perjantai 18. tammikuuta 2019

Tess Gerritseniä kertaukseksi

Joulun aikaan tuli luettua omasta kirjahyllystä Tess Gerritsenin dekkareita.
Olemme mieheni kanssa katsoneet kirjoihin perustuvaa tv-sarjaa nimeltään Rizzoli& Isles - ja voin totisesti suositella sitä :) Kirjat ovat toki ehdottomasti aina parempia, mutta sarjakin viihdyttää :)

Mutta takaisin kirjoihin:

Tess Gerritsenin Kirurgi on ensimmäinen osa, joka aloittaa etsivä Jane Rizzolista kertovan sarjan. Myöhemmissä kirjoissa mukaan tulee myös kuolinsyystutkija Maura Isles, joka on hyvin keskeinen osa sarjaa.
Kirurgissa rikosetsivä Thomas Moore ja Jane Rizzoli saavat selvitettäväkseen tapauksen, jossa uhrin kurkku ja vatsa on viilletty auki. Murha ei ole ainoa laatuaan, Mooren muistissa on vuosi sitten selvittämättä jäänyt samanlainen tapaus..
Kaksi vuotta sitten tohtori Catherine Cordell pelastui viime hetkellä samalta kohtalolta ammuttuaan kollegansa Andrew Capran. Nyt lehdistön Kirurgiksi ristimä sarjamurhaaja jäljittelee yksityiskohtaisesti Capran tapaa toimia ja on jostain syystä ottanut kohteekseen ainoan eloonjääneen - Catherine Cordellin.
Ehtivätko etsivät saada Kirurgin kiinni ajoissa?



 Taidonnäytteessä jatketaan siitä, mihin Kirurgissa jäätiin. Etsivä Jane Rizzoli hälytetään tutkimaan murhaa, jossa on yhtäläisyyksiä Kirurgin tekemien murhien kanssa - mutta itse Kirurgi on visusti lukkojen takana.
Janen kollegat eivät suostu uskomaan, että tapauksella olisi yhteyttä Kirurgiin. Kunnes tämä yhtäkkiä mystisesti karkaa vankilasta ja veriteot jatkuvat- oppipoika on löytänyt mestarinsa.
Jostain syystä myös FBI on kiinnostunut tapauksesta, eikä Jane voi sietää agentti Deania...


Synnintekijässä luostarista löytyy kaksi murhattua nunnaa. Maura ja Jane saavat selville, että nuorempi nunna on juuri synnyttänyt - lapsen olinpaikasta ei tosin ole tietoakaan.
Jutusta tulee mutkikkaampi kun Isles saa tutkittavakseen silvotun naisen, joka jollain tapaa liittyy luostarin murhiin. Tässä teoksessa Maura Isles tulee lukijoille tutummaksi.

Mielipide:
Jos haluaa lukea koukuttavaa, jännittävää ja takuuvarmasti hyvää rikoskirjallisuutta niin suosittelen ehdottomasti tarttumaan näihin. Tess Gerritsenin dekkarit eivät petä koskaan. Loistavat hahmot, tarpeeksi toimintaa eikä liikaa alan sanastoa (olen lukenut joitain dekkareita, joissa on liikaa teknistä tietoa ja tekstiä, joka rennolla lukemisella menee ihan yli hilseen). Tutkimukset ym ymmärtää ilman googlailua :)
Oli hauska lukea pitkästä aikaa nämä alkupään kirjat ja muistella miten kaikki alkoi ja verrata kirjoja tv-sarjaan. Kirjoissa on sopivassa suhteessa rikollisuutta ja hahmojen henkilökohtaista elämää (= romantiikkaa ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...