maanantai 3. elokuuta 2020

Alicen seikkailut ihmemaassa - Lewis Carroll

Englanninkielinen alkuteos 1865 Alice's adventures in Wonderland
WSOY 2010
Suomentanut Alice Martin
Sivuja 133
Kirjasto

"Alice ei olisi enää mitenkään jaksanut istua sisarensa vieressä  joen rannalla mitään tekemättä. Kerran tai pari hän oli vilkaissut kirjaan jota sisko luki, mutta siinä ei ollut kuvia eikä keskustelua, "ja mitä iloa on kirjoista, joissa ei ole kuvia eikä keskustelua", Alice tuumi. Hän oli juuri ruvennut miettimään (sikäli kuin miettiä jaksoi, sillä oli unettavan kuuma päivä eikä ajatus tahtonut kulkea), oliko päivänkakkaraseppeleen tekemisen ilo sen vaivan arvoinen, että nousisi poimimaan siihen päivänkakkarat, kun hänen vierestään äkkiä juoksi valkoinen, vaaleanpunasilmäinen kani."


Lyhyesti:

Klassikkotarina Alicesta, joka hyppäsi valkoisen kanin perässä kaninkoloon ja päätyi Ihmemaahan. Siellä hän kohtasi monenlaista otusta ja eläjää, esimerkkinä vaikka valekilpikonna, hattumaakari, puhuvia eläimiä, Irvikissa sekä Herttakuningatar. 
Ihmemaassa saattoi kasvaa tai kutistua syömällä milloin mitäkin, vauvoista tuli possuja, krokettia pelattiin elävillä flamingoilla sekä siileillä. 
Kaikki on vallan hullunkurista. 

"Kissa vain irvisti Alicen nähdessään. Se näytti hänestä hyväntahtoiselta, mutta yhtä kaikki sillä oli erittäin pitkät kynnet ja paljon hampaita, ja hön arveli että sitä tuli kohdella kunnioittavasti. "Kis kis, irvikissa", hän aloitti arasti, koska ei ollenkaan tiennyt pitäisikö se puhuttelusta, mutta kissa vain irvisti entistä leveämmin. "

Mielipide:

Tämä(kin) klassikkoteos on ollut minulla lukematta näinkin pitkään. En ole nähnyt edes kyseisestä kirjasta tehtyjä elokuvia. Jollain tavalla kirjan juoni ja hahmot olivat tuttuja, mutta pääpiirteittäin tarina oli ihan uusi. 
Ja no.. Olihan tämä aika outo. 
Hahmot eivät olleet aivan niin persoonallisia, kuin olin kuvitellut. Esimerkiksi Hattumaakari (jota usein kutsutaan Hulluksi hatuntekijäksi) ei ollut kovin hullun oloinen. Herttakuningatar huuteli vain Pää poikki- jokaiselle, mutta muuta en hänestä irti saanut. 
Toki tämä on lastenkirja, mutta tämä jäi aika pinnalliseksi. 
Ei uponnut minuun, mutta ehkä kokeilen mitä 4- ja 6- vuotiaat lapseni tästä sanovat :)
3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...