sunnuntai 7. elokuuta 2011

Ylpeys ja ennakkoluulo - Jane Austen

Englanninkielinen alkuteos (1972): Pride and prejudice
Sivumäärä: 410

Lyhyesti omin sanoin:

Kertomus Bennetien perheestä. Herra ja rouva Bennetillä on viisi tytärtä, joista pääosassa on toiseksi vanhin Elizabeth. Kaikki alkaa siitä, kun herra Bingley saapuu kaupunkiin ylpeän ystävänsä herra Darcyn kanssa. Juonittelua, arkea, tanssiaisia sekä vahvoja tunteita..

" Arvostelu hänen luonteestaan oli eittämättömästi selvä; hän oli ylpein, epämiellyttävin mies maailmassa, ja jokainen toivoi, ettei hän koskaan enää tulisi Hertfordshireiin. Niitä, joilla oli eniten huomauttamista häntä vastaan, oli myös rouva Bennet, jonka vastenmielisyys hänen käyttäytymistään kohtaan yleensä huipentui suoranaiseksi suuttumukseksi, kun herra Darcy kaiken lisäksi väheksyi hänen omaa tytärtään."


Mielipide:

Ylpeys ja ennakkoluulo oli ihan hyvä ja luettava, mutta maineensa tasolle se ei minusta yltänyt. Olen kuullut ja lukenut paljon kehuja kirjasta, mutta minusta se ei ollut ihan niin hyvä. Jossakin vaiheessa tarina ei tuntunut etenevän mihinkään ja tapahtumia oli muutenkin kovin vähän. Ja päähenkilöstä, Elizabethistä, sain paljon ylpeämmän kuvan kuin herra Darcystä. Hän oli välillä ärsyttävä ja nokkava. Muuten hahmot olivat kyllä mielenkiintoisia, ääripäitä, mutta silti aitoja.
Tähtiä annan kirjalle kolme
***

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...