tiistai 3. toukokuuta 2022

Valta - Emma Uusihakala


 Books On Demand 2022
Sivumäärä 247
Arvostelukappale

"Kipu säväytti ja veren maku ehti jo suuhunkin. Olavi painoi etusormensa varovasti turvonneelle huulelleen ja katsoi sitä sitten. Sormi oli värjäytynyt punaiseksi. Silmäkulmaa, johon toinen isku oli osunut, kolotti. Hemmetti. Ainakaan hän ei ollut saanut mitä tuli hakemaan, siitä Olavi oli pitänyt huolen."




Vanhempi rikoskonstaapeli Irina Pärn sekä rikosylikonstaapeli Petteri Marttila saavat tutkittavakseen geneetikko Olavi Heikkisen murhan. Tapaus osoittautuu haastavaksi. 
Olavin työpaikalla oli ennen murhaa käynyt raivoava mies, jonka henkilöllisyyttä on vaikea saada selville. Lisäksi selviää, että Olavi on omien töidensä lisäksi työstänyt salaista projektia. Saadakseen projektista selvää, Irina pyytää apua lääkärituttavaltaan Anna Koskelta. Irina ja Anna joutuvat vaaraan tutkiessaan tapausta omin päin.
Olavin salaisuus paljastuu huolestuttavaksi ja vaaralliseksi ja sillä olisi toteutuessaan valta muuttaa koko ihmiskuntaa. 
Tutkimusten edetessä Irina uppoutuu työhönsä tiiviisti ja hän alkaa uupua. Öisin häntä vainoavat kamalat painajaiset, jotka ovat hänelle jo entuudestaan tuttuja. Miksi ne palasivat juuri nyt? 

" Irina katsoi taas tutkimusta, sivua, joka oli avonaisena hänen edessään. Oivallus hänen ja Olavin samankaltaisuudesta ei auttanut häntä ymmärtämään sitä kuitenkaan yhtään paremmin. Hän tiesi, että tähän tarvittaisiin asiantuntijaa. Jotakuta, joka tietäisi näistä asioista, mutta kuka se olisi..."

Valta on itsenäinen jatko-osa Uusihakalan Ei voi korjata- teokselle. 
Jäin kaipaamaan Ei voi korjata- kirjassa poliiseille syvempää taustaa ja tässäpä sitä oli nyt tarjolla. Irina ja Petteri olivat työlleen omistautuneita, suht tavallisia päähenkilöitä, mutta kuitenkin persoonallisia. Irinan menneisyydestä paljastui monenlaisia mielenkiintoisia ja surullisia asioita ja Petterinkin komean pojan kuoren alta löytyi mukava tyyppi. 
Oli mukava lukea myös Annan kuulumisia, joka oli siis edellisen kirjan päähenkilö. 
Kirja ei ollut kovin jännittävä tai vauhdikas, mutta kiinnostava kyllä. Pidän kovasti kirjoista, joissa uskalletaan kehitellä uudenlaisia uhkakuvia ihmisille, maailmalle ja tulevaisuudelle. 
Loppuratkaisu ei ollut kovin yllättävä, ehkä jopa hieman liian helppo. Olisin kaivannut siihen vielä jonkin yllättävän käännekohdan tai paljastuksen. 
Tämä oli kuitenkin oikein mukava lukukokemus, helppolukuinen ja sujuvasti etenevä kokonaisuus. Tarinaan oli helppo uppoutua ja tietyt koukut houkuttelivat jatkamaan lukemista. 

4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...