keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Kolme sisarta - Heather Morris


Englanninkielinen Alkuperäisteos 2022Three Sisters
Aula& Co 2022
Suomentanut Kristiina Drews 
Sivuja 320
Storytel äänikirja
Lukija Markus Niemi
Kesto 13h 33min

"Kolme sisarusta, Cibi, Magda ja Livi, istuvat tiiviisti isänsä ympärillä kotitalon pienellä takapihalla. Oleanteripensas, jota perheen äiti on yrittänyt sinnikkäästi herättää henkiin, nuokkuu lohduttomana puutarhan nurkassa."

Cibi, Magda ja Livia lupaavat lapsina isälleen, että pysyvät aina yhdessä. 
Vuoden kuluvat ja sodan seurauksena juutalaisten perheiden oikeuksia rajoitetaan. Tulee päivä, jolloin natsit tulevat hakemaan perheiden nuoria juutalaistyttöjä "töihin saksalaisille". Magda on sairaalassa, mutta 15- vuotias Livia joutuu lähtemään. Cibi lähtee Livian mukaan, muistaen antamansa lupauksen. 
Sairaalasta päästyään Magda onnistuu piilottelemaan pitkään natseilta metsässä sekä naapurin ullakolla. Lopulta hänkin päätyy Auchwitziin ja ihmeen kaupalla pääsee sisartensa seuraan.
Sisarten elämä leirillä on yksinkertaisen kamalaa - silti he onnistuvat sinnittelemään hengissä vähäisestä ruuasta, taudeista ja karuista työ- ja asuinoloista huolimatta. Myös kuolemanmarsseiksi kutsutuista siirroista he selviytyvät, toinen toistaan tukien. 
Tarina ei pääty tyttöjen vapautumiseen leiriltä, vaan se kertoo myös heidän elämästään sen jälkeen - kuinka kotimaa on muuttunut, kotitalo vallattu ja lopulta elämästä uudessa maassa. 

"Cibi ajattelee Magdaa, ja helpotuksen tunne kulkee pitkin selkärankaa. Magda on säästynyt tältä kidutukselta. Hän toivoo, ettei Livikään olisi täällä - sisko näyttää niin paljon muita tyttöjä nuoremmalta. Livi on urhea, mutta hän on silti kovin pieni. Kuinka hän edes selviytyy tästä työstä? "

Olipas taas melkoinen selviytymistarina. 
Sisarusten matkaa oli yhtä aikaa kamalaa ja kiehtovaa seurata. Kaikki ne kamalat koettelemukset ja epätoivon hetket.. Mutta se voima ja lohtu, jota he toisistaan saivat tekivät tästä kirjasta kauniin. 
Jos lukee paljon keskitysleirikirjallisuutta, ne alkavat väistämättä hieman toistaa itseään. Tässä kirjassa oli hyvää se, että siinä oli myös suuri osa leirien jälkeistä elämää. Kaikesta on mahdollista selviytyä, on mahdollista löytää onni ja jatkaa eteenpäin. 
Hyvin ja tunteikkaasti kerrottu tositapahtumiin perustuva tarina. 

4/5


1 kommentti:

  1. Olen lukenut Morriksen suomennetut keskitysleiriteokset ja kaikki ovat hirvittävää luettavaa. Pahin on Cilkan tarina.
    Ihminen on paha ja aina ollut.

    VastaaPoista

Kolmen kuukauden katsaus

 Koontipostaus huhti-, touko- ja kesäkuulta.  Bloggaaminen on ollut tauolla perheen sairaustapauksen vuoksi. Instagramiin olen päivittänyt ...