torstai 12. marraskuuta 2020

Suon villi laulu - Delia Owens


 Englanninkielinen alkuteos 2018 Where the Crawdads Sing
WSOY 2020
Suomentanut Maria Lyytinen
Sivuja 416
Storytel äänikirja
Kesto 13h 22min
Lukija Sanna Majuri

"Marskimaa ei ole suonryteikkö. Marskimaa on valoisa paikka, missä heinä kasvaa vedessä ja vesi soljuu osaksi taivasta. Verkkaiset polut polveilevat kuljettaen auringonkehrää merelle, ja pitkäkoipiset linnut kohoavat siivilleen hämmästyttävän sulavasti - vaikka eivät näytä lentoon luoduilta - tuhannen lumihanhen kaakatuksen pauhussa. "

Lyhyesti:

Kya Clark on pieni tyttö, kun hänen perheensä yksi kerrallaan hylkää hänet. Ensin lähtee äiti, sitten sisarukset ja lopulta myös isä. Kya jää yksin mökkiin asumaan, keskelle suota. Nokkela tyttö keksii keinoja selviytyä, vaikka muu kylä suhtautuukin ennakkoluuloisesti "rämelikkaan". Kya kaipaa silti seuraa ja rakkautta, mutta joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään. Hän löytää lohtua ja rauhaa marskimaan luonnosta ja sen eläimistä. Hän tuntee seudun paremmin kuin kukaan toinen ja hänen tietonsa ja taitonsa ovat ainutlaatuisia. 
Eräänä päivänä, kun Kyakin on jo aikuinen, palotornin juurelta löytyy ruumis. Poika on Chase Andrews, kylän lupaava kultapoika. Rikosta epäillään ja syytöksen kallistuvat suolla asuvaan nuoreen naiseen. Mitä todella tapahtui ja löydetäänkö syyllistä koskaan?

"- Ymmärrät sitten isompana, Jodie sanoi. Kya olisi halunnut karjua, että vaikka hän olikin pieni, ei hän sentään tyhmä ollut. Hän tajusi, että kaikki häipyivät isän takia, mutta sitä hän ihmetteli, miksi kukaan ei ottanut häntä mukaan. "

Mielipide:

Työkavereiden kehumana ja suosittelemana tartuin tähän kirjaan, joka muutoin olisi saattanut jäädä minulta lukematta. Tämä ei ihan ole sitä genreä, mitä yleensä luen. Mutta täytyy sanoa, että tykkäsin. 
Kaikki kirjassa oli kaunista ja soljuvaa, luontokuvaukset aivan omaa luokkaansa. Kya oli uskomaton päähenkilö ja hänen tarinansa todella koskettava. Hieno kasvutarina, selviytymistarina. Miten ympäristö muokkaa ihmistä, miten toiset ihmiset voivat siihen vaikuttaa. Yksi pieni teko voi muuttaa paljon. 
Ainoa kohta, missä hieman pitkästyin, oli oikeudenkäynti. Siinä kirjan upea tunnelma hieman lässähti. Oikeudenkäynti kuului kuitenkin kirjaan, eikä vienyt liian pitkää osaa siitä, joten kirja ei kärsinyt tästä. 
Ehdin jo hetken myös ärsyyntyä, että lopussa ei paljastetakaan mitä todella tapahtui. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan sain vastaukset kaipaamiini kysymyksiin. 
Kyllä tämä oli upea kirja, kehujensa arvoinen. 
Suosittelen lämpimästi. 

4/5


1 kommentti:

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...