Ruotsinkielinen alkuteos 1981 Ondskan
Sivumäärä 338
Lyhyesti omin sanoin:
"Ei ollut temppu eikä mikään pidättää hengitystään 35 sekuntia, kun faija antoi koivunvitsasta. Mutta pahin oli koirapiiska. Jo sen ensimmäinen lyönti aivan kuin puhkaisi hänet. Jo ensimmäinen verivana pyyhkäisi ilmat mennessään. Aivan kuin olisi tullut pieni reikä, joka alkoi pihistä ja puhista, ja sitten reikä paisui oikeaksi itkuksi, pahimmassa tapauksessa jo puolivälissä 13 iskun jälkeen.
Jos sillojn itki ja kiemurteli lyöntejä välttääkseen, faija vain kiihottui ja löi entistä kovempaa ja sekosi laskuissaan. Tai sitten hän lopetti kesken ja alkoi selittää, että nyt hänen täytyy kyllä antaa 10 lyöntiä lisää, koska Erik oli vaikeuttanut selkäsaunaa.
25 lyöntiä vaateharjalla ei siis ollut juuri mitään."
Erikin kasvutarina, kun hän ensin elää kotona väkivaltaisen isän armoilla, sekä koulussa jengin varjossa. Kun hän sitten saa potkut koulusta, koko tulevaisuus on vaarassa. Hän päätyy sisäoppilaitokseen, jossa hän joutuu vanhempien poikien simputuksen kohteeksi. Hän yrittää löytää puolustautumiskeinoja, mutta ajautuu väkivaltaiseen kierteeseen, johon mukaan joutuu myös viattomia. Samalla Erik valmistautuu viimeiseen kostoonsa.
Mielipide:
Kirja on raaka, mutta koskettava. Suosittelen tätä kyllä ihan kaikille. Tästä kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva (katsoimme sen kerran koulussa käsitellessämme perheväkivaltaa ja vaikeita kotioloja) ja elokuvana tämä oli myös hyvä.
Nykyään kun ei ole sisäoppilaitoksia, ympäristö on ehkä vieras, mutta asiat on hienosti kuvailtu ja tarinaan pystyy samaistumaan ja siihen pääsee helposti mukaan. Henkilöt ovat realistisia ja mielenkiintoisia ja heidät oppii tuntemaan. Tähtiä annan kirjalle neljä,
****
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kolmen kuukauden katsaus
Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta. Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...
-
Hyvää Uutta Vuotta 2019 kaikille! Viimeisimmästä kirjoituksesta on vierähtänyt aivan liian pitkä aika... Anteeksi siitä. Vuoden 2013 jälkee...
-
Englanninkielinen alkuperäisteos 2010 Corrag Sivumäärä 400 Lyhyesti: Corrag ja hänen äitinsä ovat eläneet pelossa koko ikänsä. He ova...
-
Alkuperäisteos 2013 Requiem Sivumäärä 335 Lyhyesti: Lena ja Julian ovat löytäneet takaisin vastarintalaisten luo - sekä Alexin luo. L...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti