Storytel äänikirja 2020
Kesto 3h 38min
Lukija Krista Putkonen-Örn
"Kesäkuun ensimmäinen lauantai oli kuuma ja hikinen. Kun aamulla heräsin, en osannut aavistaakaan, että tästä päivästä käynnistyisi tapahtumaketju, joka muuttaisi kaiken. Joissakin perheissä juhlittaisiin tänään ala-asteen tai peruskoulun päättäjäisiä, toisissa ylioppilaita ja ammattiin valmistuvia, mutta meidän perheessämme oli välivuosi kaikesta tuollaisesta."
Lyhyesti:
Anna Koski on keski-ikäinen gynekologi Helsingistä. Hän on Mikon vaimo sekä kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Hän elää kaikin puolin tavallista elämää aviokriiseineen. Miehen ylityöt uudessa työpaikassa sekä teinien omat puuhat antavat Annalle mahdollisuuden viettää aikaa yksin ja rauhassa mökillä. Mikäs sen ihanampaa, varsinkin kun vastarannan mökkinaapuri saa perhoset lepattelemaan vatsassa?
Huolta aiheuttaa kuitenkin väkivaltainen raiskaaja, joka vaanii aivan Annan kotinurkilla. Yksi uhreista saapuu jopa Annan vastaanotolle.. Kuka voi tehdä näin kamalaa väkivaltaa viattomille naisille?
"Nainen huomasi ajattelevansa, että mies ei selvästikään ollut kuntoilemassa, vaikka urheilulliselta näyttikin. Hän hymyili miehelle kohteliaasti, kun heidän välimatkansa väheni entisestään kiemuraisella tiellä. Enää 10 metriä, 5 metriä... kohta hän olisi ohittanut miehen eikä todennäköisesti näkisi tätä enää ikinä. Sivusilmällä nainen näki, kuinka mies yllättäen kääntyi, sitten käsi nousi ja nyrkki löi häntä suoraan silmäkulmaan."
Mielipide:
Tässäpä jälleen yksi positiivinen yllättäjä!
Aihe oli raskas ja tapahtumat jopa aika raakoja (mutta ilman mässäilyä), mutta silti sopivan kevyt kirja. Tässä oli sopivasti kaikkea - ihmissuhteita, romantiikkaa, jännitystä, pelkoa. Tämä imaisi mukaansa ja tuli kuunneltua todella nopeasti (oli vain pakko saada tietää, kuinka lopulta käy!).
Tässä olisi ollut aineksia pidempäänkin kirjaan, mutta toimi myös tällaisenaan.
Kirjan henkilöihin olisin kaivannut hieman lisää syvyyttä. Poliiseille annettiin pieni hetki valokeilassa, olisin ehkä jättänyt sen itse pois tai sitten heille olisi pitänyt antaa isompi/syvempi rooli. Samoin pariskunnan lapset jäivät hyvin pieneen rooliin, heille ei varsinkaan lopussa uhrattu ajatustakaan.
Pidin kirjan yksinkertaisuudesta ja helppoudesta ja se toimi hyvin äänikirjana. Tapahtumat olivat realistisia ja hyvin kuvattuja, ilman turhaa kiertelyä ja kaartelua.
Tältä kirjailijalta lukisin lisää mielelläni :)
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti