Taina Parikka & Books on Demand 2019
Arvostelukappale
Sivumäärä 350
"Arvaa kuka? Kämmenet painuivat silmilleni, mutta en tunnistanut ääntä saati kosketusta. Punssi jyskytti otsassa ja ohimoissa, ja minua huimasi makuuasennossakin. Mielessäni vilisi kasvoja: tuttuja ja tuntemattomia, miehiä ja naisia, vanhoja ja nuoria, rumia ja kauniita, kaikki yhtenä sekavana pyörteenä. "
Lyhyesti:
Saksalaisen ruhtinaskunnan kruununperijä kirotaan syntymäpäivänään; hänen ilkeä tätinsä, Herttuatar, vallanhimoissaan muuttaa pojan sarvipäiseksi leijonaksi.
Murtaakseen kirouksensa hänen tulisi saattaa nainen raskaaksi ennen 24- syntymäpäiväänsä - tai häntä kohtaa kuolema.
Avukseen hän saa muutaman palvelijan, jotka ovat saaneet osansa kirouksesta: mamselli, kamaripalvelija, hovimarsalkka ja riistanvartija on muutettu puolieläimiksi.
Jalopeura palvelijoineen muuttaa syrjäiseen metsästyslinnaan. Määräaika alkaa umpeutua, kun palvelijat palkkaavat linnaan kirjastonhoitajattareksi köyhän kylätohtorin tyttären neiti Hoffmannin.
Prinssi alkaa jo hyväksyä lähestyvän kuolemansa, kunnes tajuaa että hänellä ja tytöllä on tunteita toisiaan kohtaan. Voisiko hän sittenkin selviytyä mahdottomalta tuntuvasta tehtävästään?
"Säikähdin tunnettani, enkä voinut hyväksyä sitä pitkään aikaan. Olin päättänyt jättää sydämenasiat lopullisesti taakseni ja pidin toisaalta luonnottomana ihastua jalopeuraan. Eläimeen sekaantumisesta rangaistaan tietääkseni kuolemalla, niin eläintä kuin ihmistäkin. Kun minulle alkoi valjeta, että olet todellisuudessa lumottu ihminen, jälkimmäinen huoli tietenkin lieveni, mutta en uskonut, että voisin koskaan kelvata prinssille."
Mielipide:
Kirjan aihe oli mielenkiintoinen - perinteinen Kaunotar ja Hirviö uusiksi kirjoitettuna, hirviön näkökulmasta ja turhia kaunistelematta.
Jossain määrin turha kaunistelemattomuus teki tarinasta ajoittain minun mieleeni turhan raa'an ja vieroksuin pitkään mielikuvaa tytöstä ja leijonasta petipuuhissa - Taina Parikka kirjoittikin Kiitoksiin tarinan ensimmäisen version olleen nuorisolle suunnattu, mutta Käsikirjoitushautomon raati oli yksimielisesti halunnut aikuisten sadun seksillä ja väkivallalla. Niin tai näin, erotiikka ei haitannut eikä niistä tullut kiusaantunut olo (kuten joissain kirjoissa, kun on yritetty vähän liikaa), kun vain pystyi unohtamaan turhan eläimellisyyden.
Tarina oli kuitenkin sen verran mukaansatempaava, että pystyin pistämään eläimeen sekaantumisen fantasiakirjallisuuden piikkiin. Historiallisesti teos oli mielestäni hyvä ja kaikki kirjan hahmot olivat omanlaisiaan ja mielenkiintoisia.
Prinssin elämä jalopeurana oli kuvattu todella hyvin ja elävästi, huumoria unohtamatta.
Mielenkiintoinen ja ainakin aika erilainen teos viimeaikaisiin lukemisiini verrattuna :)
3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti