sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Aikamatkustajan vaimo - Audrey Niffenegger

Alkuperäisteos 2003 The timetraveler´s wife
Sivumäärä 652



Lyhyesti:

Kirja kertoo Henrystä ja Claresta, jotka ovat rakastaneet toisiaan koko elämänsä ajan. Suhde ei kuitenkaan ole sieltä tavallisimmasta päästä, koska Henry kärsii aikasiirtymähäiriöstä; hän tempautuu välillä omasta ajastaan menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Mukanaan hän ei voi kuljettaa mitään, joten syntyy hauskoja ja vaarallisia tilanteita, kun Henry löytää itsensä milloin mistäkin ilkosen alasti.
Clare odottaa Henryä aina kotiin näiltä aikamatkoilta, jotka saattavat kestää 10 minuuttia tai jopa muutamia päiviä. Joskus Henry on tullut kotiin pahasti hakattuna.
Miten ihmeessä sujuvat häät, jos Henry katoaa kesken kaiken? Voivatko he saada koskaan lasta?


Mielipide:

Tartuin tähän kirjaan hieman vaihtelevin tuntein; moni on tästä kirjasta pitänyt,mutta toisaalta aihe ei ehkä ollut minua kiinnostava.. Mutta olen tyytyväinen, että nappasin tämän mukaani kirjastosta ja luin tarinan! Henryn ja Claren tarina oli hauska ja kaunis.
Pelkäsin välillä tylsistyväni, sillä onhan kirja melkoisen paksu. Mutta missään vaiheessa ei tullut tylsistymisen tunnetta, vaan tarinaa jaksoi lukea keskeytyksettä pitkiäkin aikoja.
Henkilöt tulivat hyvinkin tutuiksi ja heihin pystyi hyvin samaistumaan.
Vaikkakin tarina ehkä paikoitellen olikin melkoisen ennalta-arvattava, se ei häirinnyt yhtään, koska tärkeämpää oli se, kuinka kaikki tapahtuu (ei se, mitä tapahtuu).
Oikein mainio kirja!
Tähtiä neljä:
****

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Hänen varjonsa tarinan, joka oli aika keskinkertainen kummitustarina. Tämä aikamatkustajan vaimo kyllä kiinnostaisi, harmi, etten ole vielä löytänyt kirjaa kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen lukenut tuon kummitustarinan. Itse pidin siitä jollain tapaa. Kummitustarinana ei hyvä, mutta sellaiseksi leppoiseksi iltalukemiseksi se sopi hyvin.
      Tämä Aikamatkustajan vaimo oli kuitenkin parempi, toivottavasti löydät sen jossain vaiheessa kirjastostasi :)

      Poista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...