sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Kehtolaulu - Leïla Slimani


 Ranskankielinen alkuteos 2016 Chanson douce
WSOY 2018
Suomentanut Lotta Toivanen
Sivumäärä 237
Kirjasto

"Vauva on kuollut. Kuolema oli tullut parissa sekunnissa. Lääkäri vakuutti, että vauva ei ollut kärsinyt. Poika laskettiin harmaaseen pussiin, ja vetoketju vedettiin kiinni yli vääntyneen ruumiin, joka oli retkottanut lelujen keskellä. Pikkutyttö taas oli elossa, kun pelastajat saapuivat."

Myriamilla ja Paulilla on kaksi lasta - tytär Mila ja pieni poika Adam. Myriam saa tilaisuuden palata työelämään, mutta he tarvitsevat avukseen lastenhoitajan. Louise on enemmän kuin pelkkä lastenhoitaja. Hän pitää kodin siistinä, lapset onnellisina ja laittaa hyvää ruokaa. Louise alkaa viettää enemmän ja enemmän aikaa perheen kotona. 
Pikkuhiljaa asiat alkavat kuitenkin luisua huolestuttavaan suuntaan. Tunteeko kukaan todella Louisea? Valitettavasti on jo liian myöhäistä, ennen kuin kukaan ehtii todella huomata mitään... 

"Tietysti voisi vain panna pelin poikki, lopettaa kaiken saman tien. Mutta Louisella on kodin avaimet, hän tietää kaiken, hän on ujuttautunut niin syvälle heidän elämäänsä, että tuntuu mahdottomalta häätää häntä pois. Vaikka he ajaisivat hänet tiehensä, hän palaisi. Vaikka he sanoisivat hänelle hyvästi, hän hakkaisi oveen ja tunkisi sisään, olisi uhkaava kuin loukkaantunut rakastaja."

Huh, raskas, rankka kirja. 
Kerronta oli vetävää ja omanlaista, mutta selkeää ja etenevää. Tietynlainen salaperäisyys säilyi loppuun asti. Kirja alkoi siitä, mihin kaikki loppui. Kirja kertoi sen, miten tähän kaikkeen ajauduttiin. 
Tämä oli toisaalta todella vähäeleinen, mutta porautui niin syvälle kuin kirja vain voi. 
Äärimmäisyyksissäänkin niin aito ja todellinen, että kauhistuttaa. Koskettava. 
Yritin itselleni toistella, että tämä ei ole totta. Mutta tämä voisi olla. Se tekee tästä niin järkyttävän. 
Tähän pieneen kirjaan mahtui paljon tärkeitä aiheita (vanhemmuus, ura, eriarvoisuus, mielenterveysongelmat..), joita käsiteltiin hienosti. 
Vahva suositus, mutta pieni varoitus herkimmille lukijoille. 

5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...