Rautasusi - Siri Pettersen

 Vardari- trilogian ensimmäinen osa
Norjankielinen alkuteos 2020 Jernulven
Jalava 2021
Suomentanut Eeva- Liisa Nyqvist
Sivumäärä 486
Kirjasto

"Nafraím avasi lasin ja nuuhkaisi mätimunaa. Se oli tuore, mutta pienenlainen. Hän kumosi sen pellavakankaalle, joka imi itseensä suolaveden jäänteet. Hän pyöritteli punaista helmeä sormissaan. Puristi sitä kevyesti. Koostumus oli täydellinen, kalvo sitkeä kuin valkokalalla. Mutta se ei ollut juuri ohranjyvää suurempi. Nyt tarvittaisiin keskittymiskykyä ja vakaata kättä. " s.7

Lyhyesti:

Juva Sannseyr kuuluu verenlukijoiden sukuun, mutta ei voi sietää sitä. Hän tietää verenlukemisen olevan silkkaa hujausta ja rahastusta. Äiti kuitenkin painostaa Juvaa, eikä kateellinen, alalleen vihkiytynyt ja perinnön puolesta pelkäävä pikkusisko ole siitä mielissään. 
Juva itse metsästää. Hän metsästää susia, joiden veri saa kaupungin portit toimimaan. Hän haluaisi myös metsästää susitautiin sairastuneita ihmisiä, mutta tuota metsästystä johtava Broddmar vastustaa. 
Juva on tottunut pelkäämään. Hän on lapsena nähnyt ja kokenut jotain, joka saa hänen sydämensä hakkaamaan turhan tiuhaan tahtiin. Hänelle on uskoteltu sen olevan unta, mutta kun vardarit, iättömät ja kuolemattomat olennot alkavat jahdata verenlukijoita ja Juvan perhettä, hän saa totuuden selville. Mikään, ei ole ollut unta, hän ei ole heikkohermoinen ja pelokas. Hänellä on kyky, joka on enää harvoilla. Ja se, mitä hän näki lapsena, on totta. Hän on nähnyt Rautasuden, paholaisen. 
Juvan osaksi lankeaa vaikea tehtävä - hänen on päätettävä keneen luottaa ja hänen päätöksistään riippuu koko kaupungin kohtalo. 

"Lopettaminen nakersi mielenlujuutta. Sydän oli jatkuvasti levoton, ja Juva tiesi sen voivan milloin tahansa alkaa hakata raskaasti ja rajusti kuin haluten lentää ulos rinnasta. Hän ei ollut koskaan kyennyt selittämään itselleen pelkoa, joka tuntemuksesta seurasi. Hän ei ollut koskaan pelännyt kuolemaa lukuun ottamatta niitä kertoja, jolloin se oli ollut hyvin todellinen uhka murisevan suden hahmossa. Pelko tuntui ennemminkin siltä kuin maailma olisi ollut ratkeamaisillaan ja ettei hän ollut yksin ruumiissaan." s. 188

Mielipide:

Siinä missä Siri Pettersenin Odininlapsi jäi minun kohdallani ihan ok kirjaksi, Rautasusi oli kaikkea muuta. Pidin tästä kirjasta valtavasti. 
Tykkäsin kirjan hahmoista kovasti. Juva ja hänen hermostunut sydämensä, hampaaton Broddmar, pahaenteinen, mutta kiehtova Grif. Sekä Nafraím. Grif ja Nafraím siksi, että heistä ei oikein ottanut selvää, mitkä heidän lopulliset motiivinsa olivat. Kirjassa oli ollut selkeää "pahista", jokainen uskoi toimivansa omalla tavallaan oikein ja ajavansa tietynlaista yhteistä hyvää. 
Ympäristö oli myös mielenkiintoinen ja tapahtumat sijoittuvat samoille seuduille kuin Odininlapsessa. Yhtäläisyyksiä en kovin paljoa huomannut, mutta ehkä lisää selviää seuraavissa osissa. 
Kirjassa tapahtui paljon, mutta tarinassa pysyi hyvin mukana. Kirjalla oli pituutta ihan kivasti, mutta eteni sujuvasti ja koukutti ainakin minut aivan täysin. Jään innolla odottamaan lisää. 
Ainoa miinus minulta tulee siitä, että kaikki seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvä tuntui minusta kovin vaivaannuttavalta tässä kirjassa. Se ei oikein sopinut tähän tai oli kirjoitettu tökerösti. Rugenin puheet, vulvan muotoiset rakennelmat, kovana painumiset toisia vasten... Se ei oikein istunut muutoin niin sujuvaan tekstiin. 
Suosittelen kuitenkin lämmöllä kaikille fantasian ystäville. 

4/5