sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Elokuussa luetut:

Elokuu oli suorastaan nolon surkea lukukuukausi...
Vain kaksi!! kirjaa.
Ihan jopa hävettää kirjoittaa tätä postausta ja kuulostaa hirveältä selittelyltä lähteä kertomaan syitä lukemisen vähyydelle - mutta tässä tulee...:
Aloitin tosiaan työt oltuani reilun puoli vuotta hoitovapaalla lasteni kanssa. 8 tuntia töissä ja illat (väsyneiden) lasten kanssa verottavat lukuaikaa. Lasten mentyä nukkumaan tulee laitettua kaikki kuntoon seuraavaksi päiväksi ja sen jälkeen tulee usein jämähdettyä tv:n ääreen miehen kainaloon. Välillä on mennyt useampikin päivä, etten ole lukenut sivuakaan!
Taisin lupailla heinäkuun postauksessa 3-5 kirjaa kuukautta kohden ja alle jäätiin. Tätä täytyy puolustella myös sillä, etteivät lukemani kirjat olleet niin hyviä kuin olin odottanut.

Elokuussa luin siis kaksi kirjaa, joista molemmat olivat ulkomaisten naiskirjailijoiden kirjoittamia. Ja molemmat saivat arvosanakseen 3/5.

Haasteet eivät ole edenneet..

Nukkekaappi - Jessie Burton 3/5
Seitsemän sisarta - Lucinda Riley 3/5

No niin.
No entäs Syyskuu? Uskallanko lupailla enempää?
Pyritään edes siihen kolmeen kirjaan eikös juu? Mitä enemmän, sitä parempi tietty.
Kirjoja tulee varmaan luettua enimmäkseen omasta hyllystä, seuraavaksi tartun Camilla Läckbergin Enkelintekijään. Se on melko takuuvarmasti hyvää ja nopeaa luettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...