Valkoinen kaupunki - Anni Nupponen

Osuuskumma 2019
Sivuja 277
Kirjasto

"Me emme enää näe, milloin aurinko nousee. Valkoisen kaupungin peittävä pilviharso kuitenkin vaalenee aamuisin. Siitä päivä alkaa, uusi viikko. Aina maanantaiaamuisin kirjoitan kirjeen Asuzalle, sillä saman päivän iltana Polis Express lähtee yhteysasemalta Reunalle ja vie mukanaan kirjepostin. Perjantaina juna tulee takaisin."

Lyhyesti:

Anni Nupposen Valkoinen kaupunki on scifiteos maailmasta, jota peittää lumi ja jää. Aurinko ei pääse paistamaan pilviverhon takaa ja maan pinnalla pakkanen on jäänyt -30 celsiusasteen paikkeille. Suurin osa ihmisistä on muuttanut asumaan maan alle, luolastoon, Maasydämeen. Pieni osa, Sonja Markova Maru mukaan lukien, sinnittelee maan päällä Valkoisessa kaupungissa. Muutto luoliin kauhistuttaa häntä, sillä hän toivoo vielä joskus näkevänsä auringon. 
Sonjan isä oli kuuluisa taiteilija ja hän saa selville, missä tämän kuuluisaa viimeinen teos on. Hän hieroo sillä kauppoja rikkaan Thean sekä Ishin kanssa, jonka apua hän tarvitsee päästäkseen taideteoksen luo. 
Pakkanen kuitenkin jäädyttää Sonjan asuinkeskuksen Hampaan ja samalla hänelle sattuu onnettomuus, joka uhkaa pilata kaiken. Lopulta Sonjan ympärille kerääntyy ryhmä ja he päättävät ryhtyä uhkarohkeaan ja hengenvaaralliseen tehtävään... 

"Yritin joskus selittää Piille, mikä Maasydämessä minua niin pelottaa ja ahdistaa. Ettei hankalinta suinkaan ole se, mikä täällä on vierasta - maan haju, kirkasvalolamput, jotka taitavasti mutta kuitenkin täysin riittämättömästi jäljittelevät auringonvaloa, tunne siitä, että taivas on kadonnut maailmasta. Ei. Vaikeinta ovat asiat, jotka ovat samanlaisia, mutta eivät sitten kuitenkaan. "

Mielipide:

Nupponen on onnistunut luomaan todella kiehtovan ja pelottavan kuvan tulevaisuudesta. Jäätynyt maailma, jota kontrolloi maanalainen kaupunki erikoisine sääntöineen. Synnyttämättömien naisten täytyy yrittää löytää kumppani ja lisääntyä, pinnalla asuvat yritetään pakottaa luoliin asumaan, terveystarkastukset... Jäätävää... 
Tarina lähti hieman hitaasti käyntiin ja minulla kesti pitkään päästä jyvälle ympäristöstä (mikä osa oli maan alla ja mikä pinnalla, enkä ole ihan varma vieläkään, millainen paikka Reuna oli). Kirjan henkilöt olivat kuitenkin monipuolisia ja mielenkiintoisia. Minua jäi kuitenkin häiritsemään, kuinka helposti Sonja lopulta tottui maanalaiseen elämään, vaikka vastusti ja pelkäsi sitä aluksi niin kamalasti. 
Ihmissuhteita (parisuhteet, ystävyyssuhteet, intiimit suhteet) oli kuvattu hienosti ja mielenkiintoisesti. Vaikka kauppaa käytiin paljon ja kaikesta, ja toisista yritettiin hyötyä, pidin paljon tarinan ystävyyssuhteista. Pyyteetöntä auttamista ja tukemista voi siis löytyä, vaikka maailma olisi tuhon partaalla. 
Tarina alkoi käydä todella mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi, kun se yhtäkkiä loppui. Toivon todella, että tämä olisi jonkin sarjan avausosa (vaikken siitä mitään tietoa löytänytkään?), sillä haluan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Jos jatkoa ei ole tulossa, olen hyvin pettynyt. Ei yksittäistä kirjaa voi jättää noin mielenkiintoiseen kohtaan! 

4/5

Ruumiittomat - suomalaisia aavenovelleja

 J. S. Meresmaa, Anni Nupponen, Kari Välimäki, Taru Luojola, Maria Carole, Samuli Antila, Heikki Nevala, Tarja Sipiläinen, Anne Leinonen, Minna Roininen, Jussi Katajala, Jani Kangas, Janos Honkonen, Shimo Suntila. 
Osuuskumma 2014
Sivuja 285
Novelleja 14
Kirjasto

"Kuistin porras narahti Rebekan lenkkitossun alla, kun hän loikkasi katoksen alle suojaan. Suuret sadepisarat rummuttivat ränsistynyttä kattoa. Vesi räiskyi harottavista räystäistä holtittomasti kielojen tummille lehdille ja maitohorsmapöheikköön, joka saartoi taloa. "

Lyhyesti:

Yksiin kansiin koottuna 14 eri pituista aavenovellia. 
Meresmaan Kielolinnassa Rebekka löysi tiensä vanhaan taloon, jota ei enää pitäisi olla olemassa. Nupposen Maitoa mandariinilasista kertoo Ronjasta, joka peri tätinsä asunnon, jossa hän ei ollutkaan yksin.
Välimäen Uudet perunat laittoi vahingon kiertämään, kun kosto on vain saatava.
Luojolan Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa kertoi tivolista karanneen tytön surullisen tarinan.
Carolen Ruusunnuppuni, kaikkeni antoi miehelle lisää elinaikaa irti leikatun käden muodossa.
Antilan Synnytetty kertoi uuden luomisesta ja vanhan hiipumisesta.
Nevalan Syyllisyyden varjot on tarina Aimosta, joka varastaa kirkon köyhäinavun..
Sipiläisen Henkien polku vie lukijan Ninan mukana Meksikoon.
 Leinosen Tyttö niityllä on tarina huijaamisesta ja ahneesta niitystä.
Roinisen Vielä yhdet jäähyväiset kertoo Liisasta, joka alkaa nähdä kuolleen ex miesystävänsä.
Katajalan Odottajassa autetaan kuolleita pääsemään eteenpäin.
 Kankaan Tyhjiö 29B kertoo haastavasta työprojektista.
Honkosen Vespulassa pääosassa on Henri, jonka paras ystävä on kummitus.
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Suntilan Chudakovin aaveet vie meidät matkalle Kuuhun. 

"Boston nauraa viimeiset happivarastonsa. Hän on tullut auttamaan aavetta, joka ei tarvinnutkaan pelastusta. - Sinä halusit auttaa minua, hän kähisee. Pölyolennot kerääntyvät lähemmäs, Chudakovin aaveet. Boston voisi vaikka vannoa, että yksi niistä näyttää hänen äidiltään. "

Mielipide:

Olen lukenut aika vähän novelleja ja nyt muistan taas miksi - minusta ne loppuvat aina ennen kuin ehtivät edes kunnolla alkaa. Toisaalta on mukava, että ne jättävät paljon oman mielikuvituksen varaan, toisaalta kaipaisin enemmän taustatarinaa. 
Tämä oli ihan mielenkiintoinen pläjäys aavetarinoita. Yksikään ei kylläkään ollut pelottava, minkä minä itse miellän kummitustarinalle suht tärkeäksi. Mielenkiintoisia ja erikoisia nämä sen sijaan suurimmaksi osaksi olivat. 
Minun suosikkieni joukkoon pääsivät Kielolinna (joka oli aika perinteinen, mutta sopivan aavemainen), Tyttö niityllä, Vielä yhdet jäähyväiset sekä Chudakovin aaveet (joka oli kaukana perinteisestä). 
Kirjan takakansi mainosti kirjailijoiden olevan spekulatiivisen fiktion kärkinimiä, itse en ollut kuullut kuin Anni Nupposesta ja J. S. Meresmaasta. 
Tässä siis ihan ok kokoelma sinulle, joka pidät novelleista ja kummituksista. 

3/5