Hämäränmaa - Marie Hermanson

 Ruotsinkielinen alkuteos 2014 Skymningslandet
Like 2015
Suomentanut Jaana Nikula
Sivumäärä 299
Kirjasto

"Talo rapistuu. Muratin lehvät yltävät jo peittämään ikkunan, niin että suuri salonki kylpee vihreässä valossa kuin akvaario. Rankojen alapuoliset pienet imukupit kurottuvat hamuilevien tuhatjalkaisten tavoin ikkunaa vasten saamatta siitä kuitenkaan otetta."

Martina tekee keikkasiivoojan töitä hotellissa niska limassa. Jos uskaltaa valittaa, tietää ettei uutta kutsua töihin tule. Eräänä päivänä hän törmää ystäväänsä Tessaniin. Tessan kertoo löytämästään loistotyöpaikasta ja saa houkuteltua Martinan mukaansa. 
Tessan vie Martinan ränsistyneeseen kartanoon, jossa asuu iäkäs Florence. Tessan toimii hänen palvelijanaan ja saa palkan lisäksi asua ja syödä kartanossa ilmaiseksi. Florence palkkaa myös Martinan, sihteerikseen. Pian Martinalle kuitenkin selviää, että Florence on jumittunut menneisyyteen. Hän elää vuotta 1943 ja järjestää hienoja illallisia tärkeille vieraille - vieraille, joita ei koskaan tule. 
Palvelusväkeen liittyy vielä muutama muu nuori ja elämä kartanossa on varsin mukavaa - kunnes sattuu onnettomuus ja paikalle saapuu vieras, joka uhkaa viedä nuorilta kaiken. Mitä kaikkea nuoret ovat valmiita tekemään säilyttääkseen kaiken ennallaan?

"Olipa se kenelle tahansa, niin hän on kuollut jo ajat sitten. Niin kuin kaikki muutkin Florencen maailmassa. He ovat tärkeitä, erittäin korkeissa asemissa ja hippulahjakkaita. Mutta kuolleita. Heitä kirje menemään, ellei sinulla ole osoitetta taivaaseen."

Hämäränmaa kuulosti kiehtovalta, jännittävältä ja jopa hitusen pelottavalta. 
Odotukseni taisivat olla liian korkealla, sillä noita asioita tämä ei ollut. 
Tarina oli ihan kiva ja sujuvasti kirjoitettu. Lopussa oli karu paljastus, mutta se ei riittänyt pelastamaan minun lukukokemustani. Olin jotenkin kuvitellut tämän olevan taianomaisempi tai vielä salaperäisempi, mutta mitään sellaista ei ollut. En tosin tiedä mistä nämä oletukset tulivat, sillä takakansikaan ei lupaile suuria. Mene ja tiedä.
Henkilöt oli ihan ok, jokaisella oma persoonallinen historiansa. Florencen ja hänen perheensä tarina oli ihan mielenkiintoinen. Kartano ympäristöineen oli ok, mutta aika tavanomainen. 
Luettava, mutta hieman vaisu teos. Ei jää mieleen pitkäksi aikaa.  

3/5

Kunpa vanhempasi olisivat lukeneet tämän kirjan - Philippa Perry

 Englanninkielinen alkuteos The Book You Wish Your Parent Had Read 2020
Atena 2020 
Suomentanut Heli Naski
Sivuja 308
Storytel äänikirja
Kesto 9h 56min
Lukija Leena Nuora

"Tämä ei ole suoraviivainen lastenkasvatusopas. En aio käsitellä yksityiskohtaisesti pottaharjoittelua tai rinnasta vieroitusta. Tämä kirja käsittelee suhdettamme lapsiimme ja seikkoja, jotka voivat estää hyvän yhteyden tai parantaa sitä. "

Psykoterapeutti Philippa Perry on kirjoittanut kirjan, jossa pohditaan mm. vanhemmilta perittyjä käyttäytymismalleja ja pyritään pohtimaan tunteita ja syitä niiden taustalla. Jos lapsen käytös aiheuttaa sinussa voimakkaan tunnereaktion, pysähdy pohtimaan, mistä se johtuu? Oletko itse kokenut vastaavaa omassa lapsuudessasi, toimitko samoin kuin omat vanhempasi? 
Kirja sisältää paljon tapausesimerkkejä sekä harjoituksia, jotka auttavat pohtimaan asioita. 
Kirjassa puhutaan aiheutuneista repeytymistä, sekä siitä, että niitä voi aina korjata - koskaan ei ole liian myöhäistä parantaa yhteyttä lapsiimme. 
Kirja avaa myös tunnekasvatusta, lapsen ympäristöä, perustan luomista, hyvän mielenterveyden edellytyksiä ja kommunikointia.

"Tunteet eivät häviä sillä, että niitä ei sallita. Ne vain painuvat piiloon, missä ne jäytävät ja aiheuttavat ongelmia myöhemmin. Mieti, milloin sinun pitää huutaa kovimmin. Silloin, kun sinua ei kuulla. Tunteet pitää kuulla. "

Hmm... Paljon tärkeää asiaa, josta osasta olen samaa mieltä, osasta en. 
Kirjan alku oli hyvin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä - pysähdyin itsekin pohtimaan omia käyttäytymismallejani ja sitä, mistä olen ne oppinut ja perinyt ja miksi juuri tietyt asiat omassa perhe-elämässä tuntuvat haastavilta. 
Sain myös työhöni varhaiskasvatuksessa joitain vinkkejä lasten tunnekasvatukseen. 
Mutta jotkin asiat särähtivät korvaani ja pahasti. Kirjassa oli tapausesimerkki, jossa pieni lapsi suostui syömään vain maton keskellä istuen ja äidin laulaessa. Ja tämä oli kirjoittajan mielestä ihan ok. Olkoonkin, että se olisi vain hetken kestävä vaihe, mutta jossain pitää olla raja. Minä ennemmin kannattaisin selkeää sääntöä; ruokapöydän ääressä syödään, ei matolla. Ei ole vaarallista, jos lapsi syö muutamana päivänä hieman huonommin - sekin on vain vaihe. En itse lähtisi sen vuoksi moiseen hullutukseen mukaan. Myös joitain nukkumiseen liittyviä asioita kavahdin (mm. lapsen pitäisi saada itse päättää, kauanko nukkuu vanhemman vieressä. Tässä ei huomioitu sitä, kuinka itse vanhempi kykenee nukkumaan). 
Mikäli tämä kirja herätti mielenkiintosi, kehotan lukemaan sen maalaisjärkeä käyttäen ja kriittisin silmin. Ota tästä itsellesi sopivimmat jutut mukaasi, mutta älä sokeasti luota kaikkeen, mikäli se ei tunnu omalta. 

3/5

Jopa taivas on meidän - Paolo Giordano

 Italiankielinen alkuteos 2018 Divorare il cielo
Aula& Co 2021
Suomentanut Leena Taavitsainen- Petäjä
Sivumäärä 586
Kirjasto

"Näin heidät pulikoimassa uima-altaassa, oli yö. Heitä oli kolme ja he olivat hyvin nuoria, lähestulkoon lapsia, kuten minäkin silloin olin. Kuulin jonkin liikkuvan pihamaalla, mutta en noussut heti sängystä. Spezialessa monenlaiset, minulle ennestään tuntemattomat äänet keskeyttivät uneni vähän väliä: sadettimen suhina, nurmella tappelevat villikissat, samaa säettä kerta toisensa perään toistava lintu."

Lyhyesti:

Nuori Teresa on viettämässä kesää isänsä kanssa tämän lapsuudenkodissa Apuliassa. Eräänä yönä hän huomaa kolmen pojan uivan luvatta heidän uima-altaassaan. Hän ehtii tarkkailla poikia hetken, ennen
kuin hänen isänsä häätää pojat pois. 
Pojat ovat Teresan ikäisiä ja asuvat viereisellä maatilalla. He ovat Bern, Nicola ja Tommaso. He eivät ole veljeksiä, vaikka siteensä onkin vahva. 
Teresa tutustuu poikiin, maatilan elämään sekä Cesareen, uskonnolliseen kasvatti-isään, jonka omanlaiset näkemykset ohjaavat maatilan arkea. 
Teresa ja Bern rakastuvat, mikä aiheuttaa poikakolmikon välille pieniä säröjä. Elämä kuluu, vuodet vierivät, haaveet ja unelmat muuttuvat. Asiat eivät suju suunnitelmien mukaan ja välillä ne menevät pieleen pahemman kerran. 

"Toisinaan pojat seurasivat Cesarea, yksi kerrallaan, suuren rautatammen luo, jonka varjoon he istuutuivat juttelemaan. Myös noiden kahdenkeskeisten juttutuokioiden aikana äänessä oli enimmäkseen Cesare; Bern tai Tommaso tai Nicola lähinnä nyökyttelivät päätään. Yhtenä päivänä Cesare sanoi, että minäkin olin tervetullut, jos minua halutti rupatella hetki hänen kanssaan. Kiitin häntä, mutta en koskaan rohjennut seurata häntä puun alle."

Mielipide:

Paolo Giordano, yksi suosikkikirjailijoistani. Alkulukujen yksinäisyys on ikiaikainen lempparini, joka koskettaa joka lukukerralla. Joten odotukset Jopa taivas on meidän- kirjaa kohtaan olivat suuret. Hyvin suuret. 
Pidin kyllä kirjasta, mutta se ei tehnyt niin suurta vaikutusta kuin olin odottanut ja toivonut. Tarinan upea ympäristö ja henkilöt olivat kyllä omaa luokkaansa. Luonnon kuvaukset olivat kauniita, tarinaan upposi ja sitä janosi lisää. Halusi tietää, kuinka tässä oikein käy. Juoni oli dramaattinen, mutta ihan täysin sen koskettavat juonenkäänteet eivät minuun uponneet. Jotain jäi puuttumaan, jokin ei koskettanut minua. 
Tarina etenee alkuun melko hitaasti ja minä mietinkin, mikä on tämän kirjan tarkoitus, mitä tässä haetaan. Loppua kohden vauhti kiihtyy ja asiat selviävät kyllä. Vaikka alku olikin hidas, se oli silti kiinnostava, eikä kirjaa halunnut jättää kesken. 
Kaunis, surullinen, tarkkanäköinen kuvaus ihmissuhteista ja elämän eri vaiheista. Lukemisen arvoinen, vaikka itse jäinkin kaipaamaan lisää tunnetta. 

4/5

Naiset vailla armoa - Camilla Läckberg

 Ruotsinkielinen alkuteos 2021 Gå i fängekse; kvinnor utan nåd
Otava 2021
Suomentanut Aleksi Milonoff
Sivuja 239
Oma kirjahylly

"Ingrid Steen piilotti kädessään olevan esineen nyrkkiinsä, kun hänen miehensä Tommy tuli olohuoneeseen, ja työnsi sen sohvatyynyjen väliin. Tommy käveli Ingridin ohi. Hän väläytti mekaanisen hymyn ennen kuin jatkoi keittiöön. Ingrid kuuli, miten hän avasi jääkaapin ja penkoi hyllyjä hyräillen Brice Springsteenin The River- kappaletta. "

Lyhyesti:

Kaksi pienoisromaania, joissa yhteistä on rakkaus, petos ja kosto. 

Ensimmäisessä romaanissa on kolme naista, joiden miehet kohtelevat heitä huonosti. Ingrid on luopunut kaikesta miehensä vuoksi ja saa nyt tietää, että häntä petetään. Birgitan mies pahoinpitelee tätä säännöllisesti ja Victoria on miehensä vankina. 
Naiset, tuntematta toisiaan, luovat suunnitelman jonka avulla he vapautuvat miehistään. 

Toisessa romaanissa neljä nuorta on viettämässä uutta vuotta yhdessä yhden heistä kotona. Kaikkien vanhemmat juhlivat viereisessä talossa. Nuoret pelaavat monopolya omilla säännöillään ja pikku hiljaa selviää, kuinka jokaista heistä on kohdeltu kaltoin ja käytetty tavalla tai toisella hyväksi. Nuorten mieliin hiipii kostosuunnitelma, mutta ovatko he valmiita toteuttamaan sen?

"Livin silmiä kirvelee, ja yhtäkkiä hänen poskelleen vierähtää kyynel, ehkä alkoholin, ehkä tablettien vaikutuksesta. Tai sitten salaisuuksia ja valheita on niin valtavasti, että ne tulvivat yli äyräiden. Hän ei ole varma. Hän vain tietää, että itkee eikä voi estää kyyneliä pusertumasta silmistä. Muut katsovat häntä kauhuissaan."

Mielipide:

Läckbergin Fjällbacka- sarja on ollut minulle mieluinen, joten odotin tätä innolla. En olekaan lukenut tältä kirjailijalta muuta, kuin Fjällbacka sarjaa. 
No, ei tämä ihan odotuksia täyttänyt. 
Sinällään ihan ok, nopea ja helppo lukea. Mutta aika tavallinen, yllätyksetön. 
Koska tarinat olivat lyhyitä, ei kirjan henkilöihin päässyt kunnolla käsiksi. Muutenkaan eivät herättäneet sen kummempia tunteita, vaikka aika hurjiakin juttuja tarinnat sisälsivät (mm. raiskaus, väkivaltaa jne). Tosi pintapuoliseksi siis jäi. 
En oikein osaa sanoa muuta. Nopeasti luettu, ei mitenkään erityinen. 

3/5

Linna on aina ollut kotimme - Shirley Jackson

 Englanninkielinen alkuteos 1962 We Have Always Lived in the Castle
Fabriikki kustannus 2018
Suomentanut Laura Vesanto
Sivumäärä 198
Kirjasto

"Minun nimeni on Mary Katherine Blackwood. Olen kahdeksantoista vuotta vanha ja asun sisareni Constancen kanssa. Mietin toisinaan, että jos onni olisi vähänkin potkaissut, olisin syntynyt ihmissutena, sillä kummankin käteni etu- ja keskisormi ovat samanpituiset, mutta tähän minä nyt joudun tyytymään."

Lyhyesti:

Mary asuu isosisarensa ja pyörätuolissa olevan setänsä kanssa vanhassa sukukartanossa. Muu perhe on kuollut epämääräisissä olosuhteissa. Kylän muut asukkaat suhtautuvat Blackwoodeihin ennakkoluuloisesti ja epäystävällisesti. Mary noudattaa tiukasti sääntöjä, hautaa puutarhaan esineitä ja keksii taikasanoja pitääkseen kyläläiset loitolla. Hän käy kaksi kertaa viikossa kylässä hakemassa tarvittavat ruokatarvikkeet, mutta muutoin he elävät lukittujen porttien sisäpuolella. 
Eräänä päivänä ahne Charles- serkku saapuu kyläilemään, mielessään vain pullollaan oleva kassakaappi. Riittävätkö Maryn taikasanat ja näkeekö Constance serkun läpi? Asiat alkavat mennä hurjalla tavalla pieleen... 

"- Katselen taloamme, vastasin sille, ja se seisoi vaiti rinnallani, nosti sekin katseensa. Katto osoitti päättäväisesti taivasta kohti, seinät kohtasivat toisensa tiiviisti ja ikkunat hohtivat hämärää valoa. Se oli kunnon talo, ja melkein puhdas. Keittiön ja ruokasalin ikkunoista näkyi valoa: heidän illallisaikansa oli koittanut, ja minun pitäisi olla paikalla. Halusin olla sisällä talossa ja sulkea oven perässäni. "

Mielipide:

Tämä goottikirjallisuuden klassikoksi noussut teos oli ihan ok, mutta ei tehnyt suurta vaikutusta. 
Kirjassa parasta oli kaunis ympäristön kuvailu sekä mielenkiintoiset ja omalaatuiset hahmot. Pysähtynyt tunnelma ja Maryn erikoiset tavat ja ajatukset olivat kiehtovia. Muun perheen myrkytyssurmaa paljastettiin pikkuhiljaa, mutta se jätti myös jonkin verran asioita auki (itselleni jäi epäselväksi, miksi? Rakkaus, halu olla kahden?). 
Jotenkin en vain päässyt tähän tarinaan sisään. Tämä olisi vaatinut kunnollista keskittymistä ja oikeaa tunnetilaa, eikä lukemista sivun silloin toisen tällöin. Tähän kun olisi päässyt uppoutumaan kunnolla, olisi se varmasti mennyt jollain tavalla ihon alle. Harmi etten itse saanut tästä enempää irti. 

3/5

Sielujen saari - Johanna Holmström

Ruotsinkielinen alkuteos 2017 Själarnas ö

Otava 2017

Suomentanut Jaana Nikula

Sivuja 365

Kirjasto

"Uintikerta jää Sigridin viimeiseksi. Ollaan syyskuun keskivaiheilla, ilma ja vesi ovat vielä lämpimiä. Hän on kävellyt paljain jaloin kylmänkostean nurmen poikki koko matkan kotoaan pappilasta Hullujenrannalle. Ohi kirkon, joka häämöttää vasemmalla, Fyyrin, joka on suoraan edessä ja pesulan, joka jää oikealle; hospitaali on ylhäällä Houruinhoitolan mäellä. "

Lyhyesti:

Sielujen saari on saari mieleltään sairaille naisille. Se on eristyksissä ja kaukana kaikesta. Sieltä ei ole pääsyä pois, ei muualle kuin mullan alle. 

Kristina päätyy saarelle väsyttyään soutamiseen ja hukutettuaan omat lapsensa. Seuraavana aamuna hän ei voi uskoa lasten olevan poissa ja etsiikin tytärtään vielä pitkään. 

Elli on rakastunut ja lähtee pakomatkalle miehen kanssa. Mies pääsee pakoon, mutta Elli saadaan kiinni. Välttääkseen kuritushuoneen, hänet suljetaan Hospitaaliin. Hän ikävöi kotiaan ja perhettään ja yrittää käyttäytyä hyvin päästäkseen pois sairaalasta. Hän kuitenkin sekaantuu sairaalan sisäpiireihin ja tutustuu Kariniin, joka ei vain sopeudu ulkomaailmaan. 

Yksi saaren vangeista on hoitaja Sigrid, joka yrittää tienata ja odottaa kihlattunsa opiskelujen valmistumista. Lopulta sota tuhoaa hänen haaveensa, eikä hänellä ole enää muuta kotia. 

"Mutta virta ei vie hänen henkeään, pikemminkin päinvastoin, ja hän levittää käsivartensa ja antaa virran kuljettaa hänet mihin haluaa. Sillä tuskan jälkeen tulee jotain muuta, sen hän tietää. Tuska valmistaa tietä sille, joka tulee jäljessä. Murtuma hänen mielessään ei koskaan parane täydellisesti. Hän ei voi muuta kuin oppia hyväksymään sen..."

Mielipide:

Kauniisti kirjoitettu kirja erilaisista ihmisistä ja heidän kohtaloistaan. 

Yllättävän toiveikas, onnellinen loppu, vaikka kirja ei muuten kovin kevyt ollutkaan. 

Erilaisia naisia, erilaisina aikoina. Äitiyden ja naiseuden taakka, ilot sekä surut. Ihmismielen ihmeet ja hämärät rajat. Hurjaa, kuka saa päättää millaisen kohtalon kukanenkin saa. 

Upea matka hospitaalin elämää vuosikymmenten ajalta. 

Hieno lukukokemus!

Nopea, mukaansatempaava, lumoava, maalaileva, haikea, tunnelmallinen. 

4/5

Yövartio - Sarah Waters

Englanninkielinen alkuperäisteos 2006 The Night Watch
Sivumäärä 509

Yövartio sopii Pohjoisen lukuhaasteen kohtaan numero 18: kirja jossa on yli 500 sivua.


Lyhyesti:

Yövartio on kertomus neljästä nuoresta, elivät Lontoossa sota-aikaan vuosina 1941-1947. Tarina alkaa vuodesta 1947, jolloin sota on jo ohi.
Viv työskenteli aiemmin konekirjoittajana, nyt hän pitää treffitoimistoa Helenin kanssa. Hän seurustelee naimisissa olevan miehen kanssa, jonka tapasi sota-aikana.
Helen yrittää salata suhteensa Juliaan (johon rakastui sota-aikana)
 ja on samalla aina vain enemmän ja enemmän tästä mustasukkainen.
Kay toimi sota-aikaan ambulanssikuskina ja huolehti tyttöystävästään, mutta nyt hän on levoton ja yksin.
Duncan muutti vankilasta  päästyään herra Mundyn luo asumaan ja yrittää pitää omat sisäiset demoninsa kurissa.
Kaikkien hahmojen polut risteävät jossain vaiheessa ja heistä selviää synkkiä salaisuuksia.

"Hän nousi ja lähti kahvilasta, juoksi kadun yli ja tavoitti Kayn juuri, kun hän oli menossa elokuvateatterin heiluriovista. Viv otti kankaaseen käärityn sormuksen taskustaan ja kosketti Kayn käsivartta... Siihen meni vain minuutti tai pari. Se oli helpointa mitä Viv oli ikinä tehnyt. Mutta hän oli riemuissaan mennessään takaisin kahvilaan. Hän istuutui eikä voinut lakata hymyilemästä. "

Mielipide: 

Sarah Watersin kirjat ovat taattua loistolukemista :) Olen lukenut myös Watersin Parempaa väkeä, siitä ei vain ole arvostelua blogitaukoni vuoksi. Mutta suosittelen sitä ehdottomasti kaikille!
Mutta Yövartioon:
Vaikka kirjassa oli yli 500 sivua, sen luki hetkessä. Teksti soljui eteenpäin kuin itsestään ja henkilöiden salaisuudet halusi saada selville mahdollisimman pian. Kirja oikein imaisi mukaansa ja sota-ajan kuvaukset saivat eläytymään tarinaan täysin.
5/5! :)

Ja tosiaan Pohjoisen lukuhaasteen kohta 18. kirja jossa on yli 500 sivua - tehty!