tiistai 11. elokuuta 2020

Ketju - Adrian McKinty

 Englanninkielinen alkuteos 2019 The Chain
Otava 2020
Suomentanut Antti Saarilahti
Sivumäärä 398
Kirjasto

"Tyttö selailee Instagram- syötteensä tykkäyksiä istuessaan bussipysäkillä eikä edes huomaa aseistautunutta miestä ennen kuin tämä on jo melkein vieressä. Hän voisi pudottaa koulureppunsa ja juosta suolle. Hän on ketterä kolmetoistavuotias ja tuntee kaikki Plum Islandin suot ja juoksuhiekat. Ilmassa on hieman merestä kohonnutta aamu-usvaa, eikä iso ja kömpelö mies välttämättä uskaltaisi juosta perään. "

Lyhyesti:

Rachelin tytär Kylie siepataan bussipysäkiltä. Rachel saa puhelun, jossa hänelle annetaan ohjeeksi maksaa lunnaat ja siepata jonkun muun lapsi. Kylie vapautetaan vahingoittumattomana, kunhan Rachelin sieppaaman lapsen vanhemmat ovat siepanneet seuraavan uhrin. Näin Rachelista tulee osa Ketjua, josta ei ole ulospääsyä. Hän ei voi kertoa poliisille, sillä Kylien henki on vaarassa. Epätoivoinen Rachel ei voi pyytää apua ex- mieheltään, mutta tämän veli Pete voisi auttaa. Eikö kuka tahansa, lapsensa puolesta pelkäävä äiti, tekisi ihan mitä tahansa saadakseen lapsensa taas turvaan? Tämä ei kuitenkaan riitä Rachelille, hän haluaa päästä Ketjusta kokonaan eroon, sillä se uhkaa pilata hänen ja kaikkien hänen läheistensä elämän. Mikä Ketju oikeastaan on ja kuka sitä pyörittää?

"-Palaan kotiin, Rachel huikkaa Petelle ja livahtaa takakautta rantahietikolle, kun reitti on selvä. Hän haluaisi itkeä, mutta kyyneleet ovat ehtyneet. Hänestä on tullut kova. Kova kuin kivi. Ja taas hän ajattelee, että entinen Rachel on poissa. Hän pyyhki kyyneleensä aikoja sitten ja on nyt aivan toinen ihminen. "

Mielipide:

Paljon kehuttu Ketju.
Etu- ja takakansi pursuaa hehkutusta. 
Olihan tämä ihan hyvä. Idea ainakin oli loistava. Mutta ei tämä minuun tehnyt niin suurta vaikutusta, kuin olisi voinut ennalta odottaa. Nopealukuinen, ihan jännittävä, mutta kevyt ja sujuvasti etenevä. Mutta jotain silti puuttui. Kaikki tapahtui aika helposti. Rachelin hätä ei koskettanut, ei herättänyt kauhistusta. Muutenkin Rachel jäi aika etäiseksi, ainakin minulle. Hän oli liian järkevä. Pidin kuitenkin siitä, että mukaan oli saatu hieman romantiikkaakin. 
Kirjan pahikset, joiden piti olla aika älykkäitä, kompastuivat omaan ylpeyteensä. Heidän taustatarinansa ei myöskään oikein mennyt ihon alle. Mikään ei päässyt yllättämään. 
Eli loistava idea, jonka toteutus jäi hieman pinnalliseksi.
Jos en pahasti narraa, niin tästä on mahdollisesti joskus tulossa elokuva. Se olisi mahtavaa, sillä siihen tässä on aineksia. 

3/5

5 kommenttia:

  1. Laitoin tämän juuri eilen varaukseen äänikirjana, jotain tämän tyylistä kuunneltavaa olen kaivannut. :) Idea kuulosti omaan korvaanikin todella mielenkiintoiselta, ja kieltämättä juuri sellaiselta jossa olisi aineksia elokuvaksi! Ehkä sitä kautta tunnelma ja hahmojen reaktiotkin saataisiin vaikuttavammiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä voisin kuvitella tämän toimivan elokuvana hienosti. Äänikirjanakin tämä voisi toimia, jos lukija on hyvä :)

      Poista
  2. Minuun Rachelin hätä kosketti. Muutenkin Rachel oli hyvin sympaattinen. Uskon, että tuleva elokuva on todella hyytävän hyvä.

    VastaaPoista
  3. Kuuntelin tämän äänikirjana ja hyvin toimi!
    Tämä on vähän erilainen, kuin jännärit yleensä...

    VastaaPoista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...