lauantai 25. joulukuuta 2021

Koston kukat - Virpi Hämeen-Anttila


 Otava 2017
Björk- sarja 4 osa
Sivumäärä 350
Storytel äänikirja
Kesto 10h 57min
Lukija Aku Laitinen


"Kun joku katsoi hänen suuntaansa, Karl Axel Björk yritti näyttää siltä, että oli keskittynyt lukemaan pöydälle levitettyjä papereita. Todellisuudessa hän oli jo hyvän aikaa tutkiskellut seinille ripustettuja taulukoita, samassa huoneessa työskentelevän Sintosen liian korkealta paljaaksi ajeltua niskaa ja poliisilaitoksen ja yliopiston edestä kulkevia ihmisiä ja hevosvaunuja."

Karl Axel Björk on ystävättärensä Idan kanssa katsomassa oopperaesitystä, kun heitä kohtaa ikävä yllätys - näyttelijätär, joka muka puukotetaan esityksessä, ammutaan kuoliaaksi raikuvien aplodien aikana. 
Björk ottaa ohjat käsiinsä ennen poliisin saapumista ja saa osallistua tutkintaan myös heidän saavuttuaan. Tehtävä on vaikea, sillä kukaan ei nähnyt tai kuullut mitään. 
Kun oopperassa tapahtuu toinenkin ampuminen, on kaaos valmis - huhut liikkuvat, arvailuja heitellään ja jopa kummitusta epäillään. 
Neuvokas Björk etsii sinnikkäästi johtolankoja - hän harmittelee ajan vähyyttä ja päivätyönsä puuduttavuutta. Mistä saada vaihtelua tai aikaa sille, mistä hän oikeasti pitää ja missä hän on hyvä. 

"Oli aika mennä oopperatalolle. Hänen vatsanpohjaansa hulahti saman tien kylmyys, ja leukapielten lihakset jännittyivät. Turkiskauppiaan tapaus työntyi mielessä taemmas. Olisiko murhaaja jälleen liikkeellä?"

Björk- sarjan neläs osa ei tuottanut pettymystä - olen jäänyt näihin ihan koukkuun. Todella sujuvaa kuunneltavaa, jännitystä ja vauhtia unohtamatta. Björk on miellyttävä herrasmiespäähenkilö, jonka elämää on mukava seurata. Edellisen kirjan kohdalla harmittelin hieman hänen seuraelämänsä paikallaan junnaamista - tämäkään ei asioita vienyt edemmäs, mutta ei myöskään takertunut tai toistellut asiaa liikaa. 
Kimurantti murhatutkinta oli kutkuttavaa luettavaa, ei liian ennalta-arvattavaa, muttei liian kaukaa haettukaan. Asioita pystyi päättelemään itsekin, mutta yllätyksiäkin riitti. 
Viidennen osan, Tiergartenin teurastajan, olenkin lukenut jo aikoja sitten (se oli ensimmäinen lukemani Björk- kirja), joten hyppään tässä piakkoin kuudenteen osaan, Kirkkopuiston rakastavaisiin. 
Suosittelen kyllä kovasti tätä sarjaa, jos pitää historiallisista dekkareista. 

4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...