maanantai 21. tammikuuta 2019

Keinu - Pia Ronkainen

Nisperon kahvilakirjat 2015
Sivumäärä 284

Lyhyesti: 

"Menneisyys seuraa meitä kuin askeleet lumessa. Keinu kuvaa kahden ihmisen ennalta-arvaamatonta saapumista risteykseen. Törmäys on väistämäätön. Keinu liikkuu saumattomasti alisen ja reaalimaailman häilyvällä rajalla. Se on täynnä psykologista jännitystä, se pelottaa ja inhottaa, mutta myös lohduttaa". 

Maria elää pelkojensa kanssa, yrittää vastustaa paniikkikohtauksia ja saada novellikokoelmansa kirjoitettua. Hän huomaa ilmoituksen edullisesta vuokramökistä Kuurankylässä ja muuttaa kaupungista maalle kirjoittamaan. Mökissä ei kuitenkaan ole kaikki aivan kohdallaan.

Vuokraisäntä Paulus on tyytyväinen saadessaan vanhaan kotitaloonsa vuokralaisen - taiteilijana ja tatuointipiirtäjänä tulot eivät ole suuria ja säännöllisiä. Viisainta olisi toki muuttaa mökkiin itse, mutta siellä on liikaa muistoja, jotka eivät jätä häntä rauhaan.. Huoli uudesta vuokralaisesta jää kuitenkin vaivaamaan hänen mieltään.

"Jostain kuului hentoa laulua. Aivan kuin lapsen ääni. Maria pysäytti keinun. Laulu lakkasi. Maria otti uudestaan vauhtia. Taas hän kuuli sen. Ääni oli niin pieni, että hän ei saanut laulun sanoista selvää. Maria pysäytti taas keinun. Ääni vaikeni. Maria otti vauhtia. Ja taas hän kuuli sen. Maria potkaisi lisää vauhtia. Hän katseli jalkojaan taivasta vasten. Hänen jalkojensa tilalla olivat paljaat likaiset varpaat." 

Mielipide:

Halusin lukea Keinun, koska olen tavannut kirjan kirjoittajan ja kirjan paikat ovat minulle tuttuja. Yleensä kun luen, paikannimet ovat minulle yhdentekeviä - en kuitenkaan tiedä oikeasti missä liikutaan. Tässä oli hauskaa juuri se, että olen käynyt samoissa paikoissa ja rakennuksissa kuin kirjan henkilöt - olen kulkenut niissä lapsena, nuorena ja vielä nykyäänkin.
Keinu oli hieman erilainen kuin odotin. Ahmin sen silti kahdessa illassa (olisin ahminut yhdessä, jos en olisi perheellinen :D). Yllättävä, jännittävä. Sujuvaa tekstiä, helppo lukea. Mielenkiintoiset hahmot. Yliluonnollisuutta en odottanut (ainakaan niin paljon mitä sitä oli), mutta se ei haitannut.
Tykkäsin, paljon.
Tähtiä 4/5.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...