Sivuja 298
Lyhyesti:
Alice on pienenä joutunut hiihtotapaturmaan ja kantaa siitä arpia mukanaan. Mattia on aiheuttanut vammaisen sisarensa katoamisen, eikä voi antaa sitä anteeksi itselleen.
Kaksi rikkinäistä, jotka löytävät toisensa, mutta jäävät kuitenkin ilman toisiaan. "Alkulukujen yksinäisyys tarkastelee hienovaraisesti yksinäisyyden, riippuvuuden ja toiseuden välistä ristiriitaa. Vaikka Giordanon hahmoista tuntuu kuin he eivät saisi happea, hänen tekstinsä hengittää kevyesti ja kuulaana" (takakannesta)
"Mattia oli ollut oikeassa; yksi toisensa jälkeen päivät olivat huuhtoneet ihoa kuin liuotin ja vieneet kukin mennessään seitinohuen pigmenttikerroksen niin tatuoinnista kuin heidän molempien muististakin.Kuvion ääriviivat, samoin kuin olosuhteet, eivät olleet hävinneet mihinkään; ne olivat yhä mustat ja selväpiirteiset, mutta värit olivat sekoittuneet toisiinsa ja hallistuneet tasaisen valjuksi sävyksi, neutraaliksi ja merkityksettömäksi."
Mielipide:
Todella kaunis, mutta surullinen. Minua oikeastaan harmittaa, kun luin tämän kirjan maratonini aikana, sillä tarina oli hyvin voimakas ja sitä mietti vielä pitkään kirjan loppumisen jälkeenkin. Vahva jälkimaku, joka olisi vaatinut enemmän aikaa ja pohdiskelua.
On ihana välillä lukea jotain oikeasti todella hyvää! Tässä sitä taas muisti, miksi kirjat ja lukeminen ovat minulle niin mieleisiä. Tietysti nautin myös keskinkertaisista kirjoista, mutta tällaiset satunnaisesti vastaantulevat, loistavat kirjat saavat kaiken ihan mullinmallin :)
Päähenkilöihin kiintyy, heitä niin tekisi mieli auttaa. He tuntuvat jäävän paikalleen, vaikka kaikki muu menee eteenpäin.
En tiedä, minä pidin tästä hyvin paljon, ehkä luen sen joskus uudelleen. Tähtiä ehdottomasti viisi:
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti