. Riittääkö kurssien suorittamiseen pelkkä viiden minuutin läsnäolo ja ovatko pakolliset tehtävät sittenkään pakollisia? 
Kirja sijoittuu 2020- luvulle ja käsittelee myös koronapandemiaa - miten opettajat onnistuvat muokkaamaan lähiopetustuntinsa verkko-opinnoiksi ja kuinka ajantaju välillä katoaa poikkeusoloissa. 
Aisku ei ole kaipaillut parisuhdetta erottuaan tyttärensä isästä, mutta kouluun saapunut uusi virastomestari saa sukat pyörimään jaloissa. Myöskin vanha suola uhkaa janottaa pandemian kieppuessa ympärillä. 

"Maanantaina olen hieman liian väsynyt ja ärtynyt tullakseni töihin, mutta valitettavasti vitutuksen vuoksi ei myönnetä sairauslomaa. Niinpä kävelen terävin askelin luokkaani heti aamun ensimmäiselle tunnille ja huokaisen syvään. Käytävällä odottaa muutama opiskelija. Tekisi mieli kääntyä kannoilla ja lähteä takaisin kotiin nukkumaan."

Aino Leppänen osaa kirjoittaa osuvasti ja kainostelematta. 
Pidin hänen esikoisteoksestaan Positiivinen yllätys, eikä Terkuin opekaan pettymystä tuottanut. On mukava lukea ihan arkisista asioista realistisesti, huumorilla höystettynä. 
Terkuin ope avaa mukavasti opettajan työn hyviä sekä huonoja puolia ja koronakuvaus toi siihen oman nykyaikaisen mausteensa. Ihmissuhdekuvioita oli sopivasti, eikä draamaa ollut liikaa. Tässäkin oli pysytty mahdollisen rajoissa. 
Pidin eniten sarkastisista wilma- viesteistä, joita Aiskun olisi tehnyt mieli lähettää - olisikin hauskaa, jos ei tarvitsisi olla asiallinen, vaan opettajatkin saisivat tykittää jos jonkinlaisella asiattomalla viestillä tökeröitä opiskelijoita. 
Jossain vaiheessa kirjaa tuntui, että se niin sanottu punainen lanka puuttui - tarinassa oli hauskoja ja hassuja sattumia, mutta se itse keskeinen idea meinasi kadota. Onneksi kirja kuitenkin pysyi kasassa ja oli lopulta oikein viihdyttävä lukukokemus. 

4/5

Positiivinen yllätys - Aino Leppänen

Docendo kustannus 2019
Arvostelukappale
Sivumäärä 192

Helmet 2019 lukuhaaste kohta 49: vuonna 2019 julkaistu kirja

Pohjoinen lukuhaaste kohta 17: läheisen suosittelema kirja

"Toiset päivät ovat sellaisia, että ne vuosienkin kuluttua piirtyvät silmien eteen aivan kuin tapahtumat olisivat tapahtuneet eilen. Suurin osa päivistä tiivistyy usvaiseksi massaksi, eikä päivien sisältöjä voi hahmottaa yksittäisiksi muistoiksi. Välillä kuitenkin tapahtuu jotain niin merkittävää, ettei muistoa saa haihtumaan, vaikka yrittäisi. Sanotaan tosin, että mitä useammin tiettyä asiaa muistelee, sitä vähemmän siihen jää oikeita tapahtumia. Aivomme kuulemma muokkaavat puuttuvia kohtia mielensä mukaan ja niin muisto aina väkisinkin muuttuu. Mutta se tammikuinen päivä vuonna 2000 meni kyllä tasan näin."

Lyhyesti:

Positiivinen yllätys on kirjailijan omaelämänkerrallinen esikoisromaani.
17-vuotias lukiolainen käy kouluterveydenhoitajalla tekemässä positiivisen raskaustestin. Miten asiaan suhtautuvat vanhemmat, ystävät, sukulaiset ja poikaystävä? Ainolla on edessään suuri päätös, joka tulee muuttamaan hänen elämänsä joka tapauksessa.
Aino päättää pitää lapsen. Oman asunnon etsiminen, neuvolakäynnit, synnytykseen valmistautuminen, rahahuolet...

"Seisoin eteisessä vauva sylissäni. Mitäs sitten? En oikein tiennyt, mitä tehdä, joten kävelin olohuoneeseen, istahdin alas ja avasin television. Sieltä ei näyttänyt tulevan juuri mitään, joten sammutin toosan ja istuin täydessä hiljaisuudessa sohvalla. Ja tänne minä olin kiirehtinyt. Tyhjään asuntoon. Mitä helvettiä minä täällä tekisin?"

Mielipide:

Nopealukuinen (ahmin kirjan hetkessä), rehellinen ja tunteikas teos. Huumoria unohtamatta.
("-Täällä vaihdetaan vaippoja, opetellaan sitä sitten huomenna. Ai että oikein opetellaan? Kuinkahan pitkän luennon täti meinaa saada aikaiseksi tarravaipan käytöstä? Oletusarvo oli ilmeisesti, että näin nuori ei ole koskaan vaihtanut vaippoja. - Tässä voit pestä hampaat. - Opetellaanko sitäkin huomenna? ")
Ainon tunteisiin ja tilanteisiin oli todella helppo samaistua. Iloon, rakkauteen, väsymykseen, masennukseen.. Poikaystävän suhtautuminen suututti, ihailen kyllä Ainon kärsivällisyyttä asiassa. Samoin harmitti terveydenhoitajan kiire, kun apua olisi kaivattu. Neuvoloissa on liian tiukat aikataulut vielä nykyäänkin..
("En ollut koskaan hermostunut niin, että olisin satuttanut fyysisesti Jennyä, mutta sekin voisi olla edessä, jos en saisi apua ajoissa. Pahaa oloa oli jatkunut kyllin kauan. Minun pitäisi ehdottomasti pyytää apua.")
Pidin kirjasta erityisen paljon luultavasti siksi, että se oli niin samaistuttava. Vaikken itse ole teiniäiti, sain esikoiseni aika nuorena (22v) ja painin monien samojen asioiden kanssa. Luulen, ettei ikinä voi olla täysin valmistautunut lapsen tuloon, ei kukaan taida olla täysin valmis äidiksi, ennen kuin se päivä koittaa.

5/5