Otava 2019
Suomentanut Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen
Sivumäärä 556
Kirjasto
"Tulimme Birchwood Manoriin, koska Edward sanoi, että siellä kummitteli. Ei siellä vielä silloin kummitellut, mutta vain ikävystyttävä ihminen antaa totuuden estää häntä kertomasta hyvää tarinaa, eikä Edward suinkaan ollut ikävystyttävä. Rakastuin hänessä osittain juuri kiihkeään ja sokeaan uskoon kaikkeen, mitä hän teki. "
Lyhyesti:
Elodie on nuori arkistonhoitaja Lontoossa. Työssän hän törmää vanhaan nahkalaukkuun, jonka sisältö kiehtoo häntä suunnattomasti. Laukussa on kuva kauniista, nuoresta naisesta ja taiteilija Radcliffen luonnosvihko. Vihkosta löytyy kuva talosta, joka on Elodielle tuttu häen edesmenneen äitinsä tarinoista.
Elodien pitäisi olla kiinnostunut tulevista häistään, mutta hän tempautuu selvittämään laukun ja sen sisällön historiaa. Hän saa kuulla enoltaan, että kuvan talo on olemassa ja matkustaa sinne. Siellä hän tapaa Jackin, joka jostain syystä haluaa auttaa häntä. Jackilla on oma tehtävänsä, hän etsii arvokasta korua, joka katosi kauan sitten...
Samaan aikaan kerrotaan tarinaa menneisyydestä. Taiteilijasta ja hänen muusastaan. Tapahtuu vain jotain kauheaa, joka muuttaa kaiken...
"Sataa, ja he ovat tulleet sisään. Tämä ei ole mikään pieni kuuro vaan myrskyn alkusoittoa. Olen katsellut koko iltapäivän, kuinka se on kerännyt voimaa joen yläjuoksulla kaukaisten vuorten yllä. Minun aikanani Birchwood Manorissa on ollut monta myrskyä. Olen tottunut siihen, miten latautuneeksi ilma muuttuu, kun säärintama vetää sitä puoleensa. Tämä myrsky tuntuu kuitenkin erilaiselta. Tuntuu siltä, kuin pian tapahtuisi jotain."
Mielipide:
Ensimmäinen Kate Mortonilta lukemani kirja.
Toisaalta tykkäsin ihan todella paljon, toisaalta tässä oli ehkä vähän liikaa jo mutkia ja sivutarinoita (vaikka kaikki tietysti nivoutui lopulta yhteen, eikö muka yhtään mitään olisi voinut karsia?) Sivuja kuitenkin oli ihan kiitettävästi.
Tarina oli kuitenkin todella kaunis, ihanan maalaileva ja tunnelmallinen. Salaisuuksia riitti loppuun asti. Henkilöt olivat hyviä, vaikka heitä olikin paljon. Tykkäsin todella, todella paljon siitä, että kertoja oli kummitus.
Vauhdikas kirja ei ollut, mutta sen ei tarvinutkaan olla. Se kulki mukavan leppoisasti eteenpäin.
Romantiikkaa oli sopivasti, enimmäkseen kuitenkin hieman rivien välissä.
Mukavan rauhallinen, rento kesälukeminen, upea tunnelma.
Pisteitä pudotti kuitenkin tarinan hidas eteneminen, sekä se, ettei se ihan täysin saanut minua imaistua mukaansa.
3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti