sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Katkeamispiste - Belinda Bauer

Englanninkielinen alkuteos 2018 Snap
Karisto 2020
Suomentanut Annukka Kolehmainen
Sivumäärä 360
Kirjasto

"Autossa oli niin kuuma, että penkitkin lemusivat siltä kuin ne kohta sulaisivat. Jackilla oli sortsit, ja aina kun hän liikautti jalkojaan, kuulosti siltä kuin hän olisi repinyt teippiä. Ikkunat olivat auki, mutta ilma ei värähtänytkään; vain ympärillä surraavat pikkuötökät rapisivat kuin kuiva paperi. Heidän yllään riippui yksi ainoa pilvenriekale, ja näkymätön suihkukone piirsi liituviivaa kirkkaansinisen taivaan poikki."

Lyhyesti:

Vanha toyota hajoaa tienpientareelle. Raskaana oleva nainen lähtee soittamaan apua, jättäen 3 muuta lastaan autoon odottamaan. Äiti ei koskaan palaa. Kukaan ei pysähdy auttamaan. 
Lapsista vanhin, Jack, jää vastuuseen sisaruksistaan. Kuluu kolme vuotta. Äidin murha on edelleen ratkaisematta. Isä on häipynyt vuosi sitten. Talo täyttyy sanomalehdistä ja hiirten jätöksista. Jackin pienin sisko lukee, leikkaa nurmikkoa ja kaivaa matoja maasta. Vanhempi sisko on vajonnut suruun ja hulluuteen ja piiloutuu lehtien sekaan. Ja Jackin täytyy pitää kaikki kunnossa, koska äiti sanoi niin. 
Äreä rikosylikomisario John Marvel joutuu murhien sijasta ratkomaan asuntomurtojen vyyhtiä. Kultakutriksi nimetty varas syö ruuat kaapeista ja nukkuu toisten vuoteissa. Hän on ovela, eikä jää kiinni edes ansaksi viritettyyn, kameravalvottuun taloon. Hän jää kiinni, kun hän itse niin haluaa... Selviää, että kolmen vuoden takaisen murhan ja asuntomurtojen välillä on yllättävä yhteys ja apu rikosten selvittämiseen löytyy yllättävän läheltä. 

"Tänne hän oli kuitenkin päätynyt. Maanpakoon kynänpyörittäjien takia, jotka eivät tajunneet, että murhatapauksissa oli toisinaan joustettava säänöistä napatakseen syyllisen. Toisinaan katkeamispisteeseen saakka. Ja toisinaan syyllistä ei sittenkään saatu napattua. Se oli raaka totuus. Kaikki näyttivät kuitenkin vieraantuneen todellisuudesta - jopa poliisi."


Mielipide:

Belinda Bauer ei petä. 
Jälleen uusi, mukaansatempaava rikosjännäri jota on vain pakko ahmia eteenpäin. 
Pidin jälleen paljon kirjan henkilöistä. John Marvel olikin jo ennestään tuttu, mutta erityisesti pidin Jackista, hänen pikkusiskostaan Merrystä sekä naapurin rouvasta. 
Kirja sai minut hieman surulliseksi, sillä se kuvasi hienosti sitä, kun kukaan ei välitä ja suljetaan silmät ympärillä tapahtuvista asioista. Kirjassa kukaan ei pysähtynyt auttamaan vilkkaan autotien reunalla kulkevia lapsia, kukaan ei kiinnittänyt huomiota ilman isää liikkuviin ja asuviin lapsiin, jotka eivät käyneet edes koulussa. Eihän asia kenellekään kuulu. 
Kirjan rikokset eivät olleet erityisen erikoisia, mutta niistä huomasi hienosti sen, miten pienikin lipsahdus voi vaikuttaa suuresti. Pienestä valheesta tulee iso. 
Helppo ja nopealukuinen. Tykkäsin.
4/5


2 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystäsi!
    Tämä kirja on minunkin lukulistallani!

    VastaaPoista
  2. Kiitos lukuvinkistä. Laitan kirjan varauslistalle.

    VastaaPoista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...