perjantai 22. maaliskuuta 2013

Pimeä yö, tähdetön taivas - Stephen King








Alkuperäisteos 2012 Full dark, no stars
Sivuja 355

Lyhyesti:

Neljä jännittävän kutkuttavaa  novellia Stephen Kingiltä.. Ensimmäisessä novellissa, nimeltään 1922, Wilfred tunnustaa vaimonsa murhan ja sen, kuinka pilasi poikansa elämän. Toinen novelli, Iso kuski, kertoo raiskauksesta, kolmas, Kahden kauppa, on perinteinen tarina sopimuksesta paholaisen kanssa. Viiminen, Onnistunut avioliitto, kertoo siitä, kuinka vaimo saa tietää jotain epämiellyttävää miehestään..
Kaikissa tarinoissa yhteinen aihe on Kosto, ilman turhaa moralisointia.

Mielipide:

Itse en hirveästi ole Kingiä lukenut (Paitsi Hohdon, Uinu uinu lemmikkini, sekä pari muuta), joten ajattelin lueskella vaihteeksi tällaista. Olen pitänyt lukemistani Kingin teoksista, mutta nyt en itse ihan hirvittävästi syttynyt, odotin jotain enemmän. Mukavaa ajanvietettä, ei kuitenkaan koukuttavaa, saati niskakarvoja pystyynnostattavaa.
Tähtiä kolme:
***

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Labyrintti - Kate Mosse

Alkuperäisteos 2005 Labyrinth
Sivumäärä 655



Lyhyesti:

Kirjassa liikutaan välillä vuodessa 2005, välillä 1200- luvulla. Vuodessa 2005 Alice Tanner niminen nuori nainen työskentelee vapaaehtoisena arkeologisilla kaivauksilla ja löytää sattumalta vanhan hautaluolan. Sieltä hän löytää kaksi toisiaan syleilevää luurankoa sekä sormuksen. Näin käynnistyy jännittävä tapahtumien ketju!
1200-luvulla nuori Alaïs saa isältään kirjan, joka kätkee Graalin salaisuuden. Hänen on suojeltava sitä henkensä uhalla ja uhrauksia tehden.

"Hänen jalkansa alkavat vapista. Kalpea liekki hänen kädessään lepattaa. Järkytys saa hänet pidättämään hengitystään. Hän seisoo matalan haudan äärellä. Se on vain pieni kuoppa maassa. Siinä on kaksi ihmisen luurankoa. Aika on vaalentanut luut. Toisen luurangon tyhjät silmäkuopat tuijottavat häntä. Toinen kallo, jonka hänen jalkansa on potkaissut pois paikoiltaan, on pyörähtänyt sivuttain ikään kuin olisi halunnut kääntää katseensa hänestä. "

Mielipide:

Olen lukenut Kate Mossen Kryptan viime kesänä ja rehellisesti sanottuna rakastin sitä kirjaa. Tuon jälkeen olen odotellut ja etsiskellyt Labyrinttia luettavakseni ja nyt sen sain. Valitettavasti tämä ei ollut yhtä hyvä.
Pidin niistä osista, kun kirjassa oltiin 1200-luvulla. Alaïsin maailma oli mielenkiintoinen ja jännittävä. 2000 luvun tapahtumat olivat tylsempiä, enkä pitänyt henkilöistä :D
Tällainen maaginen realismi on nykyään minulle hyvin mieluista luettavaa. Pidin kyllä tästäkin, mutta en yhtä paljon. Annan sille kuitenkin neljä tähteä, sillä tämä on ehdottomasti lukemisen arvoinen :)
****

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Helmikuussa luetut:

Hups, kuukausi vaihtui niin sukkelasti, että meinasin ihan unohtaa jokakuisen yhteenvedon :O Mutta en aivan! Valitettavasti pientä laskua on lukutahdissani ollut, mutta eipä vielä masennuta, nyt on monta hyvää kirjaa tiedossa, joten lukuintoa pitäisi riittää!

Helmikuussa luin yhteensä kolme kirjaa, joista 0/3 oli kotimaisia ja 3/3 naiskirjailijoiden kirjoja.

Krokotiilin keltaiset silmät - Katherine Pancoll
Sokaistu - Karin Slaughter
Räjähdysherkkää - Tess Gerritsen

Mutta tästä on hyvä jatkaa :)

Luita ja Tuhkaa - Kathy Reichs

Alkuperäisteos 2007 Bones to Ashes
Sivuja 354



Lyhyesti:

Kanadasta löytyy vanha tytön luuranko ja Temperance Brennan, oikeusantropologi, pääsee mukaan tutkiminaan sitä. Hänen mieleensä muistuu vanha ystävä, joka katosi samalta alueelta kauan sitten. Voisiko näillä olla yhteys?
Samalla hän päätyy ratkomaan tavanomaisesta poikkeavaa rikosvyyhteä yhdessä etsivä Andrew Ryanin kanssa.  Kolme nuorta on kuollut ja toiset kolme ovat kadoksissa. Jahtaavatko he sarjamurhaajaa, vai mistä on kyse?

"Kielsin itseäni ajattelemasta Ryania. Kielsin itseäni säntäämästä puhelimeen. Ennen kuin näppäilisin numerot, halusin harjoitella, mitä sanoisin Obélinelle. Sen sijaan keskityin luupatologiaan. Vaikka jalkapöydänluu oli hento ja ulompi luu luonnottoman terävä, sen pinta näytti röntgenkuvissa normaalilta. Pitkälle edennyt nivelreuma aiheuttaa samantaisia muutoksia. Mutta nivelreuma vaurioittaa myös niveliä. Tytön nivelissä ei ollut mitään vikaa."

Mielipide:

Rakastan näitä kirjoja, Kathy Reichs on myös yksi suosikkikirjailijani. Olen myös katsonut näiden kirjojen pohjalta tehtyä tv-sarjaa Bones, ja olen ihan koukussa siihenkin. Enkä lähde edes vertailemaan näitä kahta (minkä yleensä ehkä tekisin), mutta pidän molemmista hyvin paljon!
Mutta, itse Luita ja tuhkaa oli ihan hyvä. Olen lukenut kaikki muutkin Reichsin kirjat. Tämä oli peruskauraa, ei sieltä parhaasta päästä, mutta silti loistavaa luettavaa.
Paljon henkilökohtaisia ongelmia, paljon rikosongelmia, vähemmän antropologiaa. Sitä olisin kaivannut lisää. Viime aikoina lukemistani dekkareista on juuri puuttunut se ammattitermistö ja sitä odotin tältä kirjalta. Välillä on hauska lukea sellaisa dekkareita, joissa pysyy helposti mukana ja ymmärtää ihan kaiken. Nyt olisin kaivannut vähän monimutkaisempaa luettavaa, sillä siihen olen näissä kirjoissa tottunut.
Henkilöt olivat vanhat tutut, kirjaa pystyi vain lukemaan ja se imaisi mukaansa täysin. Jes!
Tähtiä neljä:
****