torstai 30. syyskuuta 2021

Syyskuussa luetut:

 Syyskuu oli hieman parempi lukukuukausi kuin elokuu.
Lukuinto on alkanut palailla, vaikkakin lukutahti on edelleen hiukan hitaanpuoleinen. Äänikirjoja tulee edelleen kuunneltua enemmän, töihin ajellessa. 
Syyskuun kirjoista 3/4 oli äänikirjoja, 0 kotimaista ja 2/4 naiskirjailijoiden kirjoittamia kirjoja. 
Kuukauden paras oli Kingin Kuvun alla. Äänikirjana aivan loistava, eikä pituuskaan haitannut. Todellinen pettymys puolestaan oli paljon mainostettu Sydänjää. 

Keskiarvo kirjoille oli 3,75. 

Kuvun alla - Stephen King 5/5
Sydänjää - Camilla Läckberg ja Alexander Karim 2/5
Valitse minut - Tess Gerritsen ja Gary Braver 4/5
Neidot - Alex Michaelides 4/5

Lokakuu?

Samaan tahtiin mennään. Tuskin ehdin tämän enempää lueskella, mutta hyvä on ollut näinkin. 
Kesken on Sarah J. Maasin Siiveniskujen valtakunta, jossa olen noin puolessa välissä. Olen kyllä tykännyt, vaikka tälläkin kirjalla on pituutta ihan kiitettävästi (yli 800 sivua). Ihan samaa jännitettä siinä ei ole kuin aiemmissa osissa, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita kylläkin.
Äänikirjana kuuntelen J P Delaneyn Usko minua. Tämä ei ole vielä täysin minua vakuuttanut, mutta katsotaan mitä loppu tuo tullessaan. 
Tällä(kään) kertaa ei siis tämän ihmeempiä. 
Ihania lukuhetkiä pimeneviin lokakuun iltoihin!

lauantai 25. syyskuuta 2021

Neidot - Alex Michaelides


 Englanninkielinen alkuteos 2021 The Maidens
Gummerus 2021
Suomentanut Antti Autio
Sivumäärä 461
Storytel äänikirja
Kesto 12h 21min
Lukija Ilkka Villi

"Muutamaa päivää aiemmin Mariana oli vielä kotonaan Lontoossa. Hän kyyristeli lattialla pahvilaatikoiden ympäröimänä ja yritti jälleen kerran käydä läpi Sebastianin tavaroita. "

Marianan siskontyttö Zoe soittaa ja kertoo, että hänen hyvä ystävänsä Tara on murhattu. Mariana lähtee St. Cristopher's collegeen Zoen tueksi. Paikka tuo Marianalle mieleen muistoja tämän edesmenneestä aviomiehestä Sebastianista. 
Psykoterapeuttina ja Zoen pyynnöstä Mariana alkaa selvittää, kuka murhien takana on. Hän on varma, että syyllinen on professori Fosca. Foscalla on nimittäin oma salainen, yksityinen opintopiirinsä, johon kuuluu vain nuoria, menestyviä naisia - ja murhattu Tara on yksi Neidoiksi kutsutun ryhmän jäsen. 
Kun löytyy toinenkin ruumis, hänkin Neitojen jäsen, Mariana on entistä varmempi Foscan syyllisyydestä. Hän löytää vihjeitä, jotka viittaavat tämän syyllisyyteen. Konkreettisia todisteita ei kuitenkaan ole, eikä poliisi ota Marianaa tosissaan. 
Loppujen lopuksi Mariana joutuu itsekin vaaraan etsiessään totuutta. Totuutta, joka on kauheampi kuin hän olisi ikinä voinut kuvitellakaan, 

"Tekijää kohtaan oli aiheellista tuntea van pelkoa ja sääliä - mikäli jälkimmäistä pystyi sydämestään löytämään. Aristoteleen mukaan juuri nämä kaksi tunnetta olivat tragedian synnyttämän katarsiksen taustalla. Mariana ei kuitenkaan tuntenut tappajaa niin hyvin, että olisi voinut kohdistaa tähän sääliään. Pelkoa hänen ei sen sijaan tarvinnut houkutella esiin."

Alex Michaelidesin esikoiskirja Hiljainen potilas oli mieletön lukukokemus. 
Pidin myös Neidoista kovasti. 
Ympäristö oli mielenkiintoinen ja aito, samoin kirjan henkilöt. Oli kiinnostavaa lukea kirjaa, jossa periaatteessa oli järkevä syyllinen jo selvillä - tietäen kuitenkin että hän se ei voi olla. Kirjailijan oveluuden tietäen epäilin vuorollaan vähän jokaista kirjan henkilöä, miettien kuumeisesti motiivia teolle. Jossain vaiheessa olin oikeilla jäljillä, mutta loppuratkaisu oli kuitenkin sellainen jota en olisi osannut arvata. 
Toisaalta pidän yllättävistä lopuista, mutta toisaalta tästä lopusta en pitänyt. Se oli ehkä hieman liian kaukaa haettu, hieman liian outo ja ennakoimaton. 
Muutoin pidän kovasti kirjailijan tavasta kirjoittaa kirjansa - tämä ja Hiljainen potilas olivat samantyylisiä. Pidin myös kovasti siitä, että tässä kirjassa vieraili tuttuja nimiä edellisestä kirjasta. 
Suosittelen tutustumaan Michaelidesin kirjoihin, ehdottomasti. 

4/5


sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Valitse minut - Tess Gerritsen ja Gary Braver


 Englanninkielinen alkuteos Choose Me 2021
Otava 2021
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Sivumäärä 333
Kirjasto

"Itsemurhan voi tehdä kymmenillä eri tavoilla, ja 32- vuotisella urallaan Bostonin poliisissa rikoskomisario Frances "Frankie" Loomis on todennäköisesti nähnyt ne kaikki."

Nuori opiskelija löydetään kuolleena kotinsa parvekkeen alta. Itsemurha vaikuttaa todennäköisimmältä vaihtoehdolta, etenkin kun nainen on hiljattain eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään. Tarkkasilmäinen rikoskomisario Frankie epäilee kuitenkin muuta. Tarynin, kuolleen naisen, puhelin on kadoksissa sekä kotoa löytyy merkkejä tulevaisuuden suunnitelmista. Mikä ihme olisi saanut hänet hyppäämään alas?
Yhdeksi pääepäillyksi nousee Tarynin professori Jack. Jack, joka elää ulkopuolisen silmiin täydelliseltä näyttävää elämää, tekee elämänsä pahimman virheen. Onko hänestä silti murhaajaksi?

"Maanantai aamuna Jack löysi työhuoneensa postin joukosta kirjekuoren, jossa luki vain Jack. Sisällä oli kortti ja siinä kuva kiihkeästi syleilevistä Abélardista ja Héloïsesta. Korttiin oli kirjoitettu käsin ote Héloïsen neljännestä kirjeestä Abélardille: Taivas käskee minun luopua siitä kohtalokkaasta intohimosta, joka yhdistää minut sinuun, mutta voi! sydämeni ei pysty milloinkaan suostumaan siihen." s. 219

Tess Gerritsen on kirjoittanut Gary Braverin kanssa ihan kelpo jännärin. 
Tarina eteni sopivan nopeasti ja juoni oli suht yksinkertainen. Mukana oli riittävästi ihmissuhdekoukeroita ja tavallisia henkilöitä, joihin oli helppo samaistua ja heistä oli helppo pitää. Pintaa syvemmälle ei kuitenkaan päästy. Kirjan loppu oli ihan mielenkiintoinen, mutta ei kovin yllättävä. Murhaajasta paljastuvat pikkuseikat tuli vain heitettyä lopussa sekaan, kuin lisäselitykseksi, ei niitä välttämättä olisi tarvittu. 
Lyhyesti ja ytimekkäästi kuvailisin tätä tavalliseksi keskiverto rikoskirjaksi. Tässä ei ollut mitään uutta tai yllättävää, mutta oli kuitenkin mukavan viihdyttävä. Jos olet tykännyt muistakin Gerritsenin kirjoista, kannattaa tämäkin lukea, vaikkei se ihan Rizzoli & Isles- sarjan tasolle ylläkään. 

4/5


tiistai 14. syyskuuta 2021

Sydänjää - Camilla Läckberg ja Alexander Karim


 Alkuperäisteos 2021 Glaciär
Storytel originals
Suomentanut Iina Quist
Ääni- ja e- kirja
Kesto 5h 1 min
Lukijat Karoliina Kudjoi ja Toni Kamula

"Tämä päivä oli toisinto eilisestä, ja huominen olisi taas kopio tästä hemmetin päivästä, Anna ajatteli. Hän kauhoi viimeiset voimakkaat vetonsa kohti altaan reunaa ja nousi vedestä. Vettä läikähti mosaiikkireunalle."

Vaarallinen, tappava virus leviää ympäri maailmaa, eikä siihen ole parannusta. Ihmiskontaktit ovat vaarallisia ja ainoa selviytymiskeino on täysi eristäytyminen. Anna on kirjautunut luksushotelliin, jonka tiukat säännöt ja aikataulut mahdollistavat turvallisen mutta yksinäisen elämän. 
Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hotelliin kirjautuu uusi asukas. Anna ja pastori Erik törmäävät vahingossa keittiöllä ja aloittavat kohtaamisen jälkeen yhteydenpidon radiopuhelimien sekä tietokoneiden välityksellä. 
Kaksi rikkinäistä, yksinäistä ihmistä löytävät toisensa. He löytävät rakkauden, jonka vuoksi he ovat valmiita mihin tahansa- jopa kuolemaan. 

"Mies onnistui härnäämään häntä hermoja raastavalla tavalla. Hän otti hyväntahtoisena vastaan Annan esittämät kysymykset, käänsi ne ylösalaisin ja kysyi sitten samat asiat itse itseltään. Silloin miehen ei tarvinnut antaa selkeää vastausta mihinkään. Se oli kamalan rasittavaa, kuin olisi sanaillut sellaisen ihmisen kanssa, joka lauloi kaikki repliikkinsä."

Olipas pettymys. 
Idea oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen, tappava pandemia jne. Olisin kaivannut enemmän pohjustusta ja selitystä virukselle, terminaaleille, hotellille ynnä muille, mistä kirjassa puhuttiin. Romantiikan oli ilmeisesti tarkoitus olla se keskeisin asia, kuten olikin, mutta sekään ei oikein säväyttänyt. Anna oli melkoisen ärsyttävä tyyppi. Loppu oli ennalta- arvattava. Eikä tässä lopulta tapahtunut oikein mitään. Molempien menneisyyttä vain piiloteltiin vähän turhankin pitkään. 
Äänikirjaa oli myös tehostettu musiikilla. Itse en siitä pitänyt. 
Olipas negatiivinen mielipide, mutta välillä näin. Aina ei luettu/ kuunneltu kirja iske. Pisteet siis hyvästä ideasta. 

2/5


keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Kuvun alla - Stephen King


 Englanninkielinen alkuteos 2009 Under The Dome
Tammi 2011
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Sivumäärä 1116
Storytel äänikirja
Kesto 42h 53min
Lukija Toni Kamula 






Dale "Barbie" Barbara on lähdössä Chester's Millin pikkukaupungista, kun hän näkee lentokoneen törmäävän läpinäkyvään esteeseen. Kaupungin ylle on yllättäen langennut liki läpäisemätön voimakenttä, kupu. Ihmiset ovat ymmällään ja hädissään, perheitä joutuu erilleen ja onnettomuuksia sattuu. 
Barbie joutuu tapahtumien keskipisteeseen sota- taustansa vuoksi - presidentti ja Barbielle entuudestaan tuttu eversti nimittävät hänet poikkeustilan johtajaksi ja antavat tehtäväksi etsiä jonkinlaista generaattoria, joka olisi voinut aiheuttaa koko sotkun. 
Barbie, joka on Chester's Millissä toiminut pikaruokakokkina, ei ole useimmille asukkaille mieluisa johtaja. Kaupunginvaltuutettuna sekä vaihtoautokauppiaana toimivalla Big Jim Renniellä on aivan toisenlaiset suunnitelmat. Hän haluaa itse johtaa kaupunkia ja on valmis käyttämään äärimmäisiä keinoja. 
Kupu ei ehdi olla paikoillaan kuin muutaman päivän ja pieni kaupunki alkaa liukua sekasorron valtaan. Kansa jakautuu kahtia eivätkä normaalit lait enää päde. 
Ehtiikö Barbie ystävineen tehdä jotain vai onko kaupunki tuhoon tuomittu?

Voi vitsit mä tykkäsin tästä!
Katsoin aikanaan tästä tehtyä tv- sarjaa (jostain syystä en katsonut loppuun asti..), mutta kirjaan tarttumista olen vältellyt sen paksuuden vuoksi. Bongasin tämän äänikirjana ja vaikka silläkin oli kestoa nopeutettuna yli 20 tuntia oli se sen arvoista. Luulen, että kirjana tämä olisi voinut olla uuvuttavampi, mutta äänikirjana tähän uppoutui täysin ja viihdyin kirjan parissa koko ajan. 
Jo lähtökohta on hullun kiehtova - salaperäinen kupu sulkee ihmiset eristyksiin ulkomaailmasta. Silti tässä oli parasta juuri henkilöt. En tiedä, osaanko kirjoittaa tätä oikein, mutta vaikka kupu onkin tärkeässä roolissa kirjassa, silti ihmiset ja kaupunki ovat se juttu. Vaikka koko ajan halusi tietää, mikä ihme kupu on, ei silti halunnut missata hetkeäkään kaupungin tapahtumista. Välillä tuntui, että koko kupu oli vain pikku juttu kaiken muun tapahtuman rinnalla. 
Kirja oli todella tapahtumarikas, enkä ehtinyt tylsistyä lainkaan. Suosittelen, etenkin äänikirjana. 

5/5

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...